Ladataan...

Kun shampoopullo lentää ikkunalaudalta komeassa kaaressa kärki edellä suoraan silmään, kun on ilman rillejä vessassa ja iskee nenänsä täysillä lavuaariin, kun kompastuu tiskikoneen auki olevaan kanteen ja kun iskee nenänsä uudestaan täysillä lavuariin, mieleen voi tulla, että voisi sitä vähemmänkin sählätä. Niinpä ilahduin ikihyviksi lukiessani Heli Laaksosen iki-ihanaa kirjaa Lähtisiks föli? Sillä tämä maan mainio murrerunoilija on mitä ilmeisemmin hänkin synnynnäinen sohlaaja! Sielunsisar! Haluaisikohan Heli liittyä kanssani Nimettömät Koheltajat Ry:hyn? Täältä löytyisi seuran perustaja ja puheenjohtaja.

Mutta vaikka et soheltaja olisikaan, niin Helin kirja on silti mitä oivallisinta luettavaa. Se houkuttelee jo aurinkoisen keltaisella kannellaan, jota koristavat Helin itsensä piirtämät hilpeät kuvat. Kansi on niin chick lit -tyyliin sopiva ja Heli säheltäessään niin chick lit -sankarittaren oloinen, että tekisi mieleni ristiä hänet Suomen chick lit -kuningattareksi, (joka on tietysti mitä suurin kunnia). 

Helin kirja on murteella kirjoitettua proosaa, jonka lukeminen vaati ainakin itseltäni vähän suurempaa keskittymistä ja sujui parhaiten muutama luku kerrallaan. Kirjassa Laaksonen kertoo muun muassa runokeikoistaan niin elävästi, että sellaisille tekisi nyt kovasti mieli! Tule Heli tänne "stariin", vaikka et niin kovasti tälle kaupungille lämpenekään!

Aidon chick lit -sankarittaren tavoin Heli pistää kirjassa itsensä täysillä likoon kertoessaan kommelluksistaan ja sattumuksistaan. Aivan mahtava oli saada olla mukana näissä tilanteissa. Synnynnäiselle sählääjälle mikään ei ole yhtä huojentavaa kuin lukea toisesta synnynnäisestä sählääjästä. (Helillä on mitä ilmeisemmin kutakuinkin yhtä hyvät suunnistustaidot kuin itselläni). Kamalaa oli kun tämä hyvän mielen kirja loppui, mutta onneksi Heliä voi seurata myös television Helil kyläs -sarjassa. 

Jos siis rakastat kirjoja, jotka tulvivat iloa, valoa, positiivista elämänasennetta sekä elämänfilosofiaa, ja haluat lisäksi päästä kurkistamaan erilaisiin tilaisuuksiin ja tilanteisiin, joihin Suomen tunnetuimpiin kuuluva runoilija keikkamatkoillaan joutuu, niin tämä kirja on ehdottomasti sinua varten. 

 

Heli Laaksonen: Lähtisik föli? (Otava, 2015)

P.S. Saakohan sellaista perunakuosista kangasta vielä jostain?

P.S. 2. Ihastuin Helin runoihin ensimmäistä kertaa kuullessani aikoinaan sanamaijan runon "Stari". Se nauratti niin, että oli pakko juosta välittömästi kirjakauppaan ostamaan Laaksosen runokokoelma Pulu uis. Kaivoin kirjan äsken hyllystäni, sillä halusin tarkistaa mikä vuosi olikaan kyseessä (muistoissani se oli "pari vuotta sitten"). Mutta niinpä vain selvisi, että oma painokseni on vuodelta 2001. Etusivulle olen kirjoittanut tyttönimeni (!!!) ja tekstin "helteinen heinäkuu 2001". Nyt siis tiedätte, että vuoden 2001 heinäkuussa oli helteistä. Tuli jotenkin hassu olo. No ei siitä helteestä, vaan siitä, miten erilaista elämäni oli silloin. Tuntuu merkilliseltä, että on ollut aika, jolloin en ollut tavannut miestäni vielä! Aika, jolloin en tiennyt hänen olemassaolostaan mitään (vaikka hän asui todellisuudessa kutakuinkin toisella puolella katua). Vuonna 2001 en tiennyt vielä yhtään mitä elämä toisi tullessaan. (Jos voisin palata ajassa taaksepäin, kävisin ehkä hieman rauhoittelemassa itseäni ja kertomassa, että kyllä kaikki järjestyy)

Muistatteko te, millainen oli teidän heinäkuunne vuonna 2001? 

 

 

Ladataan...

 

Arvoisa Kirjeitä saarelta -kirja,

Kirjoitan teille kertoakseni miten suuren vaikutuksen minuun teitte. 

Toivottavasti jokainen kirjallisuuden ystävä saisi kerran elämässään tilaisuuden eläytyä teidän kaltaiseenne tarinaan. Teitte minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Lukiessanne teitä huomasin toivovani, että kirjan päähenkilö, runoilija Elspeth Dunn, olisi oikeasti olemassa ollut henkilö -  jotta voisin lukea hänen Skye-saaresta kertovia runojaan.

Lukiessanne teitä huomasin kuvittelevani, miltä sormustinkukan, kuusaman ja meren tuoksujen päätähuumaava yhdistelmä tuntuu. Miten haluaisinkaan päähenkilönne tavoin nukahtaa puutarhan hurmaavaan tuoksuun ja herätä aamukasteen keskeltä "keijun tavoin".

Lukiessanne teitä huomasin toivovani joka solullani, että pääsisin itsekin Skye-saarelle, istuskelemaan kanervien - ja lampaiden - joukkoon, kirjoittelemaan omia runojani meren tyrskytessä ympärillä, ihailemaan rantakallioille Skotlannin mykistävän upeaa valaistusta, kun aurinko laskee ja kuu nousee. 

Kirjemuoto sekä kahden maailmansodan ympärille sijoittuvat, historialliset tapahtumat olivat loistava ratkaisu tarinanne kertomiselle. Kirjeet herättivät kuvailemanne hahmot henkiin niin elävästi, ettei teitä malttanut päästää käsistään edes aamuyön painaessa silmiä väkisin kiinni. Kun olin vihdoin kääntäny kirjan viimeisen sivun kiinni, istuin hetken aikaa hiljaa paikoillani jonnekin kaukaisuuteen tuijotellen. Sitten oli pakko hakea nenäliinapaketti.

Te palautitte uskoni kuolemattomiin rakkaustarinoihin. Suosittelen teitä sydämeni pohjasta jokaiselle parantumattomalle romantikolle ja Skotlanti-fanille.

Toivoisin, että saisin vielä jonain päivänä törmätä kaltaiseenne elämykseen. Onneksi voin aina lukea teidät uudelleen.  

Arvoisa kirja, kiitos siitä, että olette olemassa. 

Kunnioittavasti,

Tuhat ja yksi kirjaa -blogi

Jessica Brockmole: Kirjeitä saarelta. Suomennos: Marja Helanen. (Bazar Kustannus, 2015)

Alkuperäinen versio: Letters from Skye (Windmill Books, 2013)

 

Ladataan...

Pidän listoista. 

Pidän kirjoista, joissa kirjoitetaan listoja.

Pidän Antoine Laurainin kirjasta Punaisen muistikirjan nainen, jossa päähenkilö on täyttänyt muistikirjansa mitä erilaisimmilla listoilla. 

 

Oli ihana yllätys, että törmäsin tähän kirjaan hypermarketissa. 

Oli ihana yllätys, että kirjan mukana sai hurmaavan, punaisen muistikirjan, joka on aivan samanlainen kuin kirjan päähenkilöllä.

Oli ihana yllätys, että kirjan irtokansien alta paljastuvat kannet ovat violetit - siis samanväriset kuin kirjan päähenkilön kadonnut käsilaukku!

 

Rakastan Pariisia.

Rakastan kirjoja.

Rakastan käsilaukkuja.

Rakastan kirjoja, jotka tapahtuvat Pariisissa ja kertovat käsilaukuista.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka rakastavat Pariisisia, pariisilaisia kirjakauppoja, romanttisia tarinoita, kissoja sekä sitä, että fiktioon on sekoitettu todellisia henkilöitä (kirjassa seikkailee esimeriksi Nobel-palkittu Patrick Modiano). Ennen kaikkea suosittelen kirjaa kaikille, jotka rakastavat tarinoita, joissa ihmiset löytävät itsensä tavan takaa mitä kummallisimmista tilanteista. Kuten ruokkimasta ventovieraan naisen kissaa. Tai yrittämästä etsiä kadulle hyljätyn käsilaukun omistajaa; laukun, joka ei sisällä minkäänlaisia henkilöllisyyspapereita. 

 

Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen (WSOY, 2015) Suomennos: Lotta Toivanen.

 

 

 

 

Ladataan...

 

Kun olin ala-asteella, olin palavasti ihastunut poikaan, jonka kanssa en puhunut koko kouluaikana sanaakaan. Tästä vuosikausia kestäneestä mykkyydestä huolimatta välillämme vallitsi mielestäni sanaton yhteisymmärrys. Tiedättehän. Miehethän kun tunnetusti osaavat tulkita naisia pelkän katseen perusteella, eikö vain?

Vuosia sitten olin töissä kirjakaupassa, kun kassalle käveli hämmentävän tutun näköinen mies. Joka oli tosin huomattavasti kaljuuntunut ja tukevoitunut, mutta ei se mitään. Minuun iski paniikki. Menetin samalla kertaa niin puhe- kuin kuulokykyni, sillä tajusin, että nyt oli tosipaikka edessä: joutuisin ensimmäistä kertaa elämässäni todella sanomaan tälle ala-asteen keski-ikäistyneelle pikkupojalle jotain.

Saattoi olla, että hän kertoi olevansa tätä nykyä lentokapteeni ja kolmen lapsen isä. Saattoi hän kyllä sanoa jotain ihan mitä tahansa muutakin. Minä en  nimittäin kuullut mitään. Olin liian keskittynyt siihen, että saisin suustani ulos edes pari sanaa. Ne sanat olivat: "Ai jaa."

 Laura Taitin ja Jimmy Ricen kirjan The Best Thing That Never Happened To Me päähenkilöt Holly ja Alex tuntevat toisensa huomattavasti paremmin, sillä he ovat olleet parhaita ystäviä käytännössä koko elämänsä ajan. Tästä huolimatta he luulevat toisen ymmärtävän itseä paljon paremmin kuin tämä tosiassa tekeekään - vain puolikkaasta sanasta, ilmeestä tai eleestä. Ja voi mikä soppa siitä vuosikymmenien kuluessa syntyykään....

Aikuisuuden kynnyksellä elämä sitten heittää tämän pikkukaupungin parivaljakon eri teille, niin kuin elämällä tapana on. Monen käänteen kautta he päätyvät aikuisina samaan aikaan Lontooseen, jossa Holly on asustellut jo vuosia ja jossa Alex ei tunne yhtikäs ketään. Siitä alkaakin sellainen 'ympäri mennään, yhteen tullaan, vai tullaanko sittenkään?' -pyöritys, jossa lukija saa jännittää ihan kirjan loppusivuille asti, että miten tässä nyt oikein käy...

Kirjan ehdottomasti parasta ja yllättävintä antia on se, että sen ovat kirjoittaneet mies ja nainen yhdessä. Kirja kerrotaan vuoroin Hollyn, vuoroin Alexin näkökulmasta. Hollyn osuudet on kirjoittanut Laura Tait, Alexin Jimmy Rice. 

Kirjailijakaksikko kertoo suunnitteleensa yhdessä kirjan rakenteen ja kunkin luvun tapahtumat ennakkoon, mutta kirjoittaneensa sitten omat osuutensa  itsenäisesti. Niinpä tiukasta suunnittelusta huolimatta 'oma luku' saattoi kirjoitusprosessin aikana lähteä kulkemaan aivan omille teilleen. Silloin kirjailijat soittelivat toisilleen kysellen: "Tiedän, että suunnittelimme tämän luvun tapahtumat ennakkoon. Mutta jos Holly/Alex nyt tekeekin näin, sotkeeko se sinun viimeksi kirjoittamasi osuuden täysin?"

Nais-& miesnäkökulmien yhdistäminen sai kirjan tuntumaan jotenkin aidommalta ja raikkaammalta. Vaikutusta on varmasti myös sillä, että kirjailijat ovat tunteneet toisensa hyvin pitkään.

Uskoisin, että The Best Thing That Never Happened To Me on myös romaani, johon jokainen kolme-nelikymppinen pystyy samaistumaan ainakin jollain tasolla. Tokihan kirjasta tulee väkisin mieleen David Nichollsin Sinä päivänä, mutta itse kyllä tykkäsin tästä teoksesta huomattavasti enemmän, ehkä juuri siksi, että se oli paljon uskottavamman ja aidomman oloinen. 

Tästä kirjasta saisi myös aivan mahtavan elokuvan, ja jos näin kävisi, sille unelmaroolitus olisi tämä: 

Holly - Anne Hathaway 

Alex - Mathew Baynton (tuttu esimerkiksi sarjoista: The Wrong Mens/Väärät miehet, Spy - isä agenttina yms.)

Kev (Alexin paras kaveri) - James Corden (The Wrong Mens/Väärät miehet, Gavin & Stacey yms.)

 

 

Ladataan...

Olen usein kehunut blogissani skotlantilaisen Jenny Colganin kirjoja. Ne ovat lämminhenkisiä, hauskoja ja romanttisia - siis chick litiä parhaimmillaan.

Yksi Jennyn ihanimmista kirjoista on viime jouluksi ilmestynyt Christmas at Rosie Hopkins's Sweet Shop of Dreams. Se on jouluisen chick litin ystävän näkökulmasta aivan täydellinen paketti, koska kirja sisältää aivan kaiken, mitä lukija voi toivoa päähenkilöiden sukupuusta ja kirjan kuvitteellisen tapahtumapaikan - eli idyllisen englantilaisen maalaiskylän karttaa myöten. Eikä siinä vielä kaikki, kuten olen jo monesti mainostanut, mukana on myös herkullisten leivonnaisten joulureseptejä sekä Spotify-soittolista joululauluista, joita kirjan hahmot kuuntelevat ja jotka ovat tarinalle merkityksellisiä.(Olen listaan niin koukussa, että olen käynyt kuuntelemassa sen kappaleita lähes päivittäin.)

Christmas at Rosie Hopkins's Sweet Shop on sarjan toinen osa. (Ensimmäinen on nimeltään - yllätys, yllätys - Rosie Hopkins's Sweet Shop.) Sarjassa seurataan Liptonin kylän asukkaiden elämää vauvasta vaariin. Ensimmäisessä osassa liikutaan kahdessa eri aikatasossa, nykyaikana ja 1940-luvulla. Kannattaa siis lukea se ensin, jotta ihanat henkilöhahmot vauvasta vaariin käyvät tutuiksi.

Vaikka kirjasarjassa kerrotaan koko kylästä, tarinan varsinaiset päähenkilöt ovat kolmekymppinen kaupungista Liptonin kylään muuttava Rosie ja hänen 90-vuotias, temperamenttinen isotätinsä Lilian. Rosien isotäti on pyörittänyt jo vuosikymmeniä pientä makeispuotia, josta on kovin vaikea luopua edes vanhuuden päivinä. (Tekisi mieleni sanoa, että vanhat rouvat ovat chick litissä piristävä poikkeus, mutta eivät he ole. He ovat olleet parin viime vuoden ajan chick litin henkilöhahmostossa oikea trendi. Lilian on kyllä niin aito ja särmikäs hahmo, että häneen on syytä tutustua.)

Sarjan toisessa, joulun sijoittuvassa osassa iikutaan nykyajassa, menneisyyden tapahtumia kuitenkaan unohtamatta. Kirja on niin liikuttava, että aikamoinen jääpala saa olla, jos ei tämän parissa sula!

Mikä parasta, täksi jouluksi ilmestyi sarjan kolmas osa, The Christmas Surprise. Sitä säästelen jouluaattoillaksi, mutta sen verran olen kurkannut sisälle, että ainakin kartan ja reseptejä sekin sisältää. Ihanaa!

Vaikka tiedänkin toistavani itseäni, en voi Jenny Colganin  kirjoja kyllin suositella! Niillä kun on taipumus hurmata ihmiset iästä huolimatta. Jos et usko, niin näin Christmas at Rosie Hopkins's Sweet Shopia kuvailee Goodreadsissa eläkeikäinen britti, Mike, joka antoi minulle luvan lainata arvosteluaan blogiini. Thank you so much, Mike!

Chick-lit? Romantic? Certainly. And as a male reader I am not embarrassed to say that I thoroughly enjoyed this Rosie Hopkins delight. I became totally immersed with the wonderful location of Lipton, the characters - Rosie, Stephen, Lilian, Hetty, Mrs Laird, Dr Moray - love them all in this fabulous, witty love story that was a joy to read. OK, I am a romantic but this book certainly sailed my boat. Perfect fodder for the run up to Christmas. Sit back with a glass of your favourite in front of the fire and simply enjoy.

(Mike Sumner, GoodReads)

Suosittelen siis vilpittömästi samaa kuin Mike: keitä itsellesi vaikkapa herkullinen piparkakkulatte ja anna tämän lämminhenkisen tarinan ja sen ihanien henkilöiden hurmata sinut!

 

 

 

 

 

 

Pages