Kädettömiä kainalopieruja

Tuumoristani huumorilla

Dreeninpoistopäivä! Tiistaipäivä! Onnenpäivä! Suupielet tavoittivat korvia kun aamullinen mittaustulos näytti että eroon päästään kylkituubista aiotussa aikataulussa. Toinen hyvä syy nousta riemulla uuteen aamuun oli se, että meillä oli Idan kanssa selvät sävelet sovittuna. Ensin näppäillään dreenit irti, sen jälkeen shoppaillaan ja syödään. Kahden naisen vertaistukiryhmän kokoontumisajot siis. Päätin että jätän auton suosiolla Kalasatamaan ja etenen siitä HSL:n palvelujen avulla kohteeseen, jotten joudu yllätystilanteisiin ja stressaa hermoa pintaan. Kätevästi tietenkin ensin meni nenän edestä metro, sen jälkeen kympin ratikka. Vastaleikatun ryntään kanssa ei oikein rynnitä kyydin perään. Kun pääsin paikalle, Idalla oli jo putki irti. Minä varroin vuoroani ja pakko myöntää että kyllä siinä pieni jännitysmomentti oli kun mietiskelin miltä sen narun irrottelu mahtaa tuntua. Kaksi tikkiä näps poikki ja kummallisen tuntuinen muljahdus ja niin vain oli koko jatkoroikka pois kyljestä ja lappu päälle. Matkaevääksi vielä muistutus että sopii tulla minä tahansa arkiaamuna kahdeksalta tai viikonloppuna yhdeksältä jos kainaloon alkaa tulla nestepattia.  Yllättävää oli että se kyljen reikä jätettiin auki. Mietin kovasti alanko soimaan kuin okariino mikäli sattuu tuulisempi päivä? Olin vakaasti sitä mieltä että jos ihmisellä pitäisi olla kyljessä reikä, siihen olisi luoja luonut sieraimen. Kyljissä olevista aukoista huolimatta helpottuneet naiset poistuivat kohti ydinkeskustaa, ja mikä tunne kun ei enää joutunut kävelemään kuin olisi appelsiinit kainaloissa!

Osteltiin treeniasuja ja piilolinssejä ja heti tuli nälkä. Onneksi Hanko Sushi oli lähellä, joten helpotus oli saatavilla. Siinä ruokia odotellessa vertailtiin miten meillä operoidun puolen käsi liikkuu ja joustaa. Kumpikin oli suorittanut tunnollisesti annetut jumpat ja vaikutti siltä että isompia strangikiristyksiä ei ole kun molemmat pystyivät suorittamaan kelpo hikipinkoviittauksen. Painotan vielä että kyseessä on siis strangi eli imusolmukkeisiin liittyvä imunesteputkisto käsivarressa. Ei aluhousu. Ne (strangit, ei aluhousut) tuppaavat kuivahtamaan ja kinahtamaan kun imusolmukkeet poistetaan ja imunestekierto menee sekaisin kuin hamsteri juoksupyörässä. Molemmilla oli vähän syyllinen olo siitä että tässä sitä vain hojotetaan keskellä päivää sushilla ilman minkään valtakunnan hoppua. Vaihdetaan kuulumisia ja kokemuksia eikä millään lailla kartuteta BKT:ta siinä. Toisaalta kun mietittiin että montako päivää sitten molemmat oli leikattu, helpotti syyllisyyskin vähän. Siispä kierreltiin vähän lisää kauppoja. Erityisesti yritettiin löytää Lavlin shop in a shop myymälää. Kummallakaan ei käynyt mielessä tarkistaa etukäteen onko sitä enää ennen kuin sitä ei löytynyt. Google kertoi että sitä on yhtä turha tässä nyt etsiä kuin Bermudan kolmiota, se on poissa. Muutaman vähän väsyneen vaatteiden käpiselyhetken jälkeen päätettiin antaa periksi siltä päivää, johan askelmittarikin kertoi että neljä kilometriä on juostu tavaran perässä. Alkoi hitusen jo väsyttää.

Reissusta kotiuduttuani huomasin että kainalossa on nyt jotain uutta ja vähän kätevää. Vasta kun aloin suorittaa erinomaisen näyttävää käsijumppaani illan ratoksi kun Onnenpoika oli jo nukkumassa, huomasin että dreeniä poistaessa kainaloon oli tilalle ilmestynyt pierutyyny! Kun aloin veivata liikesarjaani läpi katsellessani aivonnollausviihdettä korvanappien kera padilta, alkoi kainalo pitää pieruääniä. Eikä mitään hiljaisia vaan semmoisia vanhainkodin inkontinenssimummon hernekeittopäiväpieruja! Nauruvesi tirisi silmistä kun suoritin ja kuuntelin korvanappien läpi sitä tuomiopäivän pasuunan sointia ja mietein että herääköhän Onnenpoika tähän? Ja jos herää, tuleeko se kysymään että mitä perkelettä solet syöny että lopputulos on tuo?! Ei onneksi herännyt. Aamulla jatkui sama kainalopieruralli, joten pakkohan siitä oli sitten soittaa syöpähoitajalle ja tiedustella että meniköhän tämä nyt Strömsöä päinkään?

FB-päivitys 21.10.

Puhelu tänään syöpähoitajalle:
-T T täälä Terve! 
-Terve!
-Kuule kainalopierukysymyksellä lähtisin tänään lähestyyn sua. Mulla eilen poistettiin se dreeniletku, niin onko aivan normaalia että mää pystyn tekeen kainalopieruja nyt ilman käsiä?
-Ööööö sulla on ilmeisesti menny ilmaa sinne kainaloon?
-No niin se vähä vaikuttais..
-Niin ei se siis vaarallista ole, kiusallista ehkä kylläkin..
-No onhan tämä aikamoisen vakuuttava party trick, mutta loppuuko tämä törinä jos mun kainaloa tarvii punktoida?
-Joo, se ilma tulee samalla pois kyllä. Nythän sinne voi mennä vielä lisääkin jos se dreenin reikä on vielä vähä auki.
-No entä jos sitä ei tarvi punktoida, törisenkö mää iän päivää sitte ko vähä käsiä nostan?
-Et, kyllä se sieltä ajan kans häviää, voidaan punktoida tarkastuskäynnillä jos tarvii. 
-No niin, eipä täsä sitte muuta ko mää jatkan törinää täälä, kiitos, kuulemiin!

Samana päivänä tuli kotiväeltä Parane pian – kortti, johon äiti oli kirjoittanut että he odottavat kovasti saavansa minut kotiin käymään ja loppuun ehkä suomenkielen kauneimmat sanat: ”Rakastetaan sinut terveeksi”. Kuinka ikävä voi ihmisen tulla omaa perhettään yhdestä kortista?! Ikävä! Puhelimessa puhuttiin päivittäin ja kerroin kuulumisia, mutta eihän se tietysti sama asia ole kuin nähdä livenä että ei tässä ole hätäpäivää. Heti keskiviikkona virittelin ystävältä lainatun juoksuvyön toppatakin ympäri ja lähdin koirien kanssa lenkille. Voi että tuoksui metsä hyvälle, lehdet rapsahtelivat jalan alla ja minusta tuntui että kaikki on niin sopevaa ja hyvin kun ei ole dreeniä ja voi mennä koirien kanssa ulos. Itsenäinen ja vahva nainen nauttimassa syksystä koirien kanssa, hurraa! Samalla fiiliksellä meni mitä pisimmälti koko viikko. Säät suosivat ja kiertelin kirjaimellisesti ummet ja lammet koirien kanssa, bongasin joutsenet lammelta ja sorsat rannalta. Viikonloppua kohti kainalo alkoi vähän kiristää ja päätin että lauantaiaamuna ajan punktiopolille ja hoidan asian kuosiin. Ajatuksena oli lähteä ajamaan sunnuntaina kohti kotikontuja -pohjanmaalle. Kainalopierut hiljenivät ja hävisivät loppuviikkoa kohden kokonaan. Harmi että hoksasin videoida sitä lystiä vasta kun ääni oli hiipunut jo enemmän sammakon kurnutusta muistuttavaksi kuin täräkäksi pieruksi tunnistettavaksi.

                                           Tunteisiin käyvä kortti kotijoukoilta

Aamullahan totta kai väsyttää ihan älyttömästi jos on jotain suunniteltua ohjelmaa. Niin väsytti lauantainakin. Pinnin silti ylös, herättelin itseni kahvilla ja lähdin posottamaan taas kerran Helsingin suuntaan. Onnennumerolla kahdeksan (näyttääkin aivan tisseiltä) pääsin sisään punktiopolille ja paitaa pois. Lääkäri tutki kainalon ja totesi että se on kyllä niin kuiva, ettei siinä ole edes hikeä. Eli ajelin 100 kilometriä eeskahtaalleen lauantaiaamun ratoksi näyttämään tissit. Niin otti se vilautusmatka voimille että tarvin päiväunet siitä selvitäkseni. Ja sirdaludin. Illalla olikin asiaa toiseen suuntaan, kun lähdin yhden ihanan tanko-oppilaani ja hänen tyttärensä kanssa Hämeenlinnaan katsomaan Pole Night Show Casea. Ilman tätä kasvihuoneilmiötä rinnuksissani olisin ollut mukana oman koreografiani kanssa. Nyt olin kannustamassa tuttuja ja nauttimassa esityksistä sekä shoppailusta. Yllätys oli suuri kun Leeloon kojulla minut tunnettiin naamasta (eikä vaikkapa tissistä), ilmeisesti olen ollut hyvä asiakas. Muutaman skumppalasinkin uskalsin nauttia sen kunniaksi että leikkaus oli onnistuneesti takana ja kunto jo varsin mainio. Olo oli kuin luokkakokouksessa koska tuttuja oli todella paljon paikalla -ihania, kauniita, vahvoja ja rakkaita. Ihan kommelluksitta ei siitäkään selvitty, sisään jonottaessa kaulakoru teki harakirin ja hyppäsi kaulasta lattialle josta se minulle toimitettiin. Hotellin puolelle kaverien kanssa pyörähtäessä juutuin kiinni käsilaukkuni vetoketjusta sukkahousuihini. Pikku hupsista. Sukkahousuja päälle nykäistessä haarakiila räjähti. Mutta pointsit kotiin siitä että paransin vastapäisen tytön migreenin koska mukanani oli erinomaisen kattava särkylääkearsenaali.

Turha tissiretki, iloinen PNSC:stä palaaja ja räjähtänyt haarakiila

Kotiinpaluu venyi sen verran yöhön että sunnuntaina väsytti niin vietävästi että joukkojen jalkautusta oli siirrettävä vuorokaudella. Oli pakko saada nukkua, puhaltaa hetki ja kerätä voimia, koska edessä oli 502 kilometrin ajomatka koirien kanssa. Vanha ja tuttu matka, mutta onhan siinä vähän toipilaalle ajelemista. Sunnuntain ohjelmassa oli vielä Bikini Challengen loppukuvien otto ja lähetys paras muuttuja -kisaan.. Kerkesin suorittaa haasteesta puolet kunnolla ja loput sinne päin johtuen tästä tissin aiheuttamasta härdellistä. Arvelin että tuskin tämä kärkikahinoihin riittää mutta tottakai vedetään tappiin asti kun on lähdetty, joten biksut päälle ja kuviin patsastelemaan. Koin olevani kuitenkin erikoisen onnekas koska haasteen ansiosta ylipäänsä otin itselleni aikaa ja löysin koko muhkuran. Laitoinkin Jutalle siitä kiitosviestin, koin että tämä haaste saattoi pelastaa jopa hengen. Onhan se nyt käsilaukkua parempi palkinto, bonuksena oma hyvinvointi ja kova kunto leikkaukseen mennessä. Päätin että maanantai on mitä mahtavin päivä ajella se taival ja öllötinkin muuten ameebana sunnuntain.Hyvä että sen tein, koska seuraavasta viikosta oli tulossa varsin vauhdikas ja tapahtumarikas, kaikki kerätty voima ja energia oli tulossa enemmän kuin tarpeeseen!

Bikini Challengen ennen ja jälkeen -kuvat. Näillä ei irronnut käsilaukkua mutta paikka onnistujissa ja uusi valmennus tuli!

Kommentit

En ymmärrä, miten sä teet tämän...miten sä pystyt kirjoittamaan näin hauskasti kipeän asian tiimoilta (että töissä tätä lukiessa on vaikea pysytellä korrektin hiljaa). Ja myös teknisesti; oletko pitänyt supertarkkaa päiväkirjaa kaikesta kokemastasi vai kirjoittanut tätä valmiiksi jo silloin heti vai miten pystyt palauttamaan mieleen kaiken noin tarkasti?
En ymmärrä; rispektiä!

PoleTET
Tuumoristani huumorilla

Syytän ehkä veren perintöä kirjoitustavasta ;) En ole pitänyt päiväkirjaa mutta Facebook on siitä kätevä että voin aina palailla katsomaan olenko avautunut sinne minkälaisia päiviä tässä matkalla on ollut. Usein olen. Jostain syystä tämmöiset asiat muistan yllättävän hyvin, mutta annas olla jos lähden ilman kauppalappua kauppaan..! Ei tarvi kuin olla kolme asiaa mitä kotoa oli loppu, hyvä jos saan yhden oikein kohteessa!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.