Söisin delfiinin

Ladataan...

En pääsääntöisesti syö sianlihaa enkä tonnikalaa.

Pysähdyin tänään pohtimaan miksi nykyään toimin näin, vaikka lapsena ja nuorempana olin kaikkiruokaisempi. Olen yleisesti ottaen vähentänyt lihansyöntiä ilmastollis-päästöllis-ympäristöllisistä syistä - lihatuotteet kun kuulemma kasvattavat hiilijalanjälkeäni suuresti. Yleisesti ottaen suosin lihoista riistaa ja lähilihaa ennemmin kuin eksoottisia pakastemöykkyjä tai purkkimössöjä. Tämä kaikki lihatuotteet kattava syy ei kuitenkaan yksin selitä kaikkea.

Tonnikalaa en syö, koska pidän delfiineistä, enkä halua olla osallisena niiden turhaan murhaamiseen tonnikalojen pyynnin seurauksena. Sianlihaa en syö, koska possut ovat mielestäni söpöjä. Vaikka prosessoidusta lihasta (siis tonnikalamössöstä purkissa tai kinkkuviipaleista tai -suikaleista) ei eläintä enää tunnista, ajatus riittää tekemään tonnikalasta ja sianlihasta vastenmielistä.

En kuitenkaan ole absolutisti: olen maistanut tonnikalaa pitkästä aikaa tänä vuonna, ja sianlihaakin muutaman kerran kebab-pizzerian (en ole terveysintoilija) pitsaan eksyneiden kinkkusuikaleiden muodossa. Ei ole epärationaalista välttää tekemästä jotain, mutta perusteeton, kiivas absolutismi on aina perusteetonta hyvästä tarkoituksestaan huolimatta. Allergia on hyvä esimerkki rationaalisesta perusteesta absolutismille.

Jos muuta ei olisi ja syödä pitäisi, söisin delfiinin lihaa. Söisin ihmistäkin oikein pahassa paikassa. Tai oikeastaan yrittäisin syödä: inhoreaktio voisi käytännössä estää sen ja ruoka palata "hississä" ylös vaikka minkäänlaista eettistä ongelmaa en tilanteessa näe.

Share
Ladataan...

Kommentit

oon samaa mieltä monesta..ottaa päästä kun ei voida elää kohtuudella miksei vaikka kerran viikkoon tai pari riittää..mutta mentaliteetti on välillä sitä et joka aterialla,jopa leipää monen mahdotonta syödä ilman lihaa..

suosittelisin kaikille food inc dokkarii..ja sen jälkeen miettiin et minkä takia nää kaks ihmistä on esim kauheissa syytteissä tällä hetkellä suomessa kuvattuaan suomalaista sikalaa.?Kasvattajat vaatii vuosien tuomioo elinkeinon vahiongoittamisesta..siis sillä on vahingoitettu et on näytetty sikaloita?? Eli on huonoo markkinoinnin kannalta näyttää missä oloissa ne  eläimet on..Eli kasvattajat itsekin myöntävät asian..aika outoo niin eussa.. suomessa..herättää kysymyksiä suomalaisesta lihan kasvatuksesta..

Kommentoi

Ladataan...