Ladataan...

Totta se on! Iki-ihana irlantilainen kirjailija Marian Keyes tulee toukokuussa Suomeen lukijoitaan tapaamaan! 

Pakko myöntää, että tätä on odotettu ja toivottu. 

Kuten Marian -fanit tietävät, kirjailija rakastaa Marimekkoa yli kaiken. Mikä siis olisikaan lukijatapaamiselle otollisempi paikka kuin Marimekon lippulaivamyymälä Helsingin Mikonkadulla?  *kirjabloggaaja hyperventiloi innosta* 

Tässä Tammen ja Marimekon järjestämässä tilaisuudessa Mariania haastattelee Laura Friman. Tapahtumassa ovat mukana myös Saara Turunen ja Maria Veitola.

Tuletko paikalle?

Mitä odotat tapahtumalta eniten? 

Entä mitä kysyisit Marianilta, jos saisit siihen tilaisuuden?

 

MARIAN KEYES MARIMEKON LIPPULAIVAMYYMÄLÄSSÄ 

Aika: 8.5. 2018 

 

Share

Ladataan...

                                        Satu Tuuli Karhu. Kuvaaja: Tuomo Manninen

Kun menee teatteriin katsomaan yhtä kaikkien aikojen traagisimmista rakkaustarinoista, ei välttämättä ajattele nauravansa vatsaansa kipeäksi. Mutta niin siinä vain kävi. En muista milloin olisin nauranut niin paljon kuin Kansallisteatterin Julian & Romeon ensimmäisessä näytöksessä. Jaa miksikö? Noh...

IMETTÄJÄ. Tiedät olevasi keski-ikäinen täti, kun hahmo, johon voit näytelmässä sataprosenttisesti samaistua on Julian ronski imettäjä (Sanna-Kaisa Palo).  Kampauksemme ja ruumiinrakenteemme ovat lähes identtiset, ja viiksikasvumme puolesta pystyisimme molemmat osallistumaan seuraavaan Movemberiin. (Ei siinä mitään, Movember on hieno asia.) 

ISÄ LAURENCE. Jos et edellisestä uskonut, että olet keski-ikäinen, asia varmistuu viimeistään silloin, kun näet Kristo Salmisen hillittömänä new age -pappina. (Minun nuoruudessani Kristo Salminen olisi ollut Romeo ja hänen isänsä Esko Salminen se pappi.)

Mutta se minun nuoruudestani.

JULIA JA ROMEO. Kaikkein upeinta on nähdä Julian ja Romeon rooleissa kaksi nuorta, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Satu Tuuli Karhu ja Olli Riipinen, jotka päivittävät tämän satoja vuosia vanhan tragedian kertaheitolla nykypäivään. He onnistuvat siinä, mihin vain harva näitä rooleja esittänyt on pystynyt: heihin uskoo. Ja voi miten heihin uskookaan! Tässä eletään nyt todellisia tunteita, ihan aitoa (varhais)teinilemmen leiskuntaa. Ja vaikka Romeon kömpelöille lemmenlurituksille ja Julian hillittömille möläytyksille nauraakin kippurassa, väliajalla sydäntä puristaa. Miten näin hulvattomista tunnelmista pystytään siirtymään kohti sitä dramaattista loppua, jonka näytelmän katsojat tietävät, mutta jota kukaan ei näille nuorille toivoisi?

                                        Julia & Romeo. Kuvaaja: Tuomo Manninen

Tämä esitys on nuorten näyttelijöiden juhlaa. Se on koskettava, raikas, tuore, ihana. Kansallisteatterin Julia & Romeo on täynnä hienoja oivalluksia, kuten kahden epookin sovittaminen saumattomasti toisiinsa: nuoret edustavat tätä päivää, aikuiset ainakin nuorten silmissä mennyttä maailmaa (sitä Kristo Salmisen hulvatonta new age -pappia lukuun ottamatta). Ehkäpä tällä tyylikeinolla halutaan kertoa myös, miten hienosti tämä tarina toimii ajassa kuin ajassa? 

Lavastus - erityisesti Julian kukkaparveke - on aivan satumaisen ihana. Musiikki ja koreografia upeine tansseineen vievät kertaheitolla mukanaan. Loppukohtauksen viimeinen kuva jää mietityttämään pitkäksi aikaa.

Näytelmä on monelle niin tuttu, että eihän sen loppu voi saada ketään itkemään. Eihän? Jostain kumman syystä minulla on teatterista lähtiessäni kuitenkin huomattavasti vähemmän nenäliinoja kuin sinne mennessäni. 

Kansallisteatteri: Julia & Romeo

Teksti: William Shakespeare
Tekstin suomennos: Marja-Leena Mikkola
Ohjaus: Jussi Nikkilä
Sovitus ja esitysdramaturgia: Anna Viitala

Rooleissa:

Julia - Satu Tuuli Karhu (TeaK)
Romeo - Olli Riipinen (TeaK)
Mercutio, vahti - Miro Lopperi (TeaK)
Tybalt, vahti - Jarno Hyökyvaara (TeaK)
Benvolio - Sonja Salminen
Paris, Samson, Peter: Eetu Känkänen (Teak)

Rouva Capulet: Katariina Kaitue
Capulet :Juha Varis
Imettäjä: Sanna-Kaisa Palo
Isä Laurence: Kristo Salminen
Montague, Veli John, Gregorius: Heikki Pitkänen
Ruhtinas: Olli Ikonen

Muusikot: 

Mila Laine ja Aleksi Kaufmann

Lipuista kiitos Kansallisteatterille! 

 

 

 

Share

Ladataan...

Kuljin kirjojen kierrätyshyllyn ohi.

En ollut ajatellut ottaa sieltä mukaani mitään, mutta joku sai minut pysähtymään niille sijoilleni.

Huomasin hyllyssä kirjan, jota en ollut nähnyt vuosikymmeniin.

Kirjan, joka toi mieleeni tulvimalla muistoja.

Kirjan, jonka olin viimeksi nähnyt Edinburghissa nuorena tyttönä. 

Poimin kirjan käsiini. Ei kai se vain voisi olla...?

Raotin varovasti kirjan kantta. 

Henkeni salpautui. Kirjassa oli omistuskirjoitus.

Tunsin ihmisen, jolle kirja oli joskus kuulunut. Olin ollut mukana kun kirjaa ostettiin.

Sen osti nuori tyttö, joka oli kirjalöydöstään aivan hillittömän innostunut.

Tyttö, jolle koko maailma oli avoin.

Tyttö, joka suunnitteli itselleen kansainvälistä tulevaisuutta.

Tyttö, joka rakasti kirjakauppoja ja joka ihastui tuohon kirjaan heti ensisilmäyksellä.

Mietin, mitä tuolle tytölle mahtoi kuulua nyt.

Tai eihän hän mikään nuori tyttö enää olisi, vaan keski-ikäinen nainen, kuten minäkin.

Entä mitä mahtoi kuulua tuolle kirjakaupalle, johon ihastuimme molemmat ikihyviksi?

Kirjakaupan kuulumiset tiesin: sitä ei ole enää olemassa.

Entä se nuori tyttö?

Kyllähän minä hänetkin edelleen hyvin tunsin.

Kirjassa luki minun tyttönimeni. 

 

kuva: irisihmemaassa

Share

Ladataan...

Jalat ovat tutisevaa hyytelöä. Kello on paljon, olen liikaa myöhässä taas. Etsin turvaa ympäriltä ja siipasta lohduttajaa... 

Siippa vaan ei ole kotona, vaan kaupungilla, siellä, minne minunkin pitäisi jo kiitää. Siitä ei vain meinaa tulla mitään, koska jännittää niin tuhottoman paljon. Takaraivossa raksuttaa, että jotain tärkeää meinaa unohtua. Sitten muistan: kirja mukaan! Heitän Turun kirjamessuilta hankkimani uunituoreen Neumannista kertovan kirjan kassiin. Viime tingassa huomaan, että olen pakannut mukaan väärän kirjan. Neuman- kassissani on Neumann -kirjan sijasta Eppu Normaali -kirja. Sangen noloa. Huh, onneksi huomasin.

Sitten ei muuta kuin juoksuksi. Tilaan taksin, mutta voi lakatut varpaankynnet sentään, se on ajanut väärään paikkaan! Minuutit kuluvat tuskaisen hitaasti. 

Kurkkua kuristaa. Kun pääsemme vihdoin perille Mummotunnelin Club Le Roy' hin, kuulen Neumannin äänen jo portaissa. Julkkarit ovat sittenkin alkaneet jo. Yritämme hiippailla jonnekin salin perälle niin huomaamattomina kuin mahdollista. Kovin helppoa se ei ole,  sillä joudumme kävelemään aivan Neumannin ohi.

Klubilla juhlitaan siis Neumann - Dingo-kipparin lokikirjan virallista julkaisupäivää. Into Kustannuksen julkaiseman teoksen kirjoittanut Salla Nazarenko haastattelee laulajaa samaan tyyliin kuin Turun kirjamessuilla, eli kyselee esimerkiksi tämän urasta ja elämänarvoista. 

         Neumann - Dingo-kipparin lokikirjan julkkarit 13.10 Club Le Roy'ssa. Kuva: irisihmemaassa

Osa kysymyksistä toki poikkeaa aiemmista. Neumann kuvailee esimerkiksi bändin jäsenten välisiä kemioita ja uskoo niiden olevan yksi aika olennainenkin syy siihen, miksi juuri tämä Dingon kokoonpano on se kaikkein toimivin ja suosituin. Jokaista Dingo-fania naurattaa Nipan kuvaukset bändin jäsenistä. Henkisempiäkin asioita sivutaan. Niistä voi lukea enemmän Lokikirjasta, joka on aivan äärettömän mielenkiintoista luettavaa kaiken kaikkiaan. 

Kun Salla kysyy Neumannilta missä tämä näkee itsensä 20 vuoden kuluttua, laulaja vastaa tähän tapaan: "Parempi puoliskoni on sitä mieltä, että asumme silloin Hastingsissä, jossa työntelen rollaattoria vanhana kärttyisänä ukkona. Rollaattoria koristaa Jaguarin keulamerkki. Siellä sitten heristelen kävelykeppiä ihmisille."  Yleisö remahtaa nauruun. 

Muutamalle yleisökysymykselle on aikaa, mutta valitettavasti kukaan ei huomaa kättäni sieltä salin perukoilta. Ehkä hyvä niin. (Olisin luultavasti pyörtynyt.) Paljon olisi kuitenkin kirjan tiimoilta kysyttävää. 

Haastattelun päätteeksi Neumann siirtyy signeeraamaan kirjoja. Vähän nolottaa mennä, kun Nipa nimmaroi kirjani jo siellä Turun kirjamessuilla. En kuitenkaan malta jättää käyttämättä tilaisuutta hyväkseni, onhan nyt kirjan viralliset julkkarit ja kaikki. Jostain syystä Neumannin seurassa keski-ikäinen identiteettini kuitenkin katoaa kerta toisensa jälkeen taivaan tuuliin ja tilalle astuu 12-vuotias. 

Hysteerisen höpötystulvani keskeltä saan piipitettyä sen, mitä halusinkin kysyä. (Neumannilla on myös uskomaton taito poimia hysteerisisten höpötysten keskeltä se olennainen.) 

     Neumann kirjoittamassa omistuskirjoitusta kirjabloggaajan kirjaan. Kuva: irisihmemaassa

Signeeraustilanteen jälkeen uppoan jälleen kerran suohon nimeltä Itsesäälissäkieriskely. "Miksi sanoin sitä enkä tätä? Miksi aina sanon jotain tyhmää? Miksi jännitän aina niin paljon?" Ihailen vilpittömästi ihmisiä, jotka eivät jännitä. Tai jotka eivät ainakaan näytä sitä ulospäin. Sellaisia kuin Neumann. 

               Salla Nazarenko sädehtii kilvan diskopallon kanssa. Kuva: irisihmemaassa

Joku nainen kertoo tietävänsä blogini. Hihkun riemusta. Joku tietää minun pienen blogini! Iloni on ennenaikaista, sillä käy ilmi, että hän tarkoittaakin toista, lähes samannimistä blogia. Miljoonannen kerran mietin, pitäisikö minun muuttaa blogini nimeä. 

Tilaisuus lähenee loppuaan ja ihmiset alkavat lähteä pois. Me emme lähtisi nyt,  kun aikaakin vielä ois... eli päivänsankari yhä paikalla. Käymme tilaamassa baaritiskiltä illan drinkiksi mainostetut alkoholittomat Siniset enkelit ja kuuntelemme taustalla soivia Dingon iki-ihania biisejä. Neumannin poistuttua paikalta häivymme mekin. Onneksi Helsingin kirjamessuihin ei ole enää pitkä aika. Siellä Neumann nähdään taas! 

P.S. Montako viittausta Dingon biiseihin löysit ylläolevasta jutusta? 

 

 

 

Share

Ladataan...

Kävi vähän hassusti. Kun kuulin, että Marian Keyesiltä ilmestyy uusi romaani, ryntäsin ennakkotilaamaan sen. Koska kirjan julkaisuun oli vielä hyvä tovi, unohdin sitten autuaasti tehneeni ennakkotilauksen. No kas, kun sitten näin että eräästä toisesta paikasta oli mahdollisuus tilata kirja - ja saada kaupan päälle ostoskassi, pääni meni aivan pyörälle. Ilmainen ostoskassi! Sehän olisi melkein yhtä hienoa kuin ilmainen ämpäri! Ei siis muuta kuin äkkiä tilaamaan.

Pian paketti sitten saapuikin, ja hyvänen aika miten ihana se olikaan. Kirja oli pehmeäkantinen - aina plussaa, kun tiiliskiviromaani on kyseessä. Ja se ostoskassi, oi oi miten hiano se onkaan! Siinä on Marian Keyesin romaanin kuva kannessa! Kassi oli niin ihana, että se pääsi heti Turun kirjamessuilla kovaan käyttöön.

 

Muutama päivä myöhemmin postiluukusta kolahti sitten toinenkin paketti. Hämmennyin. En ollut mielestäni tilannut kyseisestä paikasta mitään. Paitsi että olin. Sen Marian Keyesin kirjan without the ostoskassi. Voi plääh. 

Koska minulla ei ole tälle toiselle kirjalle mitään käyttöä, ajattelin arpoa sen blogini lukijoiden kesken. Onkohan teitä nyt edes enää? Sen verran pitkään on blogini ollut tauolla.

Mikäs siis olisikaan osuvampi kirja arpoa blogitauon päätyttyä kuin tauosta kertova kirja eli The Break?  Se nyt tosin kertoo hieman erilaisesta tauosta, eli nelikymppisestä pariskunnasta, joka päättää pitää avioliitostaan tauon. Korjaan. Aviomies päättää pitää tauon ja lähteä puoleksi vuodeksi omille teilleen. Kirja kertoo sitten siitä, miten eri perheenjäsenet tästä tauosta selviävät - vai selviävätkö? 

 

Jos pidät Marian Keyesistä ja blogistani, tervetuloa osallistumaan arvontaan! Kirja arvotaan blogini seuraajien kesken. Vastaa kommenttikenttään seuraaviin kysymyksiin: a) Mistä Marian Keyesin kirjasta pidät eniten ja miksi? b) Mistä blogini jutusta olet pitänyt eniten ja miksi?

Arvonta päättyy keskiviikkona 18.10 klo 18.00

 

Share

Pages