Ladataan...

Ah kevät, tuo erojen luvattu vuodenaika! Erosin vastikään suhteesta, joka oli minulle ehkä aikuisen elämäni tärkein. Loppu oli ruma, mutta itse suhde suurimman osan ajasta täyttä timanttia. Koska rakastan listoja ja kaikenlaisia käytännön vinkkejä, aion nyt listata kolmen kohdan vinkkilistan siitä, miten selvitä erosta:

1. Vieroita

Poista eksäsi kaikista mahdollisista kanavista (myös puhelinnumero, tämä kuitenkin vasta sen jälkeen, kun olet varmistunut, ettet ole hänelle raskaana tai kanna häneltä saatuja sukupuolitauteja). Hyvä ystävä vinkkasi tätä jo heti erouutisen kuultuaan, mutta enpä tietenkään eropäissäni uskonut. No nyt uskon. Opin läksyni muutaman todella heikon hetken jälkeen kirjoitetun viestin jälkeen. Toki yhteystiedot ja somekontaktit voi hankkia takaisin, mutta vasta vieroituksen jälkeen.

2. Hanki tekemistä

Ihan sama mitä teet, kunhan teet. Jos jäät kotiin pohtimaan eksäsi sielunelämää, menetät mielenterveytesi tai ainakin hyvän siivun tuloja. Ero on myös hyvää aikaa uuden aloittamiselle, tee vaikka jotain, jota olet aina pelännyt tai vihannut. Kun olo on muutenkin nihkeä, ei pieni lisäepämukavuus haittaa. Ja aina voi mennä vessaan itkemään, jos homma alkaa tuntua liian raskaalta. 

3. Ala harrastaa itkemistä

Tämä oli harrastukseni jo suhteen vedellessä viimeisiään, mutta suosittelen erityisesti eron jälkeen. Elämästä tulee suhteellisen hankalaa, jos yrittää 24/7 taistella holtittomia itkunpuuskia vastaan. Varaa siis aikaa itkemiselle. Jos ei itketä, ajattele vaikka niitä ajanjaksoja, kun olitte yhdessä onnellisia tai sitä, mistä haaveilit ollessasi eksäsi kanssa onnellinen. Taatusti alkaa itkettää. Puoli tuntia on optimaalinen aika, koska silmät eivät ehdi turvota liiaksi, joten voit näyttää harrastushetken jälkeen normaalilta ihmiseltä.

Ja eikun testaamaan!

Kertokaahan konkarieroajat, millaisia erovinkkejä te piilottelette takataskuissanne?

Share
Ladataan...

Ladataan...

 

Erosin viime viikolla jo jonkin aikaa viimeisiään yskineestä suhteesta. Bensavalo vilkkuen oli ajeltu jo jonkin aikaa, mutta olimme jo suhteen alussa sopineet, että asioista puhutaan ja ne ratkotaan yhdessä, oli päätös sitten mikä tahansa. No eihän se sitten ihan niin mennyt.

Löysin itseni huutamasta puhelimeen rumia sellaisella volyymilla, että seinän takana ruokaileva naapurin lapsiperhekin hiljeni. Sori naapurit, en ole menettämässä mielenterveyttäni, yritän vain erota reilusti miehestä, joka käyttäytyy kuin kasiluokkalainen.

Oman kokemukseni mukaan jossain vaiheessa parisuhteessa mennään aina sen maagisen rajan yli, jonka jälkeen jompikumpi tai molemmat lakkaavat noudattamasta yhteistä sopimusta. Toinen ikään kuin karkaa ulottumattomista ja inhimillinen keskustelu muuttuu mahdottomaksi.

Itse flippaan tällaisesta käytöksestä täysin. Jos itse käyttäytyy suhteellisen aikuismaisesti, yrittää puhua asioista rakentavasti, pitää yhteyden auki ja toinen valitsee yläasteikäisen toimintatavat, loppuu oma ymmärrykseni ja kauniit sanat tähän.

Vaikka omat tunteet olisivatkin jo menneet ohi ja toisen naama olisi alkanut aiheuttaa lähinnä vilunväristyksiä tai haukotuksia, voi silti aina valita toimivansa toista kunnioittavasti.

En tiedä, onko vika siinä, miten miehiä kasvatetaan pärjäämään omillaan ja olemaan näyttämättä heikkouttaan, mutta jos itse joskus tähän maailmaan tulen miehen tuoneeksi tai sellaisen vaikka adoptoineeksi, koitan parhaani mukaan kasvattaa hänestä sekä ajattelevan että ennen kaikkea tuntevan ihmisen.

Kysyin tuoreelta eksältäni, eikö hän ole käytöksensä puolesta yhtään pahoillaan tai kokeeko hän edes toimineensa väärin. Ei kuulemma. Aikuisen ihmisen ikään ehtineen miehen mielestä on siis aivan oikein hoitaa ero välttelemällä toista, tekemällä ohareita, jättämällä vastaamatta viesteihin ja puheluihin ja olla pyytämättä tätä anteeksi. (Ja ei, tämä ei ole aprillipila.)

Voi huoh, kertokaahan miten teidän erot on menneet? Onko joku joskus onnistunut eroamaan ilman täyttä flippaamista?

Share

Ladataan...

Sain eilen feissarilta kettukarkin. En ole varmaan ainoa, jonka mielessä on suora yhteys kettukarkkien ja niitä tuliaisiksi tuovien vanhusten välillä.

Helsingissä tulee harvoin ajatelleeksi, mitä muualla Suomessa tapahtuu samaan aikaan, kun itse selaa ratikassa noutokahvi kädessä somea. Toisaalla joku kuuntelee radiosta säätiedotusta ennen kalaan lähtöä. Tai tarpoo auraamatonta maantietä kohti naapurien kanssa yhteistä postilaatikkoa hakeakseen päivän lehden.

Ei tule ajateltua sitä, että toisten elämään eivät kuulu somekohut, että eletään vielä paperilla.

On seitsemän uutiset, perunaa ja kastiketta ja käsinojien alta rypytetty kinuskinvärinen nahkasohva. Ostoskoriin ei tartu pestoa, vuohenjuustoa tai linssejä. Kassahihnalle nostellaan asiaan kuuluvalla hartaudella puurohiutaleita ja neljä rasiaa paistilihaa. Pakastetaan, ettei tarvitse käydä niin usein kylällä.

Lastenlasten koulutusalat täytyy kirjoittaa muistilapulle, jotta muistaa oudot nimet oikein. Ei viitsi kysyä tarkemmin, ei niitä ymmärtäisi kuitenkaan. Nolostuisivat.

Kukaan ei ota enää ruoan kanssa perunaa. Valittavat, että ruoka on liian aikaisin, kun pistän perunat kiehumaan kymmeneltä. Päiväruoka on syöty aina yhdeltätoista. Kun herää viideltä, on silloin jo nälkä.

Nuorempien ihmisten kyläpaikassa nostellaan tunnistamattomat ruoanosaset lautasen reunalle ja kiitetään ruoasta. Kulta Katriinan kanssa juodaan punaista maitoa ja siihen liotetaan korppuja. Kahvissa kaksi painallusta hermesetasta.

Harmittaa, kun lehdissä ovat menneet ruokaohjeet niin oudoiksi, ettei aineksia tahdo tunnistaa. Samoin vaatteet ja ihmisten ajatukset. 

Ja sitten mietitään, miksi Suomi jakautuu niin voimakkaasti. Yhteistä tarttumapintaa on niin kovin vaikea löytää – muualta kuin menneisyydestä.

Share
Ladataan...

Pages