Ladataan...

Juhannuksena oli aikaa lueskella mökillä vanhoja aikakauslehtiä. Luin kolumnin, joka oli kuin luunappi omaan otsaan.

Anu Silfverbergin kolumnissa Läpäiseekö elämä testin? sovelletaan ns. seksismitestiä eli Bechdelin testiä omaan elämään. Bechdelin testillä arvioidaan naishahmoja erilaisissa kulttuurituotteissa - alkaen aina siitä, onko naisilla nimi, puhuvatko he muiden kuin miesten kanssa ja puhuvatko he muista asioista kuin miehistä.

Puna nousee poskille. Syyllinen ilmoittautuu. Nimi minulla kyllä on, mutta viimeisessä kohdassa olisin viime aikoina reputtanut kirkkaasti. Uudet miehet, vanhat miehet, edellinen parisuhde, vanhat ja uudet miehet. Näistä ajatukseni ja puheeni ovat viime aikoina rakentuneet.

Nolottaa ja hävettää.

Onneksi Anu antaa myös vertaistukea. Toteaa, että hänenkin elämässään on ollut vaiheita, jolloin ihmissuhteita on tullut vatvottua enemmän kuin kotitarpeiksi.

"Vatvominen ei yleensä ole liittynyt onnellisiin aikoihin vaan tilanteisiin, joissa on ripustautunut johonkin menneeseen, mahdottomaan tai vahingolliseen."

Ahaa ja tosiaan. Tunnistan itseni. Roikun epätoivoisesti jossain menneessä, mahdottomassa ja ennen kaikkea vahingollisessa, toisin sanoen edellisessä suhteessani.

En halua suinkaan palata yhteen vaan pakkomielteisesti selvittää itselleni, miksi kaikki meni kuten meni. Koska niinhän kunnon ihmisen pitää tehdä, tehdä tilit selväksi edellisen suhteensa kanssa, jotta voi siirtyä toiseen.

Vai pitääkö?

Entäs jos vain lopettaisi vatvomisen. Toteaisi voimattomana, että vituiks meni. Jatkaisi eteenpäin epätäydellisenä ja hölmistyneenä ihmissuhderampana. Sellaisia kai kaikki muutkin lopulta ovat.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Deittailu on välillä todella noh, henkimaailman hommaa.

Tiedättekö kun jostain tyypistä tulee vaan tosi hyvä fiilis, vaikka ei olla edes vielä nähty? Toinen taas on niin sanotusti paperilla hyvä, mutta ei aiheuta mitään tuntemuksia. Ekan kanssa lähtisi treffeille vaikka aamuyöllä, mutta toisen näkeminen vain lykkääntyy ja lykkääntyy.

Mistä se hyvä tunne tulee, vaikka ei ole edes nähnyt tyyppiä? Tietää vaan, että tuon ihmisen haluan nähdä.

Muistan erään eksäni kanssa, että hanasin itse pitkään treffejä vastaan. Lopulta miehen määrätietoisuus näkemisen suhteen teki vaikutuksen ja menimme treffeille. Olivat sitten silloisen elämäni parhaat treffit, kiitos eksälle määrätietoisuudesta.

Toisen kerran tyyppi jaksoi yli kuukauden kohteliaasti ja hienotunteisesti pyydellä ulos Tinderissä. Lopulta menimme treffeille ja tyyppi olikin ihan täyttä timanttia ja on tätä nykyä hyvä ja tärkeä ystävä. Kun myöhemmin puhuimme vastahakoisuudestani treffien suhteen, hän sanoi, että tuli sellainen olo, että näkemistämme ei vain voinut jättää välistä.

Nyt tuntuu ehkä ensimmäistä kertaa siltä, että minulla on tuo "ei voi jättää välistä" -fiilis, mutta toisella osapuolella ei. On sellainen fiilis, että meillä synkkaisi takuulla, jos vain näkisimme. Toinen osapuoli on sitten taas aivan yhtä pirskahtelevan innokas, kuin itse olen ollut aiemmissa jutuissani.

Miten saada mies treffeille, kun itsellä on jutusta hyvä fiilis, mutta toinen ei tunnu tavoittavan samaa tunnetta?

Share
Ladataan...

Ladataan...

Olen ollut aiemmin kovin skeptinen kaikenlaisen universumi ohjaa -ajattelun suhteen. Siis sellaisen, että asiat tapahtuvat sitten, kun niiden aika on ja että universumilta saa sen mitä haluaa.

Elämä on kuitenkin viime aikoina heitellyt eteen sellaisia pikavoittoja, että on kovin hankala olla uskomatta.

En tiedä, onko asialla universumi vai se, että alkaa itse toimia tavoitteidensa ja toiveidensa mukaisesti, mutta jotain taikaa tässä elämässä on.

Istuin viime yönä lentokoneessa ja katselin oranssina hohkaavaa horisonttia. Mietin kulunutta kevättä ja kaikkea ikävää, mitä se piti sisällään. Teki mieli itkeä, mutta en halunnut huolestuttaa vieressä istuvaa.

Mietin, mitä järkeä tässä kaikessa on. Mikä tarkoitus oli sillä, että sai isosti turpaan parisuhteessa ja että työrintamallakin menee vähän niin ja näin? Olin surullinen. Pettynyt sekä itseeni että elämään.

Tänään molemmat asiat ottivat harppauksen eteenpäin.

Ensin aamulla sain uudelleen yhteyden tyyppiin, jonka kanssa juttelimme aiemmin hetken Tinderissä. Mies tuntui jo silloin jotenkin omalta, sellaiselta tutulta. Nyt aion mennä tyypin kanssa vihdoin ulos. Jollain oudolla tavalla tuntuu, että tämä on hyvä asia.

Iltapäivällä puhelin soi. Vanha työkaveri soittaa ja kysyy, olenko vapaana uusiin tehtäviin. Olen, kiitos kysymästä. Juurihan tässä sanoinkin, että voisin jo mennä töihin.

Yksi päivä ja koko maailma tuntuu niin paljon kauniimmalta.

Hankala tässä on olla uskomatta - johonkin.

Share
Ladataan...

Pages