Ladataan...
Tuplakko

Takana kaksi kuukautta Meksikossa asumista poikien kanssa. Ensimmäinen kuukausi oltiin täysin mieheni  kotikaupungissa hänen vanhempien luonaan, kunnes löysimme kodin muutaman tunnin päästä rannikkokaupungista. Sovittiin jo ennen Suomeen lähtöä muutosta, koska en jaksanut 5kk aavikkokesiä +45-50 asteessa. Muutenkin kaupunki ahdisti, ja uskon, että jos olisin jäänyt vielä ensi vuoteen asti, olisi masennus iskenyt. Hyvä siis näin! Nyt on pienempi, rauhallisempi ja turvallisempi kaupunki mukavalla ilmastolla (voi kävellä ulkona, ei tarvitse laittaa autoa viilenemään puolta tuntia ennen vauvojen nostoa kyytiin saati pakata autoa juosten kuumuudessa valmiiksi etc.). Ja nautin!

Tämä on myös ensimmäinen kerta kun asumme ihan omassa kodissa. Ennen Suomeen tuloa asuimme mieheni isovanhempien vanhassa kodissa, ihan kaksistaan siis, mutta kuitenkin aina tuntui, että vähän niin kuin toisen kodissa, koska tavarat eivät olleet omia. Suomessa puoli vuotta vanhempieni kotona ja tänne palatessamme mieheni vanhempien kotona. Minä jos kuka olen tyypillinen suomalainen, joka rakastaa kotielämää ja ennen kaikkea omaa rauhaa, joten tähän asti on välillä täytynyt elää enemmän tai vähemmän hammasta purren. 

Ensimmäiset kolme viikkoa kuljimme koirien ja vauvojen kanssa mieheni mukana joka viikonloppu entiseen kaupunkiin hänen työnsä takia, mutta viime viikolla päätimme, että jään kotiimme muun sakin kanssa pääsääntöisesti, ja hän käy hoitamassa työjutut. Pakkaus, automatkat ja jälleen toisten kodeissa asuminen kävi väsyttäväksi aina 5 päivän välein niin minulle kuin vauvoillekin, koska pojat aina nukkuvat ensimmäisen yön uudessa paikassa todella katkonaisesti.

Eli pikkuhiljaa on alkanut löytymään se ihan oma arki ja tasapainoa siihen. Tuntuu hyvältä tämmöinen tasaisuus ja ikioma tukikohta.

Vielä on vähän hakemista päivien rytmissä, koska molemmat teemme töitä kotoa käsin ja päivät hujahtavat ohitse välillä niin, ettei kukaan saa tehtyä mitään. Ja näin vaikka meillä on paikalliseen tapaan kotiapulainen, joka asuu meidän kanssa ja auttaa todella paljon lasten hoidossa, en edes uskalla kuvitella miten selviäisin yksin kahden kanssa päivästä toiseen! Jo muutama tunti poikien kanssa kaksin päivällä voi olla täydellinen shit show

Share

Ladataan...
Tuplakko

Viimeiset viikot Suomessa menivät ihan hetkessä. Pakkailtiin, tehtiin viimeiset ostokset, vierailtiin vielä kerran tädit ja kummit. Lähtö ahdisti koska murehdin jälleen koirien matkustamista, vauvojen lentoa, omaa jaksamista ja tänne kuumuuteen tuloa (keskilämpötila tosiaan +43c) juuri kun kesä oli kauneimmillaan Suomessa. Mutta ei auttanut, täällä ollaan ja selvittiin matkastakin ihan hyvin. 

Ruumaan meni 5 isoa matkalaukkua, tuplarattaa kopeilla, turvaistuimet ja toinen koira. Lentokoneeseen otimme vain reput molemmille joissa vaipat ja maidot, vauvat sylissä ja toinen koira laukussaan. 11h lento sujui todella hyvin, vauvat nukkuivat ja söivät. Olimme valmistautuneet pahimpaan, niin helpotus oli aivan mieletön kun päästiin perille. Koira oli myös rauhallisesti jalkatilassa, itki vain kun lähdin vauvan kanssa vessaan. Vauvoille tosiaan annettiin omat turvavyöt eikä muuta. Sanoivat vielä check-innissä, että jos lennolle jää tilaa saadaan pitää vauvat turvaistuimissaan meidän vieressä, mutta portilla kävi selväksi, että lento oli aivan täynnä. Vauvan lennättäminen maksaa lentoyhtiöstä riippuen yleensä tietyn % aikuisen lentolipusta, mikäli haluat vauvalle oman paikan, maksat täyden lipun hinnan.

 

Asiat jotka helpottivat lentoa vauvojen kanssa:

- Koneen noustessa ja laskiessa toinen vauva nukkui koko homman läpi ja toista syötimme, jotta nieleskellen korvat eivät menisi niin lukkoon. 

- Annostelimme jauhekorvikkeen valmiiksi pusseihin, ja pussit puhtaiden tuttipullojen sisälle (niitä mukana oli 7). Näin vauvan herättyä nälkäisenä oli tavara valmista alle minuutissa. 

- Pyysimme kuumaa vettä termariin johon sekoitimme pullosta kylmää.

- Molemmilla meillä oli T-paita, johon on sisäänrakennettu kantopussi vauvalle. Ikäänkuin kantohuivi, mutta vain paitana. Toimi todella hyvin, varsinkin jos yritti itse nukkua.

- Pakkasimme koneeseen kaksi reppua: Toiseen suurimman osan pulloista, varavaatteet vauvoille ja yhdet varapaidat meille, pähkinäpussi mikäli emme olisi pystyneet syödä (hyvin söimme, vauvat sattuivat nukkumaan), muutama puklurätti ja ruokalappu, vaipat ja vaipanvaihtomatto johon sisälle menee kätsysti kosteat peppupyyhkeet. Toiseen pienempään reppuun (jonka laitoimme ylätavaratilaan) varasimme muutaman tuttipullosetin, vaipat ja yhdet varavaatteet ja jälleen mantelipussin meille siltä varalta, että Yhdysvaltoihin saapuessamme kentällä menisi odotettua enemmän aikaa, niin kuin siellä usein menee tullijonoissa ym. Eli emme pakanneet käytännössä mitään itsellemme, eikä olisi tarvinnutkaan!

- Jos käytät alkoholia, niin suosittelen valitsemaan ruoan kanssa viinin tai oluen. Rentouttaa mukavasti, koska vauvahan aistii, jos itse olet kovin hermona lennosta. Alkoholin sijaanhan kukin voi valita oman rentouttajansa :) Meikäläistä auttoi myös jälkkärinä tarjottu suklaapatukka.

 

Tuttipulloja ei toki päässyt steriloimaan, mutta päätettiin siitä olla stressaamatta. San Franciscoon saapuessa oli pientä temppuilua kuljettaa kahdestaan kaksi isoa kärryä matkalaukkuja ja vielä vauvat rattaissa, mutta sekin taiteltiin aika hyvin. Sympatia-kommentteja ja katseita saatiin koko matkan ajan kyllä kaikilta. Oikeastaan kaikki muu on astetta raskaampaa matkustettaessa vauvan kanssa, paitsi jonotukset kentillä. Yllätyimme kuinka hyvin meidät ohjattiin eri jonoihin ja pääsimme todella nopsasti turvatarkastuksesta ja USA:n puolella tullijonosta.

Jos suunnittelet siis lentomatkustusta vauvan kanssa, niin voin sanoa, että siitä vaan! Jos kaikki menee hyvin, niin lentoaika kuluu vielä nopeammin kuin aiemmin, kun koko ajan on tekemistä ;) Jos sattuisi menemään huutaessa, niin ei auta kuin ajatella, että lento kestää vain sen ajan jonka kestää etkä luultavasti näe enää niitä ihmisiä koskaan.

Share

Ladataan...
Tuplakko

 

Aika tosissaan juoksee vauva-arjessa räpiköivällä. Eilen tuli vauvoille täyteen 6 viikkoa. Käytiin neuvolalääkärillä, jossa katsottiin mielestäni ihan samat asiat kuin normaalistikin neuvolassa... Pojat kasvaa, syö paljon ja nukkuu jos nukkuu.

Joka päivä on uuden oppimista, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, meille ja vauvoille. En olisi ikinä kuvitellut tihuttavani rintamaitoa toisen silmään rähmimisen helpottajaksi (toimi! mutta kostuttakaa esim. pumpuli maitoon ja sillä pyyhkikää silmä älkääkö yrittäkö sihdata suoraan tissistä silmään kuten me aluksi :D), sama tavara toimii myös muuten rään pehmittäjänä, jos on oikein kunnon klimppi tukkona. Kakka on meillä päivien 1. puheenaihe, tuliko kova, pehmeä, mikä väri ja mikä haju. Vatsavaivat ovat valitettavasti tulleet jo tutuksi, apuun on otettu maitohappobakteerit, käyty vauvavyöhyketerapiassa ja opeteltu kotona myös hieromaan kevyesti vatsaa, eli tekemään "kakkajumppaa". Samasta syystä aina kun jompi kumpi röyhtäisee molemmat sanovat jo yhteenääneen helpottuneesti "hyväää, toosi hienosti"... 

Huutoon on toisella tullut sekaan jo vähän kirkumista, mukavaa vaihtelua. 

Nukkumisesta on täälläkin tullut oikein murheenkryyni. Ensimmäiset viikot molemmat nukahtivat niin nätisti pinnasänkyyn ja samoin köllivät siellä välillä silmät auki rauhallisesti, ajattelin jo, että mehän päästiin helpolla. Siitä onkin menty hidasta mutta tasaista alamäkeä. Pian sänky ei enää kelvannut ja siirryttiin rattaissa nukuttamiseen myös öisin. Se toimii vieläkin suuren ajasta ihan ok kunhan jaksaa tuuditella hyvän aikaa. Ees taas hytkyttäminen tulee jo niin selkäytimestä, että eilen kaupassa ollessani keksihyllylle pysähtyessäni jatkoin kärryjen vetelyä...

Mutta nyt on illat alkaneet olla yhtä itkua ja kitinää 8-1 välillä, ja se jos joku väsyttää. Kumpikin ollaan kädet kiinni vauvoissa, jos ei yksi huuda niin sitten toinen ja välillä kumpikin. Asentoa vaihdellaan, kävellään ympäri taloa, hyssytellään ja keinutellaan, yritetään tuttia ja eilen ostettiin semmoinen värisevä sitteri ja nyt juuri tilasen koliikkikeinun. Kaikille näille härpäkkeillekin aiemmin vaan nauroin, mutta kyllä useamman peräkkäisen 3h yöunen jälkeen on oikeasti aivan sama mitä tekee kunhan ne saisi edes hiljaiseksi. Apuun on otettu myös viini ja suklaa, lasillinen rentouttaa jo mukavasti ja jaksaa välillä taas hymyillä kumppanille ja vitsailla koko kauheudesta. Olisko jollakin jotain kikka kolmosta tähän touhuun? 

Oma mieliala vaihtelee aika hurjasti, luulen, että enemmän väsymyksen kuin hormonien takia. Monet kerrat on jo itketty vauvan kanssa tai yksin suihkussa väsymystä ja turhautumista. Tähän asti kuitenkin niin oma pahaolo kuin vauvankin on onneksi mennyt ohi, kunhan on saanut itkut itkettyä, nukuttua ja syötyä vähän. Silti koen, etten vieläkään ole jotenkin täysin kiintynyt vauvoihin, kuten ajattelen, että äidin kuuluisi. Se välillä myös tuskastuttaa ja surettaa. Luulen sen johtuvan kuitenkin alun vaikeuksista ja nykyisestä unen puutteesta. En vain jaksa edes pysähtyä ihailemaan vauvojani kuten muut, jotenkin jää se vauvoista nauttiminen ihan pois kun yrittää vaan jaksaa ja selviytyä näiden kanssa. Niiden söpöys kyllä hetkellisesti koskettaa varsinkin kun vieraat ihailevat ja kehuvat, silloin tuntuu, että haluiaisi pörhistellä rintamusta het niin kuin riikinkukko. Meikän vauvat ja ihan ite tein! 

Summa summarum elellään vauvavuoristorataa jonka kyydistä ei vielä pääse pois vaikka välillä tekisikin mieli. Kuitenkin lohduttaa ajatus, että muutaman kk päästä viimeistään helpottaa jahka yöt menisi paremmin ja oma kunto ja keho palautuisi. 

Share

Pages