5 lempi kaupunkia maailmassa

Tyhjä ajatus

Koska uusia reissuja ei ole lähitulevaisuudessa tiedossa, ajattelin harrastaa pientä mielikuvamatkailua näin keskellä viikkoa. Listasin mielestäni viisi kauneinta tai jollain tavalla mieleenpainuvinta kaupunkia, jossa olen käynyt. Lopputuloksena aiiika pitkä postaus kerta runsaiden kuvien. Ehkäpä tästä on teillekin hyötyä ensi reissua suunnitellessa! Musta olisi ihanaa lukea teidän kommentteja siitä, mikä teidän mielestä on ollut ikimuistoinen paikka. :)

(Kaupungit eivät ole suosikkijärjestyksessä.)

1. BYRON BAY, AUSTRALIA

Pieni kaupunki Australian itäisimmässä kohdassa sieppasi sydämeni. Olen aina ollut ja olen edelleenkin enemmän suurkaupunki-ihminen, mutta jokin tässä rennon meingin kylässä lumosi minut. Hostelli Aquarius on ehdottomasti kivoin hostelli, jossa olen koskaan asunut. Ihmiset kävelivät kaduilla paljain jaloin, surffiaallot olivat huikeat ja yöelämä vauhdikasta. Kaikki oli yksinkertaisesti rentoa, mutta ihan eri aspektilla, johon olen tottunut tai johon olen aikaisemmin törmännyt. Wifi-yhteyksiä oli koko kaupungissa todella vähän, mutta erään matkailutoimiston edessä netti toimi, ja sinne kerääntyikin aina joukolla porukkaa. Se oli ihan huikeata, sosiaalista mediaa sosiaalisena!

Byron Bayhin kun menee, ei kannata edes tehdä suunnitelmia. Siellä oikeasti mennään vain virran mukana. Kävellään paikalliselle majakalle vuoren huipulle katsomaan auringonlaskua ja valaita, soitetaan kitaraa nurmikossa ja juodaan halpaa viiniä. Ajetaan metsään ihailemaan vesiputouksia. Lähellä on kylä nimeltään Nimbin, joka on oikeasti niin hippikylä kuin voi vain olla. On peace-pakuja, museoita, joihin voi maksaa omatunnon mukaan tai ei ollenkaan sekä kannabista tarjolla kuin mitä tahansa vihannesta.

2. LONTOO, ISO-BRITANNIA

Ja sitten se suurkaupunki, josta olen todennut että tänne voin muuttaa: Lontoo. Mua kiehtoo todella paljon ns. kiireiset kaupungit, mutta jossa ihmisillä on silti aikaa välittää ja olla ystävällisiä. Rakastan brittiaksenttia, kohteliaita fraaseja, kaksikerroksisisia busseja ja brittiläistä ruokaa ja pubeja. Musta oli todella mahtavaa, että ihmiset pyöräili ja lenkkeili keskellä niin suurta metropolia väistellen ihmisiä ja autoja ja silti täysin keskittyneitä puuhaansa. Hitto pidän jopa säästä siellä!

Lontoossa on rajattomat ostosmahdollisuudet, joten se on kyllä the paikka shoppailulomaksi. Enkä nyt puhu vain kuuluisasta Oxford Streetistä (ja neljä- vai oliko peräti viisikerroksinen Victoria's Secret?), mutta esimerkiksi Camden Town on yksi suloisimmista kaupunginosista, mitä maailmassa voi nähdä. Markkinoita, kirpputoreja, käsityötä, ruokakojuja... you name it.

Lontoo on jäänyt mieleen matkana ja kaupunkina, jossa olin inspiroituneena kellon ympäri. Joka kerta kun käänsin katseeni, silmät kohtasivat upeita maisemia ja pääkoppa rikastuttavia ideoita.

Sinne mä muuttaisin.

3. PRISTINA, KOSOVO

Kosovolla tulee aina olemaan erityinen paikka mun sydämessä. Se kulttuuriperintö ja kielitaito, jonka olen vanhemmilta perinyt on korvaamatonta. Vanhempani ovat alunperin Mitrovicasta, mutta olen asunut siellä vain alle kouluikäisenä. Sodan jälkeen vanhempani ostivat asunnon Pristinasta, josta on tullut mulle erityinen paikka.

Rakastan kosovolaisia - kosovolaisten vieraanvaraisuutta, ystävällisyyttä, vilpitöntä uteliaisuutta, ylpeyttä ja nöyryyttä. Pristina on kaunis kaupunki, jossa on suuri ja moderni keskusta ja ympärillä maaseutua. Ihailen ihmisten rytmiä ja tyyliä, mitä tulee ulkonäköön ja elämäntapoihin. Sen lisäksi kosovolainen ruoka on mun makuun ihan maailmanhuippua.

Aion palata Pristinaan aina - silloinkin kun mulla on mies ja lapsia, ja vaikka jokainen sukulainen muuttaisi pois sieltä ja vanhempani myisivät asunnon pois. Se tulee ikuisesti olemaan mun toinen kotikaupunki.

4. VENETSIA, ITALIA

Kaikki romanttisuus mitä olet Venetsiassa kuullut, on totta. Voi kuinka pitkään olin haaveillut pääseväni tänne ja kuinka onnellinen olin, kun loppujen lopuksi se unelma kävi toteen. Tämä oli ensimmäinen ulkomaanmatka poikaystäväni kanssa, enkä tule koskaan unohtamaan sitä.

Venetsian kaupunki on suuri ja historiallinen, mutta myös aika tyyris. Kävimme siellä päivittäin, mutta mihin todella ihastuin oli Venetsian syrjäisemmät saaret. Lido ja Murano olivat todella upeita paikkoja! Niin kaunista ja rauhallista. Jäätelö, gelato, oli luokkansa huippua, ihmiset niin kovin ystävällisiä ja hiekkaranta - jota en osannut yhtään odottaa - viihtyisä ja täynnä elämää. Meininki on varsinkin näissä pikkusaarissa aitoa italialaista.

Venetsia symboloi mulle sitä, että haaveet oikeasti toteutuvat. Olisinhan voinut matkustaa tänne aikaisemmin kaverin kanssa tai edellisen Italian reissun aikan, mutta halusin säästää sen lomaksi, jonka toteutan tulevaisuudessa sitten kun olen hölmö ja rakastunut. Ja tässä sitä ollaan. Venetsia vain muistona mutta minä entistä hölmömpi ja rakastunut.

5. MELBOURNE, AUSTRALIA

Olen tylsä mutta rehellinen, ja listaan tähän vielä yhden australialaisen kaupungin: Melbournen. Isovanhempieni ja enoni kotikaupunki, kans yksi harvoista paikoista jossa voisin hyvin asua. Melbournessa mulla on rakkaiden ihmisten lisäksi ikävä halpaa mutta laadukasta sushia, korkeita rakennuksia, kaunista luonnonpuistoa, rantoja, pieniä kaupunginosia, espresso-martineja ja aivan älyttömän kivoja ihmisiä, joihin matkan aikana tutustuimme.

Ilmasto Melbournessa oli todella hassu ja erilainen muihin paikallisiin kaupunkeihin verrattuna - aamulla piti pukea pitkät housut ja jakkutakki, mutta päivän aikana paahtui pavuksi sortseissa ja topissa. Illalla taas hytisi kylmästä jos ei ollut kevyttä takkia. Ja oli sentään kesä. Mutta se oli mielestäni vain plussaa. Kaupunki, jossa todella voi saman päivän aikana pukeutua niin paksusti kuin ohuestikin.

Joka päivä haaveilen, milloin pääsen takaisin kiertämään huutokauppoja ukkini kanssa, osallistumaan barbeque-juhliin ja ihailemaan valtamerta. Viimeistää kun valmistun parin vuoden päästä, olen taas tuolla.

Mikä on sun mielestä ollut erityisen kiva paikka Suomessa tai muualla maailmalla?

Saranda

 

Ota yhteyttä: tyhjaajatus@live.fi

FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

 

Kommentit

AnitaN
Tervetuloa Suomeen

Ihan mielettömän ihania kuvia, joista heti tuli kauhea reissukuume. Oma lempikaupunkini on Vancouver Kanadassa. Se on rankattu usein "maailman parhaaksi kaupungiksi elää". Itse olen aina tosi, tosi skeptinen tuollaisten arvioiden kanssa ja positiivinen yllätys olikin melkoinen, kun kaupunkiin menin. Se on tunnelmallinen miljoonakaupunki, jota ympäröivät vuoret ja meri: samassa kaupungissa saa sekä luonnon että kaupunkielämän. Niinpä kaupungin horisontti on mielettömän kaunis. Siellä on myös ihana kahvila- ja ravintolakulttuuri. Pieni yksityiskohta, joka on jäänyt elävästi mieleeni: heti kaupungin ulkopuolella on kolme laskettelukeskusta: niistä näkee myös alas kaupunkiin.

Saranda
Tyhjä ajatus

Apua mulle tulee reissukuume, kun kuvailet tota Vancouveria niin aidosti! :)

Kanada on aina ollut yks must-see paikka. Mulla on täti ja serkut Torontossa, jonne olisi todellakin tarkoitus päästä joskus. Ehkä sitten samalla Vancouveriinkin, who knows. :)

Lilja S (Ei varmistettu)

Miten voi olla mahdollista että löydän sun blogin vasta nyt!? Kaverini oli feissarissa tykännyt edellisestä postauksesta ja tää vapaapäivä onkin kulunut sun vanhoja kirjoiuksia lukiessa.

Ja ne lempikaupungit: ulkomailla Ranskassa Pariisi ja Suomessa Tampere. En ole hirveästi matkustanut (siksi tykästyinkin näihin sun matkailujuttuihin) mutta miniloma Pariisissa lapsuudenkaverini kanssa oli unohtumaton. Vintageliikkeet, paikallinen ruokakulttuuri ja kieli olivat todella mieleen. Tampere on rakas koska se on synnyinkaupunki ja vanhimmat ja läheisimmät ystäväni ja sukulaisena on yhä siellä.

Oletko muuten miettinyt minne haluisit mennä seuraavaksi kun mainitsit et suunnitelmia ei vielä ole?

Saranda
Tyhjä ajatus

Iih tällä puolella ruutua punastutaan.. :) Kiitos ihanasta kommentista, Lilja S!

Ja haha hassua kun kysyit: haluaisin seuraavaksi päästä Pariisin! :D Ja viimeistään ensi kesänä Turkkiin taas.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen ollut 20 eri maassa, enkä ole koskaan nähnyt niin kaunista paikkaa kuin Helsinki. ♥

Saranda
Tyhjä ajatus

Hieno saavutus! :) Ja kyllä Helsinkiä kehtaa esitellä turisteille ylpeydellä. :)

kirsi:D (Ei varmistettu)

kööpenhamina on hirmu kaunis. paitsi et nyt alkoi mieli lähteä down underiin myös :D asuispa itelläänkin sukulaisia siellä

Saranda
Tyhjä ajatus

Mulla on aussi-kuume ihan kellon ympäri... Köpiksessä en ole koskaan ollut, mutta niin oon kuullut! :)

Nelllli (Ei varmistettu)

Ah Byron Bay ja Aquarius!! ❤️ Paras kaupunki ja paras hostelli Ausseissa, ainaki missä mä oon käynyt:)

Saranda
Tyhjä ajatus

Aaah ihanaa jos oli tuttu paikka! Pieni paratiisi, sanoisinko... <3 Milloin sä olit siellä? :)

Annicha (Ei varmistettu)

Paras paikka jossa olen koskaan ollut on Kapkaupunki Etelä-Afrikassa. Ne korkeat vuoret ja aurinkoiset rannat... Paikalliset asukkaat on niin kohteliaita ja vieraanvaraisia. Siellä vaan hehkuu sellainen ilo ja hyvä olo. Kontrasti mikä kaupungissa näkyy köyhien ja rikkaiden välillä on tosi mielenkiintoinen. Myös Etelä-Afrikan historia on kiehtova, eikä sen opiskelemiseen koskaan kyllästy.

Saranda
Tyhjä ajatus

Eii vitsi kun tonne kelpais mennä. :)

Roosah (Ei varmistettu)

Rooma on ihana paikka. Löysin nyt vasta sun blogin ja tykkään!:)

Saranda
Tyhjä ajatus

Mä ihastuin Roomaan kans. :) Voi kiitos ja tervetuloa lukemaan. xx

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.