Ladataan...

Iki-ihana Becky Brandon, o.s. Bloomwood, on palannut! Tänään ilmestyi nimittäin Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-sarjan hartaasti odotettu seitsemäs osa, Shopaholic to the Stars.

Monen Himoshoppaaja-fanin tavoin odotin tätä päivää kuin Cath Kidstonin uutta käsilaukkua. Tajusin kyllä, että mahdollisuudet saada kirja käsiini jo tänään täällä Suomessa olivat häviävän pienet. Harkitsin siis kirjan tilaamista Amazonista tai muulta netistä. Jätin tilaamisen sikseen, koska Akateemisesta kirjakaupasta arvelivat, että Kinsellan uutuuden kyllä pitäisi ehtiä myymälään julkaisupäivään mennessä. Intopiukeana punkesin tänään kirjakauppaan. Mutta voi lässähtänyt kuppikakku - eihän kirja ollut vielä myymälässä päinkään. Ehtii sinne kuulemma varmuudella vasta tiistaiksi. *nyyh*

 Päätin sitten kokeilla onneani vielä toisen suuren kirjakauppaketjun myymälässä. Vastaus oli tämä: "Siis mikä kirja? En ole kuullutkaan sellaisesta. Ei meidän tiedostostamme löydy sellaista. Ai löytyy sittenkin. On sitä tilattu tänne yksi kappale. Tulee parin viikon päästä." YKSI kappale???! Parin viikon päästä? What??! 

Koska tämäkään ei riittänyt minulle, kipitin sitten vielä kolmanteen kirjakauppaan (kyllä, olen kovapäinen). Nenäänsä nyrpistelevä myyjä oli tukehtua ylimielisyyteensä kuullessaan kysymykseni. "Siis ilmestyykö se muka vieläkin?" (No kyllä ilmestyy. Juuri tänään ilmestyi.)

Että näin. Ihan kiva. Ei onneksi yhtään ota päähän. Tajuanhan minä, ettei chick litillä ole Suomessa minkäänlaista arvostusta. Mutta onhan se silti jännä, että kirja, jonka ilmestymistä muualla maailmassa odotetaan niin suurella innolla, että sen ympärille järjestetään vaikka minkälaista unelmatapahtumaa kirjailijan kanssa lounastamisesta tämän kanssa vietettävään SPA PÄIVÄÄN, on Suomessa niin odotettu, että sitä tilataan kirjakauppaan kokonaista yksi kipale. (Eivätkä kyseisen kirjakaupan myyjät olleet edes kuulleet koko kirjasta mitään. Ou jee.)

Nyt ei auta siis muu kuin kärvistellä ensi viikoon ja rynnätä silloin uudella innolla Akateemiseen, koska eihän tuo kirja minulle sen nopeammin enää postitsekaan ehtisi. 

 Himoshoppaajan suomennosta joutuu odottamaan vieläkin pidempään. Tammesta kerrotaan, että Himoshoppaaja tähtien tiellä ilmestyy vasta kesäkuussa 2015.

 

Mitä arvelet, mistä johtuu Himoshoppaaja-sarjan pieni suosio Suomessa?

Kärsikö Himoshoppaaja liikaa kököstä elokuvaversiosta?

Vai mistä voi johtua se, että Shopaholic to the Starsia on tilattu tänne niin vähän? *edelleen järkyttynyt*

P.S. Ei paniikkia, Akateemisessa kirjakaupassa luvattiin, että sinne kirjaa on kyllä tulossa runsaasti. Kunhan vaan jaksaisi odottaa sinne ensi viikkoon...

Kuva: Random House (Shopaholic to the Starsin amerikkalaisen painoksen kansi, ilmestyy lokakuussa)

Share

Ladataan...

Naw. Niin siinä sitten vain kävi, ettei Skotlanti itsenäistynyt. Historiallisen äänestyksen kunniaksi Helsingin Sanomat päätti julkaista listan kuuluisista skoteista. Sille oli yritetty valita laaja skaala ihmisiä eri aloilta filosofeista tennistähtiin ja näyttelijöihin. Lista oli hämmentävää luettavaa. Sean Connery oli toki mukana, onhan hän ollut jo vuosikymmeniä Skotlannin itsenäistymisen äännekkäimpiä puolestapuhujia. Mutta hänen lisäkseen kulttuurialoilta oli päätetty mainita vain "isänsä puolelta skottilaista sukujuurta oleva" Tilda Swinton. Häh?

Kirjabloggaajana eniten verisuoni tykytti kuitenkin siksi, että monien tunnettujen skottinäyttelijöiden lisäksi listalla loistivat poissaolollaan myös kaikki skotlantilaiset kirjailijat. Kyllä, kaikki.

Niinpä päätin tehdä oman kuuluisien skottien listan. (No ei se mikään lista ole, lähinnä vain hirveä määrä kuuluisia skotteja - kirjailijoita ja näyttelijöitä - sekavassa järjestyksessä, olkaapa hyvä:)

  • Tietäisimmekö kuka on huippusuosittu englantilaisnäyttelijä Benedict Cumberbatch, jos hän ei olisi alunperin saapunut televisioruuduillemme Uutena Sherlockina? Uudesta sen paremmin kuin vanhastakaan Sherlock Holmesista emme puolestaan tietäisi hölkäsen pöläystä, jos häntä ei olisi luonut skotlantilainen kirjailija Sir Arthur Conan Doyle
  • Emme ehkä olisi koskaan kuulleet skotlantilaisesta ihanuudesta nimeltä Ewan Mc Gregor, ellei hän olisi saanut Rentonin roolia Edinburghin varjopuolia kuvaavassa elokuvassa Trainspotting. Se puolestaan pohjautuu samannimiseen kirjaan, jonka on kirjoittanut skotlantilaisista nykykirjailijoista merkittävimpiin kuuluva Irvine Welsh.
  • Trainspottingista maailmanmaineeseen pinkaisi niin ikään toinen pesunkestävä skotti, glasgowlainen Robert Carlyle. Hänet tunnetaan lukuisten elokuvaroolien lisäksi myös iki-ihanan Ylämaan kettu-sarjan Hamish Macbethina. Tätä nykyä Carlyle näyttelee huippusuositussa Olipa kerran -sarjassa Tittelintuurea. 
  • Oletko koukussa Mma Ramotwe-kirjoihin? Niitä ei olisi olemassa ilman charmanttia skotlantilaista nimeltä Alexander Mc Call Smith.
  • Tiedäthän trendikkään Peter Pan -kauluksen? No, emmepä olisi kuulleet koko Peter Panistakaan ilman kirjailijaa nimeltä J.M.Barrie. Kyllä, pesunkestävä skotti hänkin. (Ilman J.M. Barriea ei tosin olisi olemassa myöskään makeisrasiaa nimeltä Quality Street, joka on nimetty kirjailijan näytelmän mukaan. Olivat äklöjä, nuo karkit. Huh).
  • Kukapa ei olisi vähintäänkin kuullut herroista Jekyll ja Hyde? Aye, herrat ovat skotlantilaisen  R.L. Stevensonin käsialaa. Kuten myös Aarresaari, jonka tunnet varmasti vähintäänkin Disney-versiona...
  • No entäpäs rikostarkastaja Rebus sitten? Kirjoista ja televisiosarjasta tutun hahmon on luonut Britannian myydyimpiin kuuluva kirjailija, skotlantilainen Ian Rankin
  • Pidätkö romanttisista komedioista? Alan taituri, huippusuosittu kirjailija Jenny Colgan (Meet me at the Cupcake Cafe, Little Beach Street Bakery....) on... *säkkipillien soittoa, if you please*... kyllä vain, skotlantilaisista skotlantilaisin hänkin. Kirjailija muuten valvoi koko viime  yön vaalituloksia seuraamassa ja twiittaili niistä aamuun asti. 
  • Kuuluisien skottikirjailijoiden listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta pienet kiukkuiset aivosoluni alkavat väsyä. Menen siis keittämään itselleni kupillisen teetä ja jätän teidät pohtimaan näitä: Kate Atkinson, Iain Banks, Val McDermid, Walter Scott, Robert Burns, Kenneth Grahame... *on mentävä, tee jäähtyy*

Ja jos sain sinut lukemaan tämän jutun hyödyntämällä otsikossa törkeästi Benedict Cumberbatchin nimeä, niin käy kurkkaamassa TÄMÄ. OMG ladies, ette tule pettymään! *swoon*

kuva: irisihmemaassa

 

 

 

 

 

Share

Ladataan...

Vastatakseni omaan kysymykseeni... haluaisin! Etenkin kun huoneen ovea koristaa tällainen kahva:

Sehän on ilmiselvä Hedwig!  Tänään koin iki-ihanan yllätyksen, kun sähköpostiini oli vihdoin ja viimein, kovan odotuksen ja anelun jälkeen, tupsahtanut viesti Edinburghin The Balmoral -hotellista, jossa liittenä oli sekä tuo yllä oleva että  alla oleva kuva. Melko Harry Pottermaisiin tunnelmiin päästään siinäkin, eikö vain?

Tämänköhän ääressä J.K. Rowling kirjoitti Kuoleman varjelukset loppuun?

Kuvat: Roccohotels

Share

Ladataan...

Yksi taannoisen Edinburghin-matkani ehdottomista kohokohdista oli se, kun pääsin The Balmoral -hotelliin katsomaan huonetta - sviittiä - jossa J. K. Rowling kirjoitti loppuun Harry Potter -kirjasarjan viimeisen osan Kuoleman varjelukset. Muistattehan? Kun kirjailija kirjoitti Varjeluksia, mediassa raportoitiin, että hän on vetäytynyt kirjoittamaan kirjaa "erääseen" hotelliin.

Noh, Edinburghissa sitten selvisi, mistä hotellista oli kyse. Selvisipä ihan äärettömän helposti myös tuon huoneen numerokin, eli 552. Jaa mitenkö? Kas tiedot oli painettu Edinburghin kirjailijoita esittelevään karttaan. Siinä ne sitten lukivat, hotellin nimi ja huoneen numero. Mustaa valkoisella. 

Otin sitten yhteyttä  hotelliin ja kysyin pääsisikö kyseistä sviittiä kirjablogiani varten vilkaisemaan. Pääsisi, jos se edellinen vieras olisi lähtenyt, eikä uusi vielä saapunut, ja löytyisi sopiva, lyhyt hetki. Ennen kuin nyt revitte pelihousunne - tai mihinkä ikinä olettekaan tätä lukiessanne pukeutuneet, niin istukaa hyvät ihmiset alas ja siemaiskaa vaikka kulaus aina niin rauhoittavaa lattea. Kyse oli nimittäin todellakin vain piipahtamisesta. Minuutteja en laskenut, mutta ei niitä kovin montaa ollut. Kuvia en saanut ottaa. Lähettäisivät minulle kuulemma pressikuvia. Sellaisia, joissa näkyisi huoneen hienoja yksityiskohtiakin. Vaan ei niitä sitten koskaan kuulunut.

Kovasti yritin kuvia jälkeenpäin hotellista kalastella ja yhtä kovasti minulle lupailtiin, että juu, kyllä se ja se taho lähettää. Lopulta sain yhden kuvan. Yhden. Mikä sai pohtimaan tämän postauksen järkevyyttä. Mitä ideaa on kirjoittaa tunnetun kirjailijan sviittiä kuvaileva juttu... hmm... ilman kuvia?

NOH, yritetään. Köpittelin siis The Balmoral-hotellille sovittuun aikaan. Jännitti, koska hotelli on sieltä hienoimmasta päästä, eli ei sellainen, johon itsellä olisi tässä elämässä koskaan varaa. Olin sopinut tapaamisen Sandy-nimisen henkilön kanssa. Jostain olin saanut päähäni, että naisen sukunimi oli Granger. Se oli mielestäni hyvinkin hupaisa yhteensattuma ja hihittelin sille koko kävelymatkan. Naisellahan oli sama sukunimi kuin yhdellä Harry Potterin hahmoista, hi hii! Näyttäisiköhän hän aivan Hermionelta?

Kun pääsin paikalle, pälyilin henkilökuntaa etsien mahdollisimman paljon Hermione Grangeria muistuttavaa naista. Kipitin sitten vahtimestarin luo ja kysyin Ms. Hermione ei kun Sandy...öö Grangeria ei kun - ja viime hetkessä muistin naisen oikean sukunimen. Vahtimestari katsoi minua hivenen hämmentyneenä. "Juu. vastaanottotiskiltä löytyy". 

Häh? Eihän vastaanottotiskillä ollut naisen naista. Tiedustelin sitten asiaa yhdeltä mieheltä. "Juu, minä olen, hauska tavata viimein!"

Suuni loksahti auki. Edessäni seisoi MIES. Älkää nyt ymmärtäkö väärin. Olen minä miehiä ennenkin nähnyt. Mutta kun tämän Sandyn piti olla NAINEN. (Joo. Edes se, että Alexander Mc Call Smithiä oli Edinburghin kirjafestivaaleilla kutsuttu koko illan ajan Sandyksi ei antanut paksulle päälleni mitään viitteitä siitä, että Sandy voisi olla täällä miehen nimi).

Mutta asiaan. Sandy lähti sitten esittelemään minulle sviittiä numero 552, joka tunnetaan nykyisin nimellä J.K. Rowling Suite. Sviittiä, jonka ovea koristaa ihana, messinkinen pöllö. Ilmiselvä Hedwig!

Ensimmäinen yllätys sviittiin astuessa oli ehkä se, ettei se ole millään tavalla hieno tai loistokas. Ei luksusta, ei mitään erityistä. Sen sijaan paikka oli pikemminkin kotoisa, viihtyisä ja rauhallinen - eli juuri sellainen, missä olisi varmasti ihana keskittyä kirjoittamiseen. 

Kuva: Roccofortehotels

Sisään astutaan kapeahkoon olohuoneeseen. Siinä on sohva, varsin epämukavan oloinen nojatuoli, kaksi pientä työpöytää huoneen molemmin puolin ja ikkunat Edinburghin pääostoskadulle, Princes Streetille. Tämä onkin yksi hotellivieraita eniten kummastuttanut asia, The Balmoralin monista huoneista kun aukeaa henkeä salpaavan huikeat näkymät Edinburghin linnalle. 

Pitää kuitenkin muistaa, että Edinburgh on Rowlingin kotikaupunki, hän on asunut siellä viimeiset parikymmentä vuotta. Hän näkee Edinburghin linnan siis halutessaan vaikka joka päivä. Kirjailija ei myöskään tullut hotelliin ihailemaan maisemia, vaan saattamaan päätökseen maailman suosituimpiin kuuluvan kirjasarjan. Tuohon tarkoitukseen huoneen 552 rauhallisuus sopii siis varmasti hyvin.

Sviitin suurin yllätys lienee tämä: olohuoneen vasemmassa nurkassa on erkkeri, jossa on Hermestä esittävä marmoripysti. Hermes seurailee ikkunasta ostoskadun vilinää, eikä siinä mitään. Kukapa ei shoppailusta haaveilisi. Mutta jos pystiä katsoo tarkemmin, erottaa sen takaosassa haalistuneen tekstin. Se on kirjoitettu mustekynällä. Juupa joo, hotellin omaisuutta on tärvellyt kukas muu kuin Rowling itse. Hän on kirjoittanut marmoriin tekstin:

JK Rowling finished writing Harry Potter and the Deathly Hallows in this room [552] on 11th Jan 2007.

Sandyn mukaan kukaan ei ole kuulemma yrittänyt varastaa pystiä, mutta varmuuden vuoksi se on kuitenkin sijoitettu lasikuvun alle. Eihän sitä koskaan tiedä...

Sviitin kahdelle työpöydälle on sittemmin sijoitettu Harry Potter -rekvisiittaa. Vasemmassa päädyssä sijaitsevalla pöydällä on kirjasarjan aikuisten painokset ja vastapäisellä seinällä lasten painokset.

Olohuoneen päädystä (kuvassa telkkarin vierestä oikealla) kuljetaan makuuhuoneeseen, jossa on todella mukavan näköinen sänky ja massiivinen televisio. Mitähän ohjelmia Rowling katsoi täällä yöpyessään? Makuuhuoneen yhteydessä on marmorinen kylpyhuone kylpyammeella.

Sandyn mukaan kirjailija oli alun perin varannut majoituksen vain pariksi yöpyksi, mutta päätyikin sitten majailemaan The Balmoralissa pari viikkoa. Liekö syynä ollut hotellin viihtyisyys ja halu kirjoittaa kirjasrjaan mahdollisimman hieno loppu?

Mihin hintaan sviittiin sitten pääsee yöpymään?

J.K. Rowling Suite maksaa ajankohdasta ja henkilömäärästä riippuen 500 - 1200 puntaa per yö. 

Usein siellä yöpyy kuulemma lapsiperheitä, joissa lapset ovat henkeen ja vereen Harry Potter- faneja. Heille hotelli järjestää kaikenlaista yllätystä. Sviittiin tuodaan esimerkiksi Harry Potter -teemaisia kuppikakkuja, juomia ja kaikkea muuta kivaa. 

 Scott Monument, The Balmoral ja kuvassa täplät todisteena siitä, että sade pääsi taas yllättämään. 

Kuva: irisihmemaassa

 

 

 

Share

Ladataan...

 

One man obsessed with power.

One woman prepared to sacrifice everything to stop him.

One war that changed the world.

Jokin aika sitten blogimeiliini tipahti jännä viesti: minua pyydettiin osallistumaan eteläafrikkalaisen kirjailija Melissa Delportin kirjablogikiertueelle. Kuka mitä häh ja JOO, JES, EHDOTTOMASTI taitavat kuvata ensireaktioitani melko osuvasti. En nimittäin ollut kuullut tästä kirjailijasta aiemmin mitään, kirjablogikiertue oli minulle aivan uusi ja vieras käsite, eikä kirjan nimi - The Legacy - sekään puolestaan tuntunut täysin omalta jutulta, jonkinlaisesta dystopiaromaanista kun ilmeisesti oli kyse. 

Silti tähän piti ehdottomasti osallistua. Olihan suuri kunnia tulla valituksi Suomen edustajana 76 blogia kattavalle, 2 kuukautta kestävälle kiertueelle. Ja mikä sitten on kirjablogikiertue? No sellainen, jossa kaikki tapahtuu virtuaalisesti, eikä kirjailija itse matkusta mihinkään. Blogikiertueelle osallistuvat blogit voivat kirja-arvostelun lisäksi halutessaan esimerkiksi haastatella kirjailijaa, mikä on huomattavasti enemmän kuin varsinaisissa kirjailijatapaamisissa, joissa voi käydä kuten minulle Helen Fieldingin tai Antti Tuomaisen signeeraustilaisuuksissa. Käy kurkkaamassa jutun lopusta, mitä minä kirjailijalta kysyin!

Chick lit-bloggaajaana dystopiat, eli tulevaisuuteen sijoittuvat, epätoivottuja yhteiskuntia käsittelevät romaanit eivät tosiaan ole sitä kaikkein ominta alaa. Mutta niin vain kävi, että Delportin The Legacy vei minut täysin mukanaan. Lennokkaasti kirjoitettu, lukuisia yllätyskäänteitä sisältävä tarina on niin koukuttava, ettei sitä voi päästää käsistään. Hetkeksikään. Ei edes silloin kun tabletista uhkaa loppua akku. Lyhyestä kirja-arvostelu kaunis:  olin mennyttä bloggaajaa heti ensi riveiltä alkaen. 

Usein kirjoissa törmää suvantokohtiin, joissa miettii, että "jaaha, tässä kohdin kirjailija on tarvinnut hetken tuumimistauon ja mennyt keittämään itselleen kupillisen kahvia. Suodatinkahvia tai lattea. Tai ehkäpä teetä, kirjailijasta riippuen." Noh, tässä romaanissa ei suvantokohtia ole, vaan vauhdilla mennään alusta loppuun. Kirjaa lukiessa tuntuu melkein siltä, että kirjailija olisi kirjoittanut yli 300-sivuisen tarinansa yhdeltä istumalta, niin sujuvasti ja saumattomasti se etenee. Kirjoittamisen riemu suorastaan tulvii riveiltä (sanoisin paperilta, mutta kun tabletilta sitä luin...).

Ja mistäkö kirja sitten kertoo?  Alla pieni maistiainen, eli kirjan ensimmäiset rivit. No huh huh mikä alku, eikö vain? Jos jäit kerta heitolla koukkuun, kuten minä, kirjan saa tilattua esimerkiksi Amazonista (myös e-kirjana).

"World War Three began on the third day of September, the year 2016.

The war lasted twelve days. Twelve days was all it took for mankind to devastate the planet and almost eradicate the human race. No victor emerged from the ashes and billions lost their lives.

We survivors lived through the bleakest of winters. A primal existence became the new order, and the little that remained of our humanity hung in the balance.

Then one man stood up and changed the world. I believed, as did everyone else, that he was the hero of our time, the man who had saved us from our own demise. His name is Eric Dane and he is the President of the New United States of America.

He is also my husband, and my greatest enemy."

The Legacy sijoittuu siis ydinsodan jälkeiseen Amerikkaan, jossa on jäljellä enää muutama asumiskelpoinen osavaltio. Niitä johtaa Chicagosta käsin tyranni nimeltä Eric Dane. Näiden osavaltioiden ulkopuolella toimii vastarintaliike. Se värvää palvelukseensa sisukkaan ja rohkean Rebecca Davisin. Naisen, joka ei ole enempää eikä vähempää kuin Amerikan presidentin puoliso...

Kysymyksiä kirjailijalle:

1. Miten päädyit kirjoittamaan juuri tästä aiheesta?

Olen suuri dystopia-fani ja luin paljon lajityypin kirjallisuutta ennen kuin ryhdyin kirjoittamaan. Halusin kuitenkin, että tarinani erottuisi joukosta, että minulla olisi persoonallinen idea, jotta kirjani olisi kansainvälisesti kilpailukykyinen. Mielestäni onnistuin tässä Rebeccan hahmon ansiosta. Hahmo ja kirjan perusjuoni syntyivät ajellessani töistä kotiin. Ryhdyin kirjoittamaan tarinaa heti kotiin päästyäni!

2. Kuinka kauan romaanin kirjoittamiseen kului aikaa?

Sain sen valmiiksi kuudessa kuukaudessa. Kerran vauhtiin päästyäni kirjoitin lähes tauotta!

3. Harkitsitko missään vaiheessa tarinan sijoittamista Etelä-Afrikkaan?

Yllättävää kyllä, en! Vaikka olisihan se toki helpottanut asioita huomattavasti. Valitsin tapahtumapaikaksi Yhdysvallat, koska halusin tarinalle uskottavuutta ja kansainvälisen lukijakunnan.

Tietoa kirjailijasta:

Melissa Delport on Etelä-Afrikasta kotoisin oleva kolmen lapsen äiti. Toimittuaan 10 vuotta yrittäjänä, hän päätti myydä yrityksensä ja omistautua intohimolleen kirjoittamiselle. The Legacy on dystopiatrilogian ensimmäinen osa. Sarjan toinen osa The Legion on jo saatavilla ja viimeinen osa The Legend ilmestyy vuoden 2015 alussa. 

Melissa Delport: The Legacy (Tracey McDonald Publishers). 

Share

Ladataan...

Muistatteko vielä Becky Brandonin? No totta kai muistatte, hänhän on ikimuistoinen Himoshoppaaja!

Tänä syksynä ilmestyy vihdoin - neljän vuoden tauon jälkeen  - Sophie Kinsellan rakastetun kirjasarjan kauan odotettu jatko-osa, Shopaholic to the Stars. Becky, Luke ja Minnie ovat muuttaneet Los Angelesiin Luken työn takia, tämä kun on ryhtynyt manageroimaan elokuvatähti Sage Seymouria. Entä mitä tekee Becky? Värväytyy Sagen arkkivihollisen stylistiksi...

Hollywoodissa Becky

  • näkee tavaratalon huulipunatiskillä mustaan peruukkiin piiloutuneen Uma Thurmanin (tai ainakin luulee niin). 
  • joogaa Gwyneth Palthrow'n vieressä. Ihan varma ei voi olla, koska Gwyneth on koko ajan "ylösalaisin".
  • näkee mustiin laseihin ja huiviin verhoutuneen Julie Andrewsin kosmetikkamyymälän tiskillä. Silloin on vaikea hillitä itseään, eikä Becky voikaan estää itseään laulamasta mahdolliselle Andrewsille Sound of Musicin lauluja. 

Koska asioista ei kuitenkaan voi olla varma, on paras ottaa faktoista selvää... Niinpä Becky päättää tyylilleen uskollisesti lähestyä tavarataloja, kauneushoitoloita ja kosmetiikkamyymälöitä kirjeitse. Vastaukset ovat odotetun hämmentyneitä. Näin ollen esimerkiksi kauneushoitolasta ei suostuta kysymään Julie Andrewsilta "oliko Kapteeni Von Trapp tosielämässäkin kuuma pakkaus".

Kuinka tällaista jaksaa odottaa?

.Mutta ei paniikkia. Ei paniikkia.

Himoshoppaaja-hetki koittaa nimittäin jo parin viikon päästä!

Sophie Kinsellan Shopaholic to the Stars (Bantam Press) ilmestyy 25. syyskuuta!

Kuva: Transwoldbooks.co.uk

 

Share

Ladataan...

Kuva: WSOY

Muutama vuosi sitten amerikkalainen toimittaja Richard C. Morais kirjoitti esikoisteoksensa Herkullinen elämä (The Hundred-Foot Journey), joka nousi välittömästi bestseller-listojen kärkeen eri puolilla maailmaa. Ei siis ihme, että maistuvaan tarinaan ihastui myös Oprah Winfrey, joka päätyi yhdessä Steven Spielbergin ja Lasse Hallströmin kanssa siirtämään herkullisen tarinan valkokankaalle. 

Herkullinen elämä kertoo Hassan Hajista, intialaisesta huippukokista, joka muuttaa lapsena perheensä kanssa Mumbaista Ranskaan, haute cuisinen luvattuun ja erittäin sisäänlämpiävään maahan. Ranskalaisessa pikkukylässä Hassanin isä perustaa intialaisen ravintolan - pahaksi onneksi ranskalaista Michelin -ravintolaa vastapäätä, ja joutuu lähes välittömästi napit vastatusten paikan oman arvonsa tuntevan chefin, Madame Malloryn, kanssa. Lukuisten kulttuurien välisten yhteentörmäyksien jälkeen Madamelle selviää - tämän suureksi kauhuksi - että intialaisessa ravintolassa kokkaava perheen teini-ikäinen poika Hassan on synnynäinen mestarikokki. Ja siitähän ei hyvää seuraa - ainakaan aluksi.

Herkullinen elämä pursuaa mausteisia käänteitä, tulisia tunteita ja makuhermoja hiveleviä ruokia. 

Richard C. Morais'n romaani on suomennettu ensimmäisen kerran vuonna 2008. Uudempi painos löytyy kirjakaupoista BON-pokkarina. 

Helen Mirrenin tähdittämä elokuva puolestaan sai Suomessa ensi-iltansa elokuun lopussa. Madame Mallorya esittävä Mirren on roolissaan upea ja ehdottomasti näkemisen arvoinen, mutta elokuvan ehdottomasti parasta antia on kuitenkin Hassanin isää esittävä Om Puri - koomikko vertaansa vailla.

Herkullinen elämä on takuuvarma hyvän mielen elokuva. Kannattaa kuitenkin varmistaa ennen näytöstä, että jossain lähettyvillä on intialainen ravintola. Ja jos puolestaan päätät lukea leffan vaihtoehtona tai sitä täydentämään Morais'n romaanin, kannattaa varata jääkaappiin tarvikkeet vaikka kanakormaa varten!

 

Richard C. Morais: Herkullinen elämä (WSOY, 2012, käännös Marja Helanen).

Herkullinen elämä -elokuva pyörii parhaillaan Finnkinon leffateattereissa. Ohjaus: Lasse Hallström, tuottajat: mm. Steven Spielberg, Oprah Winfrey. Pääosissa: Helen Mirren, Om Puri, Manish Dayal, Charlotte Le Bon.

Nordisk Filmille kiitokset elokuvalipuista.

 

Kirjasta sanottua:

"Paras koskaan kirjoitettu ruokaromaani!" Huippukokki Anthony Bourdain

"Romaanin charmi piilee sen epätodennäköisyydessä. Se on kuin Slummien miljonäärin ja Rottatouillen yhdistelmä!" New York Times

 

 

 

 

Share

Ladataan...

Tympii. Ärsyttää. Hesarissa oli tänään Näkökulma -palstalla mielenkiintoinen näkemys aiheesta "Arvotaan kriitikko". Joopa joo. Oletteko törmänneet tähän aiheeseen vielä? Minä en ollut. En siis ennen tätä aamua, kun luin Hesaria. Karhu kanssani - bear with me - pääsen minä tässä vielä asiaankin. Ehkä. Kyse on siis siitä, valaisi toimittaja, että Kotiliedessä on viime viikolla julkaistu ilmoitus "Haluatko kriitikoksi". Siinä kyseinen lehti pyytää lukijoita lähettämään heille 600 merkin tiiviitä arvioita historiallisista romaaneista. Palkkiota ei makseta, mutta Kotiliesi sitten arpoo tekstin lähettäneiden kesken kolme 50 euron kirjalahjakorttia. Kyllä. Arpoo. 

Mikäli oikein ymmärsin, Hesarin toimittaja on sitten vissiin vetänyt historiallisen romaanin nenäänsä - ei suinkaan siksi, että tuollaisen jutun kirjoittajalle ei maksettaisi palkkiota - vaan siksi, että ammattitoimittajan työpanos korvattaisiin jonkun "kenen tahansa kirjallisuudesta kirjoittavan" höpön löpinällä. Siis voi herran jumala apua sentään, vaikkapa jonkun sellaisen, joka toisin kuin pyhä ammattikriitikko, ei olisi perehtynyt aiheeseen syvällisesti, ei osaisi sijoittaa teosta kontekstiin, eikä osaisi avata muille lukijoille ymmärrettävästi yksityistä taidekokemusta (lainaukset Hesarin artikkelista).

Kirjabloggaaja perehtyy syvällisesti siihen, miten hyvin hänen varvastossujensa sävy sopii The Travelling Tea Shop -kirjan kanteen. 

Uskoisin kuitenkin, että a) Kotiliesi valitsee mahdollisimman pätevästi kirjoitettuja juttuja, b) ken historialliseen romaaniin tarttuu, on nimenomaan perehtynyt aiheeseen ja näin ollen juurikin osaa sijoittaa sen kontekstiinsa. Voin toki olla väärässäkin. Ehkäpä Philippa Gregoryn historiallisiin romaaneihin tarttuvatkin juuri ne, joita Englannin historia ei kiinnosta niin pätkääkään. Diana Gabaldonia puolestaan lukevat varmaan juurikin ne, joita Skotlannin historia ei kertakaikkisesti voisi yhtään vähempää kiinnostaa, koska onhan toki tunnettu tosiasia, että ihmiset noin keskimäärin tarttuvat 1700-lukua käsitteleviin, reippaasti yli 500-sivuisiin tarinoihin ihan vaan siksi, että ne ovat hei niin tajuttoman tylsiä. Kas kun olen aina uskonut, että historiallisten romaanien aihepiiri joko on kiinnostanut lukijaa jo alunperin, tai sitten kyseisen kirjan luettuaan hän on aiheesta niin lumoissaan, että haluaa ottaa esimerkiksi historiallisista faktoista selvää. Mutta äh, näin ei kai sitten olekaan? Höh, kun olen tyhmä.

Ja mikäs pytinki se tämä sitten on? Ei suinkaan se Edinburghin linnaan jotenkin liity? Ja mitäs tekemistä sillä sitten kirjallisuuden kanssa on?

Ihan toinen juttu on sitten se, että kuka ikinä kirja-arvionsa Kotilieteen saakaan, ei saa jutustaan ilmeisesti sentin pyörylää. (Korjatkaa, jos olen väärässä, itse en ole ilmoitusta nähnyt). Mutta hei, jos onni osuu kohdalle, niin saahan siitä ehkä sen 50 euron kirjalahjakortin kuitenkin. 

On hauska nähdä, millaisia lukijoiden kirjoittamia kirja-arvioita Kotiliedessä tulevaisuudessa ilmestyy. Julkaistuista jutuista pitäisi kuitenkin maksaa. Sillä eivät ne kirja-arviot ihan tyhjästä synny, kirjoitti niitä sitten ammattikriitikko, lehden lukija, aktiiviharrastaja tai kirjabloggaaja.

Ja nyt tämä kirjabloggaaja menee vetämään historiallisen romaanin nen.... tai ehkä sittenkin vain herkullisen latten nassuunsa ja yrittää vähän rauhoittua.

Mitäs mieltä te olette asiasta?

Ei tämä romaani suinkaan mitenkään Skotlantiin liity?

Kansikuva: Randomhouse.co.uk, muut kuvat: irisihmemaassa

Share