"Vain ammattikriitikko tietää kirjallisuudesta" - eli kun kirjabloggaajaa potuttaa...

Tympii. Ärsyttää. Hesarissa oli tänään Näkökulma -palstalla mielenkiintoinen näkemys aiheesta "Arvotaan kriitikko". Joopa joo. Oletteko törmänneet tähän aiheeseen vielä? Minä en ollut. En siis ennen tätä aamua, kun luin Hesaria. Karhu kanssani - bear with me - pääsen minä tässä vielä asiaankin. Ehkä. Kyse on siis siitä, valaisi toimittaja, että Kotiliedessä on viime viikolla julkaistu ilmoitus "Haluatko kriitikoksi". Siinä kyseinen lehti pyytää lukijoita lähettämään heille 600 merkin tiiviitä arvioita historiallisista romaaneista. Palkkiota ei makseta, mutta Kotiliesi sitten arpoo tekstin lähettäneiden kesken kolme 50 euron kirjalahjakorttia. Kyllä. Arpoo. 

Mikäli oikein ymmärsin, Hesarin toimittaja on sitten vissiin vetänyt historiallisen romaanin nenäänsä - ei suinkaan siksi, että tuollaisen jutun kirjoittajalle ei maksettaisi palkkiota - vaan siksi, että ammattitoimittajan työpanos korvattaisiin jonkun "kenen tahansa kirjallisuudesta kirjoittavan" höpön löpinällä. Siis voi herran jumala apua sentään, vaikkapa jonkun sellaisen, joka toisin kuin pyhä ammattikriitikko, ei olisi perehtynyt aiheeseen syvällisesti, ei osaisi sijoittaa teosta kontekstiin, eikä osaisi avata muille lukijoille ymmärrettävästi yksityistä taidekokemusta (lainaukset Hesarin artikkelista).

Kirjabloggaaja perehtyy syvällisesti siihen, miten hyvin hänen varvastossujensa sävy sopii The Travelling Tea Shop -kirjan kanteen. 

Uskoisin kuitenkin, että a) Kotiliesi valitsee mahdollisimman pätevästi kirjoitettuja juttuja, b) ken historialliseen romaaniin tarttuu, on nimenomaan perehtynyt aiheeseen ja näin ollen juurikin osaa sijoittaa sen kontekstiinsa. Voin toki olla väärässäkin. Ehkäpä Philippa Gregoryn historiallisiin romaaneihin tarttuvatkin juuri ne, joita Englannin historia ei kiinnosta niin pätkääkään. Diana Gabaldonia puolestaan lukevat varmaan juurikin ne, joita Skotlannin historia ei kertakaikkisesti voisi yhtään vähempää kiinnostaa, koska onhan toki tunnettu tosiasia, että ihmiset noin keskimäärin tarttuvat 1700-lukua käsitteleviin, reippaasti yli 500-sivuisiin tarinoihin ihan vaan siksi, että ne ovat hei niin tajuttoman tylsiä. Kas kun olen aina uskonut, että historiallisten romaanien aihepiiri joko on kiinnostanut lukijaa jo alunperin, tai sitten kyseisen kirjan luettuaan hän on aiheesta niin lumoissaan, että haluaa ottaa esimerkiksi historiallisista faktoista selvää. Mutta äh, näin ei kai sitten olekaan? Höh, kun olen tyhmä.

Ja mikäs pytinki se tämä sitten on? Ei suinkaan se Edinburghin linnaan jotenkin liity? Ja mitäs tekemistä sillä sitten kirjallisuuden kanssa on?

Ihan toinen juttu on sitten se, että kuka ikinä kirja-arvionsa Kotilieteen saakaan, ei saa jutustaan ilmeisesti sentin pyörylää. (Korjatkaa, jos olen väärässä, itse en ole ilmoitusta nähnyt). Mutta hei, jos onni osuu kohdalle, niin saahan siitä ehkä sen 50 euron kirjalahjakortin kuitenkin. 

On hauska nähdä, millaisia lukijoiden kirjoittamia kirja-arvioita Kotiliedessä tulevaisuudessa ilmestyy. Julkaistuista jutuista pitäisi kuitenkin maksaa. Sillä eivät ne kirja-arviot ihan tyhjästä synny, kirjoitti niitä sitten ammattikriitikko, lehden lukija, aktiiviharrastaja tai kirjabloggaaja.

Ja nyt tämä kirjabloggaaja menee vetämään historiallisen romaanin nen.... tai ehkä sittenkin vain herkullisen latten nassuunsa ja yrittää vähän rauhoittua.

Mitäs mieltä te olette asiasta?

Ei tämä romaani suinkaan mitenkään Skotlantiin liity?

Kansikuva: Randomhouse.co.uk, muut kuvat: irisihmemaassa

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.