Ladataan...

 

Kun blogini palasi kesätauolta, lupailin teille syksyn aikana juttua sci fi - chick litistä. Tai chick lit -sci fistä. Miten päin vain. Tässä tuo juttu nyt sitten tulee - sen kunniaksi, että Dr Who jatkuu tänään televisiossa. 

Arvostelemani kirjan - Resistance is futile - on nimittäin kirjoittanut yksi maailman takuuvarmasti suurimpiin Dr Who -faneihin kuuluva kirjailija Jenny T. Colgan. Faniuttaan hän on päässyt toteuttamaan vähän eri mittakaavassa kuin me tavallisemmat telkkarin töllöttäjät, eli hän on kirjoittanut muun kirjallisen uransa ohella myös pari sarjaan liittyvää oheisromaania. 

Tämän pohjustuksen jälkeen lienee paikallaan todeta, että  Resistance is futile ei kuitenkaan ole sellainen, vaan on siis aivan oma erillinen romaaninsa. Ja jos kirjailijan nimi kuulostaa syystä tai toisesta hämmentävän tutulta, niin kyllä, kyseessä on paremmin chick lit- kirjailijana tutuksi tullut Jenny Colgan. 

Koska Colgan on ollut yksi suosikki-chick lit kirjailijoitani, koska olen myös jonkinasteinen sci fi-fani (ehkä, voi olla, en myönnä enkä kiellä mitään), ja koska Resistance is Futilea mainostettiin ennakkoon eräänlaisena Bridget Jonesin ja Big Bang Theoryn (Rillit huurussa) yhdistelmänä, ei liene liioiteltua sanoa, että odotin sen ilmestymistä kuin tämänaamuista kuunpimennystä konsanaan. 

Ensin seuraa karmiva JUONIPALJASTUS: Yksi kirjan hahmoista on avaruusolento. *Panikoituu. Apua. Tuliko paljastettua liikaa? Pyyhkii tuskaisena hikipisaroita otsalta, miettii kuumeisesti miten saisi vielä pelastettua kasvonsa...*

Tai sitten ei ole. (*heittää itsensä kanssa yläfemmat. Nyt lukija ei voi mitenkään tietää, onko kirjassa yksi avaruusolento, ei yhtäkään avaruusolentoa tai kenties jopa useampi avaruusolento!)

Kovin paljon kirjasta en siis voi kertoa paljastamatta aivan liikaa. Pääpiirteissään se kertoo ryhmästä arvostettuja matemaatikkoja, jotka kutsutaan ratkaisemaan salaperäistä yhtälöä, jota kukaan muu ei ole tähän mennessä kyennyt ratkaisemaan. Juuri tämän enempää en voi teille paljastaa  (pälyilee jo ympärilleen epäluuloisesti....) Paitsi että kirjan päähenkilö on punatukkainen Connie (jostain syystä hiustenvärillä joko on tai ei ole merkitystä), joka on porukan ainoa nainen (mitään yhteistä Bridget Jonesin kanssa en kuitenkaan edes suurennuslasilla löytänyt. Molemmat ovat toki sähläilyyn taipuvaisia, mutta siinäpä se). Eikä sitä muutakaan tutkijaporukkaa ihan Big Bang Theoryn tyyppeihin voi verrata. Ehkä sellainen tyyppi kuin Luke muistuttaa hyvin etäisesti Sheldonia. Tai Dr Whota.

Paikoitellen tarina toimii erinomaisesti, ja on erittäin sujuvasti kirjoitettua. Paikoitellen taas tuntuu, ettei kirjailija ole oikein tiennyt itsekään mitä loppuen lopuksi haluaa kirjoittaa. Sci fiä? Chick litiä? Brittipoliitikkojen ironisointia? Vai ehkä kenties sittenkin jonkinlaista yhteiskuntakritiikkiä? Välillä kun pääosaan nousevat esimerkiksi sellaiset teemat kuin vesikidutus tai Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkiseuraukset. Näitä kaikkia asioita kirjassa käsitellään, eli välillä mennään niin tyylillisesti kuin teemallisesti aikamoisen sillisalaatin puolelle. 

Niinpä kirjan arvosteluja etsiskellessäni olinkin varautunut melko negatiiviseen kritiikkiin. Olin varma, että moni olisi laillani yllättynyt teoksen tyylillisestä epäyhtenäisyydestä ja teemallisesta poukkoilevuudesta. Siksi yllätyinkin, että kirja oli saanut lähes yksinomaan erinomaisia arvosteluja  ja sitä on kehuttu "hulvattoman hauskaksi". Kyllä kirja sai minutkin välillä nauramaan, mutta välillä teemat olivat järkyttävän raskaita ja kirjan loppukin - liikoja paljastamatta - aikamoinen. 

Colgan on omistanut kirjan isälleen, joskin varoittaa tätä lukemasta tiettyjä lukuja. Kyllä minäkin varoittaisin. Lukemasta niitä kyseisiä lukuja nimittäin. Aiheuttivat melko voimakasta myötähäpeää.

Kirjan parasta antia olivat erinomaisesti kirjoitetut hahmot, kuten tutkijaporukka ja Britannian pääministeri. Poliittisen satiirin kirjoittamisessa Colgan olikin tässä teoksessa parhaimmillaan. Toivottavasti hän palaa sen pariin vielä joskus. 

Nyt Dr Whon pariin! 

 

 

Ladataan...

Agatha Christien syntymästä tuli viime viikolla kuluneeksi 125 vuotta. Olen miettinyt pääni puhki, mitä sellaista voisin murharouvasta kirjoittaa, jota (*ööh, sekoaa kieliopissa, 'jota' vai 'mitä'?*) ei olisi jo kerrottu joka paikassa noin miljoonaan kertaan. Sitten törmäsin tietoon, jota toivon mukaan kaikki eivät vielä tiedä, ja joka toivon mukaan kiinnostaa Agatha-fanien lisäksi myös ainakin Sophie Kinsella-faneja.

Jotkut teistä ehkä ovat huomanneet - tai sitten eivät ole - minun pitävän pikkuruista Himoshoppaaja-laskuria blogini oikeassa alakulmassa. Sen yhteydessä julkaisen joka päivä yhden joko Himiksen kirjoittaja Sophie Kinsellaan, tai Himoshoppaajaan itseensä liittyvän faktan. Miten tämä kaikki sitten liittyy Agathaan? (Näen jo, miten te hikoilette siellä tuskaisina, toivoen minun pääsevän asiaan).

No siten, että eilen törmäsin Kinsella-faktoja etsiessäni samalla jännään ja toivon mukaan jopa hieman vähemmän tunnettuun Agatha Christie-faktaan. Eli NYT pääsen asiaan (kuulen jo, miten huokaisette helpotuksesta):

Vuonna 2006 Agatha Christien rakkaasta Greenwayn kodista myytiin tämän tyttären poismenon jälkeen paljon irtaimistoa, osa aika halvallakin. Talosta myytiin niin kirjoja kuin huonekaluja. Esimerkiksi Agathalle kuuluneen, hyvin huonokuntoisen nahkaisen matkalaukun sai itselleen sadalla punnalla, eli noin 130 eurolla. Sen osti itselleen suuri Mrs Marple-fani. Suureksi yllätyksekseen hän löysi matkalaukun - tai pikemminkin kirstun -sisältä pienen lippaan, johon ei kuitenkaan ollut avainta. Mikä mysteeri! (Vielä suurempi mysteeri on se, miksei huutokaupan pitäjille ollut tullut mieleen selvittää kirstun sisältöä ennen sen myymistä).

Neljä vuotta Agatha-fani malttoi olla koskematta metallilippaaseen (vaikea ymmärtää, miten hän pystyi hillitsemään uteliaisuutensa näin pitkään), mutta pyysi lopulta taloaan remontoivaa rakennusmiestä avaamaan lippaan sorkkaraudan avulla. Lippaasta löytyi pahvilaatikko - kyllä, pahvilaatikko, Se ei sitten ollutkaan ihan mikä tahansa pahvilaatikko. Laatikon sisältä löytyi nimittäin - tattadadaa - koko Himoshoppaaja-sarja!!!

No ei tietenkään, sainpas teitä huijattua (*naureskelee itsekseen pöljälle vitsilleen*).

Todellisuudessa sieltä löytyi ei enempää eikä vähempää kuin aikamoisia murharouvalle kuuluneita perintökalleuksia, nimittäin 1800-luvulta peräisin oleva timanttirintaneula ja kirjailijan äidin timanttikihlasormus! 

Agatha Christie mainitsee äitinsä korut vuonna 1977 julkaistussa omaelämäkerrassaan, jossa hän kertoo, miten  hänen oli määrä periä ne äitinsä kuoleman jälkeen. Kirjan mukaan korut oli talletettu, noh, mihinkäs muualle kuin erääseen nahkakirstuun. 

Marple-fani päätti lopulta viedä Christien perintökalleudet huutokauppaan "koska hänellä ei ollut koruille sellaista käyttöä kuin mitä ne olisivat ansainneet". Timanttisormus ja -rintakoru huutokaupattiin viime vuoden lokakuussa. Ostaja maksoi niistä 50 000 puntaa, eli 500 kertaa enemmän kuin mitä Agatha-fani oli aikanaan maksanut ne sisältäneestä nahkalaatikosta.

Kenelle korut sitten päätyivät? Ne sai mieheltään yllätyslahjaksi eräs toinen maailmankuulu naiskirjailija, eli Sophie Kinsella! (Tämän tietysti jo tiedättekin, jos olette sitä pikkuriikkistä Himoshoppaaja-laskuriani lukeneet. Siinä tapauksessa: kertaus on opintojen äiti jne jne.) Kinsella on lukenut kaikki Christien kirjat monta kertaa, pitää tätä suurena inspiraation lähteenä ja kertoo olleensa lahjasta todella otettu (noh, kukapa ei olisi. Voisi sitä vähän mykäksi mennä.)

 

 

 

 

Ladataan...

Jippididii, Sophie Kinsellan iki-ihanan Himoshoppaaja-sarjan seuraava osa, Shopaholic to the Rescue ilmestyy TASAN KUUKAUDEN KULUTTUA! 

Sen kunniaksi blogini oikeassa alakulmassa - eli  siis mahdollisimman huomaamattomassa paikassa - *puhisee itsekseen, koska ei ole mikään tekniikan ihmelapsi tai edes tekniikan ihmekeski-ikäinen, eikä siis kykene muuttamaan tuota paikkaa* starttaa tänään erittäin, erittäin manuaalinen laskuri, jonka yhteydessä julkaisen joka päivä yhden hupaisan, hauskan, hölmön, parhaassa tapauksessa jopa hyödyllisen ja pahimmassa tapauksessa aivan tavattoman tylsän ja tarpeettoman faktan joko Himoshoppaaja-sarjasta tai kirjailija Sophie Kinsellasta.

Osa faktoista on varmasti väistämättäkin jo entuudestaan tuttuja, mutta koitanpa kaivella vähän vähemmänkin tuttua tietoa esille, ja toivotaan, että siinä onnistun. Kysyäkin saa, eli jos on jotain, mitä haluaisit Himiksestä (kyllä vain, näin hyviä tuttavia olemme, että minulla on Beckylle ihan oma lempinimikin) tai Sophie Kinsellasta tietää, mutta mitä en faktalaatikossa mainitse, niin kysy joko kommentissa tai meilitse! 

Ensimmäinen fakta siis tuolta alakulmasta jo löytyy. Käy kurkkaamassa, seuraava heti huomenna! 

 

 

                                                Kuva: Belfond

 

 

Ladataan...

 

Dedicado a Mamen Sánchez / Omistettu Mamen Sánchezille

 

On ollut ilo juoda kanssasi teetä

vaikka kaapistani löytynytkään ei Earl Greytä. 

 

Sen sijaan siellä oli kyllä purkillinen rooibosia,

vaan ei kuitenkaan mukia lempihahmoni mukaan nimikoitua*.   

 

En paljastaa kirjastasi nyt voi tätä enempää,

en halua, että lukuiloaan kukaan takiani menettää.

 

Vihjaan vain, että tarinasi tulvii ihania kirjallisuusviittauksia,

ja on täynnä aivan kertakaikkisen hurmaavia henkilöhahmoja.

(Kuka voisikaan ikinä unohtaa konstaapeli Manchegoa?)

 

On kirjasta vielä muutama sivu lukematta

ja teekannustakin pari kupillista rooibosia juomatta.

 

Silti nyt jo Mamen Sánchez ja Satu Ekman teitä kiittää haluan

ja teille teekupillisen kohotan!

 

Kiitos aivan riemastuttavasta kirjasta

sekä sen todella nautinnollisesta suomennoksesta!

Cordialmente, Iris en el País de las Maravillas  

(joka ei koskaan matkusta mihinkään ilman matkavedenkeitintä ja rooibosia. Muistutan siis tässä suhteessa huolestuttavan paljon erästä kirjan hahmoa, joskin matkalle mukaan lähtevä kirjavalikoimani on sentään hyvin, hyvin erilainen.)

 

Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi. Suomentanut Satu Ekman. (Bazar, 2015)

 

(*muki oli tiskissä)

 

 

 

 

 

 

 

Pages