Ladataan...
Tuplakko

Minä ja Kela ollaan mun mielestä ihan hyvissä väleissä, ei voi muuta kuin ihailla tukea ja turvaa mitä täällä Suomessa saa. Opintotuki oli niin hieno asia ja nyt pääsen kokemaan ihan uudessa elämänvaiheessa jälleen valtion tuen. Kiitos Suomi. Ja veronmaksajat.

Tänään tuli viesti, että paketit ovat saapuneet. Lähdettiin siltä seisomalta, tietysti, hakemaan paketteja kotiin ihailtaviksi ja räplättäviksi. Monikkoraskauksissa käytäntönä on, että paketteja saa valita enemmän mitä lapsia on tulossa. Eli kaksosten kohdalla saisi 3 pakettia, kolmosten kohdalla 5 jne. Me päädyttiin ottamaan kaksi pakettia ja yksi paketti rahana. 

Sain sentään itkun pidäteltyä paketteja hakiessa, mutta olihan se nyt hieno hetki niitä päästä katsomaan. Ja vielä miehen kanssa, joka ei ikinä varmasti kuvitellut olevansa tässä tilanteessa. Kyllä molempien naama oli kuin Hangon keksi koko päivän. 

Osa yhden paketin rahasta (140€) käytetään ensi viikolle varattuun mahakuvaukseen, jee! Siitäkin ollaan jo innoissamme. Mukava ikuistaa meille ainutlaatuista tapahtumaa. Vaikka nyt tuntuukin, että se maha on aivan järkyttävä möhkö ja pahin vihollinen varsinkin yöaikaan, halutaan molemmat kuvata ja myöhemmin muistella näitä aikoja, tuntemuksia ja oloja -varmasti suurella kaiholla. Vinkkinä muuten jos on täällä Etelä-Pohjanmaalla asuvia (tai muuallakin Suomessa varmasti vastaavaa), että Seppälän kuvaamo mm. tarjoaa ilmaisen kuvauksen vastasyntyneelle, jos vie kuvattavaksi ensimmäisten 10pvä aikana :) Se myös on suunnitelmissa, ainakin jos on sairaalasta lähdön jälkeen semmoinen olo, että jaksaa viedä studiolle.  

Share

Ladataan...
Tuplakko

Minähän en lasten kasvatuksesta tiedä yhtään mitään. Siksi se ehkä hirvittääkin. Olen tietoisesti jättänyt lukematta suuria määriä asiasta, vaan ajattelin, että vaikka olenkin välillä kauhusta jäykkänä tätä ajatellessa, asiat kuitenkin lutviutuisi omalla painollaan ja omalla maalaisjärjellä. Joistakin päälinjoista ollaan mielestäni puolisoni kanssa puhuttu ja minä olen tehnyt selväksi mm. etten suostu mihinkään fyysiseen kuritukseen (joka on mm. Meksikossa vielä ihan normi), minullekin on asiat mennyt kalloon muuta kautta, joten oletan sen olevan mahdollista. Samoin haluaisin jollain tavalla korostaa (tai ainakin pidän tärkeänä) empaattisuutta ja oma-aloitteisuutta. Ajattelen, että nehän vaikutta moneen hyvään juttuun. Puolisoni taas on oppinut varmasti jo pienestä, että elämässä pääsee eteenpäin kun uskaltaa kokeilla ja tehdä töitä sen eteen heti luovuttamatta tai lannistumatta. Se on yksi hänessä ihailemiani asioita ja varmasti hän sen myös opettaa lapsillemme. Mutta nämä jutut oletan tulevan aika luontevasti, jos tavallaan me jo yksilöinä olemme tälläisiä... Eli ei tässä mikään kasvatusmetodi ole käytössä, vaan ihan vaan me kaks. 

Aiemmin minullakin oli aika kärkkäästi omat mielipiteeni jos minkäkinlaiseen kasvatustapaan, mutta tässä vaiheessa olen tajunnut, että ehkä ihan paras kuitenkin, että kukin tavallaan (ellei siis kaltoinkohtelusta ole kyse). Jokainen vanhempi löytäköön sen parhaaksi toimivan tavan itselleen ja lapsilleen, eihän sitä tiedä minkä temperamenttisia sieltä on tulossa! Turha siis kiveen hakata kaikkia käytäntöjä, suurempia linjoja on ehkä helpompi vedellä. Tämähän ei kuitenkaan estä sitä, etteikö sisäisesti pyörittelisi silmiään tai huokailisi ihastuksesta toisten lapsille. Ja kait googlettelen sitten viimeistään vimmatusti jos ja kun ongelmia ilmenee.

Silti, vaikka olen muka yrittänyt olla stressaamatta, niin kyllähän se jännittää. Siis ihan alkuviikoista asti mietityttää moni asia... En esim. haluaisi perhepetiä (apua saako tätä sanoa nykyään ääneen?), koska puolisoni on super sikeä ja levoton nukkuja + koska kaksi vauvaa. Toisaalta meillähän on jo tällä hetkellä käytössä perhepeti koirien kanssa :D Nekin pitää vissiin nyt kuitenkin häätää pois sängystä kaiken varuulta... (onkos muita koiranomistajia, miten on sujunut?) Eli voi hyvin olla, että pian sahataan meidänkin ikean pinnasängystä yhtä laitaa alemmas ja pidetään vauvat mun puolella vieressä. Tällä hetkellä kuitenkin toivoisin että ei. Jos sitten saisi nopeammin makkarin taas ihan kahden ihmisen tilaksi, jahka vauvat kasvavat. 

Perhepedin jälkeen kauhistuttaa oikeastaan koko skenaario: kaksospojat. Ääk. Ensinnäkin, kaksi samaan aikaan (?!?! en ole vieläkään päässyt tästä yli näköjään) ja sitten vielä pojat. Kaikki ovat ainakin varoitelleet, että kaksoset ovat niitä pahimpia (ja toki myös toisissa asioissa parhaimpia <3), kun tukevat toisiaan hyvässä ja pahassa, eli kaikki temput opitaan nopeammin ja toista autetaan tekemään ties mitä jäyniä. Samoin usein vallitseva, ja itseenkin tarttunut käsitys siitä, että pojat ovat aina villejä ja rajuja tuo omasta mielestäni ekstrahaastetta verrattaen siihen, että olisi ollut tytöt. En ole kärsivällinen ihminen ollenkaan, joten pelottaa, että koko ajan pimahtelen ja haluan hermolomaa tai taaperoikään päästäessä mietitään jo avioeroa. Päässä siis pyörii lähinnä worst case scenario-ajatukset.  

Jonkun verran ollaan tässä myös katsottu lähipiirin kasvatusta ja naurettu molemmat, että toivottavasti ei sit ainakaan tuu tuommosta ja tuommosta... mutta heti perään todetaan, että tulee luultavasti vielä pahemmat, ja hermostunutta naurua päälle. 

Miten te muut ootte näitä juttuja oikein pyöritellyt, ja onko kokeneemmilla vinkkejä? 

Share

Ladataan...
Tuplakko

Kyselin viime viikolla lääkäriltä, että mitenkäs tämä synnytys... Totesi vain, että varaudu molempiin vaihtoehtoihin henkisesti, ja että asiasta keskustellaan normaalisti vasta rv 36. Kysyin myös kätilöltä ennen vastaanottoa, ja vastaus oli sama. Äitiyspolilla viikko sitten molemmat olivat vielä pää ylöspäin, mutta tällä viikolla neuvolassa olivat pää alaspäin. Vielä näyttää siis tilaa olevan, vaikkei itsestä siltä todella tunnu. Vähän pelottaa etteivät enää siellä käänny, jolloin edessä olisi alatiesynnytys. Sitä itkin jo yhden illan jonka jälkeen olen yrittänyt olla ajattelematta miten pusken kaksi tenavaa itsestäni, molemmat vielä kasvavat aivan käyrien ylärajoilla kun viikolla 29 painoarvio oli 1400g päälle. Googlettelin tietysti myös kaikenlaisia synnytyskokeuksia, joista päällimmäisenä jää kuitenkin mieleen, että vaikka on monelle elämän siihen astisin rankin ja kivuliain kokemus niin lopulta on vain euforinen olo vauvan saatua syliin. En epäile yhtään. Mutta minkäs sille voi kun kivut, oma ja vauvojen jaksaminen ja komplikaatiot pelottaa. 

No, huomenna alkaa jo rv 31 ja sen kyllä huomaa :) Välillä unohdan, miten alussa pelkäsin, ettei päästä lähellekään näitä viikkoja saati näin hyvässä kunnossa kaikki kolme. Ja vaikka nivusiin sattuu käveltäessä, yöllä välillä kivut käännyttäessä on sellaisia, että saa pidätellä henkeä, niin muuten ei ole tullut esim. pahaa ummetusta ja kivuliaita peräpukamia, mitä pelkäsin, ei suurempia selkäongelmia eikä ainakaan vielä ole merkkejä vakavammista raskauskomplikaatioista kuten myrkytyksestä tai kaksosraskaudessa yleisempinä ilmeentyviä raskasdiabetestä tai raskaushepatoosia. Näillä metreillä jo onnistunut vessassa käynti ja pienet päikkärit on todella hieno asia, ei voi kuin ihmetellä ja kiittää omaa kroppaa.  

 

Maha kasvaa kasvamistaan, neuvolassa oli sf-mitta 37, tuntuu, että kohtu ylettyy jo rintoihin asti. Vissiin tästä eteenpäin viimeiset viikot maha voi kasvaa vain suoraan eteenpäin... Lähtöpaino minulla oli 53 ja nyt vaaka näytti tasan 20kg enemmän, silti ylimääräistä ei ole tuntunut kertyneen mitenkään liikaa, ja neuvolan tätikin sanoi, että hyvältä näyttää ja kyllä ne siitä karisee vaikka nyt hirvittääkin. Aiemmin vaaka ei ollut ikinä näyttänyt edes 6:lla alkavaa numeroa, kun olen kuitenkin suomalaiseksi aika pätkä. Pitääkin ottaa siitä nyt enemmän kuvia mitä on tullut otettua! 

Mahan kasvu on vissiin myös sen verran nopeaa, ettei oma hahmotuskyky sitä aina muista. Kaappeja avatessa lähes poikkeuksetta ovea kiinnilaittaessa kumautan sen ensin väliin jäävään mahaani, mielestäni kun seisoin jo ihan hyvällä etäisyydellä. Samoin kotona on käynyt jo useamman kerran, että väistän ahtaissa tiloissa toista vaistomaisesti kääntymällä selkä seinään päin, kunnes heti perään totean, että jep parempi vaan pysyä paikallaan kun mahasuunnassa on jo tuplasti enemmän leveyttä kuin selässä. 

Näillä mennään ja mieltä pidetään korkealla mukavilla sarjoilla, vauvakuvia ihastellen ja puolison ja koirien kanssa köllötellen. 

Share

Pages