Ladataan...
Toimitus

Huomenna alkaa joulukuu ja sen kunniaksi starttaamme Trendin ja Lilyn mahtavan snäppijoulukalenterin! Löydät meidät Snapchatin puolelta nimellä trendimag.

Luvassa on piristystä joulukuun arkipäiviin: maanantaisin tarjoilemme musiikkia, joka virittää joulun tunnelmaan, tiistaisin kerromme mahtavia kirjavinkkejä, keskiviikkoisin luvassa on muotia ja kauneutta, torstaisin jotain ihan muuta ja perjantaisin annamme maukkaita ravintolavinkkejä sekä meiltä että vähän maailmaltakin. Niin ja tietysti upeita arvontoja ja kilpailuja!

Ei siis muuta kuin ho, ho, ho ja Snapchat laulamaan!

Terveisin,
Toimituksen (ympärivuotiset) tontut

 

Ladataan...

Ladataan...
Toimitus

Rakas Britney,

Vietät tämän viikon perjantaina syntymäpäivääsi, ja sen kunniaksi haluan toivottaa sinulle valtavasti onnea.

Minun on vaikea käsittää, että täytät vasta 35 vuotta, sillä minusta tuntuu, että olet ollut aina läsnä: ei ollut lapsuuteni limudiskoa, jossa musiikkisi ei olisi soinut, ja murrosiässä kuvailit osuvasti omia tunteitani I’m Not a Girl, Not yet a Woman -hitilläsi. Tänä vuonna julkaisit yhdeksännen levysi, Gloryn, ja todistit viimeistään nyt epäilijöille, ettet ole mikään tyhjäpäinen tähdenlento. Kriitikoidenkin ylistämällä levyllä olet elämäsi kunnossa ja todistat, ettet ole katoamassa minnekään. 

Tässä kolme syytä, miksi olet minulle, ja monille muille 2000-luvun alussa teiniaikaa eläneille, niin tärkeä: 
 

1. Olet selviytyjä ja samastuttava esikuva

Vuonna 2007 koko maailma seurasi ahnaasti uutisia burn outistasi. Olit vain 25-vuotias, loppuun palanut, ja sinulla oli huumeongelma. Juorulehdet herkuttelivat kuvilla, joissa olet ajanut pääsi kaljuksi ja mätkit vihaisesti paparazzin autoa.

Ne kuvat ovat minun mielestäni paljon voimaanuuttavampia kuin kuvat Beyoncésta Feminist-kyltin edessä. Et ole Beyoncén tai Madonnan kaltainen superihminen, joka ei koskaan mene rikki. Sinä hajosit, etkä peitellyt sitä. Päinvastoin: näytit maailmalle, että olit saanut tarpeeksesi paparazzeista, julkisuudesta ja sen tuomista paineista. Ajamalla hiuksesi ikään kuin riisuuduit roolista, joka sinulle oli annettu. Etsit itseäsi tavallisen parikymppisen lailla.

Sinä selvisit mediamyrskystä, koska sellainen sinä olet, selviytyjä. Olet käynyt pohjalla, mutta kavunnut sieltä ylös. Monta kertaa. Selvisit jopa katastrofaalisesta comeback-esiintymisestäsi vuoden 2007 Video Music Awardseissa. Et todellakaan ollut vielä toipunut burn outistasi, kun nousit lavalle yleisön raadeltavaksi. En vieläkään ole antanut anteeksi Rihannalle sitä, että hän nauroi sinulle. Myös media lyttäsi esityksesi ja haukkui sinua läskiksi, vaikka olit synnyttänyt toisen lapsesi vain vuotta aiemmin. Kerrotaan, että itkit takahuoneessa.

Nyt vaikutat todella onnelliselta, mikä on minulle todiste siitä, ettei pidä luovuttaa vaikka elämä kuinka potkii päähän. Tarvitsemme enemmän kaltaisiasi hauraita ihmisiä, jotka todistavat, ettei menestyäkseen tarvitse olla kova ja täydellinen ihmisrobotti – myös heikommat voivat onnistua. Ja vaikkei aina onnistuisi kaikessa, ei se tarkoita sitä, etteikö aina voisi yrittää uudelleen.

Sinä motivoit minua jatkuvasti. Kun minulla on rankka päivä, sanon itselleni: ”Jos Britney selvisi vuodesta 2007, minä selviän tästä päivästä.” Harkitsen tämän kahvikupin tilaamista.
 

2. Sinulla on paras julkkis-Instagram

Kun kaipaan todistetta siitä, ettei maailma ole läpeensä paha, suuntaan Insta-tilillesi. Viiltävien nokkeluuksien, ironian ja aggressiivisen henkilöbrändäyksen aikana sydäntäni lämmittää katsella hupsuja mietelauseitasilastesi piirustuksiajättipizzakuvia ja hölmöjä kuvia sinusta@britneyspears, siellä sieluni lepää.
 

3. Work b**tch on maailman paras tsemppibiisi

Kuuntelen todella aliarvostettua Britney Jean -levyäsi melkein päivittäin. Et arvaakaan, kuinka monta työtehtävää olen saanut valmiiksi ja kuinka monta vatsalihasliikettä olen rutistanut kuunnellen sinun laulavan tätä: ”You wanna life fancy, live in a big mansion, party in France, you better work b**tch.” Tämäkin teksti on nakutettu Work b**tchin tahtiin.

Kiitos kaikesta Britney, ilman sinua en olisi siinä, missä olen nyt. 

 


LUE MYÖS:

Kristiina Komulainen: "Rohkeus ei tarkoita sitä, ettei pelota, vaan sitä, että tekee vaikka pelottaa"

2000-luvun muodin parhaat (eli kauheimmat) palat. Muistatko fedora-hatut?



Kuva: All Over Press

 

Ladataan...

Ladataan...
Toimitus

Uuden Trendin teema on tulevaisuus. Sen kunniaksi toimittaja Jenni Pääskysaari kirjoitti tyttärelleen kirjeen tulevaisuuteen, jonka hän toivoo olevan nykyistä tasa-arvoisempi.


”Rakas esikoistyttäreni, kultatyttöni.  Sinä olet 16- ja minä 41-vuotias. Juuri nyt minun on helppo saada sinut nauramaan: riittää, että kerron sinulle omasta nuoruudestani. Huvitut siitä, miten erilainen se oli sinun nuoruuteesi verrattuna. Miten otsatukkapermanentti, Aira Samulinin tanssitunnit, olkatoppaukset, KISS, tasakattoinen hometalolähiö, Kummeli, lama ja sosiaalidemokratia muokkasivat minusta minut. Se naurattaa liki kuoliaaksi sinut, teinin, joka on tehty snäpeistä, Beyoncén Lemonadesta, John Greenin kirjoista, 1D:stä, Tarja Halosen presidenttiydestä ja chailattesta.

Tänään yritin huvittaa itseäni miettimällä, millaista elämää sinä elät, kun olet nelikymppinen. Vaikka kuvittelen työkseni, luovuuteni ei riittänyt. Kun maailmassa on vuonna 2016 ammatteja, kulkuvälineitä ja ruokia, joita ei ollut olemassa viisi vuotta sitten, miten voisin edes arvailla, millaista arkesi on vuonna 2040? Siksi en arvaile. Toivon.
 

Toivon, että saat kutsua perheeksesi ketä haluat. Toivon, että olet saanut rakentua ihmiseksi, joka todella olet. Määrittelet itsesi sitten naiseksi, mieheksi tai joksikin muuksi, toivon, että saat olla yhteiskunnan aktiivinen jäsen.

Kuudennella luokalla tulit kotiin tuohtuneena ja kysyit, miksi luokan discon dj:n pitää aina olla poika. Tunsin valtavaa ylpeyttä. Toivon – ei, vaan uskon –, että kysyt yhä vastaavia kysymyksiä, etkä ole antanut typerien lokeroiden ja oletusten määrittää valintojasi.

Toivon, että ensimmäisessä oikeassa työpaikassasi sinulta ei kysellä ”onko sun tissit jo kasvaneet”, kuten minulta aikanaan. Ja vaikka kyseltäisiinkin, uskaltaisit katkaista puheet ajoissa. Minä nielin sovinistisia huomautuksia liian pitkään.

Toivon, että elät maailmassa, jossa johtajan, poliitikon, pörssiyhtiön hallituksen jäsenen, koomikon, kokin, asiantuntijan ja tv-esiintyjän arvostetuin ominaisuus ei ole penis. Maailmassa, jossa naiset eivät näytä olevan vähemmistössä, vaikka meitä on maailman väestöstä puolet.

Toivon, että olet ihminen, joka tekee, etkä ihminen, joka arvostelee muiden tekemisiä.

Toivon, että sovinnaisuuksilla on hyvin vähän merkitystä elämässäsi. Olen itse elänyt 25 vuotta lähes päihteetöntä elämää, ja se on tehnyt minusta kummajaisen kulttuurissa, jossa humaltuminen on normi. Toivon, että sinä käyt taistelusi tolkullisemmilla tantereilla.
 

Eilen kysyit, saatko ottaa nenäkorun. Pyysin palaamaan asiaan myöhemmin. Mietin, voinko minä olla antamatta sinulle lupaa. Minä, jonka oma käsi on täynnä tatuointeja? Jos lopulta suostun pyyntöösi, toivon, ettet menehtynyt nenäkorun tulehtumisesta aiheutuneisiin komplikaatioihin.

Toivon, että hymyilet, kun katsot peiliin. Että hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet, puhut itsellesi ja itsestäsi kauniisti, etkä odota muilta yhtään vähempää.

Toivon, että et edes muista, mitä ”pojat on poikia”, ”nainen on naiselle susi”, ”pillu ratissa”, ”hyvä veli”, ”missikisat”, ”lasikatto”, ”kehätyttö” ja ”miesten asevelvollisuus” tarkoittavat.

Toivon, että elät maailmassa, joka on sisäistänyt, että määräysvalta naisen kehoon kuuluu vain hänelle itselleen. Maailmassa, jossa lyhyt hameenhelma, klitoris tai vähäpukeinen selfie ei anna kenellekään lupaa koskea sinuun ilman lupaa, loukata vapauttasi tai tuomita sinua.

Toivon, että seksi ja orgasmi ovat sinulle muutakin kuin tuntemattomien kiiltokuvaihmisten tekoja älypuhelimen näytöllä.

Toivon, että tiedät ansaitsevasi parasta – niin rakkaudessa kuin rintaliiveissäkin. Toivon, että tiedät miten paljon rakastan sinua. Olemmehan puheväleissä?

Toivon, että olet rohkea, peloistasi huolimatta.

Ja toivon, että löydät Eeva Kilven runot viimeistään, kun minä kuolen. Kirja – se paperikasa kansien välissä – lohduttaa, kun on kaksin surun kanssa. Lohdutti ainakin minua, kun isäni kuoli ja äitini sairastui vakavasti.

Toivon, että annat anteeksi. Itsellesi ja muille. Kaiken.”

 

Myös muusikko Lauri Tähkä ja toimittaja Reetta Räty kirjoittivat omat kirjeensä tulevaisuuteen uusimmassa Trendissä.
 

 

Teksti: Jenni Pääskysaari
Kuvitus: Veera Ala-Vähälä

 

 

Ladataan...

Pages