Ladataan...

Kuljin kirjojen kierrätyshyllyn ohi.

En ollut ajatellut ottaa sieltä mukaani mitään, mutta joku sai minut pysähtymään niille sijoilleni.

Huomasin hyllyssä kirjan, jota en ollut nähnyt vuosikymmeniin.

Kirjan, joka toi mieleeni tulvimalla muistoja.

Kirjan, jonka olin viimeksi nähnyt Edinburghissa nuorena tyttönä. 

Poimin kirjan käsiini. Ei kai se vain voisi olla...?

Raotin varovasti kirjan kantta. 

Henkeni salpautui. Kirjassa oli omistuskirjoitus.

Tunsin ihmisen, jolle kirja oli joskus kuulunut. Olin ollut mukana kun kirjaa ostettiin.

Sen osti nuori tyttö, joka oli kirjalöydöstään aivan hillittömän innostunut.

Tyttö, jolle koko maailma oli avoin.

Tyttö, joka suunnitteli itselleen kansainvälistä tulevaisuutta.

Tyttö, joka rakasti kirjakauppoja ja joka ihastui tuohon kirjaan heti ensisilmäyksellä.

Mietin, mitä tuolle tytölle mahtoi kuulua nyt.

Tai eihän hän mikään nuori tyttö enää olisi, vaan keski-ikäinen nainen, kuten minäkin.

Entä mitä mahtoi kuulua tuolle kirjakaupalle, johon ihastuimme molemmat ikihyviksi?

Kirjakaupan kuulumiset tiesin: sitä ei ole enää olemassa.

Entä se nuori tyttö?

Kyllähän minä hänetkin edelleen hyvin tunsin.

Kirjassa luki minun tyttönimeni. 

 

kuva: irisihmemaassa

Share

Ladataan...

Jalat ovat tutisevaa hyytelöä. Kello on paljon, olen liikaa myöhässä taas. Etsin turvaa ympäriltä ja siipasta lohduttajaa... 

Siippa vaan ei ole kotona, vaan kaupungilla, siellä, minne minunkin pitäisi jo kiitää. Siitä ei vain meinaa tulla mitään, koska jännittää niin tuhottoman paljon. Takaraivossa raksuttaa, että jotain tärkeää meinaa unohtua. Sitten muistan: kirja mukaan! Heitän Turun kirjamessuilta hankkimani uunituoreen Neumannista kertovan kirjan kassiin. Viime tingassa huomaan, että olen pakannut mukaan väärän kirjan. Neuman- kassissani on Neumann -kirjan sijasta Eppu Normaali -kirja. Sangen noloa. Huh, onneksi huomasin.

Sitten ei muuta kuin juoksuksi. Tilaan taksin, mutta voi lakatut varpaankynnet sentään, se on ajanut väärään paikkaan! Minuutit kuluvat tuskaisen hitaasti. 

Kurkkua kuristaa. Kun pääsemme vihdoin perille Mummotunnelin Club Le Roy' hin, kuulen Neumannin äänen jo portaissa. Julkkarit ovat sittenkin alkaneet jo. Yritämme hiippailla jonnekin salin perälle niin huomaamattomina kuin mahdollista. Kovin helppoa se ei ole,  sillä joudumme kävelemään aivan Neumannin ohi.

Klubilla juhlitaan siis Neumann - Dingo-kipparin lokikirjan virallista julkaisupäivää. Into Kustannuksen julkaiseman teoksen kirjoittanut Salla Nazarenko haastattelee laulajaa samaan tyyliin kuin Turun kirjamessuilla, eli kyselee esimerkiksi tämän urasta ja elämänarvoista. 

         Neumann - Dingo-kipparin lokikirjan julkkarit 13.10 Club Le Roy'ssa. Kuva: irisihmemaassa

Osa kysymyksistä toki poikkeaa aiemmista. Neumann kuvailee esimerkiksi bändin jäsenten välisiä kemioita ja uskoo niiden olevan yksi aika olennainenkin syy siihen, miksi juuri tämä Dingon kokoonpano on se kaikkein toimivin ja suosituin. Jokaista Dingo-fania naurattaa Nipan kuvaukset bändin jäsenistä. Henkisempiäkin asioita sivutaan. Niistä voi lukea enemmän Lokikirjasta, joka on aivan äärettömän mielenkiintoista luettavaa kaiken kaikkiaan. 

Kun Salla kysyy Neumannilta missä tämä näkee itsensä 20 vuoden kuluttua, laulaja vastaa tähän tapaan: "Parempi puoliskoni on sitä mieltä, että asumme silloin Hastingsissä, jossa työntelen rollaattoria vanhana kärttyisänä ukkona. Rollaattoria koristaa Jaguarin keulamerkki. Siellä sitten heristelen kävelykeppiä ihmisille."  Yleisö remahtaa nauruun. 

Muutamalle yleisökysymykselle on aikaa, mutta valitettavasti kukaan ei huomaa kättäni sieltä salin perukoilta. Ehkä hyvä niin. (Olisin luultavasti pyörtynyt.) Paljon olisi kuitenkin kirjan tiimoilta kysyttävää. 

Haastattelun päätteeksi Neumann siirtyy signeeraamaan kirjoja. Vähän nolottaa mennä, kun Nipa nimmaroi kirjani jo siellä Turun kirjamessuilla. En kuitenkaan malta jättää käyttämättä tilaisuutta hyväkseni, onhan nyt kirjan viralliset julkkarit ja kaikki. Jostain syystä Neumannin seurassa keski-ikäinen identiteettini kuitenkin katoaa kerta toisensa jälkeen taivaan tuuliin ja tilalle astuu 12-vuotias. 

Hysteerisen höpötystulvani keskeltä saan piipitettyä sen, mitä halusinkin kysyä. (Neumannilla on myös uskomaton taito poimia hysteerisisten höpötysten keskeltä se olennainen.) 

     Neumann kirjoittamassa omistuskirjoitusta kirjabloggaajan kirjaan. Kuva: irisihmemaassa

Signeeraustilanteen jälkeen uppoan jälleen kerran suohon nimeltä Itsesäälissäkieriskely. "Miksi sanoin sitä enkä tätä? Miksi aina sanon jotain tyhmää? Miksi jännitän aina niin paljon?" Ihailen vilpittömästi ihmisiä, jotka eivät jännitä. Tai jotka eivät ainakaan näytä sitä ulospäin. Sellaisia kuin Neumann. 

               Salla Nazarenko sädehtii kilvan diskopallon kanssa. Kuva: irisihmemaassa

Joku nainen kertoo tietävänsä blogini. Hihkun riemusta. Joku tietää minun pienen blogini! Iloni on ennenaikaista, sillä käy ilmi, että hän tarkoittaakin toista, lähes samannimistä blogia. Miljoonannen kerran mietin, pitäisikö minun muuttaa blogini nimeä. 

Tilaisuus lähenee loppuaan ja ihmiset alkavat lähteä pois. Me emme lähtisi nyt,  kun aikaakin vielä ois... eli päivänsankari yhä paikalla. Käymme tilaamassa baaritiskiltä illan drinkiksi mainostetut alkoholittomat Siniset enkelit ja kuuntelemme taustalla soivia Dingon iki-ihania biisejä. Neumannin poistuttua paikalta häivymme mekin. Onneksi Helsingin kirjamessuihin ei ole enää pitkä aika. Siellä Neumann nähdään taas! 

P.S. Montako viittausta Dingon biiseihin löysit ylläolevasta jutusta? 

 

 

 

Share

Ladataan...

Kävi vähän hassusti. Kun kuulin, että Marian Keyesiltä ilmestyy uusi romaani, ryntäsin ennakkotilaamaan sen. Koska kirjan julkaisuun oli vielä hyvä tovi, unohdin sitten autuaasti tehneeni ennakkotilauksen. No kas, kun sitten näin että eräästä toisesta paikasta oli mahdollisuus tilata kirja - ja saada kaupan päälle ostoskassi, pääni meni aivan pyörälle. Ilmainen ostoskassi! Sehän olisi melkein yhtä hienoa kuin ilmainen ämpäri! Ei siis muuta kuin äkkiä tilaamaan.

Pian paketti sitten saapuikin, ja hyvänen aika miten ihana se olikaan. Kirja oli pehmeäkantinen - aina plussaa, kun tiiliskiviromaani on kyseessä. Ja se ostoskassi, oi oi miten hiano se onkaan! Siinä on Marian Keyesin romaanin kuva kannessa! Kassi oli niin ihana, että se pääsi heti Turun kirjamessuilla kovaan käyttöön.

 

Muutama päivä myöhemmin postiluukusta kolahti sitten toinenkin paketti. Hämmennyin. En ollut mielestäni tilannut kyseisestä paikasta mitään. Paitsi että olin. Sen Marian Keyesin kirjan without the ostoskassi. Voi plääh. 

Koska minulla ei ole tälle toiselle kirjalle mitään käyttöä, ajattelin arpoa sen blogini lukijoiden kesken. Onkohan teitä nyt edes enää? Sen verran pitkään on blogini ollut tauolla.

Mikäs siis olisikaan osuvampi kirja arpoa blogitauon päätyttyä kuin tauosta kertova kirja eli The Break?  Se nyt tosin kertoo hieman erilaisesta tauosta, eli nelikymppisestä pariskunnasta, joka päättää pitää avioliitostaan tauon. Korjaan. Aviomies päättää pitää tauon ja lähteä puoleksi vuodeksi omille teilleen. Kirja kertoo sitten siitä, miten eri perheenjäsenet tästä tauosta selviävät - vai selviävätkö? 

 

Jos pidät Marian Keyesistä ja blogistani, tervetuloa osallistumaan arvontaan! Kirja arvotaan blogini seuraajien kesken. Vastaa kommenttikenttään seuraaviin kysymyksiin: a) Mistä Marian Keyesin kirjasta pidät eniten ja miksi? b) Mistä blogini jutusta olet pitänyt eniten ja miksi?

Arvonta päättyy keskiviikkona 18.10 klo 18.00

 

Share

Ladataan...

Turun kirjamessut ovat tältä vuodelta ohi. Vierailimme tilaisuudessa siipan kanssa ensimmäistä kertaa. Tähän asti tutumpia tapahtumia ovat olleet Edinburghin ja Helsingin kirjamessut. Nyt oli pakko päästä myös Turkuun. Paikalla oli monia mielenkiintoisia vieraita, mutta meidät messuille houkutteli heistä kaksi, Neumann ja Martti Syrjä. Molempia miehiä ihailemme sekä rock-lyyrikoina että säveltäjäguruina enemmän kuin yksi blogikirjoitus riittää kuvaamaan. 

Niin, voisi kuvitella että kirjabloggaajalla olisi sanat hallussa ja taitoa kuvailla tapaamisia näiden rock-legendojen kanssa. Valitettavasti näin ei nyt ole, sillä olen edelleen aivan pyörryksissä ja pökerryksissä sunnuntain tapahtumista.

Molemmat miekkoset olivat paikalla juuri ilmestyneiden kirjojen vuoksi. Eppu Normaalin Kaikki sanat julkaistiin viime viikolla, Neumannista kertova Neumann - Dingo-kipparin lokikirja puolestaan viettää virallisia julkaisujuhliaan tänä perjantaina.

                                                                Kuva: irisihmemaassa

Ensimmäisenä oli vuorossa Neumann, jota haastatteli kirjan kirjoittaja Salla Nazarenko. Olimme paikalla hyvissä ajoin, joten syöksyimme ensin syömään messukahvilaan. Matkan varrella tuli sivukorvalla kuultua kaikenlaista hupaisaa. Eräskin kirjailija valitti mikseivät ihmiset voi signeeraustilanteessa sanoa nimeään tarpeeksi selkeästi. Iski paniikki. Hoin mielessäni: "muista sanoa nimesi selvästi, muista sanoa nimesi selvästi..."

Vihdoin koitti kauan odotettu  hetki. Perinteisen kirjahaastattelun sijaan Nazarenko kyseli Neumannilta tämän urasta ja elämästä. Neumannia on aina ilo kunnella. Haastattelulle oli kuitenkin varattu aikaa vain 20 minuuttia, joten se loppui aivan liian pian. Haastattelun jälkeen koitti ihana yllätys: Nipa siirtyi signeeraamaan uunituoretta kirjaa! Virallisesti vasta perjantaina ilmestyvä kirja oli siis mahdollista hankkia jo Turun messuilta ja kaiken lisäksi nimmarilla varustettuna!

Kun sitten tajusin, että olin signeerausjonossa toisena, iski hirveä jännitys. "Muista sanoa nimesi selvästi, muista sanoa nimesi selv...." Mantraa hokiessani huomasin, että edelläni oleva nainen pyysi nimmarin uuden kirjan lisäksi moneen muuhunkin juttuun. Nipa jutteli naisen kanssa pitkään.

Hetkinen... apua.... iik..... Tässä olisi nyt se tilaisuus. Elämäni tilaisuus. Tiesin kyllä, että takanani oli pitkä jono ihmisiä, mutta ehkäpä Neumann ehtisi jutella minunkin kanssani? Samassa kaikki lukuisat - miljoonat - asiat, jotka olen halunnut laulajalta vuosien saatossa kysyä karkasivat mielestäni jonnekin hyvin, hyvin kauas. 

Kun vuoroni sitten koitti, aloitin hysteerisen höpötyksen siitä, miten suuren vaikutuksen Kaunottaren ja kulkurin (!) uusi sovitus oli minuun Tampere-talon konsertissa tehnyt. Voi krääh. *nolottaa ikuisesti* Neumann oli täydellinen herrasmies, ohitti mokani kohteliaasti ja kertoi miten sovitus oli syntynyt. Oli aivan käsittämättömän hienoa päästä vaihtamaan ajatuksia miehen kanssa, jonka lahjakkuutta on ihaillut 12-vuotiaasta lähtien. 

Neumann signeeraamassa Tuhat ja yksi kirjaa -bloggaajapassiani. Kuva: irisihmemaassa                                          

Yhteiskuvan jälkeen jatkoimme matkaa Agricola-lavalle, jossa Martti Syrjän ja Mikko Saarelan haastattelu oli juuri alkamassa. Haastattelija kyseli heiltä Eppujen kappaleiden synnystä ja luki ääneen otteita muutamasta biisistä. Syrjä ja Saarela ovat molemmat aikamoisia sanoitusvelhoja,  joten oli todella mielenkiintoista kuulla heidän ajatuksiaan lyriikoiden synnystä. Oli myös koskettavaa kuulla millaisia ajatuksia ja tuntemuksia ne olivat haastattelijassa herättäneet. Martti Syrjän sanoituksista runollisimmat ja haikeimmat tuovat kyyneleet silmiin niin luettuina kuin kappaleita kuunnellessa. Niinpä nenäliinan sai kaivaa esiin tilaisuuden aikana useammankin kerran. Tämäkin haastattelu kesti vain 20 minuuttia, eikä yleisökysymyksille ollut mahdollisuutta.

Martti Syrjä ja Mikko Saarela Turun kirjamessuilla 2017. Haastattelemassa Esa Silander. Kuva: irisihmemaassa

Sitten koitti jälleen iloinen yllätys, eli signeerausmahdollisuus. Yleisö lähti valtavana joukkona kohti tähän varattua paikkaa. Jono parveili vähän sinne sun tänne. Ihailen ja kunnioitan Martti Syrjää sanoittajana ja muusikkona niin suunnattomasti, etten muista sanomisistani oikeastaan yhtään mitään. Nimeni olen kuitenkin mitä ilmeisemmin saanut sanottua ja yhteiskuvan pyydettyä.

Näiden ihanien ja ikimuistoisten tapaamisten jälkeen kiersimme vielä hieman messualueella. Sitten oli aika huristaa takaisin kotiin. 

                                   Ihanin bloggaajapassi ikinä. Siinä on  Nipan nimmari!!!! Kuva: irisihmemaassa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Share

Ladataan...

Turun kirjamessut 2017 alkavat tänään perjantaina 6.10! Omat fiilikseni ovat "osastoa jännittää ja niin pois päin" . Sunnuntaina messuilla vierailee nimittäin kaksi suurta idoliani, Neumann ja Martti Syrjä!

Neumann on paikalla kertomassa Salla Narazenkon kirjoittamasta elämäkertateoksesta Neumann - Dingo-kipparin lokikirja. Teoksen virallinen julkaisupäivä on 13.10.  Salaisesti toki toivon, että kirjaa olisi saatavilla jo messuilla...

Martti Syrjä on paikalla Mikko Saarelan kanssa kertomassa Eppu Normaalin biisien sanoituksista ja sanoittamisesta. Bändiltä ilmestyi eilen Kaikki sanat -niminen kirja, joka sisältää Eppu Normaalin kaikkien biisien kaikki sanat julkaisemisjärjestyksessä. Tällaisesta kirjasta olen haaveillut jo vuosia.

Näiden miesten esiintyminen kirjamessuilla - ja vieläpä peräkkäin - on todella harvinaista herkkua ja itselleni kutakuinkin haaveiden täyttymys.

 (Kauhu)visioissani tapahtuu kuitenkin jotain tämänkaltaista: törmään tungoksessa Martti Syrjään, joudun jännityksestä paniikkiin, sotkeudun jalkoihini ja pudotan uunituoreen Kaikki sanat- kirjan laulajan varpaille. Yritän pyytää anteeksi, mutta puhekykyni katoaa salaperäisesti. Syrjän takaa ilmestyy Neumann, joka tulee katsomaan, että mikäs hässäkkä täällä on menossa. Neumannin nähdessäni pyörryn hänen jaloilleen. Kun virkoan ja tajuan mitä on tapahtunut, pyörryn uudestaan. Niih. Tai sitten kaadan kahvikupin jomman kumman päälle. Ehkä molempien. 

Ketä esiintyjää sinä odotat eniten?

 

 

Turun kirjamessut 6 - 8.10. 2017

sunnuntaina

Pertti Neumann, haastattelijana Salla Nazarenko

15.40 - 16.00 Auditorio

Martti Syrjä ja Mikko Saarela, haastattelijana Esa Silander

16.20 - 16.40 Agricola A-halli

 

 

Share

Ladataan...

Tänään on se maaginen päivä, jolloin tulee kuluneeksi 20 vuotta ensimmäisen Harry Potter -kirjan ilmestymisestä. 

Muistatko vielä, missä luit tuon taianomaisen kirjasarjan ensimmäisen osan Harry Potter ja viisasten kivi? Jäitkö koukkuun heti? Luitko aikuisten vai lasten kansilla varustetun version?

Kirjasarjasta tuli tosiaan nopeasti niin suosittu, että siitä "jouduttiin" julkaisemaan myös aikuisemmalla kansikuvalla varustettu versio, jotta aikuisisista olisi mukavampi lukea sitä julkisilla paikoilla. Muistan miten luin sitä lastenkansiversiota Madridin lentokentällä ja koetin kovasti piilotella kantta. Ettei vain kukaan luulisi, että lastenkirjaa tässä nyt... Sitten huomasin vastapäätä istuneen naisen lukevan samaa teosta ja huokasin helpotuksesta. Koukussa olin ensiriveiltä lähtien. Hassuja, ihania, nostalgisia muistoja 20 vuoden varrelta tulee tänään mieleen varmasti monelle tuohon niin taianomaisen kirjasarjaan ihastuneelle.

Miten sinä aiot juhlia - tai kenties juhlit jo - Harry Potterin merkkipäivää?

Luetko lempikirjasi uudelleen? Osallistutko fanitapaamiseen? Tai vietätkö yön kenties Edinburghin The Balmoral -hotellin legendaarisessa J. K. Rowling -sviitissä, eli paikassa, jossa kirjailija sai valmiiksi kirjasarjan viimeisen osan? 

 

 

Tiesitkö muuten, että....

näkymättömyysviitta mainitaan Potter -kirjasarjassa 413 kertaa 

"Odotum suojelius" mainitaan loitsuista kaikkein useimmin - peräti 140 kertaa

Sana rakkaus mainitaan peräti 182 kertaa ja viha vastaavasti 117 kertaa

Nämä luvut, yllä oleva taulukko sekä paljon muuta Harry Potter -numerotietoa löytyvät täältä: Shopalike.fi/20-vuotta-taikaa

 

Share

Ladataan...

Tulipahan tätäkin kirjaa etsittyä ympäri kaupunkia. (Jos olet lukenut blogiani aiemmin, saatat muistaa, ettei tämä ole aivan ensimmäinen kerta kun juoksen ympäri kaupunkia löytääkseni Sophie Kinsellan uusimman kirjan.) Lopulta se löytyi sieltä minne olisi tietysti pitänyt suunnata heti ensimmäiseksi, eli Akateemisesta kirjakaupasta. Siellä sitä oli jäljellä kokonaista yksi kappale.

Niin... mitähän tästä hartaasti odottamastani kirjasta nyt sitten sanoa?

Sophie Kinsella on aina ollut yksi lempikirjailijoistani. Twenties Girl on aina vain yksi suosikkikirjoistani ja totta kai rakastan Himoshoppaaja -sarjaa yli kaiken. Totta kai olisi siis ihanaa kehua tämäkin kirja maasta taivaaseen. Mutta.

Kirjassa on toki paljon hyvää. Siinä on hauska ja mukaansatempaava, (joskin äärimmäisen ennalta arvattava) juoni, mainioita hahmoja hirviöpomo Demeteristä elämästään ehkä ei niin kovin totuudenmukaista Instagram-tiliä pitävään päähenkilö Catiin. Trendikäs Cat onkin todellisuudessa ihan tavallinen maalaistyttö Katie Brenner (tämä ei ole mikään kamala juonipaljastus, koska se lukee ihan kirjan takakannessakin). Siellä takakannessa lukee tämäkin: eräänä päivänä Katie saa potkut ja joutuu palaamaan takaisin maalle. Siellä hän auttaa isäänsä perustamaan glamping eli glamorous camping -yrityksen. Eräänä päivänä glamping -lomalle saapuukin itse hirviöpomo Dermeter ja Katie saa elämänsä tilaisuuden kostaa tälle työpaikalla kokemansa ikävän kohtelun.

Niin. Noh. Kyllä kirja paikoitellen makeat naurut tarjoaa ja toki siitä kovasti tykkäsin mutta tällä kertaa jotkut juonikuviot tuntuivat jotenkin... (öh sori karmiva juoni paljastus, mutta tätä seuraavaa ette varmaan arvanneet, ettehän? Kirjassa on - tadaa - romanssi. Iik, nyt varmaan pyörrytte kauhusta, että mitäs nyt menin tällaista kertomaan). Mutta siis, nimenomaan se romanssi tuntui jotenkin päälleliimatulta. Väkisin väännetyltä. Juoni olisi toiminut paljon paremmin ilman sitä. Tai ehkä olen vain tullut vanhaksi (bloggaaja vilkuilee huolestuneena ryppyvoidepurkkejaan) mutta joteskin olis vaan niiiiiiin kiva lukea hauska ja hulvaton chick lit -kirja, jossa ei olisi niin minkäänlaista romanssia. Ainakaan sellaista väkisin juoneen mukaan väännettyä. 

Kirjaa mainostetaan sillä, että päähenkilö antaa Instagramissa elämästään todellisuudetta trendikkäämmän kuvan. Niinpä odotin myös, että Instagram ja sosiaalinen media olisivat olleet tarinassa vielä suuremmassa roolissa. (Niin, olen vuosikausia pohtinut milloin ja mikä asia tulisi korvaamaan leivonta-innostuksen chick lit -krjoissa. Nyt se on vihdoin tapahtunut. AGA-uunit ovat väistyneet! Leivonta on korvattu somella! Siksi odotin sen olevan tässäkin kirjassa isommassa roolissa.)

Kaiken tämän jälkeen totean kuitekin, että Sophie Kinsella on erinomainen kirjailija - edelleen yksi ehdottomasti suosikeistani - joten ehkäpä tämä kirja olikin jonkinlainen välityö seuraavaa Himoshoppaajaa odotellessa...?

 

Sophie Kinsella: My Not So Perfect Life (Bantam Press, 2017)

Share

Ladataan...

Kirjahyllyssäni on selkeä suunnitteluongelma: sinne ei mahdu tarpeeksi kirjoja. Sieltä ei myöskään koskaan löydä mitään. Erityisen ongelmallista tämä on silloin, kun on saanut kirjan jonka todella haluaisi lukea, mutta ei löydä sitä enää mistään. En kertakaikkisesti ymmärrä mitä on tapahtunut. Onko kirjahyllyni syönyt kirjan? 

Päätin ratkaista kirjahyllyni suunnitteluongelman ryhtymällä mitä villeimpään mariekondomaiseen organisaatio-operaatioon. Pois vain kaikki kirjat joita ei tule koskaan luettua. (Marie Kondon neuvoman onnellisuusaspektin päätin unohtaa. Enhän voinut tietää tekivätkö kirjat minut onnelliseksi, koska en ollut niitä ikinä lukenut.) Onnelllisuuden sijaan päätin turvautua siihen samaan vanhaan neuvoon, joka annetaan vaatteistakin, eli kahden vuoden vinkkiin. Jos en ollut lukenut kirjoista sivuakaan (tai korkeintaan vain sivun tai pari) yli kahteen vuoteen, kierrätykseen vain. Talossamme toimii mitä mainioin kierrätyssysteemi. Kirjat viedään rappuun ja ne katoavat sieltä nopeasti muiden lukutoukkien luettaviksi.

Aloitin siis vimmaisen siivousoperaation. Lopputuloksena hyllyssä on nyt viisi kirjaa vähemmän. Kauhukseni huomasin, ettei tämä valtava lukumäärä ollut tuonut kirjahyllyyni juuri laisinkaan lisätilaa ja mikä pahinta, sitä kadonnutta kirjaa ei löytynyt edelleenkään. 

Minun ei siis auta kuin kirjoittaa teille muista kirjoista. Ja toivoa, että se yksi vielä putkahtaisi jostain esille... 

 

kuva: irisihmemaassa

 

Share

Ladataan...

Joskus kirjan nimi kertoo teoksesta enemmän kuin minkään sortin kirja-arvostelu. Siispä, iloksenne olkaapa hyvä:

 

Ja kirja tosiaan myös tekee kaiken mitä sen varsin pitkä otsikko From GILMORE GIRLS TO GILMORE GILRS (and everything in between) - Talking as Fast as I can lupaa. Graham kertoo näyttelijänuransa alkutaipaleesta, katastrofaalisista treffeistä ja treffikumppaneista, vaikeuksistaan löytää "sitä oikeaa" kuin kokemuksistaan esimerkiksi Muodin huipulle -sarjan tuomarina. Mutta mikä tärkeintä, hän kertoo myös sekä alkuperäisen Gilmore Girls -sarjan tekemisestä että siitä millaiselta tuntui palata Lorelain rooliin yhdeksän vuotta alkuperäisen sarjan päättymisen jälkeen.

Romantiikan ystävien iloksi hän kertoo myös ensitapaamisestaan miehensä Peter Krausen kanssa... Juuri tämän enempää ei kannata kirjasta paljastaa, paitsi ehkä se, että kirja sisältää runsaasti otteita päiväkirjasta, jota Graham piti Gilmore Girls: A Year in The Life -sarjan kuvausten aikana. 

Share

Ladataan...

Juupa joo. Tuhat ja yksi kirjaa -blogi on pitänyt jälleen pitkän tauon. Nyt oli kuitenkin pakko palata näpyttelemään, koska kihisen ja puhisen niin, että höyry tulee korvista. Luin nimittäin juuri, että kirjailijablogeissa on kuulemma viime aikoina kovasti keskusteltu siitä "kenen vika on, jos kirja ei myy". Kirjabloggajien kriittinen arvio saattaisi vaikeuttaa kirjan myyntiä. Negatiivisia arvioita pitäisi kuulemma välttää kokonaan. Hei haloo. Ei kirjabloggajilla niin paljon valtaa ole. Jos kirja myy, se myy koska se on hyvä. Jos kirja ei myy, tai kirjailija ei saa toista kustannussopimusta, eiköhän vika ole ihan siinä kirjassa eikä kirjabloggaajassa.

Minulla on käsittääkseni oikeus kirjoittaa kirjoista ihan mitä minua huvittaa. Sitä kutsutaan sananvapaudeksi. Yksikään minua esimerkiksi arvostelukappaleella lähestynyt kustantamo tai omakustannekirjailija ei ole koskaan pyytänyt siitä positiivista arvostelua. Itse asiassa he eivät ole koskaan pyytäneet yhtään mitään. Kirjat on lähetetty sillä oletuksella, että kirjoitan niistä mitä haluan tai jätän halutessani vaikka kirjoittamatta. 

Positiivisen arvostelun oletus on jotenkin käsittämätön ajatus. Miten voisin kirjoittaa jotain positiivista kirjasta, jota inhoan heti alkumetreillä? Ei minun tehtäväni kirjabloggaajana ole kirjan myynnin edistäminen. Minun "tehtäväni" kirjabloggajana on kirjoittaa fiiliksistä, joita kirja minussa herättää - tai ei herätä. Koska mielipiteet ovat omiani, minulla on käsittääkseni täysi oikeus vaikka vain hehkuttaa kirjaa ilman sen kummempia perusteluja, jos minusta siltä tuntuu. Jos juttuni tarjoavat lukijalle silloin "vain" viihdearvoa - minulla on käsittääkseni siihenkin oikeus. Netti on täynnä vakavia, syvällisiä perusteluja täynnä olevia kirjablogeja. Minun blogini ei ole sellainen. Jos viihdearvo ei kelpaa, blogiani ei ole mikään pakko lukea. 

Että hyvää lukurauhan päivää vain kaikille! Tämä menee nyt lukemaan Lucy Hollidayn kirjaa A night in with Audrey Hepburn. Ihan vaan siksi, että kirja on puhdasta chick litiä, ei syvällisyyden hitustakaan vaan ihanaa viihdettä. Kirjan olen ostanut ihan itse, syystä että se vaikutti hurmaavalta hyvän mielen kirjalta ja siinä oli ihana kansi. Riittiköhän tämä perusteluksi? Ettei vain mennyt piilomainonnan puolelle? Pitääköhän minun jatkossa jättää jutuistani pois lause "suosittelen lämpimästi chick litin ystäville?" Huh huh, pelottavaa puuhaa tämä kirjabloggaaminen. 

Share

Ladataan...

Tällaista blogikirjoitusta en olekaan vielä koskaan joutunut tekemään. Aika harvoin sitä löytää itsensä tilanteesta, jossa on ensin kirjoittanut blogiin suuresti ihailemansa ihmisen kirjoittamasta kirjasta - ja seuraava postaus onkin tuon kyseisen ihmisen muistokirjoitus. :(

Edellinen juttuni käsitteli suurelle yleisölle Star Wars -elokuvien Prinsessa Leiana tutuksi tulleen Carrie Fisherin muistelmia. Eilen aamulla (Yhdysvaltojen aikaa) Carrie Fisher nukkui pois. Carrie sai viime perjantaina massiivisen sydänkohtauksen lennolla Lontoosta Los Angelesiin. Me Star Wars -fanit toivoimme sydämiemme pohjasta, että hän vielä toipuisi. Niin ei kuitenkaan käynyt, ja nyt hän on poissa. 

Kuulostan varmasti typerältä sanoessani, että itken tätä kirjoittaessa. Itken, koska tuntuu siltä kuin rakas sukulainen olisi nukkunut pois. Carrie Fisher on ollut minulle äärettömän tärkeä ihminen lapsuudestani saakka paitsi Star Wars -elokuvien takia, myös kirjailijana, muiden elokuvien näyttelijänä ja ennen kaikkea omana itsenään.

Tapasin hänet mieheni kanssa viime kesänä Lontoon Star Wars Celebrationissa eli maailman suurimmassa SW-fanitapaamisessa. Kunnon nörttimeininkiä siis. Carrie Fisher on - oli  - hillitön persoona. Huumorintajuinen, todella terävä, lämmin, äidillinen, ihana.

Kävimme ensin kuuntelemassa Carrie Fisherin haastattelun. Häntä haastatteli Star Wars -leffoissa Wicket -ewokkia esittänyt Warwick Davies. Mukana oli myös Carrien koira Gary, enkä muista eläessäni nauraneeni vatsa niin kippurassa kuin seuratessani näiden kolmen henkilökemiaa ;) etenkin sitä, miten urheasti Gary yritti puolustaa rakasta emäntäänsä.

Myöhemmin samana päivänä menimme otattamaan itsestämme kuvan yhdessä Carrien kanssa. Kun tuli meidän vuoromme, tuolilla istuva Carrie totesi: "no teidätpäs minä kaappaankin yhden kumpaankin kainaloon". Siinä sitten höpöteltiin ja kysyin ujosti saisinko halata häntä. Carrie vastasi: "no totta kai!" ja  halasi minua lämpimästi kuin äiti tai rakas täti. Menin siitä äidillisestä halauksesta niin sekaisin, etten ehtinyt seurata mitä mieheni puolella tapahtui. Sitten tuli kuvan ottamisen vuoro. Kun saimme kuvan, sain pienen nauruhepulin: Carrie pitää siinä miestäni leuasta kiinni! Mies näyttää kovin onnelliselta, mikä ei liene ihme... 

Carrie Fisherin mahtavaan persoonaan on lukuisten haastattelujen, fanitapaamisten, omaelämäkerrallisten teosten sekä sosiaalisen median lisäksi voinut seurata esimerkiksi Stephen Fryn QI -ohjelmassa, jossa hän oli useasti nähty vieras. (Stephen Fry ja Carrie olivat hyviä ystäviä). Carrie ei arkaillut kertoa julkisuudessa mielenterveysongelmistaan saati varsin erikoisesta lapsuudestaan kahden aikansa superjulkkiksen lapsena. 

Meille kaikille Star Wars -faneille Carrie oli kuin perheenjäsen. En tule unohtamaan häntä enkä sitä lämmintä halausta koskaan. Enkä pysty kirjoittamaan enempää, koska en kyyneleiltäni näe enää näyttöruutua.

Kun Carrie Fisher kiinnitettiin ensimmäiseen Star Wars -leffaan (siis kröhöm Tähtien sotaan näin suomeksi), George Lucas selitti, että koska avaruudessa ei ole painovoimaa, ihmisen keho laajenee siellä mutta alusvaatteet eivät. Tästä syystä Carrie ei siis voisi käyttää kuvauksissa myöskään rintaliivejä. Carriea asia nauratti kovin. Hän totesikin kirjassaan Wishful Drinking, että haluaisi muistokirjoituksessaan lukevan seuraavasti. So Carrie, this is for you:

"I drowned in moonlight, strangled by my own bra."

- Carrie Fisher (1956 - 2016) 

Carrie & Gary Warwick Daviesin haastateltavana Star Wars Celebrationissa kesällä 2016.

kuva: irisihmemaassa

 

Share

Ladataan...

Kuva: Irisihmemaassa

Jos haluat kuulla miten maailman kuuluisin kierrepullakampaus syntyi tai lukea 19-vuotiaan tytön päiväkirjatilitystä siitä miten "se on tosi ikävä tyyppi enkä mä en oikeastaan yhtään tykkää siitä tai ehkä mä kuitenkin ihan vähän tykkään tai ei kun mä oikeastaan vihaan sitä kun se on niin kamala tai oikeastaan se onkin aivan ihana", niin suosittelen sinulle lämpimästi näyttelijä Carrie Fisherin uusinta kirjaa The Princess Diarist.

Avaruusprinsessan muistelot sisältävät 70 sivua otteita hänen nuoruuden päiväkirjoistaan. Ne saattavat tuntua hämmentävän tutuilta tai sitten eivät, riippuen siitä oletko pitänyt 19-vuotiaana itse päiväkirjaa ja tilittänyt sinne kaikenlaista vaiko etkö ole. Ehkä kuitenkin sillä erotuksella, että "se tyyppi, joka on aivan ihana mutta kuitenkin jotenkin kamala ja vitsi että mä vihaan sitä mutta kun en oikeastaan kuitenkaan" on todennäköisesti ollut joku muu kuin Carrien vastanäyttelijä maailman suosituimpiin kuuluvassa elokuvassa Tähtien sota (tai Star Wars: Episode IV - A New Hope, kuten leffa nykyisin tunnetaan). 

Päiväkirjaotteiden lisäksi Carrie Fisher kertoo "salasuhteesta" muutenkin ja selittää miksi päätti paljastaa asian nyt, 40 vuotta kuvausten jälkeen. Kirjoittaa hän toki jonkin verran - mutta harmillisen vähän - muistakin asioista, kuten siitä, millaista on ollut lapsuus kahden aikansa superjulkkiksen eli Debbie Reynoldsin ja Eddie Fisherin tyttärenä, millaista on ollut elää kaksoiselämää Leia-Carrienä ja millaiselta fanien valtava, nyt jo 40 vuotta jatkunut ylenpalttinen huomio tuntuu. Kirja sisältää myös hupaisia kuvauksia kohtaamisista fanien kanssa. Jos on itse Star Wars -fani, niistä saattaa tunnistaa itsensä. Ei niin, että itse tunnistaisin. Ei sitten laisinkaan.

Vaikka Carrien päiväkirjaotteet ovat sinänsä mielenkiintoista luettavaa, olisin toivonut hänen kertovan enemmän myös itse leffan kuvauksista ja muistakin näyttelijöistä. Toisaalta sellaisiahan nuoruuden päiväkirjat ovat; tilityksiä Siitä Tyypistä.

Kirja on erinomainen joululahja paitsi kaikille Star Wars, Carrie Fisher sekä sen hänen tätä nykyä erittäin kuuluisan vastanäyttelijänsä faneille,  myös jokaiselle joka on joskus pitänyt päiväkirjaa.  

Kirja myös ilmestyi aika sopivaan saumaan, sillä elokuva Rogue One: A Star Wars Story tuli juuri ensi-iltaan. Jos siis tunnet jonkun Star Wars -fanin, joka ei ole elokuvaa vielä nähnyt, liitä kirjan mukaan leffaliput ja unelmalahja on taattu!

Carrie Fisher: The Princess Diarist (Bantam Press, 2016)

Share

Pages