Hiukseton on huoleton

Uusi viikko polkaistiin käyntiin tietysti töillä ja treenillä. Verticalilla kävin nauttimassa hammock-tricksien riemukkaasta maailmasta ja totesin että taidan potea varhaisdementiaa kun oli niin vaikea muistaa mihin joku temppusarja jatkuu. Rouva pönötti kankaissa silmät tapilla bufferoimassa ja ihmettelemässä mihin tästä piti mennä, lukuisia kertoja. Illan jatko-osana oli koreografiatunti tangolla ja siihenkin riitti kunto, mutta luojan kiitos että sillä tunnilla oli vähän ruuhkaa ja tangot jaettiin, sai aina puhaltaa muutaman minuutin kun oli aisapariston vuoro. Ja luntata koreografiaa mitä muut olivat tehneet jo monta kertaa kun itse olin pihalla kuin rappuharja. Tiistaina ohjelmistossa oli normipäivän lisäksi verinäytettä keskiviikon lääkäriä ja perjantain sytoa silmällä pitäen sekä aina yhtä suuri riemun aihe, omien tuntien pito Keravalla. Arbeit macht frei!

Keskiviikkona tapasin Meilahdessa lääkärin sytostaattien tiimoilta. Käytiin läpi minkälainen tilanne on kropassa ensimmäisen sytopläjäyksen jäljiltä ja miten homma jatkuu. Veriarvot olivat vallan mainiot kaikeksi onneksi. Lääkäri oli aivan fantastinen, hetkittäin epäilin olevani piilokamerassa koska eihän syöpälääkärin vastaanotto voi olla hauska, vai voiko? Voi! Bilirubiiniarvoista hän totesi että siihen ei tarvita koetta (vaikka sekin toki papereista näkyy), riittää että katsoo aamulla peiliin. Jos sieltä näkyy kanarialintu, on jotain hämminkiä bilirubiinin kanssa. Siinä mielessä ei siis mitään hätää, sieltähän näkyy yleensä mörkö. Sitä ei kannata puhutella ennen muutaman kahvikupin harrasta nauttimista.

 Lääkäri totesi että jos olo on aivan paska (sanoi oikeasti näin!) kun kortisonikuuri loppuu, ei ole synti venyttää kortisonin häntää vähän pidemmäksi. Kuuria voi jatkaa napilla tai parilla muutaman päivän ajan jottei väsymys tule niin kovana. Eli sopii ottaa muutama loiventava. Siinä kohtaa kun hän kertoi että viinamäen miehet eivät saa oireita CEF:stä koska heillä on niin treenattu toksisuuskeskus siinä missä taas nuoret alkoholiin(kin) tottumattomat tytöt voivat tosi pahoin, alkoi jo suupieliä nykiä. Lopuksi hän totesi, että jos minä sanon seuraavalla tapaamiskerralla etten ole voinut pahoin CEF:n jäljiltä, ei se automaattisesti tarkoita että he ajattelevat minun olevan juoppo. Autoon päästyäni minä huutonauroin!

Naamaa nauratti vielä Vertsulle ajellessakin; soitin äidille ja kerroin miten käsittämättömän hauskan lääkärin olin tavannut. Ennätin ennen tunteja tehdä vielä pienen täsmäiskun lähellä olevaan Lidliin, mukaan tarttui eväiden lisäksi joulukoristetta, treenitoppia, suklaakalenteria.. Ja jo oli aikakin, joulukuun toisena päivänä. Vähän jännitti akrobatiatunnille mennessä mikä on päivän kunto, kuinka sen jaksan. Riemastuttavana yllätyksenä opin uuden taidon, elbow standin eli kyynärvarsiseisonnan. Jälkiruokana oli tietysti vielä temppuilut tangolla – ollaan sitten kunnolla kun on sinne asti ajettu, sanoo sisäinen Sulo Vilén, heittomerkillä.

Päivän taito! Elbowstand!

Torstai-aamuna herätys oli varsin poikkeuksellinen, luulin hourivani kun 6:20 heräsin kuullessani anopin äänen eteisestä. Joulukalenterin kolmas luukku oli siis varsinainen yllätysluukku, ja senhän toki jaoin fb:ssä ystävilleni:

Jos mihin herää ihminen 6:20 niin siihen että kuulee porstuasta anopin äänen. Ennen herätyskellua. Ko muistaa menneensä nukkuun alasti. Harvinaisen hereillä on sillon henkilö, ja hämmentyny.

Samasta luukusta tuli vielä muutakin. Tuli se Sinead O’Connor – tukka. Yhteistyökumppanin tapaaminen saatiin hoidettua kunnialla ja tukka päässä pakettiin, illalla surisi kone. Näps ja kops ja pää oli puli. Arvelin että shampoot, hoitoaineet ja kaikki mähmäkkeet sekä tukan kikertämiseen tarvittavat kamppeet (kuten ne miljoonat uudet kammat) saa työntää toviksi kaapin perälle ja unohtaa kaiket maiset tukkahuolet, Ennen itseni parturoimista kuitenkin kävin mielen ja ruumiinkin rauhaa hakemassa Keravan Padmalta hot yin joogan muodossa. Niin tuli kiire hakemaan sisäistä rauhaa, että tajusin vasta kun istuin alas hengittelemään että jäi housut nykäisemättä pois joogatrikoiden päältä. Siinä minä sitten joogasin Freddyt jalassa, farkut jotka oikeastaan onkin aivan mukavat joogahousut. Paitsi napin kohdalta, mikään napillinen housu ei sovi mahallaan makoiluun.

Hiukseton on huoleton? Hyvästi shampoo-ostokset ja möhmäkkeet, kihartimet ja lenksut!

Perjantaina aamulla kirmasin taas Meilahteen toista sytostaattikertaa varten. Olo oli vähän kuin jouluaattona kun tiesin että Ida on samaan aikaan samassa huoneessa, kokoontumisajot oikein meillä! Suut kävivät kuin Singerit kun käytiin kuulumisia läpi. Sovittiin jo etukäteen että jos kummallakaan ei mitään ihmeellisiä oloja tule, mennään lounaalle ja poristaan vielä sekin aika mukavia. Kummankin tiputus sujui mallikkaasti eikä mitään jälkioloja tullut, joten suhahdimme Marttojen pipokorin kautta kohti kahvilan salaattitarjontaa. Ida kertoi miehensä epäilleen, että minä olen Kelan palkkaama vertaistukihenkilö joka vain esittää syöpäpotilasta ja on muka samassa veneessä vertaistukena hoitojen aikana. Olin kuulemma liian aktiivinen ja hyväkuntoinen syöpäpotilaaksi. Sepä jaksoi naurattaa illallakin, tosin arvelin että otan sen loppuviimein kehuna enkä vitsinä. Sen verran Kela osallistui rahallisesti päivään että Kela-taksilla suhahdin 16 euron edukkaaseen hintaan kotiin sairaalasta.

Kiitos Marttojen, kuupaa ei palele!

Lauantai-aamuna havahduin siihen, että minullahan EI ole Neulasta – injektiota eli kasvutekijää kotona, vaikka sitä pitäisi iltapäiväksi olla. Koska tiesin, ettei sitä meidän paikalliseen apteekkiin saada todellakaan päivässä ja lauantaina, ei auttanut kuin alkaa soitella apteekkeihin ja tiedustalla kenellä sitä mahtaisi olla vapaana hyllyssä. Kerrankin kävi munkki ja soitin laakista oikeaan paikkaan, varasin struutan, pakkasin kylmälaukun mukaan ja lähdin Hot Yin joogaan Järvenpään Padmaan ehkäisemään strangikiristyksien syntymistä sytostaatin jälkimainingeissa. Nautinnollisen 90 minuutin session jälkeen uudestisyntyneenä kurvasin apteekkiin ja hain piikkiä lihaan. Hain myös itsenäisyyspäivän kukkakimpun ja muuta tarpeellista, kun kerran liikkeellä olin. Illan ratoksi askartelin joulukortit loppuun ja virittelin pienimuotoisen korupajan. Jälleen kerran jättitujaus kortisonia pisti irman kierroksille ja puuhastelemaan hyperaktiivisena.

Ahneuksissani tein kahta erilaista settiä joulutervehdyksiä -sama päättämisen vaikeus kuin peruukkien kanssa. 

Sunnuntaina vietettiin tsenäisyyspäivää kotona rauhallisissa tunnelmissa. Tuntui että se oli jotenkin merkityksellisempi kuin aiemmin. Olo oli erityisen kiitollinen siitä, että olen suomalainen. Asun hyvinvointivaltiossa jossa jokaisella on varaa saada se hoito minkä tarvitsee. Turvaverkko on tiuhasilmäinen ja se kantaa meidät kaikki hädän hetkellä. Tähän kumpukuppaan kun olisin sairastunut ilman kattavaa itse hankittua vakuutusta vaikkapa Amerikassa, olisin varmaan saanut saman tien ostaa vanerilaatikon hautajaisia varten. Lääkkeiden ja hoitojen hintalappuja tutkiessa itsenäisyyspäivää vietti hyvin kiitollinen nainen ja onnellinen veronmaksaja. Seuraavan viikon aikana huipentunut tapahtumaketju johti viimein tämän blogin syntyyn ja ensimmäiseen tekstiin. 

Itsenäisyyspäivän kimppu ja juhlatulet, tuvan puolella.

Share

Kommentit

Torey
Näissä neliöissä

Jos sieltä näkyy kanarialintu, on jotain hämminkiä bilirubiinin kanssa. Siinä mielessä ei siis mitään hätää, sieltähän näkyy yleensä mörkö. Sitä ei kannata puhutella ennen muutaman kahvikupin harrasta nauttimista.

Aiheutti totaali repeemisen mun äidin kanssa. :'D 

PoleTET

Tästä on myös kyseenalaista kuvamatskua.. Pädiä sutiessa nöytön kannelta soittavalta zombielta. Eli en ole aamuihmisiä..! ;) 

PoleTET

*) näytän.. Motoriikka ja näkö ei vielä ole näimmä ihan priimaa päivän migreenin jäljiltä..

Eeviss (Ei varmistettu)

Kiitos informatiivisesta ja pirteästä blogistasi! Multa leikattiin pari viikkoa sitten rintasyöpä ja ensi viikolla on lopputarkastus. Dignoosini alkujärkytyksen jälkeen olen kahminut tietoa rintasyövästä kahmalokaupalla, koska haluan tietää mitä tuleman pitää.
Itse olen ollut pirteällä ja iloisella tuulella, joten oli suuri ilo löytää blogisi, jossa käsittelet tätä asiaa huumorilla, vaikka kyse on vakavasta asiasta. Itselläni on myös samanlainen suhtautumistapa rintasyöpään ja huumorilla, joskus huonolla sellaisella selviää tästäkin sairaudesta paremmin. Pirtsakkaa mieltä ja iloa rintaan!

Kommentoi