Ladataan...

Minä yritin. Minä ihan oikeasti yritin. Mutta kun ei, niin ei.

En oikein vieläkään ole ihan varma mikä suhteessamme meni pieleen.

Rakastuin ehkä liian pian. Ensisilmäyksellä. Ja kun ei toista vielä tunne, ihastuu oikeastaan pelkän ulkonäön perusteella, Niin kai siinä sitten kävi. Mutta kun ulkonäkö on tällainen, miten olisin voinut olla ihastumatta?

 

kuva: irisihmemaassa

Hetken aikaa uskoin löytäneeni elämäni rakkauden. Uskoin, että kyllä toisen voi oppia tuntemaan pelkän ulkonäön perusteella.

Mutta niin surulliselta kuin se tuntuukin, meillä ei ollutkaan riittävästi yhteistä. Emme löytäneet yhteistä kieltä. Älkää ymmärtäkö väärin, kumppanini oli taitava tarinankertoja ja sujuva sanankäyttäjä. Jostain syystä ne tarinat eivät vain vedonneet minuun. Enkä oikein vieläkään ymmärrä miksi. Toki pienet ranskankielen virheet hieman ärsyttivät, mutta non, ei se siitäkään johtunut. 

On kai tyydyttävä maailman kliseisempään lauseseen: "olimme liian erilaisia".

Lopulta kasvoimme niin erillemme, että minun oli lopetettava lupaavasti alkanut suhteemme kertalaakista. 

Hetken aikaa se tuntui kamalalta. Tuntui, ettei näin voi tehdä. Että on yritettävä vielä kerran. Sitten tajusin, että päätökseni oli oikea meidän molempien kannalta. Kumppanillani on ja tulee takuuvarmasti tulevaisuudesssakin olemaan tuhansia ihailijoita, joten ei tässä sydämiä särkynyt.

Niinpä päätin itsekin olla masentumatta. Maalasin kynteni punaisella, suihkautin ranteisiini hajuvettä, johon Marilyn Monroe tapasi pukeutua yöksi (itse tarvitsen kyllä pyjaman) ja haaveilin Pariisista.

Sanna Tahvanainen: Pikkumusta (Otava, 2016). Suom. Katriina Huttunen.

Pikkumusta on fiktiivinen tarina Coco Chanelista. Sinänsä oiva idea, koska muotisuunnittelija on itsekin kertonut elämästään tuhansia erilaisia versioita. Jos siis olet sekä Chanelin että historiallisen romaanin ystävä, tämä kirja voisi hyvinkin vedota sinuun.

 

Jos kirjabloggaaja voittaa joskus lotossa, hän saattaa ehkä ostaa Chanelilta huulipunien ja kynsilakkojen lisäksi myös muutaman käsilaukun. Ja kenkiä. Tai sitten hän vain painelee suoraan kirjakauppoihin ja tuhlaa rahansa siellä. Saapi nähdä. Siis sitten kun se lottovoitto tulee.

Coco Chanelilla ja kirjabloggaajalla on yhteinen lempikahvila, Angelina Rue de Rivolilla. 

 

 

 

 

 

Share

Ladataan...

 

Marian Keyes on ihana. Hänen miehensä Himselfkin on aika ihana (tai mistä minä tiedän, mutta kaikesta lukemastani päätellen hän on). Jokin aika sitten Marianilta ilmestyi uusi kirja Making It Up As I Go Along - ja arvatkaas mitä? Sekin on ihana! 

Tällä kertaa ei ole kyseessä romaani, vaan kokoelma kolumneja, jotka Marian on kirjoittanut eri lehtiin, kuten Marie Claireen, The Guardianiin, Tatleriin, The Sunday Timesiin ja uutiskirjeisiinsä vuosina 2005 - 2015. Mukana on näin ollen juttuja, jotka kirjailijan innokkaimmat fanit ovat väistämättä jo nähneet, mutta onneksi suurin osa on kuitenkin sellaisia, joihin en ainakaan itse ollut vielä törmännyt. Bonuksena on muutama aivan uusikin, vain tätä kirjaa varten kirjoitettu juttu. 

Kirjassa käsitellään monipuolisesti eri teemoja laidasta laitaan kynsilakoista ja kampaamokäynneistä matkustamiseen, ihmissuhteisiin ja ikääntymiseen. Kirja on aikamoinen tiiliskivi, lähes 450 sivua, joten ihan yhdeltä istumalta sitä ei lue (tai en ainakaan itse lukenut). Sen sijaan nautiskelin sitä - ja nautiskelen edelleen - iltalukemisena, lukien kolumnin sieltä, toisen täältä.

Kirja on jaettu osiin eri teemojen mukaan, tyyliin "(heikko) terveys ja ja kauneus", "matkat" ja niin edespäin. Ensin mainitun osion alta löytyy juttua kynsilakoista karamelleihin. Matkat -osion alta löytyy puolestaan kuvauksia Marianin reissuista maahan jos toiseenkin. Mukana on - tadaa - myös Suomi. Maat, joissa Marian on reissanut, ovat noin yleisesti ottaen tehneet häneen suuren vaikutuksen. Erityisesti ihmisiä kehutaan maassa kuin maassa, noh, maasta taivaaseen. 

Ryhdyin sitten lukemaan Suomi -juttua suurella jännityksellä innolla. Kävi ilmi, että muutama vuosi sitten The Guardian -lehti oli lähettänyt Marianin & Himselfin romanttiselle minilomalle Lappiin. Niih, noh, totta kai paloin halusta tietää mitä Marian meistä ajatteli. Sydän pamppailen luin juttua eteenpäin. Olisihan ihanaa, jos kirjailijalla olisi ollut täällä mukavaa.

Marian näyttikin pitäneen kovasti kaikesta mitä näki ja koki. (Helsingissä suurimman vaikutuksen tekivät Marimekon lukuisat myymälät.) Luin ja luin ja luin ja... no höh. Tökkäsin sitten jutun luettavaksi omalle Himselfilleni ja kysyin huomasiko hän siinä mitään erityistä. "Joo. Tässä ei mainita suomalaisia sanallakaan." 

Tästä pienestä epäkohdasta huolimatta kirja on aivan hurmaavaa luettavaa niin nykyisille kuin tulevillekin Marian Keyes -faneille. Kirjailija viljelee kirjoissaan ja somessa tunnetusti paljon irlanninenglantia, joten tällä kertaa teoksessa on mukana myös mainio irlanninenglanti - englanti -sanastokin. Vinkki: jos suunnittelet joskus oman Himselfisi kanssa joskus Irlannin-matkaa, kannattaa antaa tuo sanasto hänelle luettavaksi ja korostaa sen hyödyllisyyttä matkalla. Ennen kuin huomaatkaan, Himselfisi on saattanut jäädä täysin koukkuun Marian Keyesin huumoriin ja perheessänne on kaksi kirjailijan fania. (Huom. vinkkiä ei ole testattu (vielä) käytännössä, joten en voi taata, että se toimii. Toivossa eletään.)

Marian Keyes: Making It Up As I Go Along (Penguin, 2016)

kuvat: irisihmemaassa

Share

Ladataan...

 

Dedicado a Mamen Sánchez / Omistettu Mamen Sánchezille

 

On ollut ilo juoda kanssasi teetä

vaikka kaapistani löytynytkään ei Earl Greytä. 

 

Sen sijaan siellä oli kyllä purkillinen rooibosia,

vaan ei kuitenkaan mukia lempihahmoni mukaan nimikoitua*.   

 

En paljastaa kirjastasi nyt voi tätä enempää,

en halua, että lukuiloaan kukaan takiani menettää.

 

Vihjaan vain, että tarinasi tulvii ihania kirjallisuusviittauksia,

ja on täynnä aivan kertakaikkisen hurmaavia henkilöhahmoja.

(Kuka voisikaan ikinä unohtaa konstaapeli Manchegoa?)

 

On kirjasta vielä muutama sivu lukematta

ja teekannustakin pari kupillista rooibosia juomatta.

 

Silti nyt jo Mamen Sánchez ja Satu Ekman teitä kiittää haluan

ja teille teekupillisen kohotan!

 

Kiitos aivan riemastuttavasta kirjasta

sekä sen todella nautinnollisesta suomennoksesta!

Cordialmente, Iris en el País de las Maravillas  

(joka ei koskaan matkusta mihinkään ilman matkavedenkeitintä ja rooibosia. Muistutan siis tässä suhteessa huolestuttavan paljon erästä kirjan hahmoa, joskin matkalle mukaan lähtevä kirjavalikoimani on sentään hyvin, hyvin erilainen.)

 

Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi. Suomentanut Satu Ekman. (Bazar, 2015)

 

(*muki oli tiskissä)

 

 

 

 

 

 

 

Share

Ladataan...

Olen usein kehunut blogissani skotlantilaisen Jenny Colganin kirjoja. Ne ovat lämminhenkisiä, hauskoja ja romanttisia - siis chick litiä parhaimmillaan.

Yksi Jennyn ihanimmista kirjoista on viime jouluksi ilmestynyt Christmas at Rosie Hopkins's Sweet Shop of Dreams. Se on jouluisen chick litin ystävän näkökulmasta aivan täydellinen paketti, koska kirja sisältää aivan kaiken, mitä lukija voi toivoa päähenkilöiden sukupuusta ja kirjan kuvitteellisen tapahtumapaikan - eli idyllisen englantilaisen maalaiskylän karttaa myöten. Eikä siinä vielä kaikki, kuten olen jo monesti mainostanut, mukana on myös herkullisten leivonnaisten joulureseptejä sekä Spotify-soittolista joululauluista, joita kirjan hahmot kuuntelevat ja jotka ovat tarinalle merkityksellisiä.(Olen listaan niin koukussa, että olen käynyt kuuntelemassa sen kappaleita lähes päivittäin.)

Christmas at Rosie Hopkins's Sweet Shop on sarjan toinen osa. (Ensimmäinen on nimeltään - yllätys, yllätys - Rosie Hopkins's Sweet Shop.) Sarjassa seurataan Liptonin kylän asukkaiden elämää vauvasta vaariin. Ensimmäisessä osassa liikutaan kahdessa eri aikatasossa, nykyaikana ja 1940-luvulla. Kannattaa siis lukea se ensin, jotta ihanat henkilöhahmot vauvasta vaariin käyvät tutuiksi.

Vaikka kirjasarjassa kerrotaan koko kylästä, tarinan varsinaiset päähenkilöt ovat kolmekymppinen kaupungista Liptonin kylään muuttava Rosie ja hänen 90-vuotias, temperamenttinen isotätinsä Lilian. Rosien isotäti on pyörittänyt jo vuosikymmeniä pientä makeispuotia, josta on kovin vaikea luopua edes vanhuuden päivinä. (Tekisi mieleni sanoa, että vanhat rouvat ovat chick litissä piristävä poikkeus, mutta eivät he ole. He ovat olleet parin viime vuoden ajan chick litin henkilöhahmostossa oikea trendi. Lilian on kyllä niin aito ja särmikäs hahmo, että häneen on syytä tutustua.)

Sarjan toisessa, joulun sijoittuvassa osassa iikutaan nykyajassa, menneisyyden tapahtumia kuitenkaan unohtamatta. Kirja on niin liikuttava, että aikamoinen jääpala saa olla, jos ei tämän parissa sula!

Mikä parasta, täksi jouluksi ilmestyi sarjan kolmas osa, The Christmas Surprise. Sitä säästelen jouluaattoillaksi, mutta sen verran olen kurkannut sisälle, että ainakin kartan ja reseptejä sekin sisältää. Ihanaa!

Vaikka tiedänkin toistavani itseäni, en voi Jenny Colganin  kirjoja kyllin suositella! Niillä kun on taipumus hurmata ihmiset iästä huolimatta. Jos et usko, niin näin Christmas at Rosie Hopkins's Sweet Shopia kuvailee Goodreadsissa eläkeikäinen britti, Mike, joka antoi minulle luvan lainata arvosteluaan blogiini. Thank you so much, Mike!

Chick-lit? Romantic? Certainly. And as a male reader I am not embarrassed to say that I thoroughly enjoyed this Rosie Hopkins delight. I became totally immersed with the wonderful location of Lipton, the characters - Rosie, Stephen, Lilian, Hetty, Mrs Laird, Dr Moray - love them all in this fabulous, witty love story that was a joy to read. OK, I am a romantic but this book certainly sailed my boat. Perfect fodder for the run up to Christmas. Sit back with a glass of your favourite in front of the fire and simply enjoy.

(Mike Sumner, GoodReads)

Suosittelen siis vilpittömästi samaa kuin Mike: keitä itsellesi vaikkapa herkullinen piparkakkulatte ja anna tämän lämminhenkisen tarinan ja sen ihanien henkilöiden hurmata sinut!

 

 

 

 

 

 

Share

Ladataan...

 

Tänään tarjoilen teille blogissani teetä ja sympatiaa, mitenkäs muuten kuin kirjavinkin avulla!

Vanessa Greenen The Seafront Tea Rooms on juuri niin lämminhenkinen kirja kuin sen ihanan kannen perusteella voi kuvitella. Kirja ei ole joulu-chick litiä, mutta sopii hyvin aloittamaan joulukauden, sillä tapahtumat alkavat elokuusta ja päättyvät jouluun. 

The Seafront Tea Rooms on pienessä merenrantakaupungissa sijaitseva ihana teehuone. Sitä pyörittää eläkeikäinen Letty, jolle teehuone on elämäntapa. Hän on pyörittänyt paikkaa vuosikymmeniä, eikä osaisi siitä enää luopua.

Paikallisille paikka on kuin toinen olohuone. Erityisen hyvin siellä viihtyy vastikään eronnut Kat, pienen Leon yksinhuoltaja. Pian sinne löytää tiensä myös Séraphine, ranskalainen au pair, jonka alkutaival Britanniassa ei ole ollut aivan ruusuilla tanssimista. Teekupposen äärellä koti-ikävä Ranskaan unohtuu edes hetkeksi.

Charlie on lontoolaisen ruokalehden uratietoinen journalisti, joka saa mahtavan juttuidean: hän lähtee kartoittamaan Britannian parhaita teehuoneita. Pian hänkin istuu Lettyn Seafront Tea Roomsissa eri teelaatuja maistelemassa ja artikkeliaan pohtimassa. 

Naisia yhdistää teen lisäksi intohimoinen kiinnostus leipomiseen. Ja koska yksi henkilöhahmoista on ranskalainen, ihmissuhdekiemuroita pohditaan niin brittiläisten kuin ranskalaisten herkkujen parissa. Leipomisen lisäksi kirjan tärkeimpiä teemoja ovat adoptio, vaikeat perhesuhteet ja ystävyys. Toki ripaus romantiikkaakin löytyy, mutta se ei ole pääosassa.

Koska teellä ja leivonnalla on tarinassa suuri merkitys, löytyy kirjan lopusta niin oikeaoppisen iltapäiväteen ohjeet kuin leivontaohjeita herkkuihin, joita henkilöhahmot ovat tarinan varrella nauttineet. (Ja koska Séraphine on ranskalainen, löytyy resepteistä myös ripaus ranskalaisuutta.)

Pidin kirjasta kovasti, koska siinä keskityttiin romantiikan sijasta muihin tärkeisiin ja ajankohtaisiin teemoihin (ei niin, että romantiikassa mitään vikaa olisi...) Oli myös todella virkistävää,, että reseptien joukossa oli ranskalainen klassikokin mukana. Minut kirja hurmasi jo pelkällä kannellaan (ihana, eikö?) Sitten kiisinkin hirmuista vauhtia läpi kirjan, sillä paloin halusta nähdä, löytyisikö kirjan lopusta reseptejä, ja jos, niin minkälaisia. Toki olisin voinut jo ennen lukemista vilkaista sinne viimeisille sivuille - mutta sehän olisi pilannnut kaiken, sillä reseptien nimet saattavat usein paljastaa jotain juonenkäänteistä. Kun sitten pääsin kirjan loppuun, en joutunut pettymään, sillä siellä ne ihanuudet odottivat. Nyt en malta odottaa, että pääsen kokeilemaan kirjan reseptejä käytännössä.

Suosittelen The Seafront Tea Roomsia kaikille lämminhenkisten viihdekirjojen, teen, leivosten, Britannian ja Ranskan ystäville. 

Keitä siis itsellesi kupillinen jouluteetä ja lähde tutustumaan Lettyn, Charlien, Katin ja Séraphinen maailmaan!

Vanessa Greene: The Seafront Tea Rooms (Sphere, 2014)

 

Share

Pages