sinkut ja säälittävät

Inhoan olla sinkku juhlapyhinä. Inhoan myös sanaa sinkku. Mikä siinäkin on, että on aikoja vuodessa kun on pakko juhlia? Minusta muodostuu pikkuhiljaa ihminen, joka inhoaa pakollisia juhlia kuten juhannusta, uuttavuotta, vappua jne. On ahdistavaa, kun ei ole mitään suunnitelmia. Suurimmaksi osaksi näiden juhlien ympärillä on pakkokeksimisen maku. Inhoan myös sanaa pakko.

Kuva

Timo Jaakonaho / Lehtikuva

Ongelman ydin ei ole, etteikö minulla olisi ystäviä. Moni ystäväni mökkeilee juhannuksena joko perheineen tai pariskuntien kesken. Osa ei edelleenkään tiedä mitä tekisi. Itse taidan jumittaa kaupungissa. Pyöräilen manskua pitkin ja ihmettelen tyhjiä katuja. Saan toki seuraani sinkkuystävän. 



Juhlapyhiin tiivistyy suuri määrä haikeutta, että on yksin. Vaikka olisi suuren ihmismäärän keskellä hauskassa juhlahumussa, saatan siitäkin huolimatta tuntea olevani yksin. Jotenkin se yksinäisyyden tunne hautautuu kaiken sen arjen kiireiden keskellä. Juhlapyhinä ei ole ketään kenen kainaloon käpertyä takkatulen äären vaihtamaan lahjoja, katsella ilotulitusta tai nauttia yöttömän yön maagisesta tunnelmasta. Niihin juhliin tiivistyy suuri määrä tunteita. Varsinkin romanttista rakkautta. Ja se on rohkeiden laji. Rakkaus vaatii rohkeutta asettaa itsensä alttiiksi ja heittäytyä. Mä en heittäydy, en avaudu, en ole. Olen sinkku ja säälittävä. 

 

Hauskaa juhannusta kaikille!

pilke silmäkulmassa kirjoittanut 

-mari vanamo