Ladataan...
Tomi Mustikka

Asuin pari vuotta sitten Saksassa ja jos ihan totta puhutaan, en ole kaivannut sen koommin takaisin. 

Elämä yllätti, mieli muuttui ja olen viipynyt Berliinin metrotunneleissa päivittäin unissani, toisinaan myös päivisin ja erityisesti Hercules Universalin viime syksynä julkaistulla filmillä. Oma menneisyyteni Keski-Euroopassa ei ole yhtä syntinen kuin videon nuorisolla, mutta taideteos muistutti siitä huolimatta monista jo unohtuneista seikkailuista. 

Niissä muistoissa ei harrasteta orgioita iltapäivän valonkajossa tai pukeuduta Anthony Vaccarellon Saint Laurentiin, mutta yhtä lailla arvokkaita ovat toki nekin. Olen kiittänyt Hercules Universalin tekijöitä jo aiemmin, tosin kerta kiellon päälle lienee tällä kertaa oikeutettu: kiitos Francesco Sourigues ja David Vivirido tästäkin tripistä!

//

I lived in Germany for some time and honestly, I haven't really been longing to go back.

Things do change, at least when it comes to my opinions, and I've lately caught myself daydreaming about Berlin. I blame it on the editors of Hercules Universal who positioned their new film in to the city of sins. 

My past years in Central Europe might not have been as crazy as the going gets on the video. I also didn't wear Saint Laurent those days, but the film still brought memories from the golden times I spent in Berlin. I've already once said thank you to the editors of Hercules Universal this year, but here we go again: thank you Francesco Sourigues and David Vivirido for this trip down the memory lane.

Photo: Hercules Universal

Ladataan...
Tomi Mustikka

Knit: COS
Jacket: Levis
Trousers: Acne Studios
Shoes: Adidas by Raf Simons

Ihmisiä, ajatuksia ja tilanteita tulee sekä menee, mutta kiire pysyy matkassa mukana tasaisin väliajoin vierailevana vakiorivinä. Arki on käynyt taas hieman ylikierroksilla, mutta ainainen hoppu ei maistu enää samaan tapaan kuin nuorempana. 

Ihmisille, ajatuksille ja tilanteille on parempi antaa aikaa ja tilaa. 

Viime viikonloppuna oli onneksi mukavaa menoa! Hyvä ystäväni, Slow Is Beautiful -blogin Martina nappasi käsikynkkään lauantaina Suvilahden Kattilahallissa järjestettyyn Blogger's Inspiration Day -tapahtumaan. Inspiraatiopäivän anti ei varsinaisesti kutitellut miespuolisen bloggaajan tuntohermoja, mutta oli mukavaa olla sadan vuoden tauon jälkeen taas kanssabloggaajien ympäröimänä. 

Kuvausseinällä otettuun valokuvaan tiivistyi tämä hetki niin hyvin, että teki ihan vähän mieli nauraa. Edellinen ilta venähti salakavalasti vähän liian pitkäksi ja päädyin lopulta edustamaan eilispäivän vaatteissa. Kädet tärisivät Järvenpään Kukkatalon askartelupisteellä sellaista sambaa, että ne oli parasta laittaa salamavalon edessä taskuihin turvaan. 

Tosielämän Kummeli-sketsit eivät onneksi kuulu jokaviikkoiseen ohjelmistoon ja yhtä lailla onneksi kiirekin helpottaa taas pian. Kiitos Martina kivasta päivästä! 

Photo: Henri Ilanen

Ladataan...
Tomi Mustikka

And in the end, the white man wins. 

Mitä sanoisit, jos viestisi tulostettaisiin Sydneyn Oopperatalon edustalle kiinnitettyyn 60 metriseen näyttöön? Korostaisitko valkoisen miehen ylivaltaa vai antaisitko äänesi heikommalle? Huutaisitko ääneen ne ajatukset, jotka pääsevät pintaan ainoastaan puolentoista promillen humalassa vai toivoisitko pelastusta Kanyelle?

And in the end, you learnt that you can't change people, no matter how hard you try. 

LaBeouf, Rönkkö & Turnerin #ANDINTHEEND-projekti sai alkunsa loppuvuoden synkkien uutisten siivittämänä. Yksityishenkilöt pääsivät purkamaan tuntojaan Sydneyn Ooppertalossa päivystäneille taiteilijoille, jotka lopulta projisoivat sanat rakennuksen edustalla sijaitsevalle valotaululle. Korkeakulttuurin mekan katolle ripustettiin kuvannollinen piraattiradion lippu, joka edusti kollektiivista ahdistusta ja uutta huomista. 

Kollektiivi on ollut viime aikoina uutisotsikoissa myös muihin ajankohtaisiin aiheisiin liittyen. Trumpia vastustava HEWELLNOTDIVIDE.US-projekti jouduttiin siirtämään turvallisuusuhkiin vedoten toiseen museoon. #IAMSORRY-performanssi on säilynyt puheenaiheena LaBeoufin kerrottua joutuneensa raiskatuksi Marina Abramovicin henkeä huokuvassa teoksessa. Kotimaan medialle kollektiivi on ollut erityisen mielenkiintoinen Nastja Säde Rönkön kansalaisuuden takia. Torille ja äkkiä!   

And in the end, tell the future generations it was good for economy, when they can't farm the land, breathe the air or drink the water. 

LaBeouf, Rönkkö & Turner on ollut myös meikäläisen viime aikojen pinttynein pakkomielle. #ANDINTHEEND-projekti sai päivänvalon erityisen sopivaan aikaan, sillä vaikka viime vuosi oli tapahtumiensa osalta monella tapaa lohduton, teki yleinen puhetapa siitä vielä hanka. Ihminen elää sykleissä, mutta vuosi 2016 aiheutti silti aivan liian paljon vuosilukuun keskittyvi meemejä. Hyvä, että ensemble päästi ilmaa pihalle.

Oopperatalon seinustalla esitetty valoshow on pyörinyt mielessäni pitkään. Se on samaan aikaan hauska, voimaannuttava ja helvetin lohduton. Viesteihin mahtuu koko polarisoituneen nettikeskustelun kirjo ja viestin sisältö muuttuu valonnopeudella unenomaisista tarinoista piikikkään poliittiseksi.  

Suosittelen nauttimaan taideteoksen ilman visuaalisia ärsykkeitä. Performanssi on vahvimmillaan silloin, kun taiteilijoiden äänet täyttävät tilan varoittamatta ja sanat uppoavat mieleen salakavalasti ja viheliään fyysisesti. 

And in the end, things change sooner than you would expect, and it really fucking hurts.

Photo and quotes: LaBeouf, Rönkkö & Turner

Pages