Ladataan...
Toimitus

1. KOKO LEVY KEKSII MUSIIKKIVIDEON UUSIKSI
90-luku teki musiikkivideoista taidetta, sittemmin niistä on tullut isolta osin joko erittäin geneerisiä tai tarkoituksellisesti kohua herättäviä – sellaisia, joita jaetaan YouTubessa mahdollisimman paljon (mieleen muistuvat viime vuosilta ainakin Robin Thicken Blurred Lines ja Miley Cyruksen Wrecking Ball).

Eikä siinä mitään, huomiota Beyoncénkin visuaalinen albumi Lemonade hakee ja ansaitsee. Mutta samalla 12 biisiä ja niiden musiikkivideot nostavat musavideot uudelle tasolle: biisi biisiltä minielokuvaksi kootut videot kertovat koko levyn tarinan ja tekevät levystä nimenomaan tarinan, ei kokoelman yksittäisiä biisejä. Jokainen video on taideteos ja kokonaisuus – no, se on enemmän kuin osiensa summa ja visuaalisesti pysäyttävän hieno.
 

2. LEVY LEIKKII VIIHDEMAAILMAN HUHUMYLLYLLÄ
Kukin päättäköön, kumpaa vaihtoehtoa pitää todennäköisempänä: Joko Jay-Z todella petti vaimoaan, jolloin Beyoncé ottaa tilanteen haltuun tyylillä: levy etenee kaikki pettämisen vaiheet läpi, ruotii jokaisen Beyoncén omin ehdoin, ja päätyy lopulta siihen, että pariskunta pysyy yhdessä – Jay-Z saa anteeksi, kun osoittaa taas olevansa vaimonsa luottamuksen arvoinen.

Tai sitten Jay-Z ei pettänyt, jolloin koko maailman seuratuin pariskunta nauraa yhdessä pettämishuhuille matkalla pankkiin.
 

3. SIINÄ ON VÄKEVÄ YHTEISKUNNALLINEN VIESTI
Beyoncé nostaa mustien amerikkalaisnaisten aseman esiin komealla tavalla, josta Teksasin yliopiston apulaisprofessori Omise’eke Natasha Tinsley kirjoittaa Time-lehdessä näin:

”Siinä tavassa, jolla Beyoncé ilmentää petetyn mustan naisen jumalatarmaista vihaa, ei ole kyse hänestä – Lemonade on taidetta, ei elämäkerrallinen, ja se jatkaa naisbluesartistien protestiperinnettä. Mustien naisten musiikissa joutavat pettäjämiehet ovat pitkään olleet vertauskuvia patriarkaatille, joka ei koskaan tarjoa mustille naisille sitä rakkautta ja elämää, jonka he ansaitsevat.”
 

+ 1 BIISIT OVAT KÄSITTÄMÄTTÖMÄN KOVIA


Teksti: Laura Kangasluoma, joka valvoi toissapäivänä kello yhteen yöllä kuunnellen... tai siis katsoen tätä levyä. Se on niin hyvä!

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Toimitus

Tammikuusta lähtien tuhannet suomalaiset ovat kertoneet sosiaalisessa mediassa tarinoita kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta ja häirinnästä ja merkinneet tarinansa hashtagilla #lääppijä. Hashtagin keksijä, Satu Lapinlampi, 44, on seurannut tarinoiden leviämistä innolla.
 

Mistä idea #lääppijään lähti?

”Alkuvuodesta minua hämmensi valtavasti se tapa, jolla seksuaalisesta ahdistelusta ja häirinnästä julkisuudessa puhuttiin – ihan kuin se olisi ollut jotain ennenkuulumatonta, turvapaikanhakijoiden mukanaan tuomaa. Puhetapa tuntui käsittämättömältä, sillä jokainen nainen tässä maassa tietää, ettei asia ole niin. Ahdistelu, häiriköinti, kourinta ja huutelu ovat asioita, joita kohtaamme liki päivittäin. Olin lukevinani myös poliisin kommenteista, että hekin suhtautuivat asiaan jonain uutena.

Juttelin Twitterissä asiasta kaverini kanssa, ja aloimme miettiä, että jos edes poliisi ei ota naisten ahdistelukokemuksia todesta, jonkun pitää ottaa: ihmisten pitää voida kertoa tarinansa ja tulla kuulluiksi. Mietimme yhdessä, pitäisikö luoda hashtag, joka madaltaisi kynnystä kertoa asiasta. Ensin mietimme #seksuaalinenhäirintää tai #seksuaalirikosta, mutta ne olisivat olleet Twitteriin liian pitkiä eivätkä olisi tuoneet esiin sitä, miten arkista ahdistelu monille naisille on. Kaverini ehdotti #lääppijää.

Ehdin kirjoittaa twiitin, jossa kysyin Twitter-seuraajieni mielipidettä asiasta, ja hetkessä hashtag lähti lentoon. Pihtarihuorat-kollektiivi tarttui siihen, ja siinä vaiheessa kun toimittaja Tiina-Rakel Liekki kirjoitti oman kokemuksensa ja perussuomalaisten kunnanvaltuutettu kommentoi asiaa kuin limanuljaska, ilmiö oli valmis.

Alussa tykkäsin ja kommentoin ihmisten tarinoita: ajattelin, että koska koko jutun idea oli, että ihmiset tulevat kuulluiksi, minun pitää huomioida jokainen tarina. Pian Twitter kuitenkin pani minut pannaan, koska ahkera kommentointi vaikutti spämmäämiseltä. Mutta seurasin ja luin tarinoita monta päivää.”
 

Millaista #lääppijän leviämistä oli seurata?

”Olen ihan tavallinen ihminen, en mikään yhteiskunnallinen vaikuttaja, mutta näköjään tavallinenkin ihminen voi vaikuttaa. Se tuntui hienolta huomata, sillä olen luonteeltani sellainen, että mietin aina keinoja. Tarinoiden kertyessä oli mahtavaa, miten ihmiset – sekä naiset että miehet – kertoivat kokemastaan asiallisesti ja sormia osoittelematta: niistä päästiin juupas–eipäs-väittelyä pidemmälle ja kaikki huomasivat, miten yleisestä ilmiöstä on kyse. Järkyttävintä oli se, miten usein ahdistelu oli kohdistunut lapseen tai esiteini-ikäiseen. Se herätti minussa turhautunutta raivoa.”
 

Mitä pitäisi tehdä, jotta seksuaalisesta ahdistelusta päästäisiin?

”Elämme kulttuurissa, jossa sanotaan, että rakkaudesta se hevonenkin pohtii. Kaiken pitäisi lähteä siitä, että opetamme jo pienille lapsille, että koskeminen on kivaa silloin kun molemmat tykkäävät siitä, ja että meillä jokaisella on oikeus koskemattomuuteen.

Lainsäädäntömme iso puute on se, että laissa seksuaalinen ahdistelu on fyysistä, ei sanallista. Myös verbaaliseen ahdisteluun pitäisi voida lailla puuttua.

Lisäksi poliisit pitää kouluttaa puuttumaan vihapuheeseen, jotta seksuaalisen ahdistelun lopettamisen puolesta puhuvia ei voida kiusaamalla hiljentää. Varmaa on, että kun vihapuheesta annetaan ensimmäistä kertaa rikosoikeudellisia seuraamuksia, tietyt trollit tekevät tuomion saaneista marttyyreitä, mutta siitä ei pidä välittää. Pitää ymmärtää, ettei sananvapaus tarkoita vapautta sanoa mitä vain.

Tärkeää on myös puuttua seksuaaliseen ahdisteluun aina kun sitä näkee. Hirveän moni kirjoitti #lääppijä-keskustelun aikaan siitä, ettei kukaan auttanut tai puuttunut, kun heitä ahdisteltiin. Sehän on sama kuin kääntäisi selkänsä kiusaamiselle – tai itse asiassa rikokselle.

Poliisin ja parinkymmenen muun toimijan aloittama #respect-kampanja on ihan mahtava juttu. Muutaman ihmisen olen huomannut kritisoivan sitä siitä, että päivänselvistä asioista pitää järjestää kampanjoita. Toisaalta ymmärrän heidän turhautumisensa, koska minullekaan ei tulisi mieleen ahdistella toista ihmistä. Kannattaa kuitenkin olla pitkämielinen ja ajatella, että se, mikä on toisille päivänselvää, ei näytä olevan sitä kaikille. Kun ahdistelun laittomuudesta ja sopimattomuudesta puhutaan riittävän pitkään ja runsaasti, uskoo toivon mukaan kovapäisinkin ihminen, ettei toista saa lääppiä ja koskea luvatta, ja kulttuurimme siistiytyy.”
 

Oululainen Satu Lapinlampi työskentelee ICT-alan yrityksessä, on Naisten Pankin vapaaehtoinen ja on mukana Oulun vastaanottokeskusten tuki ry:n naisten käsityöryhmässä. Hän on mukana myös Helsingin poliisilaitoksen ja parinkymmenen muun toimijan aloittamassa #respect-kampanjassa, joka puolustaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta.

Osallistu sinäkin näin: Kirjoita käteesi #RESPECT, ota selfie ja postaa se someen.


Teksti: Laura Kangasluoma
Kuva: Satu Lapinlampi

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Toimitus

Asikaine, haikeana päästämme sut Lilyn huomasta omillesi. Ihanaa, että olet tuonut Lilyyn huumoria, lämpöä ja juuri sitä oikea asikaisuutta. Erityisesti nämä asiat olemme Asikaine-blogista oppineet:
 

1. Parisuhde ei ole (aina) vakava vaan ihan hauskakin asia. Mitä tapahtuu, jos erotaan? Hippihän sen kertoo.

2. Synnytys on miehelle tosi kova paikka, muistakaa naiset olla puolisonne tukena!

3. On mahdollista elää vuosi ilman vaatteita. Eli alasti. Eiku!

4. Älä laita miestä asialle (ainakaan, jos haluat että lapsesi saa nimen).

5. Äitiys on tasapainottelua. ”Miksi juuri silloin, kun päättää jättää muovikassin ostamatta ja seisoo kaljatölkeistä ja äidinmaidonkorvikepurkeista koostuvat ostokset sylissään, hissiin kiirehtii samassa kerroksessa asuva pappi?”

+ Ei oo mittään hättää. Niin muistuttaa yksi Lilyn tykätyimmistä, eniten sydämiä saaneista postauksista. Asikaine osaa olla myös herkkä ja napata blogiinsa ne elämää suuremmat pienet hetket.

 

Kiitos Asikaine ja onnea jatkoon. Nähdään puolin ja toisin!

 

 

Share
Ladataan...

Pages