2016 kiitos ja näkemiin

tuulta päin

 

2016 oli rankka vuosi, ja opin paljon. Tässä kootut oivallukset.

Tulee vielä päivä jolloin ei tunnu yhtä pahalta.

En muista alkuvuodesta 2016 juuri mitään. Töissä oli kaoottista ja harvoin nukuin kokonaista yötä ilman että heräsin aamuyöstä tuijottamaan kattoa. Jokainen päivä tuntui jatkuvalta sumulta ja usein mietin että tulenko mitenkään jaksamaan kesään asti. Mutta lopulta jossain vaiheessa töissä tilanne helpottui ja pääsiäisenä muistan ajatelleeni että elämähän tuntuu oikeastaan aika hyvältä. Jonain päivänä kaikki ei tunnu enää näin pahalta.

Näihin tunnelmiin palattiin loppusyksystä kun tilanne alkoi luisua käsistä sekä työelämässä että henkilökohtaisessa elämässä. Harvoin nukuin kokonaista yötä ilman melatoniinia ja harvoin kaikki on tuntunut yhtä raskaalta. Mutta kaiken sen sumun keskellä hoin itselleni että tulee vielä päivä jolloin kaikki ei tunnu näin pahalta ja raskaalta. Tulee päivä jolloin et ole näin väsynyt, ahdistunut ja turhautunut. Sinä olet selvinnyt tästä jo kerran ja kävellyt kokonaisen maan halki, ja selviät kyllä tästäkin.

Sitä pystyy uskomattomiin asioihin kunhan vaan tekee sen omalla tavallaan.

Alkuvuonna 2016 päätin pitää kesäloman toukokuussa ja viettää neljä viikkoa kävellen Espanjan halki Camino de Santiagolla. Tarkoitus oli kävellä joka päivä ja keksiä mitä teen tällä elämällä. Matka oli odottamaton monella tapaa, mutta tärkein oppi oli että ihminen pystyy uskomattomiin asioihin kunhan vaan pistää mielen, sydämen ja ruumiin hommiin. Ensimmäisenä päivänä räpiköin Pyreneillä vuorten yli ja tuskailin että mitähän sitä on tullut tehtyä, kunnes törmäsin perheeseen joka käveli samaa reittiä lapsen kanssa. Silloin päätin että jos nuo vanhemmat pystyvät tähän kantamalla lasta repussa niin minä pystyn tähän omin jaloin. Sitä hoin aina tiukan paikan tullen ja kun loppumatkasta jäljellä olevat kilometrit vähenivät, oli kyyneleet aika herkässä. Mikään ei tuntunut paremmalta kuin se että kaiken tämän jälkeen minä olen pystynyt tähän.

Kukaan ei tiedä että sinulla on paha olla jos et kerro siitä.

Heinäkuussa menetin läheisen, ja vitsit itsemurhasta eivät yhtäkkiä naurattaneet enää yhtään. Kukaan ei selviä kaikesta yksin, mutta jos kehenkään ei luota tarpeeksi kertoakseen pahasta olosta, kukaan ei voi auttaa. Kaikille ei tarvitse avautua, mutta joku on päästettävä lähelle.

Joskus sinulle rakkaimmat kohtelevat kaikista huonoiten. Se on väärin, mutta siitä pääsee yli.

Perinteisesti rakkausrintamalla ei ole mennyt kovin hyvin, ja siksi olikin niin yllättävää rakastua kesällä päätä pahkaa. Minä ajattelin että kaikista logistisista haasteista huolimatta hän on elämäni tyyppi, ja kaikesta päätellen hän ajatteli samoin. Kunnes sitten yhtenä päivänä lokakuussa tyyppi  ilmoitti alkaneensa seurustella jonkun toisen kanssa. Minulle ominaiseen tapaan ensin leikkasin hiukset ja buukkasin matkan Islantiin, sitten kirjoitin raivokkaita kirjeitä miehelle (en lähettänyt niitä) ja kävin maanisesti salilla. Toistaiseksi vielä päivääkään ei ole mennyt etten olisi miestä ajatellut enemmän tai vähemmän, mutta enää en ole jatkuvasti vihainen tai surullinen.

Mikään ei ole tärkeämpää kuin tuntea omat rajansa – ja sitten ylittää ne rajat sopivin välein.

Kaikista tärkeintä on tuntea omat rajansa ja se milloin ei voi ottaa enää lisää kannettavakseen. Ja sitten tietää milloin voi mennä vielä vähän pidemmälle, korkeammalle ja kovemmin.

 

Näillä opeilla aloitan vuoden 2017 islannissa vuoren huipulla katsomassa vuoden ensimmäistä auringonnousua.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.