Hellannupit kääntyivät jälleen kaakkoon mutta mitä tapahtui miehen sukille?

Kun olin jälleen kerran menossa ihailemaan olohuoneen pöydälle jättämääni Lauri Tähkän keittokirjaa Hellannupit kaakkoon, huomasin, että sen päälle oli ilmestynyt jotain merkillistä. Nimittäin miesten sukat.

Kun tiedustelin mieheltäni kenties hivenen ääntäni korottaen lempeän rauhallisesti, miksi hän oli päättänyt sijoittaa sukkansa juuri siihen, mies ihmetteli, että "ai siihenkö ne jäivätkin".

Poistuin huoneesta ärtymystä puhkuen ja heitin sukat suurieleisesti pyykkikoriin.

Kun palasin olohuoneeseen, Lauri Tähkän naaman päälle oli ilmestynyt miehen lompakko.

"Onko sun ihan oikeasti pakko laittaan sun jokaikinen tavara tän kirjan päälle?" jatkoin keskustelua kypsän rauhallisesti.

"No kun se on jotenkin sellainen hyvä laskutaso", mies vastasi. "Sileä ja tasainen."

"Siis vähän niin kuin pöytä", minä totesin. "Sekin on sileä ja tasainen." Perään saatoin mutista jotain pyykkikorista sukille sopivana paikkana. 

Ja jos nyt ihmettelette, mikä pakko minun on sitä keittokirjaa juuri siinä pöydällä pitää esimerkiksi kirjahyllyn tai keittiön sijaan, niin siinä on se Laten signeeraus, ymmärrättehän. Sitä on pakko päästä ihailemaan tasaisin väliajoin. 

Kun pääsimme vihdoin jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen siitä, että pöytä voisi olla miehen lompakolle parempi paikka  kuin Lauri Tähkän naama, (siis se kirjan kansikuvassa oleva naama  *panikoituu*   SE KIRJAN KANNESSA OLEVA NAAMA! Ei  meillä nyt sentään mitään oikeaa Laten naamaa kotona ole. Hyvänen aika sentään. Sehän se nyt olisikin. *tuijottaa hetken aikaa ulos ikkunasta haaveellinen katse silmissään*) päätimme ryhtyä laittamaan ruokaa. Tällä kertaa valitsimme Hellannupit kaakkoon -kirjasta reseptin Meikun ja Minden nuudelikana

 

 

Se oli  paitsi todella hyvää, myös hyvin helppo valmistaa. Miehen mukaan kokkaaminen olisi tosin ollut vielä helpompaa, jos hän olisi itsekin saanut vilkaista ohjetta. Sukkaepisodin jälkeen siitä ei ollut toivoakaan. Sitäpaitsi uskoin miehen ja oliiviöljypullon olevan kirjalle vielä sukkiakin vaarallisempi yhdistelmä.

 Niinpä päädyimme erittäin toimivaan järjestelyyn. Minä luin ainekset ääneen keittiön ovelta, riittävän etäisyyden päässä oliiviöljystä ja pannusta, ja mies kwokkaili* (*ryhtyi kokiksi wokkailemalla). Kylla yhdessä kokkaaminen on mukavaa!

Share

Kommentoi