Kirjabloggaaja Autiotalossa - rockmusikaalin matkassa menneisyyteen

Muistatko millaista oli aikoinaan kiljua Dingon konsertissa äänensä käheäksi? Muistatko miten ihanaa oli, kun Neumann laulatti yleisöä? Bananapappapappadaa... Bananapappapappadaa...

Muistatko millaista oli litistyä sinne muiden tyttöjen joukkoon, eikä se haitannut yhtään, koska jotenkin ihmeellisesti kaikki olivat yhtä suurta kaveriporukkaa, vaikkei oltu koskaan ennen tavattukaan?

Ja kun keikka sitten vihdoin ja viimein loppui, itketti, vaikkei oikein itsekään osannut selittää miksi. Oli vain ollut niin ihanaa. Neumann oli ihana, biisit olivat ihania, ja ennen kaikkea Quuppa oli ihana. Ja koska oma äitikin oli aivan ihana ja vieläpä erittäin ymmärtäväinen, hän antoi jäädä seuraavana päivänä kotiin nukkumaan, vaikka olikin koulupäivä.

Jos olet joskus haaveillut salaisesti voivasi matkustaa 30 vuotta ajassa taaksepäin ja pääseväsi taas laulamaan äänesi käheäksi Dingon konserttiin, eilen siihen tarjoutui lähes aito ja äärimmäisen harvinainen tilaisuus Finlandia-talossa, jossa esitettiin vain tuon yhden ainokaisen kerran tamperelaisen Musiikiteatteri Palatsin rockmusikaali Autiotalossa.

Musikaali kertoi nimensä mukaisesti Dingon, mutta myös Yön tarinan. Neumannia tulkitsi vuoden 2007 Idols -kilpailun voittanut upeaääninen Ari Koivunen, Olli Lindholmia puolestaan näyttelijä Miro Honkanen. Pate Mustajärvikin vieraili lavalla muutamaan otteeseen, häntä esitti muusikko J. P. Leppäluoto.

Kehyskertomuksena toimi Dingo-fanin tarina. Tytön tuntemuksiin oli siis *punastuu* melkoisen helppo samaistua (en tosin ole itse koskaan käynyt Porissa, toisin kuin musikaalin varsin hysteeriseksi heittäytyvä tyttö, joka leiriytyy milloin Neumannin oven eteen, milloin kiipeää tämän ikkunasta sisään). Samalla kerrattiin Dingon ja Yön urien vaiheita ja kuultiin bändien upeita biisejä.

Ari Koivunen oli varsin mainio nuori Neumann. Koivunen ei ole näyttelijä, joten siitä puolesta häntä on turha arvioida. Varsin kunniakkaasti hän kuitenkin selviytyi. Neumannille ominaisia ilmaisuja olisi tosin ollut kiva kuulla enemmän, osastoa tua noin...

Dingon biisien tulkitsemisessa Ari Koivunen sitten loisti. Miehellä on upea, kaunis ääni, joka pääsi omimmilleen esimerkiksi todella hienossa versiossa Dingon riipaisevan kauniista kappaleesta Perhosen lento. Nahkatakkisen tytön Koivunen tulkitsi niin koskettavasti,että kyyneleet olivat lähellä.

 Konsertin ei kun siis musikaalin - aikana kuultiin tietysti valtava määrä monia muitakin Dingon hittejä, kuten iki-ihana Sata rohkeaa laivaaSinä ja Minä, Levoton Tuhkimo, Aino sekä tietysti Autiotalo.

Ainakin minun oli entisenä (???) Dingo-fanina aivan äärimmäisen vaikea pysytellä tuolissani, kun koko ajan teki mieli nousta ylös tanssimaan ja laulamaan mukana. Sitä esiintyjät toivoivatkin. Yleisöä kannustettiin moneen otteeseen taputtamaan ja laulamaan mukana. Mutta en sitten tiedä mistä ihmeestä se osallistuminen - tai lähinnä osallistumisen vaikeus - on kiinni. Ainakin meidän katsomolohkossamme kaikki biisitulkinnat saivat kyllä ihan valtavat aplodit, mutta kun tuli yleisön vuoro laulaa, tai kehotus taputtaa mukana, kuului sieltä täältä muutama "klap, klap" ja sitten nekin taputukset tyssäsivät...

Sääliksi kävi erityisesti vieressäni istuneen naisen miestä. Nainen oli takakireä kuin mikä. Miespoloinen oli puolestaan aivan innoissaan ja taputtikin aluksi innokkaasti mukana. Naisen jäätävä katse vaiensi hänet kuitenkin nopeasti. Siippani vieressä istui puolestaan joukko hädin tuskin parikymppisiä nuoria, jotka istuivat läpi musikaalin myrtyneet ilmeet naamallaan.

Kysymys: miksi tulla niin selkeästi tiettyjen bändien faneille suunnattuun musikaaliin, jos a) ei ole näistä bändeistä tai vaikkapa Ari Koivusesta kiinnostunut b) ei ole aikomustakaan osallistua millään tavalla?

Siippani kanssa lauloimme ja tanssimme sitten senkin edestä. Ennen väliaikaa fiilis alkoi vihdoin ja viimein nousta ja tunnelma alkoi muistuttaa jo ihan oikeaa konserttia:

Pääni oli aivan pyörällä. Dingon hittien seuratessa toisiaan lauloin ääneni käheäksi ja samalla mieleen tulvi muistoja lapsuudesta. Välillä oli tehtävä tosissaan töitä sen eteen, että tajuaisi, etten minä nyt oikeasti bändin konsertissa ole, että aikuisiahan tässä...

 Väliajan jälkeen tarina muuttui synkemmäksi, joten biisivalinnatkin olivat vakavampia. Silloin kuultiin muun muassa Perhosen lento, Kunnian kentät sekä Jokainen aamu naisen tulkitsemana, mikä oli loistava idea.

Koko "setin", tai noh, musikaalin päätti melkoisen ennalta-arvattavasti Autiotalo, jota ennen yleisöä kehotettiin nousemaan ylös. Ja kas, ihme tapahtui, kaikki tekivät työtä käskettyä, kenties koska arvasivat mitä on tulossa. Voi iiik, mikä fiilis. Unohdin ajan ja paikan. Lauloin täysillä kuin lapsena Dingon konsertissä ikään. En halunnut biisin loppuvan koskaan. Halusin elää Dingo-aikaa vielä vähän, mutta surullinen tosiasia on, että mikään ei kestä ikuisesti. Ei lapsuus, ei Dingon alkuperäiskokoonpano, ei bändistä tehty musikaali, eikä upeasti laulanut Ari Koivunenkaan varmaan ihan koko iltaa olisi jaksanut laulaa...

Kun kappale sitten loppui, sain tehdä tosissani töitä sen eteen, etten olisi huutanut "NIPA, ÄLÄ MEE!" Viime tingassa onneksi tajusin, että ai niin joo...

Sitten syttyivät konserttisalin valot ja minun oli kohdattava raaka totuus eli paluu nykyaikaan.

Reppuselässä siippani ei minua kotiin vienyt, mutta käsi kädessä kuljimme nyt jo autioituneesta  (Finlandia-)talosta pimenevään iltaan. Enpä olisi 30 vuotta sitten uskonut, että tulen vielä joskus laulamaan Dingon biisejä yhdessä mieheni kanssa (joka tosin ei ole Quuppa, kuten lapsena vakaasti uskoin). (Sen kyllä uskoin, että Dingo-fanius ei tule katoamaan ihmisestä koskaan).

Jos sinunkin sisälläsi asuu piilevä Dingo-fani, ei hätää, Autiotalossa- musikaalia esitetään edelleen Tampereella Musiikkiteatteri Palatsissa.

Kuva: irishmemaassa

"Ja käsi kädessä kuljemme  Finlandia -taloon ei lainkaan autioon ja se  minua niin ravistaa.."  

Kommentit

HelvetinPöllö (Ei varmistettu) http://helvetinpollo.blogspot.fi/

Auts, mun pitäisi jo olla muualla, mutta ihan pakko kirjoittaa muisto Dingosta, vaikken oikein Dingo-fani koskaan ole ollutkaan :)
Oltiin AM:n kanssa tavattu ihan vastikään ja oltiin isolla kaveriporukalla lähdetty katsomaan kaverin mökille, että siellä on kaikki kunnossa, isolla vanhalla maastoautolla. Muistan sieltä mökiltä sellaisen uusvanhan ihanan seinäpuhelimen, en muuta. Ja sen maastoauton ja sen, että jostain sinne ilmestyi SAHTIA!
Mitään muuta musiikkia ei autossa ollut kuin yksi ainoa Dingon kasetti, niillä metsäteillä ei kuulunut radio, joten meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kuunnella Dingoa - pojat oli vannoutuneita hevareita :D Mutta niin vaan me kuunneltiin sitä kasettia ja laulettiin täyttä kurkkua Autiotaloa ja Sinä ja minä liikennevaloissa :D :D
Ja vieläkin, aina kun joku Dingon biiseistä tulee radiosta, tulee silmien eteen kuva siitä täydestä maastoautosta ja meistä laulamassa Dingoa - etenkin pojista, jotka oli lähtiessä niin hevaria, niin hevaria :D

Mahtava muisto! :D Kiitos kun jaoit tämän! (Mulle tulee tuosta heti mieleen Ensisilmäyksellä eli How I met your mother -sarjan jakso, jossa pojat ajelivat Amerikan poikki kuunnellen koko matkan ajan Proclaimers-bändin biisiä I'm gonna be 500 miles kerta toisensa jälkeen, koska kasetti oli jämähtänyt jo vuosia sitten auton kasettidekkiin, eikä muuta vaihtoehtoa ollut. Sitten ne tyypit lauloivat sitä biisiä koko matkan ajan 'taas ja taas ja taas ja taas' (sori,  en malttanut välttää Dingo-viittausta...:D ).

Mä olen vieläkin ihan fiilareissa tuon lauantaisen keikan ei kun musikaalin takia... <3 Ihan parasta IKINÄ, myös varmasti Yö-faneille (Olli Lindholmia ja Jussi Hakulista esittäneet tyypit olivat ihan hysteerisiä, puhaltelivat silmillä roikkuneisiin otsatukkiinsa niin, että oli pakko nauraa ihan hepulissa. Ollaan tässä mietitty miehen kanssa, että vissiin matkustaa Tampereelle katsomaan tuo uudestaan :). Mä kuuntelin Dingoa sinnikkäästi vielä ihan "yli-ikäisenä", muistan että meillä oli koulussa joku mieletön määräys, että nyt "pitää" kuunnella vain Eppujen Valkoista kuplaa, sain sitten aika paljon kuulla siitä, että korvalappustereoissani (no missäs muualla siihen aikaan? :D) soi edelleen sinnikkäästi Dingo! Pyhä klaani on musta edelleen niiden paras levy ikinä, täynnä tosi hienoja biisejä. Ja muistan kuin eilisen sen karmivan päivän kun isärakas tuli kertomaan, että Dingo on hajonnut. Oli tosi vaikea hetki hänellekin, kun tiesi, miten tärkeä tuo bändi mulle oli. 

Voi että ihana tuo sun muisto, niin sitä vaan  löytää laulamasta Dingoa vaikka kenen kanssa ja missä :).

 

eltsu (Ei varmistettu)

Tästä tuli mieleen eräs Dingon keikka, olikohan Korpilammella 1985 :). Pikkusiskoni heilui eturivissä, mutta itse en ollut niin innokas fani ja pysyttelin taustalla. Juuri 16 täyttäneenä olin jo "maailmannainen" ja piti esittää hieman vanhemmalle pojalle coolia 18-vuotiasta ;). Hänkin oli nuoremman sisaruksensa mukana. Mutta Dingon biisithän on kyllä tosi hyviä.

Mäkin muistan tuon keikan!!!! :D Se oli ihan maailman paras!!!! Mäkin raahasin keikoille milloin siskoani, milloin äitiäni (jolle annoin kerran "ovelasti" äitienpäivälahjaksi kaksi lippua Dingon konserttiin :D).

Olin oikeasti tukehtua kyyneliini heti tuon Autiotalossa -musikaalin alussa, koska se alkoi sillä, että Dingo-fanin isosisko ja tämän poikaystävä lohduttivat nuorta fania sanomalla: "et sä ole yksin, sulla on meidät". Mun isosiskoni ja hänen poikaystävänsä tukivat mua ihan samalla tavalla silloin :).Olisi oikeasti tehnyt mieli kirjoittaa tuon jutun loppuun heille valtavan suuret kiitokset :). Kuuntelin tuohon aikaan joka ikinen päivä  koulun jälkeen Dingoa. Siskoni poikaystävä suhtautui asiaan aluksi naljaillen, kunnes vihdoin tajusi, mitä bändi "oikeasti" mulle merkitsee, ja huomasi Pyhä klaanista, että "näähän on itse asiassa tosi hyviä biisejä, nyt mä tajuan sua". Sen jälkeen niitä kuunneltiin sitten yhdessä :). Joka päivä. Kiitokset siskoni lisäksi siis kyseiselle tyypille, missä ikinä lieneekään, tuskin tajusi ikinä miten suuri tuki oli mulle silloin. Siskoani onneksi voin kiittää ihan henkilökohtaisesti :). 

eltsu (Ei varmistettu)

Tästä tuli mieleen eräs Dingon keikka, olikohan Korpilammella 1985 :). Pikkusiskoni heilui eturivissä, mutta itse en ollut niin innokas fani ja pysyttelin taustalla. Juuri 16 täyttäneenä olin jo "maailmannainen" ja piti esittää hieman vanhemmalle pojalle coolia 18-vuotiasta ;). Hänkin oli nuoremman sisaruksensa mukana. Mutta Dingon biisithän on kyllä tosi hyviä.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.