Ladataan...

Kirjoitan tätä postausta teille Edinburghin Elephant House -kahvilasta, eli paikasta, jossa J.K. Rowling istui aikoinaan kirjoittamassa tarinaa velhopojasta nimeltä Harry Potter. Paitsi että enpäs kirjoita. Oli tarkoitus kirjoittaa. Istuinkin hetken kahvilassa. Vieläpä kahvilan takahuoneessa, eli juuri siellä missä Rowling tapasi kirjoitella. Mutta kaikkien jo valmiiksi ahtaaseen kahvilaan ängenneiden Harry Potter -fanien takia paikassa oli tuskallisen kuuma. Hikistä suorastaan. Kuin uimahallin saunassa. Ja kun meidät lisäksi tungettiin ikkunapöytään, jossa kävi todella kova veto, sain hysteerisen yskänpuuskan, eikä minun auttanut muu kuin juosta paikasta ulos. 

Tarina kertoo, että Rowling kirjoitteli kuuluisaa tarinaansa Edinburghin kahviloissa, koska hänellä ei ollut varaa lämmittää asuntoaan. Kirjailija on kuulemma jälkeenpäin korjannut, että lämmitykseen olisi kyllä ollut varaa, mutta hän lähti kävelyille saadakseen vauvansa nukkumaan. Oli niin tai näin, veikkaan, että pöytiä on kahvilaan lisätty reilusti sitten Rowlingin päivien. Aika pienet lastenrattaat saisi nimittäin olla, jos niiden kanssa haluaisi Elephant Houseen tätä nykyä mahtua. Oli tiivistä kuin Kolmivelhoturnajaisten katsomossa.

 

Elephant House on sittemmin myöntänyt, ettei se suinkaan ole ainoa kahvila, jossa Rowling tarinoitaan kirjoitteli. Ehkä se on kuitenkin ainoa, joka ottaa aiheesta kaiken irti (lue: rahastaa). Kahvilassa myydään kaiken maailman rekvisiittaa, muun muassa t-paitoja, joissa on teksti 'The Harry Potter Cafe'. Elephant House mainostaa itseään myös paikkana, jossa kirjailijat Alexander McCall Smith ja Ian Rankin ovat viihtyneet. 'Mma Ramotswe Cafe' tai 'Rebus Cafe' -paitoja ei kuitenkaan näy missään.

Kahvilan kuumuuden jälkeen oli pakko päästä viilentymään. Kävelimme läheiselle Greyfriars Kirk -hautausmaalle. Korpit raakkuivat. Saattoivat ne tosin olla variksiakin. Hautausmaalle oli haudattu varsin tutun nimisiä henkilöitä. Vai mitä sanotte William McGonagallista? Tarina ei kerro oliko mies tullut nimensä mukaisesti hulluksi, mutta huonoksi runoilijaksi häntä on kyllä nimitetty. Aika Garmiwaa...

 

Yhtäkkiä mieheni katosi. Löysin hänet nauliutuneena erään hautakiven eteen. "Katso!" mies huudahti

Thomas Riddell... Kuulostaa kummallisen tutulta... Sehän on Tom Riddle eli Tom Valedro!

No huh!

Valedron haudan viereltä löytyi toinenkin tuttu nimi.

Sirius Mustan hautakaiverrus lienee kuitenkin jonkun Harry Potter -fanin käsialaa.

Päätimme pitäytyä J.K. Rowling -tunnelmissa ja kävelimme City Chambersille eli Edinburghin kaupungintalolle. Sen pihalle on painettu Rowlingin kädenjäljet aitoon Hollywood -tyyliin.

Sitten siirryimme ihailemaan viiden tähden The Balmoral -hotellia. Teininä ajattelin, että yöpyisin siellä aina Edinburghissa käydessäni. No eipä ole tullut yövyttyä. Rowlingin on kuitenkin tullut. Se on nimittäin the hotelli, jossa hän kirjoitti Kuoleman varjelukset loppuun. Aiheesta lisää myöhemmin...

Tässä Balmoralissa ei asustele kuningatar.

Kuvat Irisihmemaassa

Ladataan...

Edinburghin kirjafestivaalien odotetuimpia vierailijoita oli Desmond Tutun tytär Mpho Tutu. Isä ja tytär ovat kirjoittaneet yhdessä anteeksi antamista käsittelevän kirjan The Book of Forgiving. Päivää ennen tilaisuutta saimme valitettavan tiedon: Mpho Tutu oli joutunut perumaan saapumisensa.

Samana iltana oli kuitenkin onneksi toinen tärkeä tilaisuus: ilta Nelson Mandelan muistolle. Tilaisuudessa neljä eri kirjailijaa luki Madibaa käsitteleviä, tai hänelle merkityksellisiä tekstejä. Ensimmäisen tekstin luki Etelä-Afrikan suosituin rikoskirjailija, paikallisen PEN -järjestön puheenjohtaja Margie Orford. Hän on syntynyt vuonna 1964, eli samana vuonna kuin Nelson Mandela joutui vankilaan.

Orford luki tapahtumassa Maya Angeloun Nelson Mandelan kunniaksi kirjoittaman runon His Day is Done.

Seuraavana vuorossa oli Sambiassa syntynyt Cat Clarke. Hän on nouseva nuorisokirjailija, joka on kirjoittanut muun muassa paljon keskustelua herättäneen, nuoren itsemurhaa käsitelleen kirjan Undone. Clarke luki nigerialais amerikkalaisen kirjailija Teju Colen esseen The Island. Cole on kirjoittanut tekstin Nelson Mandelasta Robben Islandilla otetun valokuvan inspiroimana.

Kolmannen puhujan olisi voinut ulkonäkönsä puolesta sijoittaa paremminkin vaikka Hollywoodiin tai Miss Universumien reunion -tapaamiseen, niin häkellyttävän näyttävä tämä seniori-ikäinen blondi oli. Stereotypioista oli syytä luopua pikaisesti, sillä kävi ilmi, että näyttävä nainen oli Britannian johtaviin neurotieteilijöihin lukeutuva paronitar Susan Greenfield. Juuri kun paronitar oli pääsemässä vauhtiin tutkimuksensa aihetta, (eli aivojen fysiologiaa), esitellessään, tilaisuuden keskeytti lokkien kuorolaulu, joka oli kuin suoraan Hitchcockin linnuista. Kuoron vaiettua Greenfield siiirtyi suoraan asiaan ja luki toimittaja Dave Gilsonin kirjoittaman kunnianosoituksen Nelson Mandelalle.

Illan päätti irokeesi- ja huronitaustainen kanadalaiskirjailija Joseph Boyden. Hän kertoi kotimaansa vähemmmän valoisasta puolesta, eli sen yhteydestä Etelä-Afrikan apartheid -järjestelmän syntyyn. Etelä-Afrikan hallinnon edustajat vierailivat aikoinaan Kanadassa ja ihastuivat siellä käytössä olleeseen reservaattijärjestelmään niin ikihyviksi, että päättivät ottaa sen käyttöön myös omassa kotimaassaan.

Boydenin sisar on naimisissa apartheidin aikana värilliseksi luokitellun henkilön kanssa. Kun kirjailija kuuli termin ensi kertaa, hän ei voinut käsittää sitä, vaan purskahti nauruun. "Miksi ne kutsuvat sinua sellaiseksi? Kaikki ihmisethän ovat värillisiä."

Boyden lukee illan vaikuttavimman tekstin, Willian Earnest Henleyn runon Invictus. Runo teki Mandelaan aikoinaan niin suuren vaikutuksen, että hän kopioi sen pienelle lapulle, jota piti sellinsä seinällä 27 vuotta. Hän myös luki runoa ääneen vankilatovereilleen.

Invictus on niin hieno runo, ettei lukuhetken aikana tainnut festivaaliyleisöstä kovin montaa kuivaa silmäparia löytyä. Runon löytää kokonaisuudessaan esim. Poetry Foundationin sivuilta http://www.poetryfoundation.org/poem/182194

Tässä sen pari vaikuttavinta riviä: "I am the master of my fate, I am the captain of my soul"

Tilaisuuden järjesti Amnesty International.

Kirjavinkkejä:

Desmond Tutu & Mpho Tutu: The Book of Forgiving

Margie Orford: Water Music

Cat Clarke: A Kiss in the Dark

Susan Greenfield: Mind Change

Joseph Boyden: The Orenda sekä This Land is Your Land

Kuva Irisihmemaassa

Ladataan...

Tiedättehän sen tunteen kun on niin gibeä, eddä haluaizi vain nuggua. No nyt ei voinut, koska telkkarista tuli historiallinen vaaliväittely. Skotlannissa äänestetään itsenäisyydestä kolmen viikon kuluttua. Yes- ja No thanks -kampanjoiden keulahahmot Alex Salmond ja Alistair Darling kohtasivat toisensa viimeisessä televisioväittelyssä.

Vaalikeskustelun myötä myös televisio-ohjelmat menivät uusiksi. Joka kanavalla. Eikä tuo vaalikeskustelukaan tuntunut enää kovin historialliselta, kun sen näki kuusi kertaa. Kyllä. Kuusi. Se uusittiin nimittäin eilisen aikana viidellä eri kanavalla, joista yhdellä kahdesti. Flunssaisena telkkarin edestä ei jaksanut liikkua poiskaan. Niinpä voinen kokemuksen kirjaimellisesti syvällä (ja melko käheällä) rintaäänellä todeta seuraavaa:

Salmond voitti väittelyn mennen tullen. Hän vei itsenäisyyttä vastustavaa Darlingia, jos ei aivan kuin pässiä, niin hyvin itsepäistä ylämaan karvalehmää kuitenkin, narussa.

Darling on kylmä, ylimielinen ja kuivakka papparainen, joka jankkaa samoja asioita toista kuuntelematta. Salmond on mukava ja leppoisa ukkeli. Tämänkin keskustelun pääpuheenaiheita olivat valuutta, öljy ja terveydenhuolto. Darling tivasi Salmondilta edelleen plan B:tä, eli mitä valuuttaa Skotlanti itsenäistyessään käyttäisi, jos punta ei olisi mahdollinen vaihtoehto. Salmondin mukaan kukaan voisi estää Skotlantia käyttämästä puntaa, mutta kertoi sitten "kolme plan B:tä yhden hinnalla". Näitä Darling ei ottanut kuuleviin korviinsa. Ehkä miehellä oli kuulossa vikaa, katsojalle niiden kuuleminen ei tuottanut ongelmia (edes sillä ensimmäisellä katsomiskerralla).

Tavallisiakin skotteja haastateltiin. Yleisesti ottaen täällä oltiin sitä mieltä, ettei tavallisille ihmisille tärkeistä asioista, kuten eläkkeistä tai työttömyydestä puhuta tarpeeksi. Moni skotti, jonka kanssa olemme jutelleet on samaa mieltä kuin kirjailija Val  McDermid, jonka mukaan vaaliväittelyille annetaan liikaa painoarvoa. Niissähän esiintyy vain kaksi ihmistä. Äänestyksessä on kuitenkin kyse koko kansakunnan tulevaisuudesta eikä henkilövaalista.

Tämä tiistai on vielä eilistäkin historiallisempi päivä, sillä nyt käynnistyi vaalien postiäänestys. Äänestysikäraja on Skotlannissa 16 vuotta. Nuoria herätellään rekisteröitymään äänestäjiksi sekä hupaisilla televisio- että asiallisemmilla kadunvarsimainoksilla.

Päättämättömiä äänestäjiä on vielä satoja tuhansia. Ehkä päätöksen tekemistä helpottavat joissakin kahviloissa myytävät 'aye', 'naw' ja '?' -leivokset. 

Ladataan...

Parikymppisenä tyttönä kävin elämäni ensimmäistä kertaa Edinburghin Military Tattoossa. Se tuntui silloin huikean hienolta perinteeltä. Edinburghin linnan pihalle marssi erilaisiin skottijoukkojen univormuihin pukeutuneita sotilaita tantereen täydeltä. En ollut eläissäni nähnyt niin montaa kilttipukuista miestä yhdellä kertaa. Johan siinä päätä huimasi. Eikä vain siksi että säkkipillien soitto oli korvia huumaavaa. (Uskokaa pois säkkipillien sointi voi  olla kaunista. Ihan oikeasti.) Tuon illan päätti Edinburghin linnan muurilla seisova yksinäinen säkkipillin soittaja. Sitten valot sammuivat. Kokemus oli unohtumaton.

Tuo kokemus oli niin hieno, että nyt vain "hivenen", kröhöm... vanhempana, aikuisena naisena halusin jakaa tuon hienon elämyksen mieheni kanssa. Tosin en ollut lainkaan varma osaisiko hän arvostaa kilttipukuisia miehiä yhtä paljon kuin minä.

Osasi tai ei, eipä sillä ollut suurta merkitystä, sillä skottiasut olivat tänä vuonna suuressa vähemmistössä. Valitettavasti. 

Alku oli lupaava:

Mutta suuhan siinä loksahti auki kun linnan pihalle pelmahtikin niin maoritanssijoita kuin zulu -sotureitakin:

Edinburghin linnan porttia vartioivat William Wallacen ja kuningas Robert the Brucen patsaat pyörittelivät päitään kun kaikki edellämainitut tanssijat sekä esiintyjäryhmät monista muista maista ryhtyivät säkkipillien säestämänä esittämään Michael Jacksonin Thrilleriä. Hauskaa? Epäilemättä. Sekavaa? Sitäkin. Saimme vasta jälkikäteen kuulla, että tämän vuoden Tattoo juhlisti brittiläistä kansainyhteisöä ja poikkesi siksi niin paljon perinteisestä, (eli sotilassoittokunta), ohjelmasta. 

Vaan kukapa tietää, miten Common Wealthille, eli brittiläiselle kansainyhteisölle käy, jos Skotlanti nyt itsenäistyy. Tattoo päättyi vielä tänä vuonna God Save the Queeniin ja Union Jackin heijastamiseen linnan muuriin. Lipun edessä komeili näyttävä soihturivistö. Hetken aikaa näytti siltä kuin Union Jack olisi leimahtanut tuleen. "Oiva kannanotto kansanäänestykseen", joku naurahti takanamme.

Miten Edinburghin Tattoo sitten liittyy kirjallisuuteen? No äkkisiltään ei varmaan mitenkään, mutta tiesitkö, että skottien kansallisrunoilija Robert Burns  oli 1700 -luvulla  aikeissa lähteä palvelemaan Skotlannin joukkoihin Länsi-Intiaan. Mies oli jo matkalla, kun sai kuulla, että hänen ensimmäinen runokokoelmansa julkaistaan. Tämänkin mielenkiintoisen faktan saimme kuulla Edinburghin sateisessa illassa tämän vuoden Tattoossa.

Ja mitäpä olisi maailma ilman Robert Burnsin runoja? No, amerikkalaisten leffojen ja tv-sarjojen uuden vuoden kohtaukset olisivat ainaakin kovin erilaisia. Tiedättehän sen laulun, joka niissä aina lauletaan vuodenvaihtuessa? Tuo laulu - Auld Lang Syne - pohjautuu Robert Burnsin runoon. Se lauletaan aina myös Edinburghin tattoon päätteeksi. Silloin kuuluisi tarttua vierustoveria kädestä, mikä voisi olla hyvinkin tunnelmallista ja hauskaa. Paitsi ettei vieressäni istunut engelsmanni (huom! Ei skotti) suostunut ottamaan minua kädestä kiinni. Joku ulkomaalaiskammo taisi vaivata.

Tässäpä tuon hienon runon hienot sanat englanniksi:

 

Should old acquaintance be forgot,
and never brought to mind?
Should old acquaintance be forgot,
and old lang syne?

CHORUS:

For auld lang syne, my dear,
for auld lang syne,
we'll take a cup of kindness yet,
for auld lang syne.

And surely you’ll buy your pint cup!
and surely I’ll buy mine!
And we'll take a cup o’ kindness yet,
for auld lang syne.

CHORUS

We two have run about the slopes,
and picked the daisies fine;
But we’ve wandered many a wearyfoot,
since auld lang syne.

CHORUS

We two have paddled in thestream,
from morning sun till dine†;
But seas between us broad have roared
since auld lang syne.

CHORUS

And there’s a hand my trustyfriend!
And give me a hand o’ thine!
And we’ll take a right good-will draught,
for auld lang syne.

 

(Sinkkuelämää-fanit huom! Laulusta voi kuulla tunnelmallisen version vaikkapa ensimmäisessä Sinkkuelämää-leffassa)

Vinkki Edinburghin Military Tattoohon joskus aikoville: 

Edinburghissa sataa. Usein. Sanottiinpa säätiedotuksessa mitä tahansa. Pukeudu siis lämpimästi. Laita sadekamppeet päälle. Mieluiten kumisaappaat. Vaikka lähtiessä paistaisi. Muuten voit tulla hyvin, hyvin kipeäksi. Ei kiva.

 

Kuvat: Irisihmemaassa

Pages