Ladataan...

                                                      Jouluvalot Edinburghin malliin

Heippatirallaa - tai pitäisikö sanoa heibbadirallaa - sillä duolda buheeni lähiddä dällä hedgellä guulosdaa. Kaameassa flunssassa olen ollut viime ajat. Se iski heti tapaninpäivänä - kenties ihanan Edinburghin-matkamme tuliaisina. Reissulta palasimme jouluaattoa edeltävänä yönä. Skotlannissa oli pari päivää ennen joulua asteita mukavat +15 C, mutta koska siellä myös sataa ja tuulee aina, upposivat jalat tälläkin kertaa vesilätäkköön  - useita kertoja. 

Ja koska kastuminen ensin kaatosateessa läpimäräksi, ja hyppiminen heti perään hullun lailla nuoruutensa lempibändin keikalla ei ehkä ole maailman suositeltavin yhdistelmä, ei varmaankaaan ole ihan hirveän suuri ihme, että lopputuloksena oli garmiwa flundssa. (Mutta oli se kyllä sen väärti. Se keikka nimittäin.)

Sairastaminenkin oli Edinburghissa ihan mukavaa. Peittojen alla oli kiva loikoilla, kun telkkarista tuli tuutin täydeltä jouluohjelmaa. Yhdeltä kanavalta tuli putkeen pelkkiä jouluelokuvia. Uskon myös vakaasti, että flundssan baranebista edisti huomaddavasdi candy cane -kaakao. Ja joulukupppikakut. 

 

 

Budda asiaan. Nolottaa ja aivan kerta kaikkisesti hävettää, että edellä mainituista syistä pääsen ilmoittamaan Himoshoppaaja-kilpailun voittajan vasta nyt. 

Arvonta suoritettiin heittämällä noppaa, ja sen (arvonnan, ei nopan - tai siis juu, nopankin, tietysti) puolueettomana valvojana toimi siippa. (Siis minun siippani, ei jonkun toisen siippa). Arvonnan voitti nimimerkki Mmmaria! Ruhtinaallisesti onnea voittajalle! Voisitko ilmoittaa yhteystietosi blogini sähköpostiosoitteeseen mahdollisimman pian, niin saisin kirjan sinulle postiin? 

 

 

                                                         Tyylikkäänä shoppailemaan!

 

 

 

 

Share

Ladataan...

Viimeisen vuoden ajan olen vältellyt kirjoja, joissa käsitellään läheisen kuolemaa. Syy lienee itsestään selvä. Aihepiiri on liian arka ja tuore. Sydän on vielä ihan rikki. 

Niinpä Otavan arvostelukappaleena lähettämä, Taina Latvalan uunituore novellikokelma Ennen kuin kaikki muuttuu oli minulle todella kova pala. Siinä kun heti ensimmäisessä novellissa kerrotaan isän kuolemasta. Päätin tallettaa kirjan hyllyyn, jonnekin takariviin, sydämen eheytymistä odottamaan. Ehkei niin kävisi koskaan.

Joku kirjassa kuitenkin veti puoleensa. Ehkä se oli kansi, jossa tyttö ikään kuin juoksee kirjan sisälle. Lukijan ei auta muu kuin juosta perässä, ottamaan selvää, mistä novellikokoelmassa on kyse. Tai kenties tyttö kirjan kannessa on lukija itse.

Siltä ainakin tuntui, kun luin novellia Italialainen ystävä. Lukukokemus oli vähintäänkin hämmentävä. Tajusin nimittäin novellin käsittelevän paitsi Edinburghia ja italialaista katusoittajaa, myös asuntoa, jossa asustelin kaupungissa jonkin aikaa itse viime kesänä. Hetken aikaa tuntui siltä kuin olisin hypännyt keskelle satua Kultakutri ja kolme karhua. Hetken aikaa tuntui kuin olisin ollut tuossa ihanassa kaupungissa taas.

Isän menetys on kirjassa niin määräävä teema, että sydäntä puristi lukiessa välillä niin ettei meinannut henki kulkea. Välillä huomasin kuitenkin nauravani myös ääneen. Tässä ote luvusta 'Onnistuneen kampaajakäynnin jälkeen':

Edellisessä elämässään hän oli hiiri, nyt hänestä on tullut leijona, kukaan ei voi enää hämätä häntä myrkytetyllä juustolla. Häntä ihaillaan ja pelätään, hän ylittää suojatien pää pystyssä ja kävelee päin punaisia. Hän uskoo autojen pysähtyvän hänen takiaan, ja niin ne pysähtyvätkin - äkkiä jarruttaen.

Ennen kuin huomasinkaan, olin lukaissut lähes koko kirjan. 

Ja sitten minä luin kirjan viimeisen luvun ja sen viimeiset sanat. Ja sitten minä itkin.

*

Taina Latvala: Ennen kuin kaikki muuttuu (Otava, 2015)

Ennen kuin kaikki muuttuu on kertomuskokoelma aikuiseksi kasvamisen vaikeudesta, kohtaamisista, jotka jättävät jälkensä ja hetkistä, joiden jälkeen mikään ei ole enää ennallaan. 

Share

Ladataan...

Vastatakseni omaan kysymykseeni... haluaisin! Etenkin kun huoneen ovea koristaa tällainen kahva:

Sehän on ilmiselvä Hedwig!  Tänään koin iki-ihanan yllätyksen, kun sähköpostiini oli vihdoin ja viimein, kovan odotuksen ja anelun jälkeen, tupsahtanut viesti Edinburghin The Balmoral -hotellista, jossa liittenä oli sekä tuo yllä oleva että  alla oleva kuva. Melko Harry Pottermaisiin tunnelmiin päästään siinäkin, eikö vain?

Tämänköhän ääressä J.K. Rowling kirjoitti Kuoleman varjelukset loppuun?

Kuvat: Roccohotels

Share

Ladataan...

Yksi taannoisen Edinburghin-matkani ehdottomista kohokohdista oli se, kun pääsin The Balmoral -hotelliin katsomaan huonetta - sviittiä - jossa J. K. Rowling kirjoitti loppuun Harry Potter -kirjasarjan viimeisen osan Kuoleman varjelukset. Muistattehan? Kun kirjailija kirjoitti Varjeluksia, mediassa raportoitiin, että hän on vetäytynyt kirjoittamaan kirjaa "erääseen" hotelliin.

Noh, Edinburghissa sitten selvisi, mistä hotellista oli kyse. Selvisipä ihan äärettömän helposti myös tuon huoneen numerokin, eli 552. Jaa mitenkö? Kas tiedot oli painettu Edinburghin kirjailijoita esittelevään karttaan. Siinä ne sitten lukivat, hotellin nimi ja huoneen numero. Mustaa valkoisella. 

Otin sitten yhteyttä  hotelliin ja kysyin pääsisikö kyseistä sviittiä kirjablogiani varten vilkaisemaan. Pääsisi, jos se edellinen vieras olisi lähtenyt, eikä uusi vielä saapunut, ja löytyisi sopiva, lyhyt hetki. Ennen kuin nyt revitte pelihousunne - tai mihinkä ikinä olettekaan tätä lukiessanne pukeutuneet, niin istukaa hyvät ihmiset alas ja siemaiskaa vaikka kulaus aina niin rauhoittavaa lattea. Kyse oli nimittäin todellakin vain piipahtamisesta. Minuutteja en laskenut, mutta ei niitä kovin montaa ollut. Kuvia en saanut ottaa. Lähettäisivät minulle kuulemma pressikuvia. Sellaisia, joissa näkyisi huoneen hienoja yksityiskohtiakin. Vaan ei niitä sitten koskaan kuulunut.

Kovasti yritin kuvia jälkeenpäin hotellista kalastella ja yhtä kovasti minulle lupailtiin, että juu, kyllä se ja se taho lähettää. Lopulta sain yhden kuvan. Yhden. Mikä sai pohtimaan tämän postauksen järkevyyttä. Mitä ideaa on kirjoittaa tunnetun kirjailijan sviittiä kuvaileva juttu... hmm... ilman kuvia?

NOH, yritetään. Köpittelin siis The Balmoral-hotellille sovittuun aikaan. Jännitti, koska hotelli on sieltä hienoimmasta päästä, eli ei sellainen, johon itsellä olisi tässä elämässä koskaan varaa. Olin sopinut tapaamisen Sandy-nimisen henkilön kanssa. Jostain olin saanut päähäni, että naisen sukunimi oli Granger. Se oli mielestäni hyvinkin hupaisa yhteensattuma ja hihittelin sille koko kävelymatkan. Naisellahan oli sama sukunimi kuin yhdellä Harry Potterin hahmoista, hi hii! Näyttäisiköhän hän aivan Hermionelta?

Kun pääsin paikalle, pälyilin henkilökuntaa etsien mahdollisimman paljon Hermione Grangeria muistuttavaa naista. Kipitin sitten vahtimestarin luo ja kysyin Ms. Hermione ei kun Sandy...öö Grangeria ei kun - ja viime hetkessä muistin naisen oikean sukunimen. Vahtimestari katsoi minua hivenen hämmentyneenä. "Juu. vastaanottotiskiltä löytyy". 

Häh? Eihän vastaanottotiskillä ollut naisen naista. Tiedustelin sitten asiaa yhdeltä mieheltä. "Juu, minä olen, hauska tavata viimein!"

Suuni loksahti auki. Edessäni seisoi MIES. Älkää nyt ymmärtäkö väärin. Olen minä miehiä ennenkin nähnyt. Mutta kun tämän Sandyn piti olla NAINEN. (Joo. Edes se, että Alexander Mc Call Smithiä oli Edinburghin kirjafestivaaleilla kutsuttu koko illan ajan Sandyksi ei antanut paksulle päälleni mitään viitteitä siitä, että Sandy voisi olla täällä miehen nimi).

Mutta asiaan. Sandy lähti sitten esittelemään minulle sviittiä numero 552, joka tunnetaan nykyisin nimellä J.K. Rowling Suite. Sviittiä, jonka ovea koristaa ihana, messinkinen pöllö. Ilmiselvä Hedwig!

Ensimmäinen yllätys sviittiin astuessa oli ehkä se, ettei se ole millään tavalla hieno tai loistokas. Ei luksusta, ei mitään erityistä. Sen sijaan paikka oli pikemminkin kotoisa, viihtyisä ja rauhallinen - eli juuri sellainen, missä olisi varmasti ihana keskittyä kirjoittamiseen. 

Kuva: Roccofortehotels

Sisään astutaan kapeahkoon olohuoneeseen. Siinä on sohva, varsin epämukavan oloinen nojatuoli, kaksi pientä työpöytää huoneen molemmin puolin ja ikkunat Edinburghin pääostoskadulle, Princes Streetille. Tämä onkin yksi hotellivieraita eniten kummastuttanut asia, The Balmoralin monista huoneista kun aukeaa henkeä salpaavan huikeat näkymät Edinburghin linnalle. 

Pitää kuitenkin muistaa, että Edinburgh on Rowlingin kotikaupunki, hän on asunut siellä viimeiset parikymmentä vuotta. Hän näkee Edinburghin linnan siis halutessaan vaikka joka päivä. Kirjailija ei myöskään tullut hotelliin ihailemaan maisemia, vaan saattamaan päätökseen maailman suosituimpiin kuuluvan kirjasarjan. Tuohon tarkoitukseen huoneen 552 rauhallisuus sopii siis varmasti hyvin.

Sviitin suurin yllätys lienee tämä: olohuoneen vasemmassa nurkassa on erkkeri, jossa on Hermestä esittävä marmoripysti. Hermes seurailee ikkunasta ostoskadun vilinää, eikä siinä mitään. Kukapa ei shoppailusta haaveilisi. Mutta jos pystiä katsoo tarkemmin, erottaa sen takaosassa haalistuneen tekstin. Se on kirjoitettu mustekynällä. Juupa joo, hotellin omaisuutta on tärvellyt kukas muu kuin Rowling itse. Hän on kirjoittanut marmoriin tekstin:

JK Rowling finished writing Harry Potter and the Deathly Hallows in this room [552] on 11th Jan 2007.

Sandyn mukaan kukaan ei ole kuulemma yrittänyt varastaa pystiä, mutta varmuuden vuoksi se on kuitenkin sijoitettu lasikuvun alle. Eihän sitä koskaan tiedä...

Sviitin kahdelle työpöydälle on sittemmin sijoitettu Harry Potter -rekvisiittaa. Vasemmassa päädyssä sijaitsevalla pöydällä on kirjasarjan aikuisten painokset ja vastapäisellä seinällä lasten painokset.

Olohuoneen päädystä (kuvassa telkkarin vierestä oikealla) kuljetaan makuuhuoneeseen, jossa on todella mukavan näköinen sänky ja massiivinen televisio. Mitähän ohjelmia Rowling katsoi täällä yöpyessään? Makuuhuoneen yhteydessä on marmorinen kylpyhuone kylpyammeella.

Sandyn mukaan kirjailija oli alun perin varannut majoituksen vain pariksi yöpyksi, mutta päätyikin sitten majailemaan The Balmoralissa pari viikkoa. Liekö syynä ollut hotellin viihtyisyys ja halu kirjoittaa kirjasrjaan mahdollisimman hieno loppu?

Mihin hintaan sviittiin sitten pääsee yöpymään?

J.K. Rowling Suite maksaa ajankohdasta ja henkilömäärästä riippuen 500 - 1200 puntaa per yö. 

Usein siellä yöpyy kuulemma lapsiperheitä, joissa lapset ovat henkeen ja vereen Harry Potter- faneja. Heille hotelli järjestää kaikenlaista yllätystä. Sviittiin tuodaan esimerkiksi Harry Potter -teemaisia kuppikakkuja, juomia ja kaikkea muuta kivaa. 

 Scott Monument, The Balmoral ja kuvassa täplät todisteena siitä, että sade pääsi taas yllättämään. 

Kuva: irisihmemaassa

 

 

 

Share

Ladataan...

Kirjoitan tätä postausta teille Edinburghin Elephant House -kahvilasta, eli paikasta, jossa J.K. Rowling istui aikoinaan kirjoittamassa tarinaa velhopojasta nimeltä Harry Potter. Paitsi että enpäs kirjoita. Oli tarkoitus kirjoittaa. Istuinkin hetken kahvilassa. Vieläpä kahvilan takahuoneessa, eli juuri siellä missä Rowling tapasi kirjoitella. Mutta kaikkien jo valmiiksi ahtaaseen kahvilaan ängenneiden Harry Potter -fanien takia paikassa oli tuskallisen kuuma. Hikistä suorastaan. Kuin uimahallin saunassa. Ja kun meidät lisäksi tungettiin ikkunapöytään, jossa kävi todella kova veto, sain hysteerisen yskänpuuskan, eikä minun auttanut muu kuin juosta paikasta ulos. 

Tarina kertoo, että Rowling kirjoitteli kuuluisaa tarinaansa Edinburghin kahviloissa, koska hänellä ei ollut varaa lämmittää asuntoaan. Kirjailija on kuulemma jälkeenpäin korjannut, että lämmitykseen olisi kyllä ollut varaa, mutta hän lähti kävelyille saadakseen vauvansa nukkumaan. Oli niin tai näin, veikkaan, että pöytiä on kahvilaan lisätty reilusti sitten Rowlingin päivien. Aika pienet lastenrattaat saisi nimittäin olla, jos niiden kanssa haluaisi Elephant Houseen tätä nykyä mahtua. Oli tiivistä kuin Kolmivelhoturnajaisten katsomossa.

 

Elephant House on sittemmin myöntänyt, ettei se suinkaan ole ainoa kahvila, jossa Rowling tarinoitaan kirjoitteli. Ehkä se on kuitenkin ainoa, joka ottaa aiheesta kaiken irti (lue: rahastaa). Kahvilassa myydään kaiken maailman rekvisiittaa, muun muassa t-paitoja, joissa on teksti 'The Harry Potter Cafe'. Elephant House mainostaa itseään myös paikkana, jossa kirjailijat Alexander McCall Smith ja Ian Rankin ovat viihtyneet. 'Mma Ramotswe Cafe' tai 'Rebus Cafe' -paitoja ei kuitenkaan näy missään.

Kahvilan kuumuuden jälkeen oli pakko päästä viilentymään. Kävelimme läheiselle Greyfriars Kirk -hautausmaalle. Korpit raakkuivat. Saattoivat ne tosin olla variksiakin. Hautausmaalle oli haudattu varsin tutun nimisiä henkilöitä. Vai mitä sanotte William McGonagallista? Tarina ei kerro oliko mies tullut nimensä mukaisesti hulluksi, mutta huonoksi runoilijaksi häntä on kyllä nimitetty. Aika Garmiwaa...

 

Yhtäkkiä mieheni katosi. Löysin hänet nauliutuneena erään hautakiven eteen. "Katso!" mies huudahti

Thomas Riddell... Kuulostaa kummallisen tutulta... Sehän on Tom Riddle eli Tom Valedro!

No huh!

Valedron haudan viereltä löytyi toinenkin tuttu nimi.

Sirius Mustan hautakaiverrus lienee kuitenkin jonkun Harry Potter -fanin käsialaa.

Päätimme pitäytyä J.K. Rowling -tunnelmissa ja kävelimme City Chambersille eli Edinburghin kaupungintalolle. Sen pihalle on painettu Rowlingin kädenjäljet aitoon Hollywood -tyyliin.

Sitten siirryimme ihailemaan viiden tähden The Balmoral -hotellia. Teininä ajattelin, että yöpyisin siellä aina Edinburghissa käydessäni. No eipä ole tullut yövyttyä. Rowlingin on kuitenkin tullut. Se on nimittäin the hotelli, jossa hän kirjoitti Kuoleman varjelukset loppuun. Aiheesta lisää myöhemmin...

Tässä Balmoralissa ei asustele kuningatar.

Kuvat Irisihmemaassa

Share

Pages