Ladataan...

Tällä hetkellä itselläni on takana puolet sytostaateista eli kolme ensimmäistä kertaa. Taxotere (doketakseli) on ensimmäinen lääkepatteristo joka on mennyt suoneen ja sen aisaparistona Herceptin. Tästä kokemuksen syvällä rintaäänellä päätin äityä kertomaan teille mitä kannattaa ottaa huomioon ja hankkia kotiapoteekkiinsa näiden varalta. Ihan kaikkea nimittäin ei ohjepamfletteihinkaan ole laitettu tai muisteta muuten vain kertoa. Tulossa siis aika megalomaaninen postaus. 

Oire 1: Kuivuminen. Sytostaatit kuivattavat elimistöä joka puolelta mistä voit kuvitella, ja myös sieltä, mistä et osannut ajatellakaan. Erityisesti Taxotere (Doketakseli) on koostumukseltaan jotenkin saippuamainen eli siinä on tensidejä jotka liuottavat kropasta rasvoja. Vähän kuin saisi Fairya suoraan suoneen. Esimerkiksi silmänpohjat kuivuvat mikä johtaa monella hetkelliseen näön heikkenemiseen. Huomasin moisen kun lähdin ajamaan autolla ja rekisterinumeroista ei enää saanutkaan mitään tolkkua kuin tappituntumalta. Jos siis mielessä oli silmälasien uusinta, älä törsää suotta ainakaan kalliisiin erikoislinsseihin koska herran ihme on, jos satut saamaan oikean vahvuuden näillä näön terävyyden vaihteluilla. Näön pitäisi palautua kutakuinkin uomiinsa kun koko show on ohi mutta siihen saakka helpota silmiesi ja kroppasi kuivuusahdinkoa sisäisesti ja ulkoisesti.

1)      Vesi: Juo, juo ja juo! Jos vesi maistuu ihan arseelta, kokeile maustaa sitä vaikka sitruunalla tai kurkkusuirulla tai kokeile valmiita makuvesiä. Ei ne kaikki voi kuitenkaan samalta maistua.. Omalla kohdallani makuaistiin ei ole ainakaan vielä tullut mitään dramaattisia elämyksiä, lähinnä tuntuu että kaikki maistuu hivenen laimealta. Ainoastaan tiputuksen yhteydessä pikku metallin kalskaus tuntuu kitusissa. Kannattaa muistaa että kahvi ja tee kuivattaa kroppaa vielä entisestään eli älä sorru korvaamaan vettä kyseisillä virvokkeilla. Vesi toimii myös nenään kaadettuna apteekin kärsäkannulla (taitavat sarvikuonon nimellä myydä sitä), joukkoon sarven mukana tulevalla mitalla jämy määrä suolaa (ei jodioitua, kirvistää klyyvaria kyllä jos sen teet!) ja ajelu onteloiden kautta. Helpottaa kuivuuteen ja tukkoisuuteen, räkätautiselle aivan mahtava tuote jos sieraimista yhtään ilma ja sitä myöden myös vesi liikkuu. Suuta voi purskutella myös suolavesiliuoksella.

2)      Öljyt: Edellisen kohdan riemuihin viitaten, kaikki kuivuu, ihan kaikki. Erityisesti limakalvot. Kannattaa hankkia hajutonta ja mautonta öljyä apteekista, sitä voi struuttailla huoletta joka rööriin. Nenään olen suhuttanut ratiopharmin seesamiöljyä eukalyptustwistillä ja A-vita Plus:a myös, suuhun ja värkkiin sihauttelen Ceraderm-suihketta (koska kyllä, torttu kuivaa myös lehtitaikinaksi muuten). Huulirasvaa kannattaa veivata antaumuksella ja vaseliinia sopii sipoa huulille myös. Leikkausarpea olen öljynnyt Bio-Oililla.

Öljyhommeleita: tissiin, suuhun, torttuun, kärsään ja huulille, hammastahna ja kärsäkannu ja nassulle hellä pesu sekä kosteuttava naamio

3)      Voiteet ja rasvat: Kroppaan kannattaa hieroa hyvin imeytyvää mutta kunnolla rasvaista voidetta heti suihkun jälkeen, unohtamatta rasvata käsiä ja jalkapohjia erittäin hyvin. Suosittelisin myös kynsinauhoille omaa öljyputelia koska siitä on aika kätevä annostella kynsinauhoille ja kynsipedille kynnen alle. Myös jalkakylpy merisuolan kera on erinomaisen hyvä ajatus, hyvin liotetut ja raspatut jalat imaisevat voiteet paremmin, laita päälle puuvilla- tai bambusukka ja avot - ihanan pehmeät ja kosteutetut jalat.

Jokerivinkki: Tippakanyylin kohteena oleva suoni todennäköisesti suuttua tupsahtaa saamastaan kohtelusta, sitä voi rauhottaa mahtavasti Hirudoid forte –voiteella. Sen käytön voi aloittaa jo pari päivää ennen tiputusta ja jatkaa tiputuksen jälkeen esim. viikon verran tai kunnes suoni näyttää mukavasti taas ihon alla pullottavalta kastemadolta.

4)      Kasvovoiteet: *huokaus* Vaikka hattukoko ei olekaan huoltoaseman mittarihupun kokoluokkaa, tuntuu tämä olevan erikoisen aikaa vievää puuhaa, kiitos kortisonin. Nimittäin tämän sytostaatin kanssa käytettävä kortisoni isolla annostuksella saattaa aiheuttaa aknea. Tai järjestää ainakin keväistä kukintaa ympäri naamataulua ja aknelle tyypillisiä alueita, kuten dekoltee ja selkä-hartiajaosto. Kukinta räjähtää käsiin kutakuinkin kun sytojen jälkeinen turva-aika 10 päivää on mennyt, eli periaatteessa kun voisit mennä ihmisiin mutta naama on muuttunut yön aikana kovastikin pizzan näköiseksi. Itse olen taistellut sitä vastaan seuraavasti:

Aknehankaluuksiin auttavat möhmät, pesua ja kuorintaa, naamiota ja sipomistuotetta ja näppylänkuivatusrasva

a.      Puhdistus Laveran 3in1 Wash, Scrub, Maskilla ja jokerina Emma S –sarjan Enzyme peeling happonaamiolla (rajut on konstit!) Happokuorintaa ei kannata unohtaa naamaan määrättömäksi ajaksi, lopputulos on railakkaan punainen naama josta tulee mieleen punapersepaviaanin pyrstö kiima-aikana. On kokeiltu.

b.      Kasvovesi, apteekin Acnexilla pyyhintä ongelmakodista (joihin tiedän finnejä tulevan tai yllätyspaikat joihin tuli jo).

c.      Silmänympärysvoide

d.      Seerumi

e.       Ongelmakohtiin apteekin Acnicyl-voide

f.        Päivä-/yövoide.

Lärvinpelastuspatteristo, kasvovettä, sen seitsemän sortin seerumit ja voiteet. Ei huvita edes miettiä paljonko näihin on valuuttaa palanut.

Tähän rasvojen kanssa tolskaamiseen saa turattua yllättävän paljon aikaa, mutta selvästi se on helpottanut tilannetta varsinkin kun toisesta kierroksesta eteenpäin on osannut ennakoida ja ennalta ehkäistä tulevia katastrofeja. Ja niinä päivinä kun kaikista hyvistä hoitoyrityksistä huolimatta naama kuitenkin näyttää apinan perseeltä, olen saanut ihon aivan siivon näköiseksi Bare Mineralsin tuotteilla. Helposti on voinut lähteä ihmisiin.

 

Oire 2: Karva- ja kynsiongelmat

Kynnet kannattaa pitää jatkuvasti lakattuna,geelilakattuna tai ottaa rakennekynnet omien suojaksi. Kynsi kärsii jostain syystä vähemmän kun näin on. Huhupuhetta on kuulunut käytävillä että mitä tummempi, sen parempi. Mutta ehkä tässä on käyttäjän preferenssi sekoittunut faktaan. Joka tapauksessa pinnoita kynnet jollain edellä mainituista keinoista välttääksesi mahdollisuuksien mukaan kynsivaurioita. Muistathan että varpaissakin on kynnet (vielä)! Miehille tiedoksi että miehillekin suositellaan tätä, kynsilakkaa saa myös värittömänä että ei tarvi Peggy Bundyn punaista laittaa jos ei välttämättä halua.

Hiustenlähdölle ei oikein mahda mitään. Itse olen syönyt ennen syöpädiagnoosia tapahtuneeseen sulkasatoon Priorinia ja käyttänyt Priorinin shampoota sekä Plantur 39 shampoota, joilla ilmeisesti on jotain vaikutusta ollut karvojenlähtöön koska näytän edelleen enemmän Mikko Mallikkaalta kuin Urho Kekkoselta.

Minä ja Mallikkaan Mikko. Aika samikset vai hä?

Päänahkaa ei kannata unohtaa, sen voi pestä hellävaraisella pesuaineella / shampoolla ja laittaa hiuspohjaan öljyä tai kuivan päänahan tuotteita (itselläni Bio+:n hiuspohjan tehokosteuttaja ja Cutrinin hiusöljy käytössä). Jotain lapsen kylvämän rairuohon näköistä vesakkoa sieltä todennäköisesti kyllä kasvaa. Sytostaattien jälkeen kestää noin 6 viikkoa että hiukset alkavat taas kasvaa normaalimmin. Paljon olen kuullut sytostaattikiharoiden kasvamisesta ja jään sitä jännityksellä odottamaan! Itselläni on sen syistä pikku teoria. Koska kaikki kuivuu, kuivuu myös hiuspohja. Kuivuminen muuttaa hiustupen mallia niin että se litistyy kuivuessaan ja kinahtaessaan. Mitä litteämpi on hiuksen profiili, sitä kiharampi on hius (tämä on oikeasti parturikampaaja-koulutuksesta opittu fakta).  Eli kuivunut ihminen saa kiharan tukan kunnes tilanne normalisoituu.

Pääasiat. Kuivaharjausharja, öljy, kutinaan jeesaava seerumi ja kosteutusmöhmä. Näillä pärjää!

Ripset ja kulmakarvat olen ainakin toistaiseksi onnistunut säilyttämään päässä Talikan ripsiseerumin avulla. Sitä olen hövelisti tupsutellut niin ripsiin kuin kulmakarvoihinkin aamuin ja illoin. Ystävän fafalla oli pudota rapsahtanut myös ripset ja kulmat, mutta jotenkin en usko että ukkimies olisi ripsiseerumin suurkuluttajia. Sopii esittää dokumentaatiota jos toisin on! Yksi merkittävä ripsien säilymistekijä on, ettet ikinä koskaan milloinkaan nuku ripsivärit silmissä! Sillä keinolla saa terveetkin ripset tippumaan irki, saati sitten sytostaattien haurastamat. Mukava uutinen on, että myös kaikki muut karvat lähtevät vallan kätevästi. Ainoat ripsien alla olevat karvat mitä todella olen jäänyt kaipaamaan ovat nenäkarvat. Niillä selkeästi on hommansa räkäjarruna ja ilman lämmittämisessä ja kosteuttamisessa pakkassäällä. Ilman nenäkarvoja kannattanee pitää nästyykiä käden ulottuvilla koska räkä on ylähuulessa ennen kuin kerkeät paikalta tikahtaa. Räkäjarruna ja ilmanlämmittimenä on toiminut kätevästi nenäliinasta askarrellut kärsätöpselit. Seesamiöljyt alle ja tollot perään, niissä riittää tuurilla pitoa noin 20 minuutin ulkoilun verran.

Naaman väritysjauho apinanpersepäivien varalle, silmikarvaseerumi ja kulmakarvasetti jossa on 3 sapluunaa millä voi värittää mieluiset sulkeet otsaansa (Sen löysin Kinnunen Oy:n tukusta, mistä peruukitkin lähtivät mukaan). 

Oire 3: väsymys

Doketakselin kylkiäisenä tulee melkoinen mälli kortisonia. Kortisoni virittää aluksi hirveille kierroksille, joiden vimmaamana sitä siivoaa ja askartelee ja värkkää ja valvoo. Mutta kun kortisoni loppuu, huomaa että väsy on jotain aivan järkyttävää ja olo on todella raskas. Kuollut paino saa aivan uuden merkityksen, varsinkin itselläni 5. päivä tiputuksesta (tiputus siis on päivä 1.) oli todella väsyttävä ensimmäisellä kierroksella. Lääkäriltä sain vinkin käyttää ”kortisonin häntähoitoa” Käytännössä tarkoittaa sitä että kun ohjeessa sanottu 4 päivää on ohi, voi seuraavina parina päivänä ottaa vielä 1-2 tablettia tasaamaan tilannetta. Se ei pahenna oireita (kuten akne ja unettomuus ja ylikierrokset) mutta helpottaa väsymystä kovasti. Toinen hyvä konsti on mennä vaikka vartiksi lenkille. Pieni kevyt happihyppely auttaa pääsemään taas elävien kirjoihin zombielandiasta. Ja ylläri, kannattaa nukkua vähän normaalia enemmän mutta sänkyyn en jäisi asumaan niin että seuraavaksi hoidetaan makuuhaavoja.

Oire 4: suuvaivat

Suuhan on mitä pisimmälti sitä limakalvoa, joka ottaa osumaa. Sitä myöden suusta huolehtiminen on erinomaisen tärkeä juttu sytostaattipotilaalle. Ensinnäkin hanki hyvä ja pehmeä hammasharja. Muista vaihtoväli tai jos sairastat kuumeisen infektion, sen jälkeen harja vaihtoon. Itse ostin Hulluilta Päiviltä kunnon sähköjurmuuttimen ja vaihtopäitä läjän. Ei tarvi olla niitä tämän syövän aikana uusimassa. Pehmeitä ovat kaikki tyynni. Lisäksi jos on taipumusta ylitormakkaan harjaamiseen, kannattaa ottaa semmoinen hälyvalolla varustettu hammasharja, se alkaa loimottaa jarruvalon punaisena jos painat liikaa. Toinen varma indikaatio liiallisesta voimankäytöstä on katkennut varsi, äidille kävi se. Hammastahnaksi käy kaupasta Elmex sensitive, ei juuri vaahtoile. Salutemia saa puolestaan apteekista, apteekin hintaan. Nyrkkisääntönä kumminkin se, että älä laita suuhun juttuja jotka vaahtoavat (sisältää tensidiä) tai alkoholia sisältäviä suuvesiä koska ne liuottelee kyllä vaivalla vaalitun rasvan pois suustakin. Osastolta tulee aika hyvä vinkkipumaska tähän hommaan. Happamia juomia kannattaa juoda sytostaatin jälkeen, esim. karpalo ja puolukkamehut sopii siihen mainiosti. Suupielet halkeilevat ainakin omasta päästäni, joten olen turvautunut myös B-vitamiinilisään ja Bepantheniin. Puhun vähän aussityyliin toisesta suupielestä ja joudun pitämään soukempaa suuta kuin luonnostani haluaisin.

 

Oire 5: pahoinvointi/kuvotus

Ota kiltisti määrätyt pahoinvointilääkkeet, varsinkin ensimmäisellä viikolla. Myös salmiakki saattaa helpottaa kuvotusta, samoin tomaatit. Niitä kannattaa pitää käden ulottuvilla niin että voit syödä pari pikku tomaattia ensin ja nousta vasta sitten. Tasainen ruokarytmi auttaa myös, älä päästä mahaa tyhjenemään kokonaan, siitä tulee ätväkkä olo. Mutta niin tulee kokonaisen kovehtirasian syömisestäkin, eli tolkun peräistä ruokailua. Itselläni saattaa tulla myös suolan puutteesta kuvotus, siihen tykkään nautiskella lasin Samariinia, jo vain helpottaa! Ensimmäisen sytostaattipatterin aikana en ole kärsinyt pahoinvoinnista, ainoastaan pikku kuvotuksesta jos maha on liian tyhjä. Se menee onneksi syömällä ohi. Seuraavaan sytosettiin olen varautunut ostamalla nättejä 5 litran ämpäreita, niitä ajattelin sijoittaa ympäri huushollia että on somat sangot mihin oksentaa tarpeen vaatiessa aina käden (suun) ulottuvilla.

Oire 6: Huono vastustuskyky

 Tämä se on yhtä persettä! Nimittäin seuraavat 10 vrk sytostaatin saamisen jälkeen vastustuskyky on aika olematonta. Jos on joku kuppa liikkeellä, niin todennäköisesti sen saat.  Ja se kestää, ja kestää. Parhaat konstit välttää näitä ikäviä tautihässäköitä on tietysti välttää ihmisiä, erityisesti väkijoukkoja. Eli soronoo massatapahtumat, julkset kulkuneuvot ja avokonttorit. Asioinnit on hyvä ajoittaa niin, ettei kaupoissa tahi muissa kohteissa ole ruuhkaksi asti sakkia. Käsidesiä kannattaa hölvätä avokätisesti kun jossain liikut eikä ole mahdollista pestä käsiä. Milloin käsienpesuun on tilaisuus, tee se pieteetillä ja saippuan kera. Hyvä hygienia on enemmän kuin sata jänestä.

Pähkinänkuoressa: juo hitokseen paljon vettä, käytä rasvaa, öljyä ja voitele kaikki mahdollinen, älä osta uusia rillejä, älä käytä vaahtoavia pesutuotteita (paitsi käsiin on vähän pakko), lakkaa kynnet, nuku ja ulkoile, elä ja nauti! Mutta älä isolla sakilla. Lykkyä pyttyyn! Ja jos olet jo tämän härdellin vetänyt kunniamaininnalla kotiin ja huomaat että jotain niksiä vielä olisi tähän lisätä, niin lisää ihmeessä omat vinkkivitoset kommentteihin. Näitä jaetaan joka kerta hoitohuoneessa kun tippapullolla ollaan ja tavoitteena on tietysti helpottaa niin monen muun taistelutoverin arkea kuin suinkin voidaan eli sopii osallistua!

Tollot nokkaan ja menoksi! Näillä tolloilla pärjää kyllä, näyttää vaan porsaalta. 

 

Share

Ladataan...

Sytostaattien aloitusviikolla oli ihmisen lapsella arjessaan tupsetta.  Aloin pikkuhiljaa ymmärtää että tämä syövän sairastaminen käy kokopäivätyöstä, niin väkevästi se juoksutti tuolla viikolla. Maanantai avattiin verikokeilla sekä EKG:llä; jälleen kerran piti osoittaa hyväsydämisyytensä lääketieteelle. Verikokeen ottaja oli erityisen taitava, en tuntenut oikeastaan mitään. Se on aina ilahduttavaa koska tässä rumbassa kyllä välillä tuntee olevansa neulatyyny. Samalle päivälle oli lisäohjelmistona passikuvassa käynti. Edellinen passi vanhentui päivää ennen kuin löysin pahkuran daisarista joten oli pakko hoitaa sekin asia kuntoon niin kauan kuin vielä oli tukka päässä ja terveen näköinen. Tavoitteena edelleen häämötti päästä talvella 2016 kaukomaille. Tai keväällä. Samalla kävin kysymässä optikolta, josko hän voisi ehjätä silmiklasini joista oli sanka langennut irti. Kuulemma ainoa tapa korjata juuri ne rillit olisi ollut hephep-liimalla. En jotenkin innostunut ajatuksesta että sanka on liimalla kiinni ja rillikotelo yhtä suuri kuin hatturasia. Että ollaan olemassa olevien toistaiseksi ehjien kakkuloiden varassa sitten.

Se oli melkoisen täyden oloinen viikko noin lähtiäin päälle. Kissako oksensi kalenterini väliin?

Tiistain ohjelmanumero oli syöpätukan leikkaus. Tähtäimessä oli lyhyt ja ytimekäs malli joka ei kohta varistessaan aiheuta niin kamalaa sotkua kuin pitkä tukansuttura eikä varsinkaan tuki viemäriä. Olin varannut ajan iltatyöpaikallani FitnesSpalla olevasta Studio UniQ:sta, jossa kampaajamestari Jenny Kurki odottelikin sakset napsuen. Totesin siinä pesupaikalla istuessani että viimeksi olen tainnut olla kampaamossa käsiteltävänä 2007, ja nyt heti taas tulin! Entisenä kampaajana olen värjännyt hiukseni itse omasta päästä ja milloin on leikkauksen tarvetta esiintynyt, on homma hoitunut vanhojen kollegojen kanssa oravannahkakauppoina jonkun keittiössä. Olin ehtinyt jo valmistautua henkisesti tähän lyhyeen hiusmalliin, mutta osannut arvata miten innoissani siitä olin! Alkoi jo valmiiksi harmittaa että mitä jos tukka tippuu saman tien siihen syöpäsairaalan tuulikaappiin pelkästä ajatuksesta että nyt alkaa sytostaatti?  Että montakohan päivää tätä lystiä riittää? Pään valmistuttua huristelin rinta rottingilla kotiin ottamaan kuvia uudesta tukasta ja pitämään pikku huilit. Illalla palasin työn merkeissä samaan lokaatioon ohaamaan pitkästä aikaa kaksi tankotanssituntia (ja keekoilemaan uudella lookillani). Ihan älytön määrä tuli kehuja muutoksesta. Ja miten ihanalta tuntui palata omien oppilaiden pariin, porukkaa oli kuin herättäjäseuroissa!

Ensin lensi ponnari roskiin, tämän verran sotkua jäi vielä lattialle operaation jäljiltä!

Töiden jälkeen pikku selfiehetki treenikuvahaastetta varten -todistettavasti sorvin ääressä

Keskiviikko se olikin sitten semmoinen päivä että oksat pois ja pala latvaa suutarin kuusesta. Kalenteriin oli aikataulutettu ensin hammaslääkärikäynti Tuusulassa. Koko kuupa oli kuvattu siltä varalta että jos mitään ongelmia hammasosastolla on, ne saadaan korjattua ennen sytostaattien aloittamista. Yksi pieni vuotava paikan reuna löytyi tarkistuksessa ja sen korjaus oli siis ohjelmassa. Ei paha. Siitä oli 75 minuuttia aikaa siirtyä fysioterapoitavaksi Kirralle ja sieltä puolestaan tunti aikaa siirtyä Meikkuun syöpälääkärin vastaanotolle. Kaikki vaikutti paperilla hyvältä, mutta mutta…! Siitä päivästä tuli päiviteltyä Faceen seuraavaa.

FB 11.11.2015

Määpä kerron miten lepponen voi syöpäsairaslomapäivä olla... Heräsin hitokseen aikasin että mulla on reilusti pelivaraa aamulla jua kaffia, syä aamupalaa, kuupailla makisa, päivittää tietouttani maailman ja ystävien asioista ja hoitaa tietysti koirat. Siinei kuulkaa ollu mitään, se meni siltä osin komiasti tuubiin.

Ykkösetappihan oli hammaslääkäri. Niilläpä oli pantu ilimanki ahas parkkipaikka remonttiin ja käytännösä kaikki hammashoitolan parkkipaikat oli otettu raksansetien käyttöön. Mää veivasin ja vatkasin auton kans kaikki maholliset ja mahottomatki paikat.. Viimein yheltä myös täydeks tuutatulta parkkipaikalta sytty neppiauton peruutusvalot -ja minähän tartuin tilaisuuteen! Tuuttasin oman farkkuni sen kinneriauton paikalle.. Tila oli sen verran nafti että päädyin kulkeen vänkärin ovesta, koska kuskin puolelta ei olis mahtunu ees ajeltu lampaan pää. Meinas tulla hoppu täsä showsa! Silti ajoisa paikalla, tiks piippasin ihteni tulleeks ja lähin etsiin huonetta 13 (nice). Myös hammashoitolan sisällä oli remonttihärdelli. Kesken mun operaation kuulu semmonen huuto seinän takaa että jäi meitä kaikkia jännäähän oliko se unelma-a(a)siakas vai työtapaturmahuuto. Hammaslääkäri oli hyvä, tehokas, hoiti hommansa ja puudutti mulle Billy Idolin ylähuulen. Toivoteltiin joulut ja semmoset, ja mää lähin.

Aikaa oli reilusti, joten menin hakeen ääsmarketista evääks salaatin, banskun, protskupatukan ja rahkan. Söin sen patukan ajellesani kohti kirraa ja fysioterapeutin strangikäsittelyä. Arvaattako jo..? Ei yhen ensimmäistä vapaata parkkipaikkaa koko lasareetisa! None! Niinpä mää sitte suoritin lempipuuhaani paskarigin pyöritystä -Helsingisä. Fy Fan! Viimein auto parkkiin kyttiksen eteen, hilukokoelmasta sain parkkiakaa niin että jäi 4 min hyppyaikaa vastaanoton päättymisestä tulla autolle. Pystyin siihen! Fyssari oli vaikutettu siitä että oon saanu ite omat strangini napsuun.

No siinä seuraavana sitte oli se syöpäsairaalaan meno, Helsinkiä seki. Luulis että siihen tunti riittää..? Mutta kas kummaa, Meilahden parkkipaikkatilanne oli yhtä identtisen perseestä ko muutki päivän pysäköintimestat HUS:n alueella. Veivasin sielä kaikki maholliset ja mahottomat paikat läpi, suutuin, ajoin Kisahallille ja kävelin sieltä. Otin 2 tuntia parkkiaikaa, koska riittäähän se ny mahtavasti lääkäriläynnille, hä?

Paitsi että sen lääkärin ajat oli myöhässä (ite myöhästyin vain minuutin tästä kaikesta sirkuksesta huolimatta) niin siinähän oli toki myös hoitajan vastaanotto. Ja tutustumisrundi päiväosastoon ja mun tulevaan tipan vartijaan. kaikki oli mukavaa ja mielenkiintosta, paitsi eteiseen parkkeerættu mummu. Se perseili kaikille hoitajille ja lääkäreille ja äkseeras muitaki potilaita. Aattelin että mitähän se mulle tupsahtaa ko menin ohi, takaa kuulin vain että olipa pirtsakka tyttö!  Pirtsakka,nuori ja tyttö mainittu samalla reissulla!

Siinä osastolla oli semmonen sosiaalikori mistä saa ottaa aina ko käy pipon, martat niitä kuulemma alati neuloo lisää. Ihana ajatus! Mun aika oliki perjantaille 13. ja totesivat että kannattaa varata koko päivä siihen riemuun sitte. Kuulostaako onnekkaalta? Reseptejä tuli 5 erilaista. Ilmeisesti täytyy hankkia lääkedosetti. No kello oli 15:00 ko pääsin lähteen takas kohti autua. Parkkiaikaa oli 15:08 asti. Olin auton luona 15:21. Ei ollu sakkua, ihanata! Olin ajatellu kävästä töisä siinä kotimatkalla, mutta niinhän mää sitte vielä juutuin ruuhkaan. Ajoin myös vahingosa Lahden motarille koska vieresä olevan bussin takia missasin kyltit. Tästä kämmistä johtuen ajoin myös sporakaistalle. Ja näin että nypä tulee spora kohti, peruuttakaan ei voi takaisin valoristeyksesä. Ei auttanu ko kengittää xenalla pysäkkialueen ohi ja tuikata kanttikivien yli suojatien kohalta muitten sekaan. Siinä oli kyllä varsinainen antikliimaksi!

Lähes täyden työpäivän laukattuani ilman muuta ruokaa kuin protskupatukka säntäsin tyhjentään Jokelan apteekin pilkkahintaan. Hopulla kotiin ja syömään, molen NIIN ansainnu päivän asiointivapaata!

Päivän parhaat hetket oli kun Ulla kertoi aktivoineensa mulle kortin Padmalle, mulla on ikään kuin syövästäkuntoutussponsori. Pääsen singuttamaan kaikki kirraavat paikat kuntoon, onni ja auvo! Ja toinen tähtihetki kun mun ihana sirkusopettaja Tiinaliina oli lähettäny mulle ihanan pipon pian kaljun pääni lämmikkeeksi.

Oon jotenki edelleen äimistyny mitä mää olen tehny ansaitakseni noin ihania ystäviä kuin mulla on?! Kaikki yhteydenotot, tsempit, avut, välittämiset, seura ja vielä yllätyslahjatkin saa minut ajattelemaan että jos ihmiskunta koostuis samanlaisista ihmisistä kuin mun ystävät on, maailmassa ei olis yhtään oikeaa ongelmaa, saati sotaa.

 

Torstaina kalenterin mukaisessa ohjelmassa ei ollutkaan muuta kuin arvonlisäverojen laskemista ja valmistautumista tulevaan onnenpäivään. Perjantai 13. on ollut itselleni vähän jännä päivä aina siitä lähtien, kun ala-asteella ollessani perjantaina 13. päivä päästiin koulusta klo 13. Lähdin pyöräilemään kotia kohti. Oli liukas keli ja kotitie oli profiililtaan kuin kananmunan kuori. Köröttelin hiljalleen tien reunaa pitkin kun vastaan tuli naapurin rouva joka oli vasta saanut ajokortin. Hän säikähti ilmeisesti minua koska veti pänkkäjarrutuksen jonka seurauksena auto lähti heittelehtimään ja tietysti tulla tumahti minuun pahki. Minä ja pyörä silmälleen kenttään ja rouva ja auto vielä jatkoivat liukuen hetken matkaa. Kun auto pysähtyi, hän peruutti viereeni, veivasi ikkunan auki ja kysyi ” Kävikö kipiää?” -no mitäpä luulet, ajoit autolla päälle?! Pyysin ja sain kyydin kotiin. Seurasi sairaalareissu ja jalka käpellettiin reidestä nilkkaan asti pakettiin. Tämän episodin jälkeen olen suhtautunut vähän kätevästi perjantaihin jos se sattuu olemaan 13. päivä.

Mahajännittäjänä otin perjantain 13. vastaan tietysti vatsanväänteiden kera spa-osastolla, kuten niin monet muutkin syöpäseikkailuun liittyneet jännittävät päivät. Onnenpoika vei minut aamupalan jälkeen junalle joka lähti 6:59, mikä ihana aika olla jo liikkeellä. Minun piti mennä syöpäosastolle labran kautta, en vain enää muistanut että mitähän verikokeita ja minkä takia tällä kertaa otetaan. Verikokeisiin ei juuri ollut jonoa, joten pääsin melkein odotustilan penkkiä kuluttamatta sisään – ja ulos. Aikaa oli lupoksi asti joten hipsuttelin vielä kahvilaan aamusumpille. Kun tepastelin minulle edellisellä reissulla osoitettuun parteen sisään, meidän neljän hengen kammarissa oli jo yksi potilas odottelemassa tippanojatuolissa, hän oli viimeisellä sytostaattireissulla, minä ensimmäisellä. Minä otin ohjeistuksen mukaisesti sängyn. Siinä olikin kotvaksi järjestelemistä koska tulin vappupiknikvarustein sisään. Ei puuttunut kuin huopa ja skumppa (no myönnetään, en myöskään tullut ylioppilaslakki päässä pallojen ja serpentiinien kanssa, vaikka ei paljoa puuttunut). Olin varannut kylmälaukullisen evästä kun odotettavissa oli että päivä kuluu narun jatkona.

Oma hoitajani on aivan ihastuttava vähän varttuneempi rouva, joka osaa laittaa erinomaisen hellästi tippakanyylin suoneen. Aloiteltiin siis Herceptin –tipalla, joka on hormonaalisen syövän täsmäase. Sitä lasetettiin latausannos, 90 minuutin setti. Pieniä vilunväristyksiä siitä tuli, mutta ei mitään muuta. Se meni mallikkaasti. Ajettiin pikku pesuohjelma ja pidettiin väliaika, kahvia ja pullaa. Paitsi että lohisalaattia, minä vedin lounaan siinä pedissä ja pysyin hoitajan valvovan silmän alla siltä varalta että jotain allergista reaktiota ilmenisi. Väliajan jälkeen alkoi sytostaatti, hiljaisella tiputusvauhdilla ensin. Hoitaja kertoi että kun tunnen metallin makua suussa, se tarkoittaa että sytostaatti on päässyt kohteeseen. Ensimmäinen kierros ikään kuin perillä luuydintä myöden. Limakalvojen suojaksi ja makuaistimuksia vastaan tarjolla oli koko ajan jääpaloja ja mehua, puhumattakaan kaikesta omasta tarjoilustani. Nykyään ei enää käytetä kylmähanskoja eikä hattuja ettei kynnet ja karvat lähtisi, koska halutaan, ettei se syöpävihulainen jää karvatuppeen tai kynnen alle kyyristelemään. Kynsille suojaksi suositellaan vähintään kynsilakkaa. Olin vetänyt geelilakkaukset kynsille etukäteen ohjeistusta noudattaen. Eikä tukkakaan tippunut päästä tiputuksen aikana. Yksi uusi sytostaatin aloittaja tuli kanssani samoihin aikoihin ja vertailtiinkin heti kalenterista että meillä on treffit kolmen viikon välein tänä talvena. Ajatus siitä, että vieruskaveri, huone ja hoitaja ovat koko ajan samat, oli jotenkin kotoisa. Viimeiseen vuoroon kanssani tuli taas pötköttämään viimeistä sytostaattia saava rouva. Hän oli kotoisin toiselta puolelta maailmaa eikä tuntenut entuudestaan ketään rintasyöpäpotilasta. Tuntui hurjalta ajatella miten yksin hän on tilanteensa kanssa joutunut olemaan. Oma halu auttaa muita kohtalotoverittaria voimistui siinä. Täräytettiin siitä facebook-kaveruus aluilleen jotta voidaan jatkossa vaihtaa kuulumisia koska samassa huoneessa tuskin enää tavattaisiin.

Kun koko tippasirkus oli ohi, oli aika valita ensimmäinen reippauspalkinto Marttojen pipokorista. Pinkkinenhän sen olla piti! Kotimatka taittui mukavasti Kela-taksilla, huimat 16 euroa maksoi se lysti itselle. Olo oli aivan normaali, olin jotenkin odottanut että oksettaa kuin maailmanlopun krapulassa ja sen varuilta olinkin ottanut kakkapusseja (tyhjiä) käsilaukun täyteen. Eipä onneksi tarvinnut niitä minkään tuotoksen eristämiseen! Kotona odotti ihana yllätys, ruotsalaiskollegoiden lähettämä syövänpeittoamisranneke. Illalla oli hitusen flunssainen olo, mikä kuuluu Herceptinin sivuoireisiin. Muuten ei ollut mitään kummallisia tuntemuksia. Lauantaina piti pistää Neulasta –kasvutekijäpistos omaan napaan. Kyseinen tuote aiheuttaa luusto- ja lihaskipuja. Suurien luiden päät, kuten lonkkaluut alkoivat juilia iltaa kohden ja lenkin lallersinkin aika moderaatilla tahdilla. Lauantai oli varovainen tunnustelupäivä kaiken uuden edessä. Kortisoni veti emännän kuitenkin sen verran kierroksille että koko ajan täpisytti ja piti surata sataa asiaa kerralla. Sunnuntaina lähti aivan käsistä se homma ja haravoin koko pihan valmiiksi kun sää oli myöden. Jälkikäteen mietitytti oliko aivan järkevä veto sekään, rakko kämmenessä kertoi jotain siitä raivosta millä pihaa oli siivottu. Tankoilijan känsäistä kouraa nimittäin saa hiestää aika urakalla jos siihen meinaa saada lysmyn aikaiseksi.

Ensimmäinen erä kuudesta tippuu ja kotona odotti tämmöinen terveinen tissivihulaiselle, riemastutti valtavasti.

Seuraava viikko oli viimeinen siaraslomaviikko ja sille viikolle oli varattu ohjelmistoon peruukin sovitusta Idan kanssa, radiohaastattelu Tuija Pehkosen kanssa, fysioterapiaa ja Gammmakuvaus – taas sydämen asioita. Mutta niistä tuonnempana lisää. Seuraavaan postaukseen tulee täsmäiskuna infoa niille jotka valmistautuvat sytostaatteihin, Sytostaattien Niksi-Pirkka. Läheiset voivat myös poimia pikku vinkkejä millä tuotteella sitä omaa syöpäläistään voi ilahduttaa vaikka joulu jo menikin. 

 

Share

Ladataan...

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/14591789/?claim=ktj6ya8jkaz">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Minä, koirat ja syvät mietteet kotiuduimme lauantai-iltana varsin tiukalla aikamarginaalilla, kiitos talvinopeusrajoitusten. Kotona odotti pikku yllätys. Onnenpoika oli aloittanut remontoimaan eteistä. Mielessä kävi että olipa luojan lykky kun siivosin lähteissä, miltähän tämä mennytten maja muuten näyttäisi tällä hetkellä? Aikaa kuitenkaan ei ollut liikoja jäädä kummailemaan tilannetta joten hoidin koirat kuosiin ja hyppäsin taas auton rattiin, onneksi ajomatkaa ei enää ollut kuin parisen kymmentä kilometriä. Suunnistin kohti Järvenpään Keudan rantasaunaa, paitsi että sitä ei löytynyt mistään. Ei navigaattorin avulla eikä omien visuaalisten havaintojenkaan perusteella. Tutustuin kaikkiin mahdollisiin kiintestöihin tontilla ja sen ulkopuolella. Viimein ymmärsin että koska en ole suunnistuslahjoiltani lähelläkään Minna Kaupin tasoa, tarvitsen ehkä apua joten soitin nolona että en minä nyt löydä täällä pimeän kähmässä rantaa saati saunaa. Sain ohjeet ja löysin niiden avulla pienen kärrytien, jonka päähän kyseinen mukavuuslaitos verhoutui. Toki yritin vielä väärästä portista kapsäkkieni kanssa sisään mutta onneksi huhuilijat ovella saivat korjattua universumin ehkä toivottomimman suunnistajan kurssin.

Pöydässä oli jo pikku purtavaa ja virvokkeita ja sauna lämpiämässä, mökin puolella nauru raikasi ja juttu luisti. Minäkin olin innokkaana osallistumassa pikkujoulusaunaan, vaikka leikkaushaavani kanssa se jäikin varsin tyngäksi pikkujoulusuihkuksi. Teki sekin toki hyvää pitkän matkan päälle. Rohkeimmat hipsuttelivat hyiseen Tuusula-järveen uimaan. itse uskalsin syrjäkarein katsoa sinne päin ikkunasta täysissä pukeissa. Illan antimet olivat filippiiniläis-vietnamilaista keittiötä parhaillaan ja vaikka onnistuinkin syömään itseni aika taneliksi tälläkin rupeamalla, olo ei ollut ollenkaan vastaava kuin edellisillan kebab-mätön jäljiltä. Tunnelma oli niin huikean hilpeä että nauruvesi roiskui silmistä ja henkeä haukottiin hysteeristen hepulien kourissa. Osa lähti pistämään vielä virsulla koreasti illan päälle, itselläni painoi vielä Juha Tapion keikka sen verran silmien takana että olin enemmän kuin valmis kotiin kun syömiseen viimein tuli stoppi. Pahin ylensyöntikokemukseni on ystävien luota lähinnä kiinalaisen keittiön parista, silloin söin niin että en saanut kenkiä kiinni kun piti lähteä kotiin. Nyt meni sentään vähän paremmin. Kannatti ottaa nauhakengät!

Sunnuntai ja koko alkuviikko meni remonttikaaosta selättäessä, välinehuollon parissa, talvirenkaiden vaihtamisessa ja yleisessä jallailussa. Elätin myös hurjan tuntuisia haaveita Facebookin mukaan:

2.11.2015 Haluaisin saunata, ajaa kainalokarvat myös oikealta puolelta ja rasvata tissin JA laittaa dödöä kumpaanki kainaloon. Mulla on kovat toiveet heti maanantaina!

Keskiviikolle oli kalenteriin kirjattu ensin lääkärin tapaaminen Kirurgisessa sairaalassa (lopetuskäynti) jossa käytäisiin läpi patologin lausunto kasvaimesta, hoitosuunnitelma ja tarkistettaisiin miten olen toipunut. Samalle päivälle oli varattu audienssi myös fysioterapeutille samassa sairaalassa mutta eri portaassa. Hänen hommansa oli puolestaan käsitellä imusolmukkeiden poiston jälkeen kuivahtaneita ja kinahtaneita imuputkia eli strangeja jotka saattavat aiheuttaa varsin mittaviakin liikerajoituksia ja kiristyksiä käteen. Olin jo huomannut, että kyllä joku karraa vastaan näyttävää päivittäistä Voguenomaista käsikoreografiaa vääntäessäni. Molempia ohjelmistoja piti vähän jännittää. Tuomion kuuleminenhan on aina kuumottava tilanne, ollaan nenäkkäin sen faktan kanssa kuinka isossa lirissä tässä oikeasti ollaan. Ja toinen asia oli tietysti se, että miten pahasti käsi on vaurioitunut leikkauksessa vai onko ollenkaan? Imusarjan poisto saattaa aiheuttaa jopa hermovaurioita, mikä oli ehkä suurin pelkoni.  Mietin, tuleeko kädestä vielä normaali ja jatkuuko toinen työ ja harrastus entisellään kun pääsen kuntoon? Näitä vatkasin mielessäni koko alkuviikon.

Keskiviikkona 4.11.2015 odotin Kirurgisen sairaalan rintakirurgian polilla vuoroani ja janoissani ajattelin ottaa pikku vissyt, kuten aikanaan Artturi Reinikainenkin usein teki. Mahtava idea muuten, mutta pullossa oli painetta kuin formulakisojen palkintopulloissa ja reisillehän se meni, kirjaimellisesti. Heti kun olin saanut housut ja penkin perusteellisesti kasteltua, minut kutsuttiin sisään. Ensin tutkittiin leikkaushaava (totta kai kengät pois tässä kohtaa). Kun haavateippi poistettiin, mitä nynnyyksissäni en itse ollut tehnyt, oli lopputulos vielä parempi kuin osasin odottaa! Myhäilin tyytyväisenä kirurgille että kylläpä olet taitava käsistäsi, pitäisikö sinun nyt leikata tuo toinenkin kun nämä meikäläisen kannut muistuttavat Lauri Tähkän silmiä? Tissit katsovat koko yleisöä kerralla kun toisen tissin ryhti on nyt 30-vuotiaan (tai jopa alle) ja toinen näyttää ikäiseltään, neljää kymppiä tavoittavalta. Seurasi huvittunutta hymähtelyä mutta ei suorilta ainakaan luvannut nuorennusleikkausta tissi kakkoselle.

Seuraavaksi oli aika vakavoitua patologin faktojen äärelle. Selvisi että kasvain on aika lailla in situ (paikoillaan) mutta sillä on ollut pikku sateliitti. Lisäksi kaikkiaan 3/25 imusolmuketta kainalosta oli ottanut osumaa, mikä nyt ei ollut kovin paha. Isoin metastaasi oli ollut 8 mm kun taas tämä alkuperäinen emokasvain oli suurimmillaan 28 mm. Viinirypäle. Kyseessä oli ikäiselleni tyypillisesti aggressiivisesti kasvava kaveri koska se oli hyvinkin hormonipositiivinen. Eli on oltava itse vielä positiivisempi. Hyvä uutinen tässä oli se, että hormonipositiiviseen syöpään on olemassa erinomaisen hyvät täsmähoidot. Lääkäri selvitti että tässä alkaa nyt ensin sytostaattisirkus, paukutellaan kuusi satsia kolmen viikon välein sitä, lisäksi tulee Herceptin-hoito hormonaalisuuden takia ja päälle tymäytetään sädehoito kevään korvalla. Herceptin jatkuu ja jonkin sortin hormonaalinen hoito tulee olemaan myös seuraavat 5-10 vuotta päällä. Tämä selvä! Koska hoitoplääni oli tehty, siirryttiin käytännön asioihin, suurimpaan huoleeni.

Kirurgi totesi että hänen puolestaan saan nyt tehdä mitä minua huvittaa. Haava on parantunut niin hienosti, että sen kanssa ei ole enää mitään riskiä repeämisestä tai muustakaan ikävästä. Siitäkös minä innostuin! Olin laatinut etukäteen oman pikku muistilapun johon olin listannut mitä haluaisin tehdä jos vain hänellekin sopii. Saako saunoa, nukkua ilman rintsikoita ja rasvata tissinkin? Saako nostaa painoja? Saako harrastaa tankotanssia? Saako roikkua trapetsista ja rengastrapetsista? Onko sopivaa mennä tekemään temppuja silkeillä ja hammockilla? Sopiiko seistä käsillä je tehdä kärrynpyöriä? Entä kärsiikö nyt haravoida? Se oli jostain syystä hyvin, hyvin kielletty leikkauksen jälkeen. Kirurgi lupasi että saa haravoida, vaikka hänenkin pihansa jos oma ei riitä. Siitä se ilo irtosi! Vastaanoton jälkeen jäi vähän luppoaikaa, joten kävin syömässä salaatin kahvilassa ja soitin äidille hyvät ja vähän vähemmän hyvät uutiset. Idan kanssa koodailtiin myös saadaanko onnistumaan näkemistä sairaalassa. Tällä kertaa ei mennyt niin hyvin yksiin koska ajat olivat vähän ikävästi limittäin ja halusin ennättää käydä työpaikallakin morjenstamassa työkavereita.

Fysioterapia oli mukava yllätys. Luulin että se sattuisi paljon enemmän mutta lähinnä oli vain pieniä vistotuksia ja kiristyksiä ja huojentavia napsauksia. Liikkuvuus oli pysynyt kohtalaisen hyvänä ja isoimmat ongelmat jäivät saman tien fysioterapeutin koppiin ja minä lähdin töihin näyttämään uutta tissiä, arpea ja yllättävän hyvää vointia. Jälleennäkeminen oli juurikin niin riemukas ja iloinen kuin odottaa sopi. Tuntui etten malta lähteä kotiin ollenkaan ja jäinkin päiväkahville töihin sekä tekemään pienen mappaustaksvärkin. Ei haitannut vaikka mappi painaa yli kolme kiloa. Ja koska se haravointilupa tuli, kotiin päästyä oli pakko sännätä haravoimaan aivan ensi töikseen. Niin kauan heilui harava kun valoa riitti! Voittajafiilis oli täydellinen!

Ruskasta tullutta roskaa. Vähemmästäkin syyhyää ihmisellä sormi! Ps. tämä kuva kaatuu kyljelleen aina kun tallennan, muokkausnäkymässä se pysyy suorana. Hemmetin syksy, sopimaton vuodenaika!

Torstaina oli huilipäivä syöpähommeleista joten oli aika kokeilla miten tankotemput onnistuvat kolmen viikon tauon jälkeen. Pieniä liikerajoitteita löytyi mutta riemu oli suuri kun perusvoima oli tallella ja liikeradat löytyivät totuttuun tapaan. Videolle tallentui jos minkälaisia tuuletuksia, toki myös niitä yllättäviä noitumisia. Huojennus oli kumminkin valtaisa kun huomasin että ammatti ei ole vaarassa.

Perjantaina oli ohjelmistossa heti aamulla kahdeksan silmään perinteiset Sharpin Zäpinät. Ystäväni ja entinen koulukaverini Mikaela oli minut kutsunut mukaansa suorittamaan ostamalla onneen – terapiaa. Ja mikäs siinä, minähän lähdin renkaat vinkuen! Joka vuosi lähden samalla ajatuksella, että pukin konttiin täältä nyt hyvät löydöt! Ja kuka onkaan ollut kilttinä ja saa paljon lahjoja niiltä törsäyskinkereiltä? Minä! Näin kävi taas. Ja koska oli tehokas olo, piti sännätä Sharpin tarjoaman aamupalan jälkeen Bauhausiin hakemaan hajusinttejä kun niitäkin oli tarjolla. Jouluaromaa joka kotiin! Allakka oli armoton ja jo 10:20 oli seuraava ohjelmanumero, influenssarokotteen ottaminen Flamingon Diacorissa. Se meni kuin elokuvissa ja vinkkasin vielä rokottajallekin että jos mahdollisuus tarjoutuu, loistava koruhulabaloo 10 minuutin matkan päässä, mene! Menin tietysti käymään myös työpaikalla koska olin jo hoodeilla, esittelin sotasaaliini ja söin lounaan. Ja jäin odottamaan mitä muut kävivät ostamassa, utelias pikku bling-harakka kun olen. Ja ostosvertailujen jälkeen taas hopusti kotiin ja haravan varteen!

Bling! Joku oli ollut kiltti tyttö ja ansainnut sormuksia, ja vähän muutakin. Mutta hei, ostin sentään taskulaskimenkin, tolkun ostos!

Viikonloppuna vaihteli ohjelmistossa haravointi, tankoilu ja kaappien joulusiivous keliolosuhteista riippuen. Tuntui jotenkin kovin tärkeältä ja tarpeelliselta saada pihahommat pakettiin ennen sytostaattirumban alkamista. Se tuntui tähän astisista asioista ehkä jännittävimmältä. Sytostaattia kun puhutellaan solumyrkkynä ja perinteisesti syöpäpotilas esitetään kaljuna, kalpeana, oksentelevana ja kaiken kaikkiaan onnettoman oloisena kyseisen hoidon aikana. Onneksi kuitenkin sain kuulla monelta taholta, ettei se ole ollenkaan maineensa väärti nykyään joten huoli ei ollut niin suuri kuin se olisi voinut olla. Kalenteri tulevalle viikolle näytti kuitenkin niin kissan oksennukselta että tuntui järkevältä tehdä kotona maailma mahdollisimman valmiiksi ja nauttia varuilta tankoilusta niin kauan kuin sitä pystyy tekemään. Lauantai-iltana jäin vielä venyttelemään erityisellä hartaudella paikkoja auki, kun kainalosta yhtäkkiä kuului naps ja jotain päksähti kätevän tuntoisesti. Ensimmäinen ajatus oli, että nyt minä sen särjin! Käteen ei kumminkaan tullut kipua vaan itse asiassa pinkotus helpotti, päädyin siihen että hyvin hoidettu! Tunnustus fyssarille seuraavalla kerralla ja se on siinä.

Sopiiko seisoa käsillä ja leikkiä tangolla? Että sopii, kiitos!

Viikko mennä hurahti varsin äkkiä vaikka ei kovin monelle päivälle ollutkaan kalenteriin pakattua ohjelmaa. Selvästi kykenin sitä järjestämään itselleni varsin mukavasti ilman että muiden täytyi lähettää ajanvarauskirjeitä ajan kuluksi. Viikonloppuna oli semmoinen olo että olen ennättänyt tekemään monenlaista ja olin onnellinen tästä pienestä hengähdystauosta ennen tulevan viikon pää kolmantena jalkana juoksemisia. Seuraavalla viikolla siis luvassa syöpätukanleikkuuta, sydänfilmiä, paluuta opetushommiin salille ja sytostaattia. Siinähän sitä!

Share

Pages