Tukka tiukalla

Sytostaattien maalisuora on kurittanut sen verran kertojan vointia, ettei aivan heti jaksanutkaan alkaa kirjoittaa seuraavaa pätkää tarinasta. Uudessa nousussa kumminkin ollaan, vajaa kaksi viikkoa viimeiseen satsiin jäljellä joten muistellaan taas menneitä että päästään ajan tasalle joskus. Ajetaan aikakoneella joulukuun toiselle viikolle.

Viikonlopun kortisonikimmarien jälkeen alkuviikko lähti hiljakseen liikkeelle, ei suuria tapahtumia tai tuntemuksia ollut onneksi suuntaan tai toiseen. Ensimmäisestä sytostaattikierroksesta viisastuneena aloitin kortisonin häntähoidon eli jatkoin muutamalla napilla kortisonivirettä kun varsinainen suoja-annostus loppui. Väsymys ei tullut niin totaalisena kuin aiemmin, jotenkin tilanne oli aika sees. Ilo oli suuri, kun jaksoin kävellä tilputella jokusen kilometrin koirien kanssa ilman että se tuntui alppien ylitykseltä.  Tiistaina aloin jo iltapäivällä vähän katsella työasioita läppärillä, mielenkiinto oli kova koska varastolla oli käynnissä inventaario.  Tiedän, kiinnostun kummallisista asioista. Keskiviikkoaamuna ajattelin aloitella vähän varovasti näppäilemään inventaarion tuloksia systeemiin. Järkytys oli suuri kun tajusin loppuviimein että olin paukuttanut koko homman kertaistumalta valmiiksi, kello oli kaksi iltapäivällä ja minä pyjamassani olin tehnyt henkilökohtaisen ennätyksen inventaarion paketoinnissa. Ei nähtävästi ole mitään rajaa sillä minkälainen asia minut voi imaista totaalisesti mukaansa.

Toinen merkittävä asia tuolle tiistaille 9.12. oli, että juttelin erään toimittajan kanssa, joka oli sangen kiinnostunut tekemään minusta ja syövästäni lehtijutun. Hän(kin) kyseli onko minulla blogia, ja siltä jotenkin tomertuneena ajattelin että nyt minä sen teen, alan kirjoittaa kun nyt on jotain tolkun kerrottavaakin. Moni ystävä oli esittänyt toistuvasti toiveen että kirjoittelisin blogia, mutta itse ajattelin että hittojako minä sinne horisisin? Siinä se punainen lanka yhtäkkiä oli, tissille oma blogi jossa kerron koko tarinan ylä- ja alamäkineen, infoksi ja iloksikin niin ystäville kuin muille samaa rumbaa läpikäyville tai vierestä seuraaville. Tai kenlle tahansa asiasta jollain tasolla kiinnostuneille. Aikamoinen Wimbledonin tennisotteluhan tämä hoitokimara onkin, katsojalla pyörii pää kuin pöllöllä kun yrittää pysyä perässä missä mennään ja mitä tapahtuu milloinkin.

Sytostaatit tekivät tuhojaan limakalvoilla, aamut päräytettiin käyntiin useimmiten iloisella nenäverenvuodolla kun yön aikana aina pääsi unohtumaan että ei kannata ihan täydellä tormulla sitä kärsävärkkiänsä aamulla tohauttaa auki. Suupielet eivät myöskään hommasta oikein tykänneet ja siinä sitä olikin, kun suulaan ihmisen piti pitää pienempää suuta koko ajan ja puohata puhua toisesta suupielestä kuin australialaiset. Jos nyt muutto tulisi, niin autenttinen australialainen kärpäsenvaromispuhemaneeri olisi hallussa. Torstai-iltana lähdin kylille hummailemaan niinkin hurjissa puuhissa kuin joulukorttien postituksessa. R-kioskilla homma meni myyjän kanssa matematiikan opetteluksi, sormella viisaamalla saatiin yhdessä aikaan konsensus siitä miten monta merkkiä olin ostanut ja maksanut. Naapurin isäntäkin tupsahti paikalle elokuvaa palauttamaan ja ihmetteli kuinka hyvissä ajoin olin liikkeellä korttieni kanssa. Saatoin ohimennen pelastaa naapurin joulurauhan, tai ainakin yritin.

FB 11.2.2015

Näin naapurin isäntää eilen ko olin postittamasa niitä joulukorttejani. Se tuumaili että jaa sää oot hyvisä ajoin liikkeellä. Tuumasin että joo, mullon ollu aikaa askarrella nämä rauhasa kuntoon, että sama son laittaa valmiit postiin hyvisä ajoin ja välttää se viimehetken rysä ja ressi. Että jää parempi mieli sillon koko hommasta. Se tuumas että heillä perinteisesti kirjotetaan ne viimesenä iltana ja yönä ja rouva on hyvin, hyvin vihainen. Ehotin sitte että mitäpä jos esität rouvalle, että hommaatta ny kortit valamiiks, viikonloppuna paatta joululaulut soimaan, kiehautatta pikku glögit ja hoijatta sen homman sovusa ja hyvisä tunnelmin alta pois ja saatta kortikki postiin ennen ko on kiire. Oisittapa nähänny sen ilimeen, kyllä kirkastu! Tuumas että nyt oli kyllä hyvä idea.  Ei tiä, saatoin antaa niille palan joulurauhaa siinä ärrän jonosa toppatakki päällä hiotesani. Niin son joskus pienestä kiinni meneekö hyvin vai hyvin huonosti joku homma.

 

Perjantaina kävin ainakin toistaiseksi viimeistä kertaa avauttamassa strangeja Kirurgisessa sairaalassa. Fysioterapeutti totesi että mitä ilmeisimmin harrastamani lajit tarjoavat erinomaisen kuntoutuksen imusarjattomalle kädelleni, koska se toimi ongelmitta ja rajoituksitta. Lopuksi hän totesi vielä ettei hänellä ole edes antaa mitään jumppaohjetta joka toimisi paremmin kuin ne, mitä omaan venyttelyrepertuaariini kuuluu. Illalla singuteltiin loputkin kiristykset vielä Padmalla candlelight yin joogassa, sinne jäi viieinenkin stressin murena maton alle.

Viikonlopulle oli taas pikkujouluohjelmaa luvassa, tällä kertaa Vertical Clubin pikkujoulushow. Halusin ehdottomasti mennä katsomaan minkälaisen spektaakkelin treenikaverit olivat onnistuneet punomaan kasaan, onnistuin jopa houkuttelemaan Onnenpojan mukaan. Tosin en ilman lahjusta, siihen tarvittiin lupaus käynnistä Burger Kingissä kotimatkalla. Verticalilla oli tunnelma katossa, tupa täynnä ja ohjelmat kohdillaan. Itse seurasin koko shown tikapuiden alta johtuen pienestä tilanpuutteesta. Siinä oli kuitenkin ihmisen yllättävän hyvä pönöttää ja nauttia esityksistä, hurrata ja hakata kämmenet auringonlaskun punaisiksi. Illan hepulihetken tarjosi yksi ohjaajista joka ei ensin tunnistanut minua tupeeni alta kun vilkuttelin hänelle passipaikaltani.  Viimein kun tunnistus tapahtui, hän naureskeli että katoin vaan että kuka kuumis siellä vilkuttaa. Minä tietysti kuulin että kuka ruumis, oli tukka sen verran korvilla. Huutonaurun paikka! Ruumis rappusten alta hei!

 

Kisastudio rappusten alla

Kotimatkalla tehtiin luvattu varikkopysähdys Burger Kingiin ja itsekin sain ensikosketuksen moiseen paikkaan. Jotenkin tuntuu vain että gluteiiniton hampurilainen ei ole kovin erilainen yhdelläkään ketjulla, mutta nälkäänsä sitä syö vaikka pieniä kiviä ja hymyssä suin. Ja koska kyseessä oli neitsytmatka, otettiin oikein kruunukuvakin muistoksi. Mukava oli täydellä mahalla palata kotiin ja todeta että näistäkin kekkereistä selvitään taas ihmisten aikaan nukkumaan – keski-ikäisyyden iloja!

Neitsytmatka Burger Kingiin 

Seuraava viikko oli bookattu töissä tapaamisia täyteen ja kotona alkoi hirvittävä tragedia, taloon muutti miesflunssa. Sitä myöden pidin viisaimpana pysyä mahdollisimman paljon poissa kotoa jottei tauti tartu ja rutto rupea. Päivät siis menivät konttorilla ja illat Vertical Clubilla ja opetustoimessa FitnesSpalla. Kävin suorastaan apinan raivolla erilaisilla tunneillla, oli hammock tricksejä, tankotunteja, akrobatiaa ja rengastrapetsia. Heti maaanantaina totesin että tässäpä taas tilanne jossa en koskaan arvannut olevani..

FB 14.12.
Lauseita joita et koskaan arvannu sanovas : "Mää laitin mun tukan ruskiaan paperikassiin auton peräkonttin ja lähin treeneihin".

Tiistaina hulvaton peruukkiboogie jatkui konttorilla kun toimistosihteeri huhuili ennen kuin laski vieraan sisään:

FB 15.12.

Normipäivä konttorilla: "Terhiiiii! Onko sulla tukka pääsä, sun vieras tuli?"        

Toki tukka oli päässä, olin laittanut puhelimeen muistutuksen ”Laita tukka päähän” havahduttamaan viisi minuuttia ennen vieraan tuloa. Kollega oli bongannut naapuritalosta Casallin ystävämyynnin, johon tietysti sukkana piti singahtaa tekemään löytöjä. Ja voi minkälaisia! Tasapainolauta tarttui mukaan, samoin pilatesrengas. Konttorilla ostoksia hetken silmäiltyäni totesimme aisaparistoni kanssa että näyttää siltä että tuli ostettua langaton rattikelkka. Että noinkohan vain kauppias kusi silmään innokasta ostajaa…? Tiistaina sain myös Lilyssä "Viikon Blogi" -kunnian, ihmettelin että miten se nyt on mahdollista kun blogi on ollut olemassa vasta kuusi päivää. Olin kyllä hyvin otettu moisesta huomionosoituksesta.

Langaton rattikelkka vai päivän paras kusetus?

Keskiviikkona olimme vähän isommalla porukalla syömässä yhteistyökumppanin tarjoamaa sangen runsasta lounasta Il Sicilianossa. Lopputulos oli se, että konttorille takaisin palattuamme olin täynnä kuin vastaanottokeskus. Niin täynnä että peruukkikin alkoi kiristää. Ja sitä täyttä riitti koko aktiviteetin täyteiselle illalle.

FB16.12.

Miten voi olla vieläki täynnä vaikka lounas tarjoiltiin puolilta päivin? Pollo Al Pacino sisälsi fylliä luojan kyllä. On tehty perhosvolttijuttuja (töistä lähteisä sanoin että varmana tehään jotain pariakrojuttuja misä poljetaan kaveria kantapäällä mahaan ko mun pötsini on näin täynnä ja miten hienosti arvasinkaan!) joihin Suvi polki lisävauhtia mahasta (sikasiistiä!), kasalankkuja, ihmispyramideja ja menty klonkkuhyppyä, karhua, niipannyrryä. Ja siihen päälle vielä tankotunti. Niin ei hiukaa yhtään?! Voikohan ihmisellä räjähtää näläntuntemakeskus jos syö ihtensä täytehen ko kinkeripässi?

Torstaina tapasin toimittajan sushin äärellä ja täydensimme lehtijutun aihiota mitä sopevimmissa merkeissä. Perjantaina puolestaan oli vuorossa lounastreffit kahden ystävättäräiseni,  Helenan ja Tainan kanssa työpaikkani alakerrassa olevassa salaattibaarissa. Lounas oli niin hulvaton, että tuli maalisuoralla itku pitkästä ilosta, koko hilpeällä kolmikolla tirisi nauruvesi silmistä kun hiristiin hauskoille muistoille. Viikon yksi ehdoton kohokohta oli se, että työnantajani oli tehnyt tänä jouluna lahjoituksen syöpäsäätiölle. Ihmisen mieltä lämmitti enemmän kuin itse hakatut halot ruumista että tälläkin tavalla työnantaja osoittaa tukeaan sairastuneelle työntekijälle. Totesin jälleen kerran olevani aikamoinen onnentyttö.

Vaikka koko viikon olin niin aktiivisesti yrittänyt pysytellä kotoa poissa miesflunssan tuhovoiman kynsistä, saavutti se minutkin viimein kun koitti viikonloppu. Pistin kaiken peliin ja yritin raivokkaasti torjua flunssaa, seuraava viikko oli jo jouluviikko jota en ollut todellakaan suunnitellut viettäväni vällyt korvissa vaaterissa.

FB 20.12.2015

Tästä ei päivä enää lyhene. Tollot nokasa suoritetaan harmaasa kelisä juhannustaki korkiammisa lämpötiloisa pikku askareita. Eilen tuli lenkillä naapurit vastaan. Morjenstettiin, vaihettiin pari sanaa. Kotona tajusin että mulla oli koko senki ajan ollu varsin prominentit papritollot nokasa, molemmin puolin. Jännä että ykskään vaihetuista sanoista ei ollu nenä tai flunssa..

Nyt on niin interaktiivista lentsun sairastusta ettei ikään! Mää käytän kärsäkannua, hengitän höyryä, struuttaan seesami-eucalyptusöljyä nokkaan, juon C-pore-sinkkiä, otan muutki vitamiinit, lentsuteet, hunajat... Toistaseks ei ole kuumetta pukannu eli ihan hyvin suoritettu! Aattelin kipasta vielä kaupasta appelsiineja, sitruunaa, niitä neilikkanoloppuja ja inkivääriä. Jo on kumma jos ei lentsu lähe ko kuppa Töölöstä!

Hitokseen näyttävä lenkkilook, jännä ettei naapurit tiedustellu miks mulla on vaahtokarkit nenäsä...?

Siinä flunssasotatoimien keskellä sitä odotettiin joulua, juhlista jalointa ja rakkainta. 

Share

Kommentit

Tepa (Ei varmistettu)

Kiitti aivan huipusta blogista <3. Olet niin rempseä kirjoittaja. Mukava odotella uusia postauksiasi :). Oletko pystynyt käymään töissä hoitojaksojen välissä? Itse telmin samanlaisen aiheen parissa ja eli toinen dosetakseli pumpattiin eilen suoneen. Ekalla hoitojaksolla ei ollut mitään asiaa töihin, vaikka alkujaan aatokset oli toiset. Sen verran pakkas kaikenlaista vaivaa. Katsotaan miten käy nyt toisella kierroksella. Onko cef jakso ollut rankempi?

PoleTET

Kiitos, kiva kun tykkäät! :) Käytännössä teen 2 viikkoa kolmesta töitä, melkeimpä koko ajan etänä tosin niin pystyn välttelemään kaikenlaiset kiertävät kulkutaudit. 5/6 sytostaattia on saatu ja tällä kaavalla menty koko ajan. Samalla idealla  myös käyn pitämässä tankotunteja, sytostaattiviikolla olen poissa mutta muuten edelleen hommissa vahvasti mukana. Itselleni CEF on ollut rankempi väsymyksen ja ällöttävän olon takia, mutta ei tämäkään mitenkään tekemätön paikka ole. Tsemppiä hoitoihin <3

Tepa (Ei varmistettu)

Kiitti &lt;3 - kyllä me tämä pahis selätetään.

PoleTET

Todellakin! Runtua mokomalle! ;-)

Eilisen lupaukset

Toivottavasti vointi ei sytostaattien vuoksi ole nyt kovin huono. Tsemppiä sinne!

Kommentoi