Elämäni paras asia: minä itse

Tyhjä ajatus

Mun on aina ollut vaikeaa sanoa poikaystävälleni, ystävilleni tai perheenjäsenilleni, että he ovat parasta mitä minulle on tapahtunut. Lause on kuulostanut aina korvissani jotenkin hölmöltä. Ikään kuin asiat vaan tapahtuisivat - ja ettei omalla luonteellamme tai meidän tavalla suhtautua tapahtumiin vaikuttaisi mitenkään.

Eiköhän pistetä (terve) itsekkyyshattu päähän ja todeta, että olemme oman elämämme paras asia. Me itse. Luotetaan, että hyvät asiat ovat tapahtuneet koska olemme olleet me - hyviä tyyppejä, jotka ovat vetäneet puoleensa hyviä asioita. Ja että olemalla jatkossakin hyviä tyyppejä, tapahtuu lisää hyviä asioita.

Tässä olen minä. Mulla on virheellinen iho, kuvissa (ja yleensä oikeassakin elämässä) huolimattomasti levitetty huulipuna ja paidan kaulus vähän nurin. Urheilen usein, mutta minulla on silti jenkkakahvat. Osaan olla äkkipikainen, neuroottinen ja välillä vähän sinisilmäinen.

Olen silti elämäni paras asia - jos en rakastaisi itseäni, en voisi rakastaa muitakaan. Jos en pitäisi itsestäni huolta, en osaisi huomioida muitakaan. Jos en osaisi olla itseni kanssa, en osaisi olla muidenkaan kanssa.

 

Kuvat: Mariya / Purple Puff

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
Share

Kommentit

Mia K.
Voi taivas

Eipä kukaan taida olla enempää samaa mieltä tästä, kuin mä! ♡ 

Asenne on kyllä sitä voimakkainta energiaa, jolla saa itsensä tuntemaan hyväksi ja vahvaksi! Ja, kun luottaa. Itseensä ☆

 

 

kirsihannele

Olet niin asian ytimessä kuin vain olla voi! :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Aws kiva kuulla. :)

MariyaS
Purple Puff

Ihan super inspiroiva ja rohkaistava postaus! Pitäis vaan oikeasti aina muistaa, että kaikkien epätäydellisyyksienkin kanssa ollaan jokainen uniikkeja ja parhaita☺️

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos paljon ihana. <3 Just näinhän se on! :)

jennajohannasi
Pirtti

Sinä olet ihana ja kaunis! Niinkuin tämä postauskin, aurinkoa sunnuntaihin :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Voi kiitos ja samoin sinäkin! <3 Ja onnittelusi toteutui koska tänään tosiaan on aurinkoinen päivä. :) Rentouttavaa viikonloppua!

Oddandimperfect

Pitäisi aina tosiaan muistaa olla itsensä paras ystävä eikä pahin vihollinen. Valitettavan usein sitä kritisoi itseeän pienistäkin virheistä, kun taas muille antaa helpommin armoa. 

Saranda
Tyhjä ajatus

Kauniisti sanottu! Tykkään myös sanonnasta: "Puhu itsellesi kuin puhuisit parhaalle ystävällesi."

Mukavaa sunnuntaita! :)

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

Olet kaunis. sisältä että ulkoa! <3

Saranda
Tyhjä ajatus

Sinä myös! <3 Ja mieletön tsemppari aina piristävillä sanoillasi, toivottavasti oot aina noin aurinkoinen. xx

saarah
visual diary

Ihanasti ajateltu <3

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos Saara. <3

Kommentoi