Ladataan...

 

Arvoisa Kirjeitä saarelta -kirja,

Kirjoitan teille kertoakseni miten suuren vaikutuksen minuun teitte. 

Toivottavasti jokainen kirjallisuuden ystävä saisi kerran elämässään tilaisuuden eläytyä teidän kaltaiseenne tarinaan. Teitte minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Lukiessanne teitä huomasin toivovani, että kirjan päähenkilö, runoilija Elspeth Dunn, olisi oikeasti olemassa ollut henkilö -  jotta voisin lukea hänen Skye-saaresta kertovia runojaan.

Lukiessanne teitä huomasin kuvittelevani, miltä sormustinkukan, kuusaman ja meren tuoksujen päätähuumaava yhdistelmä tuntuu. Miten haluaisinkaan päähenkilönne tavoin nukahtaa puutarhan hurmaavaan tuoksuun ja herätä aamukasteen keskeltä "keijun tavoin".

Lukiessanne teitä huomasin toivovani joka solullani, että pääsisin itsekin Skye-saarelle, istuskelemaan kanervien - ja lampaiden - joukkoon, kirjoittelemaan omia runojani meren tyrskytessä ympärillä, ihailemaan rantakallioille Skotlannin mykistävän upeaa valaistusta, kun aurinko laskee ja kuu nousee. 

Kirjemuoto sekä kahden maailmansodan ympärille sijoittuvat, historialliset tapahtumat olivat loistava ratkaisu tarinanne kertomiselle. Kirjeet herättivät kuvailemanne hahmot henkiin niin elävästi, ettei teitä malttanut päästää käsistään edes aamuyön painaessa silmiä väkisin kiinni. Kun olin vihdoin kääntäny kirjan viimeisen sivun kiinni, istuin hetken aikaa hiljaa paikoillani jonnekin kaukaisuuteen tuijotellen. Sitten oli pakko hakea nenäliinapaketti.

Te palautitte uskoni kuolemattomiin rakkaustarinoihin. Suosittelen teitä sydämeni pohjasta jokaiselle parantumattomalle romantikolle ja Skotlanti-fanille.

Toivoisin, että saisin vielä jonain päivänä törmätä kaltaiseenne elämykseen. Onneksi voin aina lukea teidät uudelleen.  

Arvoisa kirja, kiitos siitä, että olette olemassa. 

Kunnioittavasti,

Tuhat ja yksi kirjaa -blogi

Jessica Brockmole: Kirjeitä saarelta. Suomennos: Marja Helanen. (Bazar Kustannus, 2015)

Alkuperäinen versio: Letters from Skye (Windmill Books, 2013)

 

Share

Ladataan...

Selaa sähköpostit, 

kiireesti, niin kuin tapana on.

Huima tarjous, vain Sinulle!

Kolmet alushousut yhden hinnalla!

Hei Etunimi!

Nyt Etelään edullisesti!

Huokaa hiljaa.

Olisi edes yksi ihminen.

 

 

 

Share

Ladataan...

Romanttisen komedian kuningatar Lynda Renham vie uusimman Fudge Berries and Frogs' Knickers kirjansa päähenkilön niin kuvaannollisesti kuin kirjaimellisesti vieraille vesille.

Kun ökyrikkaan Poppyn ministeri-isä saa petossyytteen, joutuu tytärkin puille paljaille. Tarinan lähtöasetelma on siis hieman samanlainen kuin television Tyhjätaskut -sarjassa.

Poppyn on luovuttava kerta heitolla niin hulppeasta elämäntyylistään kuin hienosta Belgravian asunnostaan ja muutettava asumaan pieneen kälyiseen paattiin Lontoon Regentin kanaalin varrella, (sillä muuhun eivät naisen rahat enää riitä.)

Uuteen elämäntyyliin totutteleminen ei tietenkään suju kuin vettä vaan ja Poppy herättääkin venenaapureissaan ansaittua hilpeyttä kyselleessään milloin "henkilökunta" saapuu tyhjentämään kemialliset vessat. Aivan pulaan ei nainen sentään joudu, sillä kun hätä on suurin (ja vessa tukossa) apuun saapuu viereisen veneen avulias Taylor.

Lynda Renham on huikea sanataituri, jonka kirjoista ei vauhtia ja kohellusta puutu.

Kirjailija tunnetaan hurtista huumorista, säpäköistä sanaleikeistä sekä hulvattomista hahmoista, joita tässä kirjassa ovat esimerkiksi päähenkilön pöhkö paras kaveri Chelsea ja sinnikäs ihailija lordi Balthazar Wyndham-Price, tuttavallisemmin "Balls"

Britanniassa kirja on herättänyt ihastusta "epätyypillisen" rikkauksista rääsyihin -rakenteensa vuoksi.

Lynda Renham: Fudge Berries and Frogs' Knickers (Raucous Publishing, 2015)

                                                          Bloggaaja vieraili Poppy Wellesleyn kotikulmilla

Share

Ladataan...

Arvostelukappaleet ovat kinkkisiä. Niitä on  - tietysti - aina ihana saada. Mutta kun sitten saat kirjan ja huomaatkin sen sijoittuvan mahdollisimman etäälle omalta mukavuusalueeltasi tai kiinnostuksen kohteistasi, seuraa dilemma. Helpointa olisi jättää kirja arvostelematta. Kustantaja tai kirjailija kuitenkin odottaa arvostelua, kenties kyseleekin sen perään. Haluaisit kirjoittaa jutun, mutta mitä voit kirjoittaa, jos tyylilaji/aihepiiri on itsellesi täysin vieras? 

Karri Liikasen ja Mikko Kananojan kirja Kova koitui minulle tällaiseksi tapaukseksi. Niinpä esitän heti kättelyssä kirjailijoille nöyrimmän anteeksipyyntöni - olen kertakaikkisesti aivan väärä ihminen arvostelemaan tämän. Jonkinlainen dystopia Helsingistä - ja koko maailmasta - tämä kirja on. Maailmaa hallitsee varsin ikävä heppu nimeltä Henry Hayes Internetin korvanneen Supernetin avulla. (Jos olet sattumalta nähnyt elokuvan Kingsman: Salainen palvelu, jossa maailmaa haluaisi hallita Samuel L. Jacksonin esittämä eksentrinen miljardööri, kirja muistuttaa asetelmiltaan hieman sitä). Kirjan varsinainen päähenkilö on helsinkiläinen  Frans Koski, nuori mies, joka tahtomattaan tempaistaan mitä kummallisimpiin kuvioihin.

Vaikka lähtöasetelma, dystopia Helsingistä, oli erittäin kiinnostava, kirjan maailmankuva oli minulle liian kylmä ja kolkko. (Noh, harvemmin dystopiat kovin lämpimiä ovat, eivät kai ne silloin olisi dystopioita...) 

Tarinan perusidea oli sinänsä mielenkiintoinen, mutta olisin kaivannut ajatusten syventämistä. tyylin hiomista ja henkilöhahmojen muokkaamista moniulotteisemmiksi. Nyt syntyi vähän hätäinen vaikutelma. Ajatuksesta ja asiasta toiseen pompittiin niin nopeaa tahtia, ettei kirjan hahmoihin ehtinyt kunnolla tutustua tai kiintyä. Sääli sinänsä, sillä aineksia olisi ollut. Huolellinen editointi olisi tehnyt kirjalle myös hyvää (kun neljässä perättäisessä virkkeessä esiintyy sana 'kuitenkin', se pomppaa väkisin silmiin ja lukijan huomio alkaa juonen sijaan kinnittyä liikaa tyyliseikkoihin.) 

Kirja on syntynyt mielenkiintoisella tavalla: Liikanen ja Kananoja ovat kirjoittaneet kirjaa vuorotellen. Teos on omakustanne, jonka pojat ovat julkaisseet oman Nowhere Boy -kustantamonsa kautta. Se palkittiin syksyn 2014 Helsingin kirjamessuilla Indie Book Awards -kilpailun kunniamaininnalla.

Karri Liikkanen ja Mikko Kananoja: Kova (Nowhere Boy: 2014)

 

Share

Ladataan...

Veikkaisin, että kirjailija Alexander McCall Smithin kirjat jakavat lukijat melko lailla kahteen ryhmään. Kirjailijan verkkainen tyyli vie joko täysin mukanaan - tai sitten sen pariin nukahtaa. 

Tunnustan oitis, etten ole lukenut yhtäkään Mma Ramotswea kokonaan. Kirjailijan tuotanto kuitenkin kiehtoo, erityisesti sen jälkeen kun kävin kuuntelemassa häntä viime kesänä Edinburghin kirjafestivaaleilla. Mies vaikutti niin mainiolta tyypiltä, että halusin perehtyä hänen kirjoihinsa uinumisen uhallakin. 

Yöpöydälläni on jo pitkään odottanut McCall Smithin teos nimeltä The Forever Girl. Olen aloittanut sen lukemisen muutamaankin otteeseen, mutta ei siitä mitään tullut. Viimeisimmän yrityksen jälkeen (en päässyt toista sivua pidemmälle, mutta hyvät unet sain), olin jo päätymässsä lopputulokseen, ettei meitä nyt vain kertakaikkisesti oltu tarkoitettu toisillemme.

Mutta sitten tapahtui jotain kummallista. Jostain syystä päätiin antaa suhteellemme vielä yhden tilaisuuden - ja voi, minkälainen suhde siitä koituikaan! Sillä yhtäkkiä tuo teksti - jonka ääreen olin nukahtanut niin monta kertaa aiemmin - tempaisikin minut täysin mukanaan, enkä malttanut päästää kirjaa käsistäni ennen kuin olin päässyt sen viimeiselle sivulle asti.

The Forever Girl on kaihoisa tarina yksipuolisesta rakkaudesta. Cayman-saarilla asuva Clover on ollut koko ikänsä rakastunut parhaaseen ystäväänsä Jamesiin. Kun he muuttavat saarelta Britanniaan opiskelemaan, Clover pelkää menettäneensä Jamesin ikiajoiksi. Hän näkee Jamesia yhä harvemmin, mutta ei pysty unohtamaan tätä, vaikka haluaisikin jatkaa omaa elämäänsä. Kun Clover sitten aloittaa yliopisto-opinnot Edinburghissa, hän pelkää menettäneensä ystävänsä ikiajoiksi. Kunnes eräänä päivänä hänen vastaansa kävelee kukas muu kuin James - ja (Cloverin) vanhat tunteet heräävät taas. 

Kirjan kerrontatyyli on ihana, melankolinen, kaunis, filosofoiva, surumielinen. Kunnes päästäään kirjan toiseksi viimeiseen lukuun, jossa tapahtuu jotain hyvin, hyvin kummallista. Tuntuu kuin kirjailija olisi yhtäkkiä unohtanut minkä tyyppistä tarinaa olikaan kirjoittamassa. Yks kaks tarina saa farssin piirteitä  - erittäin hupaisia, juu - mutta... ehkä ne olisi voinut jättää johonkin toiseen kirjaan? Nyt kokonaisuus kärsii, etenkin kun heti seuraavassa, eli kirjan viimeisessä luvussa hypätään jo lähes kioskiromantiikan puolelle. Plääh. Harmi, että todella hieno kirja kärsii lässähtävästä lopusta. Ehkä kirjailijalle tuli kiire kirjoittamaan seuraavaa Mma Ramotswea? 

Tässä näyte kirjan alusta:

I have often wondered about the proposition that for each of us there is one great love in our lives, and one only. Even if that is not true - and experience tells most of us it is not - there are those, in legend at least, who believe there is only one person in this world whom they will ever love with all their heart. Tristan persisted in his love of Isolde in spite of everything; Orpheus would  not have risked the Underworld, one imagines, for anyone but Eurydice. Such stories are touching, but the cynic might be forgiven for saying: yes, but what if the person you love does not reciprocate? What if Isolde found somebody she preferred to Tristan, or Eurydice had been indifferent to Orpheus?

Alexander McCall Smith: The Forever Girl (Pantheon, 2014)

 

 

 

Share

Ladataan...

Pidän listoista. 

Pidän kirjoista, joissa kirjoitetaan listoja.

Pidän Antoine Laurainin kirjasta Punaisen muistikirjan nainen, jossa päähenkilö on täyttänyt muistikirjansa mitä erilaisimmilla listoilla. 

 

Oli ihana yllätys, että törmäsin tähän kirjaan hypermarketissa. 

Oli ihana yllätys, että kirjan mukana sai hurmaavan, punaisen muistikirjan, joka on aivan samanlainen kuin kirjan päähenkilöllä.

Oli ihana yllätys, että kirjan irtokansien alta paljastuvat kannet ovat violetit - siis samanväriset kuin kirjan päähenkilön kadonnut käsilaukku!

 

Rakastan Pariisia.

Rakastan kirjoja.

Rakastan käsilaukkuja.

Rakastan kirjoja, jotka tapahtuvat Pariisissa ja kertovat käsilaukuista.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka rakastavat Pariisisia, pariisilaisia kirjakauppoja, romanttisia tarinoita, kissoja sekä sitä, että fiktioon on sekoitettu todellisia henkilöitä (kirjassa seikkailee esimeriksi Nobel-palkittu Patrick Modiano). Ennen kaikkea suosittelen kirjaa kaikille, jotka rakastavat tarinoita, joissa ihmiset löytävät itsensä tavan takaa mitä kummallisimmista tilanteista. Kuten ruokkimasta ventovieraan naisen kissaa. Tai yrittämästä etsiä kadulle hyljätyn käsilaukun omistajaa; laukun, joka ei sisällä minkäänlaisia henkilöllisyyspapereita. 

 

Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen (WSOY, 2015) Suomennos: Lotta Toivanen.

 

 

 

 

Share