Oopperan (ja hieman hunajankin) hurmaa...

Voiko Mynthon-pastillilla kirjoittaa? Tätä eksistentiaalista kysymystä jouduin pohtimaan eilen Kansallisoopperan ooppera- ja balettikauden lehdistöavajaisissa. Kun tilaisuus alkoi ja Alminsali pimeni, ryhdyin vaivihkaa kaivelemaan laukustani pientä, sinistä kynää. Paniikki alkoi iskeä, kun sitä ei meinannut löytyä. Haa, vihdoin näin laukussani jotain sinistä. Juuri kun olin saamassa kynän ulos laukusta, tajusin että se onkin Mynthon -rasia. Onneksi laukun uumenista löytyi lopulta toinen kynä. Päätin painaa sen valmiiksi päälle. Tilaisuuden jälkeen valkoinen laukku oli täynnä mielenkiintoisia sinisiä kuvioita. Vähän sellaisia kolmivuotiaan piirtämän näköisiä. 

Mutta nyt itse asiaan, eli Kansallisoopperan tämän kauden ohjelmistoon. Tarjolla on todellakin jokaiselle jotakin! 

Vai mitä tuumaat näistä?

1. Robin (kyllä, se Robin), Iiro Rantala sekä maailmankuulu basso Matti Salminen astuvat yhdessä lavalle Iiro of the Opera -konserttisarjan avauskonsertissa ja saavat varmasti niin tyttäret, äidit kuin mummot pyörtymään. Veikkaanpa, että nämä esitykset menevät kuin kuumille kiville. 

2. Pidätkö sirkuksesta? Miltä kuulostaisi sirkuksen ja oopperan yhdistelmä? Tänä syksynä Kansallisoopperan CircOpera -esityksessä voi ottaa selvää siitä, miltä kuulostaa ja näyttää, kun Oopperan sinforniaorkesteri ja koko kuoro yhdistetään sirkusesitykseen, jossa nähdään huikeita sirkustaitelijoita ja kuullaan oopperan rakastetuimpia aarioita Suomen upeimpien oopperalaulajien esittämäniä. Esityksen solisteina kuullaan ei enempää eikä vähempää kuin tenori Mika Pohjosta ja baritoni Ville Rusasta

Eilisessä tilaisuudessa saimme nähdä CircOperasta pienen näytteen. Ville Rusasen ja Mika Pohjosen Helmenkalastajat-dueton jälkeen arvelisin  koko salin olleen sulaa vahaa.

 

   Bloggaaja mykistyi ihailemansa oopperalaulajan läheisyydessä mutta onnistui kuitenkin räpsäisemään kuvan.

3. Jos rakastat satuja ja haluaisit nähdä miten iki-ihana Liisa Ihmemaassa toimii balettina, siihen tarjoutuu tänä syksynä harvinainen tilaisuus, kun Bostonin baletin koreografi Jorma Elo luo tarinasta aivan uuden teoksen Kansallisbaletille! Musiikiksi Elo on valinnut Bachia, Haydnia ja Händeliä. Lilli Paasikiven mukaan olemaan kaunis kuin koru. Siihen on helppo uskoa. Kirjabloggaajana tulee olemaan todella mielenkiintoista nähdä miten tämä monikerroksinen tarina kerrotaan tanssin ja musiikin keinoin. 

Liisa Ihmemaassa vaikuttaa tällä kaudella myös väliajan tarjoiluihin. Mitä tuumaisit Alice in Wonderland -afternoon teastä, joka sisältää muun muassa pelikorttikuvioilla koristeltuja, mykistyttävän maistuvia macaronseja! 

 

 

Eivätkä väliaikaihanuudet tuohon lopu. Tiesitkö, että Kansallisooppera valmistaa hunajaa omista mehiläispesistä? Sitä tarjotaan monen väliaikaherkun, kuten juustolautasen kera. Syksyn ihanin uutuus, jossa hunajaa päääsee maistamaan on Honey Bubble Tea, josta saimme eilen maistiaiset. Tähän juomaan jäi kerralla koukkuun!

Kuvat: irisihmemaassa

 

 

 

 

Share

Kommentit

Sheila (Ei varmistettu)

Olipa niin hauska juttu, että taidan mennä oopperaan hurmaantumaan useammin kuin kerran!

Kiitos ihanasta kommentista :) Ja oopperassa tekisi kyllä mieli hurmaantua vaikka joka päivä...

Kommentoi