Ladataan...

Tiistaita kaikille! Tuhat ja yksi kirjaa -bloggaaja on viettänyt viime ajat hiljaiseloa. Tai noh, ei se totta puhuen niin kovin hiljaista ole ollut, jos ottaa huomioon viime viikonloppuna päättyneet lätkän MM-kisat.

Kerran vuodessa kirjabloggaaja nimittäin laittaa kirjansa sivuun ja hänestä kuoriutuu kiihkeä kiekkofani. Kirjabloggaaja jännitti Leijonien puolesta niin, että pureskeli sinivalkoisiksi lakatut kyntensäkin pilalle. Hienosti joukkue pelasi, hopea on huippusuoritus, ja nyt voikin sitten taas elää vuoden ilman jääkiekkoa. 

Vaikka kirjat ovat olleet jonkin aikaa syrjässä, on kirjoitettua tekstiä tullut seurattua muussa muodossa sitäkin enemmän. Tuli nääs (sori, en voinut välttää) käytyä Tampereella. Oli aivan pakko nähdä se jossain aiemmassa postauksessani hehkuttama Autiotalossa -musikaali uudestaan. Huippuhyvä oli tälläkin kertaa.  Ari Koivunen laulaa kuin unelma. Musiikkiteatteri Palatsissa oli Finlandia-taloa parempi akustiikka, joten Koivusen ääni pääsi vielä paremmin oikeuksiinsa. Oli elämys!

Ainoa harmin aihe olivat todella huonot paikat. Ei ollut mikään ihan hirveän suuri nautinto istua niska vinossa puupenkillä, josta oli kerrassaan loistava näkymä muuhun yleisöön, mutta lavan nähdäkseen oli pakko kääntää pää sivuttain. Juurikaan nykyisiä saati entisiä Dingo-faneja ei yleisöön valitettavasti tainnut tällä kertaa myöskään mahtua, ainakaan päätellen siitä, miten paljon osa porukasta hölötti esityksen aikana. Eikö höpöttämistä voisi mitenkään jatkaa esityksen jälkeen

Olimme sen verran villejä, että päätimme käydä saman päivän aikana katsomassa Musiikkiteatteri Palatsissa peräti kaksi esitystä saman päivän aikana. Niistä jälkimmäinen oli tuo edellä mainittu, ensimmäinen puolestaan The Beatlesin tarinan kertova Let It Be. Musiikkiteatteri Palatsin muusikot ovat aivan huippuja, ja esityksessä sai pienen käsityksen siitä, miltä Beatlesien musa on siellä Liverpoolin The Cavern -klubilla ehkä aikoinaan oikeasti kuulostanut. Musikaalissa kuultiin tietysti kaikki suurimmat hitit ja niitähän bändillä riittää. Tällä kertaa saimme parempaakin paremmat paikat eli istuimme eturivissä.

Molemmilla bändeillä on todella hienoja ja ajatuksia herättäviä lyriikoita. Minun Beatles-lempparini on Let It Be. Tai Hey Jude. Tai noin miljoona muuta. Jostain syystä Let It Be saa minut nykyisin pillahtamaan itkuun, joten niin kävi Musiikkiteatteri Palatsissakin. Oli pakko kaivautua siipan kainaloon.

"And when the broken-hearted people
Living in the world agree
There will be an answer, let it be
For though they may be parted
There is still a chance that they will see
There will be an answer, let it be"

(The Beatles, Let It Be)

Kirjoja olin pakannut kyllä mukaan useitakin kappaleita, mutta hienojen esitysten jälkeen ei tehnytkään mieli lukea, vaan oli kivempi keskittyä pohdiskelemaan kuulemiaan sanoituksia. 

Huikeita sanoituksia on tietysti myöskin.... tadaa... Bruce Springsteenillä, jonka konsertti lähestyy lähestymistään. Keskustelut siipan kanssa sujuvat näinä päivänä tähän tapaan:

Kirjabloggaaja: "Ihan mahtavaa mennä sinne konserttiin ja tosi kiva mennä kaupunkiin, jossa ei ole vielä ollut. Meillähän on siinä edellisenä päivänä sitten hyvin aikaa katsella paikkoja ja käydä ostoksilla".

Mies: "Niin on, tai sitten voitais yrittää etsiä se hotelli, jossa Bruce asuu."

Kirjabloggaaja: "Totta. Mutta toisaalta kun ei olla koskaan vielä käyty tuolla, niin olis tosi kiva myös katsella paikkoja ja shoppailla."

Mies: "Totta. Tosin siinä olisi aivan loistavasti aikaa yrittää löytää hotelli, jossa Bruce asuu. Ja heti saapumisiltanakin voitais etsiä sitä."

Kirjabloggaaja: "Toki. Toisaalta saatetaan saapumisiltana olla aika väsyneitä."

Mies: "Totta. Mutta ainakin sitten seuraavana aamuna mennään heti etsimään sitä."

Kirjabloggaaja: "Joo. Toisaalta olisi kyllä aika ihana nukkua pitkään."

Mies: "Niin. Tai sitten voisi mennä etsimään sitä hotellia."

Kirjabloggaaja: "Niih. Jep. Mutta olis kyllä tosi kiva sitten katsella paikkojakin ja käydä ostoksilla."

Mies: "Joo, totta kai. (Hetken hiljaisuus). On tosi hienoa miten siinä on koko päivä aika etsiä sitä hotellia ja toivoa että törmätään Bruceen. Voidaan lähteä heti aamusta etsimään sitä!"

Kirjabloggaaja huokaa syvään. 

 

Kuva: irisihmemaassa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Share

Ladataan...

Tuli käytyä supermarketissa. Oli kynsilakkoja siellä, kirjoja täällä. Vähemmästäkin menee pää pyörälle.

Tällä kertaa pää meni niin pyörälle, että kävelin vahingossa päin edessäni seisovaa miestä. Mies ei ehtinyt reagoida - ja niin sitä kaaduttiin yhdessä kovaa kyytiä lattialle. 

Siellä sitä sitten köllöteltiin supermarketin lattialla, mies alla, minä päällä, minä edelleen miehen harteista kiinni pitäen (johonkinhan sitä piti ilmalennon aikana kiinni tarttua).

Voin lohduttaa teitä kertomalla, ettei kummallekaan meistä käynyt kuinkaan. Toivoin vain, ettei kukaan olisi kuvannut tätä lievästi ääliömäisen näköistä tilannetta videolle. Kuulin jo mielessäni Hauskojen kotivideoiden Sampo Marjomaan selostuksen: "Mies oli pahvi"

Mies nimittäin todellakin oli pahvi, sellainen jonkun teleoperaattorin pahvimainos nimittäin. Iloisesti jaksoi veikkonen hymyillä siellä lattiallakin. Ylös nouseminen olikin sitten toinen juttu. Joka kerta kun jotenkin sain itseni möngerrettyä ylös ja yritin sitten auttaa / nostaa pahvimiehen pystyyn, kupsahdimme uudelleen lattialle päällekkäin. Pahvimiehen hymy ei tästä hyytynyt. 

Lopulta päätin hakea avuksi mieheni, joka auttoi pahvimiehen herrasmiesmäisesti pystyyn. 

Poistuin katsomaan kirjoja ja kynsilakkoja, sillä ne tuntuivat lukuisten ilmalentojen jälkeen parhaalta hermolevolta.

Kun lähdimme myymälästä, vilkaisin taakseni. Pahvimies hymyili edelleen. 

 

                    Kirjabloggaaja toipui traumaattisesta tapahtumasta kirjojen ja kynsilakkojen avulla. 

kuva: irisihmemaassa

 

 

 

 

Share

Ladataan...

 

Marian Keyes on ihana. Hänen miehensä Himselfkin on aika ihana (tai mistä minä tiedän, mutta kaikesta lukemastani päätellen hän on). Jokin aika sitten Marianilta ilmestyi uusi kirja Making It Up As I Go Along - ja arvatkaas mitä? Sekin on ihana! 

Tällä kertaa ei ole kyseessä romaani, vaan kokoelma kolumneja, jotka Marian on kirjoittanut eri lehtiin, kuten Marie Claireen, The Guardianiin, Tatleriin, The Sunday Timesiin ja uutiskirjeisiinsä vuosina 2005 - 2015. Mukana on näin ollen juttuja, jotka kirjailijan innokkaimmat fanit ovat väistämättä jo nähneet, mutta onneksi suurin osa on kuitenkin sellaisia, joihin en ainakaan itse ollut vielä törmännyt. Bonuksena on muutama aivan uusikin, vain tätä kirjaa varten kirjoitettu juttu. 

Kirjassa käsitellään monipuolisesti eri teemoja laidasta laitaan kynsilakoista ja kampaamokäynneistä matkustamiseen, ihmissuhteisiin ja ikääntymiseen. Kirja on aikamoinen tiiliskivi, lähes 450 sivua, joten ihan yhdeltä istumalta sitä ei lue (tai en ainakaan itse lukenut). Sen sijaan nautiskelin sitä - ja nautiskelen edelleen - iltalukemisena, lukien kolumnin sieltä, toisen täältä.

Kirja on jaettu osiin eri teemojen mukaan, tyyliin "(heikko) terveys ja ja kauneus", "matkat" ja niin edespäin. Ensin mainitun osion alta löytyy juttua kynsilakoista karamelleihin. Matkat -osion alta löytyy puolestaan kuvauksia Marianin reissuista maahan jos toiseenkin. Mukana on - tadaa - myös Suomi. Maat, joissa Marian on reissanut, ovat noin yleisesti ottaen tehneet häneen suuren vaikutuksen. Erityisesti ihmisiä kehutaan maassa kuin maassa, noh, maasta taivaaseen. 

Ryhdyin sitten lukemaan Suomi -juttua suurella jännityksellä innolla. Kävi ilmi, että muutama vuosi sitten The Guardian -lehti oli lähettänyt Marianin & Himselfin romanttiselle minilomalle Lappiin. Niih, noh, totta kai paloin halusta tietää mitä Marian meistä ajatteli. Sydän pamppailen luin juttua eteenpäin. Olisihan ihanaa, jos kirjailijalla olisi ollut täällä mukavaa.

Marian näyttikin pitäneen kovasti kaikesta mitä näki ja koki. (Helsingissä suurimman vaikutuksen tekivät Marimekon lukuisat myymälät.) Luin ja luin ja luin ja... no höh. Tökkäsin sitten jutun luettavaksi omalle Himselfilleni ja kysyin huomasiko hän siinä mitään erityistä. "Joo. Tässä ei mainita suomalaisia sanallakaan." 

Tästä pienestä epäkohdasta huolimatta kirja on aivan hurmaavaa luettavaa niin nykyisille kuin tulevillekin Marian Keyes -faneille. Kirjailija viljelee kirjoissaan ja somessa tunnetusti paljon irlanninenglantia, joten tällä kertaa teoksessa on mukana myös mainio irlanninenglanti - englanti -sanastokin. Vinkki: jos suunnittelet joskus oman Himselfisi kanssa joskus Irlannin-matkaa, kannattaa antaa tuo sanasto hänelle luettavaksi ja korostaa sen hyödyllisyyttä matkalla. Ennen kuin huomaatkaan, Himselfisi on saattanut jäädä täysin koukkuun Marian Keyesin huumoriin ja perheessänne on kaksi kirjailijan fania. (Huom. vinkkiä ei ole testattu (vielä) käytännössä, joten en voi taata, että se toimii. Toivossa eletään.)

Marian Keyes: Making It Up As I Go Along (Penguin, 2016)

kuvat: irisihmemaassa

Share

Pages