Ladataan...

Kuva: (c) pottermore

No ei auttanut alasjo, ei komennu, eikä edes näkyvillium -loitsu. Mikä saattoi tietysti johtua siitä, etten ole velho, vaan ihan tavallinen jästi. Järisyttävällä tavalla alkoi kuitenkin päivä, kun luin Hesarista, että J. K. Rowling on kirjoittanut nettisivuilleen novellin aikuisesta Harry Potterista. Kyseessä on siis Rita Luodikon Päivän profeettaan kirjoittama lehtijuttu, jossa hän ruotii huispauksen vuoden 2014 maailmancupin VIP-katsomoon saapunutta Harrya uskollisen ironiseen tyyliinsä. 

Pakkohan tuo juttu oli päästä lukemaan. Mutta kun on itse keski-ikäinen ja kenties jo hivenen harmaantunut ihminen, niin voi kuulkaa ei sen novellin esiin kaivaminen todellakaan sujunut yhtä näppärästi kuin cornwallilaisten ilkiöiden pako häkeistään. Ei vaiskaan. Taisin sählätessäni muistuttaa pikemminkin alati koheltavaa Gilderoy Lockhartia kyllä. Siis haloo, miten monta nettisivua sillä J. K. Rowlingilla oikein on?! Ihan vain meidän keski-ikäisten, jo hivenen harmaantuneiden jästien kiusaksi? Tällä kertaa kyse ei siis ollutkaan kirjailijan omista sivuista (www.jkrowling.com), vaan pottermore -sivuista (www.pottermore.com). Jonne siis pitää rekisteröityä, keksiä joku näppärä salasana ja kaikkea. Sitten kaikki menee  noin kolmeen ensimmäiseen kertaan myttyyn koska ei ole juonut tarpeeksi kahvia, näppärän salasanan keksiminen kahvitta on vaikeaa, eikä osaa taikoa. Kun vihdoin ja viimein onnistuu kirjautumaan sisään niin kas, huomaa saaneensa muutaman harmaan hiuksen lisää (voisikohan tukantuuhennusloitsua soveltaa itseensä?), kahvikuppi on (jälleen) tyhjä ja tekee mieli parkua kuin alruuna.  

Mutta asiaan. Lehtijutussa Rita Luodiko siis ruotii keski-ikäistä, hivenen harmaantunutta huispausmestariamme kirjoista tuttuun tyyliin. (Kysymys: jos Harry on nyt 34-vuotias, niin minkä ikäinen on Luodiko? Eikös hänen pitäisi olla jo lähempänä eläkepäiviä? Mutta vannoutuneet toimittajat eivät varmaan malta lakata kirjoittamasta edes silloin...) Pyöreitä rillejäänkin Harry vielä käyttää. Ne sopivat Ritan mielestä tosin paremmin 'tyylitajuttomalle 12-vuotiaalle'. Toinen arpikin Harryn kasvoihin on ilmestynyt... Lieneekö vaimo suutahtanut ja kironnut siippansa kesken perheriidan? Rita pohtii. Entä mitä kuuluu Ronille, Hermionelle, Lunalle ja muulle Albuksen kaartin porukalle? Pakollista luettavaa Harry Potter -faneille, sanoisin.

Joko kävit lukemassa? 

 

 

 

 

 

 

Share

Ladataan...

Kuva: Sherrie Smith / Dreamstime Stock Photo

Yöpöydälläni lojuu lukemattomia kirjoja, jotka taitavat uhkaavasti sellaisiksi jäädäkin. Kirjoja, jotka minun on ollut tarkoitus arvostella täällä blogissani, mutta joissa en ole lukuisista yrityksistä huolimatta päässyt paria sivua pidemmälle. 

Haluaisitko sinä lukea niistä jonkun ja kirjoittaa siitä arvostelun blogiini vieraskirjoittajana?

Jos kiinnostuit, kerro kommentissa tai sähköpostissa (irisihmemaassa@gmail.com) minkä alla olevista kirjoista haluaisit blogissani arvostella ja miksi, niin lähetän sen sinulle luettavaksi! Vastaukset 24.7 mennessä. Kirjat lähtevät ensimmäisenä vastanneille.

Kirjat, jotka väittivät olevansa chick litiä, mutta eivät sitä olleet:

  • Laura Paloheimo: OMG (Otava, 2013)

Uuh. Noh...Paloheimon Klaukkala-kirjaa kehuttiin aikoinaan niin paljon, että ihan siitä syystä uskaltauduin tarttumaan tähän. Ei olisi pitänyt. Enough said.

  • Pia Heikkilä: Operaatio Lipstick (2013)

Tässä kirjassa pääsin sivulle 89. Ei se ollut huono. Varsinaisesti. Heikkilän teksti kyllä kulkee, mutta kirjan pilasivat ainakin minun kohdallani äärettömän suurta myötähäpeää aiheuttaneet seksikohtaukset, jotka tuntuivat todella väkisin päälleliimatuilta. Ihan kuin ne olisi lisätty tarinaan jälkikäteen. Ehkä ovatkin. Tämä on siis se kirja, joka oli bestseller jossain Intiassa, mikäli oikein muistan. Kertoo suomalaisesta sotakirjeenvaihtajasta Afghanistanissa. Mielenkiintoisinta antia olivat arjen kuvaukset Afganistanissa, aiheesta olisi lukenut mieluummin enemmänkin. 

  • Niina With: Taisit narrata, Stella (Myllylahti, 2013)

Yllä mainittujen kirjojen suurin ongelma oli se, että niistä jokaista kuvataan chick litiksi tai vähintäänkin chick lit-henkiseksi. Mutta kun sitä  ne nimenomaan eivät ole. En tiedä mihin kategoriaan nämä luokitellaan. Viihdekirjallisuuteen? Chick litin kanssa näillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä. Mikä pakko se chick lit -termi sitten on sinne kirjan kanteen lykätä, ei minulle kyllä valkene... 

Hyvin kirjoitettuja romaaneja, jotka eivät vain syystä tai toisesta napanneet:

  • Meri Kuusisto: Amerikkalainen (Otava, 2014)

Susette löytää pesulasta amerikkalaisen jalkapallon, jolle antaa nimen Amerikkalainen. Sitä hän kuljettelee roskalavalta löytämillään lastenrattailla. Hermanni puolestaan panikoi kaduilla kulkiessaan, mutta Helsingin kattojen yllä istuskellessaan kaikki on ok. Mitä tapahtuu kun nämä kaksi kohtaavat?

Kirja vaikutti kiinnostavalta ja hyvin kirjoitetulta, mutta amerikkalainen jalkapallo, jolle annetaan nimikin, tjaa... tuo ainakin minulle mieleen Tom Hanks -leffan Wilsonin. Ehkä yksi personoitu amerikkalainen jalkapallo elämässä riittää. Kirjassa ei varmasti sinänsä ole mitään vikaa ;).

  • Petri Vartiainen: Isäasentoja (Otava, 2014)

Lapset ovat isän elämän valo, heidän vuokseen mies venyy mihin asentoon tahansa. Näitä vaihtuvia asentoja Petri Vartiainen kuvaa hauskasti ja suurella sydämellä kerrotaan kirjan takakannessa.

 

 

 

 

Share