Ladataan...
Tomi Mustikka

Ei epäilystä: Ghost in the Shell oli yksi tämän kevään tärkeimmistä ensi-iltafilmeistä. Nautin elokuvasta suunnattomasti enkä yhtään vähiten siksi, että siinä esiintyi yksi kaikkien aikojen cooleimmista ihmisistä, Michael Pitt. Seuraavassa muutama vuonna 2014 kirjoitettu miete viileydestä: 

Olen ollut aina varsin omaehtoinen sen suhteen, mitä tulee elämään ja sen osa-alueisiin. Karttuneiden vuosien mukana on tullut kuitenkin jokin alkukantainen tarve idolisoida ihmisiä muusikoista elokuvatähtiin ja seurata heidän tekemisiään aiempaa intohimoisemmalla pieteetillä.

Yhdysvaltalainen Flaunt-lehti on antanut julkisuuden henkilöille poikkeuksetta omanlaisensa valokeilan. Tähdet eivät ole saaneet ainoastaan palstatilaa, vaan aviisilla on ollut tapana lukea taiteilijoita ja sijoittaa heidät täysin omanlaisiinsa editorial-kuviin. Esimerkiksi musiikkinero Nicolas Jaar vakuutti lehden vieraana viime vuoden puolella synkissä ja jopa keski-aikaisissa kuvauksissa ja lehden uusinta numeroa tähditti puolestaan yksi universumin koleimmista ihmisistä, Michael Pitt.

Swag on pojille, tyyli miehille, mutta viileys on omistettu täysin rokkitähdille. Pitt kuuluu ehdottomasti jälkimmäisimpään kategoriaan, vaikka tutustuinkin näyttelijään ensimmäisen kerran Haneken Funny Games -elokuvan jenkkiversion kautta. Näyttelijän esittämää roolia sadistisena yksityiskoulun kasvattina voi kuvailla hyvällä omatunnolla hyytäväksi ja sen jättämät jäljet vaivasivat niin pitkään, että Pittin matkaa piti alkaa tutkia elokuvan jälkeen.

Pitt ei ole urallaan juurikaan loistanut blockbustereiden keulakuvana, mutta rosteriin on kuulunut indie-elokuvien lisäksi muuta siistiä. Näyttelijä on muun muassa ihan oikea rokkari: Pitt julkaisi yhden levyn Pagoda-nimisen orkesterin kanssa viime vuosikymmenen lopulla. Bändin soundi oli lainattu 90-luvun alusta ja se kuulosti hämmentävältä Incubuksen sekä The Smashing Pumpkinsin sekoitukselta. Sittemmin bändi haudattiin, koska aika loppui traagisesti kesken. Sen toki ymmärtää myös Kurt Cobainia esittäneeltä näyttelijältä.

Taiteilija on käynyt sekoittamassa myös muotipiirejä. Vuonna 2009 silloinen Yves Saint Laurent mainosti miesten talvimallistoa psykedeelisellä videolla, jossa Pitt kuunteli eroottista puhetta kameran filmatessa lähikuvaa näyttelijän kasvoista. YSL:n videota tunnetumpi lienee Pradan kesämalliston mainoskampanja, jossa tähti stailattiin Hollywoodin kulta-ajan mukaisesti. Yhdessä mainoskuvista Pitt poseeraa päällään paita, jota en ole saanut vieläkään pois mielestäni. Tuskin saan ikinä.

Viimeiset viileyspisteet Pitt kerää kuitenkin esiintymisestään erään punklegendan musiikkivideolla. Näyttelijä tähditti Joey Ramonen What a Wonderful World -coverin videota silloisen tyttöystävänsä kanssa. Saatuani tietää Pittin Ramones-kytköksistä, tahdoin heittää jo hanskat tiskiin ja luovuttaa tämän elämän suhteen. Aikaa kului, ostin tähden kuvittaman lehden ja tyynnyin pari lämpöastetta.

Tähdet tähtinä ja idolit idoleina, mutta esikuvia on hyvä olla. Toiset niistä ovat vain viileämpiä kuin toiset.

Sukupuoleton muoti oli helmikuun tärkein käsite. Voit palata asiaan tämän postauksen kera.  Photo: Tomi Mustikka

Share

Ladataan...
Tomi Mustikka

Sanoin alkuvuodesta pari pahaa sanaa Helsingin ja koko Suomen aikakausilehtikulttuurista. Tyler Brûléen sitaatilla koristellut kirosanat olivat napsahtava niitti, joka pysyy ja pitää vielä huhtikuun lopulla.   

Hätä ei ole kuitenkaan onneksi enää niin pahannäköinen, sillä Fredrikinkadulla sijaitsevan Nide-kirjakaupan hyllyille oli tullut rutkasti lisää miesten muotia ja elämäntyyliä käsitteleviä tekstejä. Kävin vierailulla putiikissa jo pari kuukautta sitten ja valitsin hyllystä pitkän pohdinnan jälkeen Dapper Danin

Kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä muotilehti on helkkarin tyylikäs luku- ja katselupaketti. Lehdessä yhdistyvät Fantastic Manin editorialit ja iD:n mielipidepolitiikka. Toimituksen manifesti on kaikki kaikessa:

We believe that a man's style is something that derives from his own personality, not from ephemelar "trends".

We enjoy opionated men. Men with a sense of purpse and soul. Smart, intelligent and creative; men with ideas and ideology. Men who are their own men, who don't fit others' standards. 

Misfits? 

Yes.

We don't believe in negativity. 

We believe in revolution. 

Dapper Danin talvinumero alkoi oikein sävelin. Pääkirjoitus lainasi Allen Ginsbergin Howl-runo ja olin täysin myyty viimeistään Nicholas Georgioun haastattelun jälkeen. Samaisen miehen ja Klaus Stockhausenin stailaamat kuvasarjat osuivat tyylipuhtaasti oikeisiin nuotteihin. Ei onneksi huolta, jos kyseinen lehti jäi hyllyyn. Dapper Danin kesänumeron pitäisi olla jo lehtipisteissä. 

"Jos nätisti sanotaan, on kulttuuri-instituutio mennyt hukkaan", totesi Monoclen päätoimittaja vuodenvaihteessa. Lisää mietteitä Helsingin aikakausilehtikulttuurista tässä postauksessa

Photos: Tomi Mustikka

Share

Ladataan...
Tomi Mustikka

"I want a president that had an abortion at sixteen and I want a candidate who isn't the lesser of two evils --." 

Runoilija Eileen Myles pyrki Yhdysvaltojen presidentiksi vuonna 1992. Taiteilija kampanjoi virallisten listojen ulkopuolelta ainoana naispuolisena ehdokkaana Bill Clintonin ja George H. W. Bushin rinnalla. Mylesiä ei valittu presidentiksi, mutta vaalikampanja inspiroi onneksi muita artisteja, joiden sanat tuntuvat 15 vuotta myöhemmin kipeän ajankohtaisilta.

Tutustuin Zoe Leonardin I want a president -runoon ensimmäisen kerran reilu kuukausi ennen kuin Donald Trump valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi. Ihana Mykki Blanco tykitti taiteilijan vuonna 1992 kirjoittamat säkeet Dazed & Confused -lehden kameralle sellaisella intensiteetillä, että syljetyt sanat iskivät ilmat pihalle. Leonard kirjoitti runon alunperin Mylesin innoittamana lehdelle, joka ennätti lopettaa toimintansa ennen teoksen valmistumista. Taiteilijan runo lähti kiertämään painojulkaisun sijasta suusta suuhun, paperilta paperille ja viime vuonna se lopulta printattiin väliaikaisesti New Yorkissa sijaitsevan sillan alle.

Leonardin ajatukset kuvastavat 90-luvun alun poliittista ilmapiiriä Yhdysvalloissa, mutta mikään ei ole muuttunut viime kuukausien perusteella. Taiteilija ei kirjoittaisi samanlaista runoa enää tänä päivänä, mutta teoksen ydinasetelma on hänelle edelleen tärkeä. Millaisen henkilön tulisi johtaa yhteiskuntaa nyt ja tulevaisuudessa?

Mykki Blancon kanssa vietetyt kaksi minuuttia tuntuvat vaalien jälkeen entistä rankemmilta. Leonardin esittämät asiat kaikuivat lokakuussa itsestäänselvyyksinä, mutta videon voi tulkita nyt silkaksi kansalaistottelemattomuudeksi maailmassa, jossa kaikki on mahdotonta ja mahdollista. Yksi asia pysy onneksi ennallaan: Leonardin runo ei ole toteamus, vaan vaatimus.

"And I want to know why this isn't possible."

Photo: Screen shot, Source: High Line Art

Share

Pages