Ladataan...

Kiroilisin jos kehtaisin. Vaan kun en kehtaa (äiti saattaa lukea tämän ;)). 

Aina ei kaikki mene kirjabloggaajan kirjallisessa elämässä ihan putkeen, kuten olette ehkä saattaneet huomata, jos olette jaksaneet blogia pidempään seurata. 

Mutta joo. Kirjabloggaajana haaveista korkeimmalla ovat aika usein sellaiset hienot kirjailijatapaamiset. Tyyliin "jos tapaisin suuresti ihailemani chick lit -kirjailijan X, niin se olisi kyllä hienointa ikinä". Sitten joskus sellaiseen tulee mahdollisuus, bongaa jonkun tapahtuman jostain (kiitos olemassaolostasi Twitter), päättää tehdä villin teon, tuhlaa ne viimeisetkin pennoset ja lennähtää sinne jonnekin tapaamaan sitä elämää ihmeellisempää kirjailijaa ja huomaa että se on ihan tavallinen kuolevainen olento, ihan samanlainen kuin me kaikki muutkin.

Sen jälkeen on joko kauhean onnellinen, että meni, tai sitten hermoilee siellä tilaisuudessa niin että ne viimeisetkin rauhallisuuden rippeet katoavat, sählää niin, että kirjailijan edestä putoavat ne viimeisetkin kirjapinot, puhuu ihmisten kanssa käsittämättömiä, toivoo lopulta voivansa vain kadota maan alle ja häpeää olemassaoloaan vielä kotiin palattuaankin. Mutta koska ihminen tunnetusti katuu aina enemmän asioita jotka teki,kuin niitä, jotka jätti tekemättä, jälkeenpäin on kuitenkin onnellinen, että meni.

Niih. Noh, nyt niitä kaduttuja asioita onkin sitten kertynyt kuluneina viikkoina ihan enemmän kuin tarpeeksi. Miksi? No ihan kuulkaas omasta syystä. Jos nyt unohdetaan sellainen pieni asia kuin raha, niin tämä kaikki kaatui kirjabloggaajan omaan hermoiluun ja jännittämiseen.

Oletko koskaan ihaillut näin aikuisiällä ketään niin, että kyseisen henkilön tapaaminen tuntuisi vaikka tältä: "IIIIIIIIIK!!! MÄ TAPAAN SEN!!! IHAN OIKEASTI!!! IIIIIIIIIK!"

Myönnän avoimesti, että koska olen mitä ilmeisemmin henkisesti teini, minulla tällaisia kirjailijoita, näyttelijöitä ja muusikoita on liuta, mutta yksi heistä on selkeästi ylitse muiden. Ehkä arvannet, että hän on Marian Keyes. (Ja jos mietit mistä tiedän olevani henkisesti teini, niin sanomalehdessä kerrottiin niin. Kas kun Jojo Moyesin romaania Kerro minulle jotain hyvää ahmivat kuulemma teinit Suomessakin. Että asiasta on siis todisteita ihan mustaa valkoisella. Jojo Moyes muuten kuuluu niihin kirjailijoihin, jotka myös haluaisin tavata.)

NOH. Viime viikolla OLISIN VOINUT ostaa lipun ihan huipputapahtumaan. Ei se mitään, että se järjestettiin Dublinissa. Olisin sitten elänyt vedellä ja leivällä vähän aikaa. Mieskin olisi. Tilaisuuden tuottokin olisi mennyt hyvään asiaan, eli Amnestylle. Mutta kas, koska en ole mljonääri ja töitäkin pitää tehdä, olisin voinut yöpyä siellä vain yhden yön. Kyselin lähes jokaikiseltä ihmiseltä kavereista kampaajaan olenko täysin kajahtanut, jos lähden yhdeksi yöksi Dubliniin, kun minulla olisi vihdoin ja viimein tilaisuus tavata MARIAN KEYES. Ja miehensä HIMSELF. Jokaikinen ihminen vastasi samoin: "et tietenkään ole, lähde ihmeessä, kadut muuten loppuikäsi." No, tässä minä nyt sitten kadun. 

Toinen kirjailija, jonka olen aina haaveillut tapaavani, on "Himoshoppaajan" luonut Sophie Kinsella. Ette usko, miten monta kertaa olen ollut äärettömän lähellä päästä vihdoin ja viimein johonkin tilaisuuteen, kerran jopa bloggaajatapaamiseen, jossa hän olisi ollut. Mutta ei. Joko olen panikoitunut viime hetkellä, tai sitten - kuten tuon bloggaajatapaamisen kohdalla, joka olisi ollut Tanskassa - se oli tarkoitettu vain tanskalaisille, eivätkä tilaisuuden järjestäjät suostuneet joustamaan asiasta milliäkään. Eivät edes Kinsellan kustantajan pyynnöstä.

NOH. Nyt Kinsella olisi - tadaa - ylihuomenna jollain kirjafestareilla Englannissa jossain pikkupaikassa. Kuulin tästä eilen. Että en ehkä tästä lentele nyt viime hetken superkalliilla lennoilla yhtikäs mhinkään.

Juupa joo. Koska kirjabloggaajalla on kirjailijoiden lisäksi myös ihailtuja muusikkoja, menin yhtä sekaisin kuin kaikki muutkin fanit koko Euroopassa tiedosta, että Bruce Springsteen pitää upean omaelämäkertansa tiimoilta signeeraustilaisuuden maanantaina Lontoossa. Meidän taloudessamme asustaa kaksi Bruce-fania, mutta kas, Waterstones-kirjakauppa oli asettanut lippujen ostamiselle kivan pienen ehdon: yksi ihminen saa ostaa vain yhden lipun. Oikeasti. Oikeasti!!!! Liput tulivat myyntiin eilen illalla.

NOH. On sanomattakin selvää, että lipunmyyntijärjestelmä kaatui parin minuutin sisällä. Sitten se saatiin jotenkin kuntoon. Sitten se kaatui taas. Jossain vaiheessa pääsi jo jonoon, sitten jono pysäytettiin, sitten se käynnistyi uudestaan ja niin edespäin. Oli harvinaisen kiva fiilis seurata pikkuista ukkelia, joka välillä käveli, välillä pysähtyi, sitten köpötteli pari askelta taas. 

Kuin ihmeen kautta pääsin kuitenkin ikivanhalla läppärillämme lopulta läpi, ja sain ostettua sen luvatun yhden lipun. Ostin sen miehelle, koska hän on minua vielä paljon suurempi Bruce-fani. Kerrottakoon, että mies yritti koko tämän ajan tietysti päästä älypuhelimella läpi ostamaan minulle lippua. Mutta voi. Jonotussysteemi pysäytettiin taas ja ruudulla näkyvä pikku-ukkeli pysähtyi taas. Sitten se eteni taas pari askelta. Samaan aikaan yritin tietysti itse päästä uudestaan läpi läppärillä. Kunnes pikku-ukkelin alle ilmestyi kammottava teksti: tilaisuus on loppuunmyyty. Vaikka se ukkeli köpötteli edelleen! Hitaasti mutta köpötti kuitenkin. Twitter täyttyi vihaisista kommenteista. 

On vaan ihan käsittämättömän vaikeaa tajuta, miksei yksi ihminen saa ostaa edes kahta lippua kerralla. Nyt kävi niin, että monet saivat liput esim. lapselleen, mutta eivät itselleen, tai itselleen mutta eivät puolisolleen ja niin edespäin. Monet napisivat, että eivät mene ilman toista osapuolta. Niih. Mutta kas, lippuihin sisältyi vielä sekin kiva ehto, että niitä ei voi palauttaa saati vaihtaa toisen henkilön nimelle. Näin ollen tulee siis olemaan useita Bruce-faneja, jotka olisivat voineet lunastaa nämä nyt täysin käyttämättä jäävät liput. Järki?

Ottaa ihan suunnattomasti päähän, mutta minkäs teet. Tiistaiturhautumiseni oli tuikitäydellinen, kun eilen ilmestynyttä uusinta Bridget Jones -kirjaa (Bridget Jones's Baby: The Diaries) ei löytynyt pääkaupunkiseudulta MISTÄÄN. Että sellainen bestseller kirjakauppiaiden näkökulmasta, näemmä. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ladataan...

Hyvää naistenpäivää kaikille blogiani seuraaville supernaisille! Tänään lienee kai jotenkin pakollista käsitellä blogissa naisia... ja koska blogini on ainakin pääpainoisesti kirjablogi, olisi kaiketi paikallaan kirjoittaa naiskirjailijoista ja heidän luomistaan fiktiivisistä naishahmoista. 

Niinpä kysynkin teiltä lukijoilta seuraavaa: jos teidän  pitäisi valita ihan tuosta vain vaikkapa 10 naiskirjailijaa ja 10 fiktiivistä naishahmoa, jotka kutsuisitte luoksenne viettämään naistenpäivää, keitä he olisivat?

Perustellakin toki saa, sillä kommenttejanne olisi tosi hauska lukea.

Kun yritin koota omia listojani (tietysti listoja, aitoon chick lit -tyyliin, of course!), huomasin, että perusteleminen olikin jostain syystä paljon haasteellisempaa kuin "kutsuvieraiden" päättäminen. Sitten tajusin, että kirjailijavieraani ovat kaikki vahvoja, upeita naisia, joiden elämä ei ole ollut kuitenkaan aina helppoa, vaan kulkenut pikemminkin sellaista "vaikeuksien kautta voittoon" -reittiä.

Toki valitsin mukaan myös pari sellaistakin kirjailijaa, joiden elämästä en tiedä yhtikäs mitään. Mukana on naiskirjailijoita eri maista ja -aikakausilta, sillä ajattelin, että tällaisella joukolla saataisiin varmasti aikaan värikästä keskustelua.

Suurinta osaa fiktiivisistä naisvieraistani yhdistää se, että minun on ollut erittäin helppo samaistua heihin. Koen heidät jonkinlaisiksi sielunsisariksi siis.

Naiskirjalijavieraani olisivat siis:

1. Marian Keyes

2.  Lynda Renham 

3.. Louisa M. Alcott

4. L. M. Montgomery

5. Kirsi Kunnas

6. Sophie Kinsella

7. Jenny Colgan

8. Fiona Snyckers

9. Minna Canth

10. Agatha Christie

 

Fiktiiviset naisvieraani olisivat:

1. Bridget Jones

2. Becky Brandon (née Bloomwood,alias Himoshoppaaja)

3. Elizabeth Bennet

4. Trinity eteläafrikkalaisen kirjailija Fiona Snyckersin samannimisestä kirjasarjasta

5. Elspeth Dunn, eli Jessica Brockmolen kirjan Letters from Skye päähenkilö

6. Vihervaaran Anna

7. Uuden Kuun Emilia

8. Pikku Naisten Jo

9.Miss Marple

10. Mammy Walsh, eli Marian Keyesin luoman, irlantilaisen Walshin sisarusperheen äiti

Keitä sinä kutsuisit?

 

Ladataan...

Lily.fin toimituksen Vastaamme kaikkiin joulusi pulmiin -jutun kommenteissa Pökerryksissä & hämillään -blogin Laurel Wreath toivoi vinkkejä siihen, mistä löytää törkeimmät / upeimmat Mr Darcy -tyyliset jouluvillapaidat. Koska tarkoituksenani oli nyt joulukuussa antaa hyviä Mr Darcy-joululahjavinkkejä joka tapauksessa, niin pakkohan minun oli oitis ongelmaan tartttua!

Se upein jouluvillaneule löytyy tietysti Mr Darcylta itseltään, mutta tässä muutama mielestäni varsin pökerryttävä - tarkoitan siis..ööh...tuota noin... varteen otettava - vaihtoehto, vai mitä tuumaatte näistä?  (Huomaa alla olevan kokonaisuuden tyylikkäästi täydentävä kravatti). 

Ylläoleva ihanuus löytyy täältä: www.marksandspencer.com  

Hyvä vaihtoehto on tämäkin:

Se löytyy täältä: www.thesweaterstore.com

Sweaterstorella on kuulemma valikoimisssaan 25 000 "karseaa jouluvillaneulepaitaa" (ugly Cristmas sweaters). Valikoimista löytyy myös lukuisia jouluvaloilla varustettuja malleja, kuten esimerkiksi tämä:

 

Mitäs sanotte? Pukeudutteko tänä jouluna koko perheen voimin jouluvillapaitoihin à la Mr Darcy (naisille on saatavilla myös kokonaisuuden täydentäviä joululeggingsejä) - vai joutuuko neulepaidan vetämään päälleen vain mies?

Jos palatte halusta tietää mtä tapahtui sille alkuperäiselle, Bridget Jones -leffassa nähdylle villapaitakammotukselle, niin se myytiin huutokaupassa 1900 punnalla vuonna 2001.

P.S. Muita Mr Darcy -joululahjavinkkejä tulossa pian!

 

Kuvat ja ostospaikat: Marks and Spencer, the sweaterstore

Ladataan...

Nyt se on sitten luettu, kauan odotettu kolmas Bridget Jones! Ihastuin, ilahduin ja pillahdinpa pariin kertaan itkuunkin *tunnustaa punastellen*. Sydämeni pohjalta  ja huojentunein mielin voin siis todeta Bridgetin olevan täysin ennallaan. 

Viisikymppinen Bridget sählää edelleen vanhaan malliin. Kunnon vauhtiin hän tosin pääsee vasta kirjan puolenvälin paikkeilla, sillä kirjan alkupuolta leimaa haikeus, eikä ihme, onhan Bridget menettänyt rakkaan Darcynsa vasta neljä vuotta aiemmin.

Ei surumielisyys mitenkään päällekäyvää ole, mutta haikeus hiipii mukaan pienissä lauseissa, kuten silloin kun Bridget katsoo Markia muistuttavaa poikaansa, tai silloin kun hänen kotinsa tuntuu kovin pimeältä ja synkältä  (mikä johtuu kuitenkin useimmiten siitä, että Bridget on unohtanut silmilleen aurinkolasit).

Kun Bridget sitten vihdoin antaa itselleen luvan jatkaa elämäänsä, hän ryhtyy koheltamaan parhaansa mukaan niin mies- kuin työrintamalla. Bridget työstää elokuvakäsikirjoitusta kröhöm... Anton Tshehovin näytelmästä Hedda Gabbler ja kun Bridgetistä on kyse, kaikki ei arvattavasti mene ihan putkeen. (Eräässä kirjan hulvattomimmista kohtauksista Bridget kutsuu työpalaverissä elokuvakäsikirjoitusta Lehtiä hänen hiuksissaan vahingossa nimellä Täit hänen hiuksissaan.)

Romanssirintamalla Bridget tutustuu sekä sinkkusivustoihin että Twitteriin ja paljastuu kunnon koheltavaksi puumaksi. Britanniassa kirjaa on arvosteltu muun muassa vaivaannuttavien sänkykohtausten vuoksi, joita on ehditty vertailla jopa Fifty Shades of Greyhin (haloo...). Kohtauksista voi toki olla monta mieltä. Erinomaisesti kirja olisi toiminut ilman niitäkin, sillä nyt ne tuntuvat aika irrallisilta ja aiheuttavat paikoitellen myötähäpeää. Mutta ainoat harmaan sävyt löytyvät tässä kirjassa kyllä vain Kelly Osbournen hiuksista. 

Kirjan puolessa välissä kerronnan ote tiivistyy (ehkä Helen Fieldingille muistui tässä kohdin mieleen, että ai niin, tähän tapaanhan se Bridget ilmaisikin itseään?) ja paranee paranemistaan loppua kohti. Viimeisissä luvuissa sitten jo toivookin, ettei kirja nyt ihan vielä loppuisi...

Mark Darcyn poissaoloa käsitellään kirjassa niin kauniisti, että toiseksi viimeinen luku (Torstai 12. joulukuuta 2013) sai minut pillahtamaan itkuun, mutta olenkin tällainen parantumaton romantikko...

Jos olet Bridget Jones -fani, tämä kirja saa sinut varmasti sekä itkemään että nauramaan. Voiko hyvältä kirjalta enempää vaatia?

Tätä pohdin

  • Independent -lehden vihoviimeisessä sanomalehtikolumnissa vuonna 2006 Bridget saa poikavauvan Daniel Cleaverin kanssa ja muuttaa asumaan tämän luo. Tässä kirjassa molempien lasten isä on kuitenkin selkeästi Mark Darcy. Ovatko kolumnien ja kirjojen Bridget siis kaksi eri persoonaa? Noh, toisaalta, olihan BJ-leffojenkin tarina kovin erilainen, joten ei ehkä pitäisi takertua tähän...
  • Kolmannen Bridget Jones -elokuvan piti alunperin kertoa juuri Bridgetin yllä mainitusta elämänvaiheesta. Nelikymppisestä Bridgetistä pienen vauvan äitinä olisi ollut hauska lukea myös kirjana.
  • Kirjan ehdottomasti parasta antia ovat Bridgetin lapset Mabel ja Billy.  
  • Jos kirja tuntuu alussa liian erityyliseltä (ensimmäisten lukujen tyyli poikkeaa todella paljon vanhasta (nuoresta) Bridgetistä), anna sille kuitenkin tilaisuus. Viisikymppisen Bridgetin elämään on toki vaikeampi samaistua, mutta kirja kannattaa lukea jo viimeisten, täysin hulvattomien lukujen tähden. Sitäpaitsi koko Daniel Cleaver - Mark Darcy -kuvio toistuu kirjassa mitä mainioimmalla tavalla...
  • Mr Wallaker on ilmetty Daniel Craig! Hahmon todellinen inspiraation lähde on kuitenkin tämä henkilö.
  • Mitä pitäisi ajatella siitä, että musiikkimakuni on hämmentävän samanlainen kuin viisikymppisellä Bridgetillä? Minäkin tuota, saatan osata Sound of Musicin musiikin ulkoa. Ehkä. Todennäköisesti en. Ja alla oleva biisi on saattanut olla yksi kaikkien aikojen lapsuudensuosikeistani. Todennäköisemmin kuitenkaan ei.)

Haluatko itsellesi Bridget Jonesin korvamadon hassun kasarivideon muodossa?

 

 Helen Fielding: Bridget Jones - Mad About the Boy (Jonathan Cape)

Suomennos: Otava, suomentanut Annika Eräpuro

 

 

 

Pages