Veitsen alle

Tuumoristani huumorilla

Leikkausviikko. Kiireviikko, piinaviikko, ”vielä kerran” – viikko. Näitähän oli. Päivätöissä evästin työkavereita ja vannotin soittamaan, jos mitään semmoista ilmenee että vähemmällä pääsee kun soittaa. Että ei minulle lobotomiaa tehdä, enkä ennenkään ole tarvinnut mitään osaa kummastakaan tissistä puhelimeen vastaamiseen. Oli huoli siitä ettei muille nyt ole tästä kohtuuttomasti haittaa ja toisaalta siitä, etten itse putoa ihan kärryiltä missä mennään. Sairaslomaa kirurgi ilmoitti kirjoittavansa viisi viikkoa saman tien koska päätteli, että iltatyöni eli tankotanssituntien ohjaus, on sen verran fyysistä, ettei sinne toita ihmisen tikit irvistellen lähteä. Jännä! Että keksikin! Oppilailleni kerroin myös minkälainen hässäkkä tässä on luvassa ja minkä aikaa se oletettavasti rajoittaa osallistumistani tangolla kikkailuun. Viimeinen ilta oli riemukasta tykitystä, halailua ja spekulaatiota siitä millaisen muovailuvahatissin ja Sally Spectra Special – peruukin kanssa tulen takaisin. Yksi ihana oppilaani Iina oli hankkinut minulle aikuisten värityskirjan että olisi jotain muuta ajateltavaa ja puuhasteltavaa käsille. Jestampoo että ilahduin! Onneksi kirjasta löytyi abstrakteja kuvioita koska pikku perfektionisti sisälläni päätyi googlailemaan oikeaa väritystä riikinkukolle ja perhosille. Siinä tärskähti mielenrauhan tavoittelu laakista kaseikkoon!

Iinalta saatu värityskirja ja nuoruudenystäväni lähettämä ihana käsin tehty kännikkäpussi, ihmistä hemmoteltiin!

 

Treenisalillani Vertical Clubilla jätin haikeat hyvästit keskiviikkona treenikamuille ja yllättävän jäkevästi päätin varata torstai-illan leikkaukseen valmistautumiseen. Varsinkin kun sain niinkin ällistyttävän aikaisen ilmottautumisajan kuin 07:30. Pääsi poru puhelimeen kun siitä soitettiin. Että tiedättekö kun satun asumaan täällä hevonpersiin jeerassa, täältä hivenen kestää kelkkoa itsensä julkkiksilla ihmisiin asti..! Torstaina oli kuitenkin vielä ennen leikkausta ohjelmistossa isotooppikuvaus Meilahden tornipömpelissä. . Meilahden sairaala-alue on itselleni yhtä tuttu kuin Teheranin keskusta. Miten ollakaan siinä hätäpäissäni sitten tuuttasin ensimmäisestä sairaalan näköisestä ovesta ilmoittautumaan. Kadullehan minut sieltä passitettiin kun yritin punkea naisten klinikalle. Omasta mielestäni en ollut kovinkaan väärässä kun kumminkin olen nainen ja vika oli naisten ruumiinosassa, naistississä. Eihän sekään tietysti mitään auttanut kun paikassa ei mitä ilmeisimmin ollut isotooppivehjetintä jota varten olin tullut paikalle. Ohjeet sain evääksi seuraavalle etapille ja löysin vastoin ennakko-odotuksiani oikeaan paikkaan. Taas kerran sain todeta että sopevaa henkilökuntaa tuntuvat palkkaavan näihin syöpäjuttuihin, liekö heillä on soveltuvuustestiä asian tiimoilta. Ensin tuikattiin kasvaimeen varsin kivuton radioaktiivinen annos merkkiainetta, jonka päivän hommana oli matkustaa siitä vartijaimusolmukkeeseen säteilemään. Itse menin säteilemään salaatin ääreen ja heti syötyäni huomasin että söin siinä ainoassa pöydässä jossa se oli kielletty.  Pistin korvat luimuun ja siirryin nolona toiseen aulaan lueskelemaan ja odottelemaan radioaktiivisen aineen liikehdintää.

Maha täynnä ja hivenen doupattuna hortoilin hyvissä ajoin odottamaan koska kutsutaan itse operaatioon. Siinä odotustilassa aloin hiljalleen ymmärtää minkä takia minua puhutellaan koko ajan näissä syöpäpaikoissa nuoreksi. Taisin olla ainut joka tuli paikalle ilman rollaattoria, saattajaa tai kaksiteholaseja. Myöskään harmaiden hiusten määrällä (3 kpl tähän mennessä) ei ollut mitään asiaa pääikäluokan kärkikahinoihin. Operaatiohuoneeseen päästyäni aloin tietysti heti (kenkien riisumisen jälkeen) tempoa yläosaa pois. Konemies tuumasi että odota hetki, että tuo ovi lukittuu kunnolla kun se muuten aukeaa joka kerta, kun joku menee ulkopuolelta ohi - saatat vahingossa vilauttaa isommallekin yleisölle. Saman tien höläytin siihen että jaa tässäkö EI ollut se Playboyn koekuvaus? Onneksi oli huumori-ihmisiä hänkin. Tuumasi vain että otetaan tänään vähän erilaisia kuvia. Kuvauksessakaan ei kauaa nokka tuhissut, sain siitä printinkin viemisiksi sairaalaan seuraavana päivänä. Siitä tietysti otin kuvan ja lähetin sen ystävättäräiselleni näytiksi. Vastausviestinä tuli ”Sohvannappi!” Ja siltähän se kieltämättä näytti! Siitä sohvannapista ja sen lähellä olevasta suklaarusinasta siis oli tarkoitus selvittää leikkauksessa että missä kohtaa minulla vartijaimusolmuke piilee. Sohvannapin kuvan kanssa lähdin kohti kotia ja viimeistä iltaa ennen leikkausta.

Hyvinkin läheisesti sohvan nappia muistuttava kasvain ja suklaarusina eli vartijaimusolmuke

Sairaalakapsäkkiin piti tietysti pakata hammasharjat ja naamamöhmät, padit, puhelimet, kirjat, piuhat, korvanapit ja kaikennäköiset tarpeelliselta vaikuttavat kilkkeet yhden yön reissua varten. Eniten mietitytti se mitä pystyn leikkauksen jälkeen pukemaan päälleni. Ohjeessa oli että tukevat kaarituoettomat urheilurintaliivit toimivat parhaiten. Niitä työn puolesta on aikamoinen kasa, mutta varsin monien kiinnitys tai pukemistapa on kaikkea muuta kuin kätevä jos käsien liikeradassa on häikkää. Arvonnan lopputuloksena totesin että Schock Absorberin etuvetskarillisilla lähdetään vetämään tämä keikka. Ja kietaisupaitaa päälle, tästä ei voi asu helpommaksi muuttua jos en laita päälle mumua tai saunatakkia! Viimein, kun kaikki mukamas tärkeä askarointi oli tuohustettu pakettiin, oli aika odotella nukkumatin unihiekkatoimitusta. Hivenen jätti toivomisen varaa kun suurin stressin aihe oli taas heräänkö ajoissa ja onko VR ajoissa. Eli hivenen kirvelevin silmin uuteen aamuun, nollapäivän alkuun.

Melkein aamuyöllä Onnenpoika vei minut junalle, toivotti turvallista ja hyvää leikkausta, äänet ehkä vähän sakeina siinä heipat jätettiin ja lupasin ilmottaa heti kun leikkaus on ohi ja olen sen verran älyissäni että saan lähetettyä tekstarintynkää. Junamatkalla vielä viestittelin äidin kanssa ja kuuntelin Aamulypsyä. Jännitys hävisi kun pääsin Kirurgisen sairaalan rintarauhaskirurgian vastaanotolle rouva Auringon tiskille. Näps ja kops vain ja minut haki herttainen hoitaja mukaansa, haettiin vaatteet ja pääsin intiimiin kuudentoista hengen huoneeseen ovesta ensimmäiselle paikalle. Mikä oli muuten kiva ja kätevä kun sen paikan vieressä oli potilaille tarkoitettu kaappirivistö. Ainut ei niin kätevä ja hauska homma siinä oli se, että niihin kaappeihin alettiin vaihtaa lukkoja sinä aamuna. Kompressiosukat vitutuksesta soiden odotin esilääkitystä ja mietin että sillä varmaan on näin paatuneeseen Panacodin suurkuluttajaan yhtä näpäkkä vaikutus kuin fluoritabletilla. Oikeassa olin.. Onneksi kuitenkin olin päivän leikkausagendalla numero kaksi joten pääsin tolkun ajassa leikkaussaliin, jossa ei huoltomiehiä ollut ryskämässä.

Pinkki leipurinhattu päässä pääsin omin jaloin kipittämään aivan leikkauslavetille saakka. Anestesialääkäri piti älytestin ja kävi vielä esitietolomakkeen läpi sillä välin kun joku heppu yritti heikolla menestyksellä tuikata käteeni tippakanyyliä. Anestesialääkäriltä se taas ei ollut temppu eikä mikään. Jotain siinä jo laskettiin suoneen kun vielä yksi ihminen tuli kysymään että oliko nyt niin että olen allerginen porkkanalle? Siitäkös kummastuin että nytkö olisi porkkanan syönnin aika? Einestarjoiluksi asti se homma ei edennyt mutta opin että heidän käyttämänsä desinfiointiaine sisältää porkkanaa, joten minut marinoitiin jollain muulla (vodkalla?) sen sijaan. Kukaan ei kerennyt edes puhua numeroista mitään kun olin jo unten mailla. Seuraava havainto heräämössä olikin se että leikannut kirurgi tuli moikkaamaan. Hän kertoi että sikäli kävi vähän schaisse homma että jouduttiin poistamaan imusarja kainalosta koska vartija ei ollut puhdas. Mutta leikkaus meni hyvin ja kaikki paha on poissa. Verenpainemittari hurrasi tuon tuostakin etten voinut enää nukkua joten kun ensimmäinen hoitaja tuli siinä piipahtamaan, lyötiin kättä päälle että voin poistua heräämöstä ja mennä omaan huoneeseen lähettämään tekstariterveisiä perheenjäsenille. Nyt ajettiin sängyllä koko matka, en ollut vielä aivan askelluskuosissa. Ilmoittelin Onnenpojalle ja äidille että kaikki on hyvin ja päätin että kaikki loput voivat lukea sen Facebookista koska unilääkepöhnässä kirjoittaminen hipsunäppäimistöllä on aika anulaattorista.

Ehkä koomisin viestinvaihto käytiin vanhemman pikkuveljeni kanssa, ehkä jätän sen loppupätkän vain tähän. Tämän jälkeen se varsinainen hauskuus vasta alkoi…

 

 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihan mieletön taito sinulla on kirjoittaa vaikeasta asiasta erittäin hauskasti. Tsemppiä toipumiseen :)

PoleTET
Tuumoristani huumorilla

Kiitos ja kumarrus! Täällä toivutaan notta kohina käy vaikka miten yrittävät sytostaateilla myrkyttää ;)

Amma
Why you little!!

Mä komppaan ihan täysiä. Hörisin lukiessani ja klikkasin heti klemmaria, jottei mene juttuja ohi!

Tsemiä <3

PoleTET
Tuumoristani huumorilla

Kiitos kaunis <3

ellu. (Ei varmistettu) http://elaimetjaelamaa.blogspot.fi

Haahha! Noi heräämöhommat on aina niin jänniä :D Oon pari kertaa ollu humauksella tähystyksessä (koska suoliwammanen) ja yhden kerran leikkauksessa ja JOKA IKINEN kerta nolaan siellä heräämön puolella itteni. Ekalla kertaa kyselin, että "täälläkö ne sairaalasarjan kuvaukset on!?" ja sitte kaverin kanssa (satuttiin olemaan vierekkäisissä pedeissä) huudeltiin toisillemme muutaman promillen kännihuutelut siinä hoitajien mulkoillessa vieressä xD Mutta ai että se olotila sen heräämisen jälkeen, kun olis nukkunu pahemmatkin univelat pois ja vähän vielä päällekkin :)

Mut kiva kuulla, että hyvin meni! Sitte eikun rauhassa parantelemaan :)

PoleTET
Tuumoristani huumorilla

Ahhahhaa :D Se olotila on kieltämättä vähän kätevä ja jälkikäteen piti tarkistella minkälaisia ilmoitusluontoisia parfymoituja tekstiviestejä on mahdollisesti tullut lähetettyä.. Reaaliajassa paraneminen on mennyt jo aivan mahtavasti, blogissa ollaan vielä lokakuun puolivälissä kun leikkaus oli juuri saatu pakettiin ja Roosa Nauha -kuukausi oli puolivälissä. Hitokseen paljon on ihmisellä kerrottavaa ja vekkuleita sattumuksia tästä että kestää vähän näppäillä että pääsee muutkin nykyhetken tasalle... Mutta näppikselle runtua ja blogiin lisää tekstiä on tulossa ;)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.