OOTD: 010117

Tomi Mustikka

Coat: Second hand
Knit: Second hand
Trousers: Acne
Shoes: Adidas by Raf Simons
 

Julkaisin ensimmäiset ja viimeiset asukuvani heinäkuussa 2012. Silloin vietettiin seksihelteiden ja trooppisten öiden kesää, jonka aikana yritin survoa itseäni hiki otsalla tavallisen muotibloggaajan muottiin. Poseerasin sisäpihalla, kaduilla ja puistoissa. Ylhäältä, alhaalta, oikealta sekä vasemmalta ja siinä sivussa yritin kirjoittaa turhaa lifestylelätinää säästä ja eilispäivän särpimistä.

Se ei ollut ihan rehellisesti sanottuna meikäläisen juttu.

Fiilis katosi ja tärkein ongelma jäi selvittämättä. Kerroin edellisessä asukuvapostauksessa kuuluvani siihen väestöryhmään, joka kadottaa itsensä kameran edessä tai poistuu vapaaehtoisesti linssin edestä. Olen helvetin huonon itsetunnon uhri, jolle valokuva on omakuvan pahin painajainen ja maailmanloppu. Toisten ihmisten mielipiteet eivät ole olleet (ainakaan aikuisiällä) suurin ongelma, vaan omat petolliset haukut.

Miksi ihmeessä tämä postaus sitten sisältää asukuvan? 

Jenna kirjoitti monta, monta vuotta sitten blogissaan, että julkisessa tilassa kuka tahansa voi nähdä kenet tahansa. Potkaisi vielä ilmat pihalle ja totesi, että niiltä katseilta on siten ihan turha piiloutua. Sanat kuulostavat yksinkertaisilta, mutta ne ovat olleet omalle mielelleni vallankumoksellisia vielä usean vuoden jälkeenkin. Nämä ajatukset mielessäni kuljin vuoden ensimmäisenä päivänä valokuvattavaksi kylmän viileästi vaaleanpunaisen seinän eteen ja lopputulos on nähtävissä yllä. Rohkeus voitti viimein pään sisällä huutaneet, lynkkaavat äänet. 

Follow my blog with Bloglovin

Share

Kommentoi