11.11.17 / Kosovo, Mitrovica

Tyhjä ajatus

Musta tuntuu että tää marraskuu on ollut tervehdys keväältä. Kuin kevät sanoisi malta ja opi rakastamaan talvea tässä välissä, mä tulen kyllä heti seuraavaksi.

Mä olen katsonut viime aikoina paljon hyviä elokuvia - Will Smithin Onnen potkuja ja Seitsemän elämää, Pianistin, joka oli juuri niin koskettava kuin muistin, Sullyn ja leffateattereissa A Bad Moms Christmasin (viimeisin korkkasi henkilökohtaisen pikkujoulukauteni, puolentoistatunnin nauramisella). Olen nähnyt myös huonoja elokuvia mutta hyvässä seurassa (kuten ranskalaisen, Cannesilla palkitun Aurinko sisälläni). Olen miettinyt että haluaisin pitää Meryl Streep tai Susan Sarandon -leffamaratoneja koko yön, mutta nukahdan telkkarin edessä niin helposti.

Vietin eilen monta tuntia siskonpojan kanssa. Saimme todistaa vauvan ensimmäiset kääntymiset ja nauraa hänen kanssaan loputtomalta tuntuvan ajan. En ole koskaan kokenut näin ehdotonta rakkautta, enkä pysty millään käsittämään, millaista se rakkaus on kun on omia lapsia. Mun sisko on ollut aivan loistava äiti ja silti yhtä loistava sisko kuin aina ennenkin.

Otin riskin ja kirjoitin postauksen lauantaina vaikka just juttelin erään bogikolleegani kanssa siitä, ettei kukaan oikein käy täällä lauantaisin. Kaivan itselleni myös kuopan kun en keksi mitään mielenkiintoista otsikkoa tälle postaukselle. Välillä kuitenkin tuntuu että täytyy vain kirjoittaa vaikkei kauhean moni välttämättä lukisikaan, miettimättä sekunttiakaan onko otsikko houkutteleva vai ei.

(Samaan aikaan sydäntälämmittää kavereiden lähettämät screenshotit Jodelista siitä miten jotkut teistä on suositellut tätä blogia muille. <3)

Mulla on niin paha matkakuume. Haluaisin uudeksi vuodeksi New Yorkiin tai talveksi johokin lämpimään kaukokohteeseen. Samaan aikaan tiedän että teen planeetalle palveluksen jos en valitse kumpaakaan. Olemme kuitenkin menossa ensi keväänä Turkkiin viettämään kihlajaisiamme, haluaisin niin kovasti piipahtaa Istanbulin kautta.

Mulla on tulossa kavereita tänään kylään. Tarjoilen viinilehtikääryleitä ja teen jäätelöä, lämmitämme ehkä saunan.

Nämä kuvat on otettu kuukausi sitten Kosovosta. Olimme iltapäiväkävelyllä Mitrovicassa, aurinko paistoi ja olin juuri käynyt kampaajalla pesemässä ja föönaamassa hiukseni (maksoi yhteensä 5e). Vaihtaisin kaikki Nykit ja Aasiat yhteen matkaan takaisin Kosovoon. Siellä on mummi, reilu pala sydäntä, illallispöydässä aina tuoretta leipää ja kevät aina paitsi kesällä.

 

SARANDA  
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
Share

Kommentoi