Elämäni parhaimmat päätökset

Tyhjä ajatus

Eilen puhuin päätöksistä, jotka voivat myöhemmin kaduttaa. Sen sijaan elämäni parhaimmat päätökset ilman katumista ovat olleet...

Hakeutua opiskelemaan sosionomiksi ja tehdä auttamisesta ammatti. Sen jälkeen kun valmistuin sosionomi AMK:ksi syksyllä 2016, mun ei ole tehnyt mieli opiskella vielä mitään - en tiedä onko se sitten hyvä vai huono asia. :D

Mennä Porvooseen pikkusiskoni tueksi pääsykokeisiin, jossa poikaystäväni näki minut ekan kerran ja kymmenen kuukautta myöhemmin ystäväni syntymäpäiväjuhliin, jossa minä näin poikaystäväni ensimmäisen kerran.

Ostaa järjestelmäkamera ja sijoittaa valokuvausvarusteisiin.

Ryhtyä vegaaniksi ja parantaa huomattavasti terveyttäni sitä kautta.

Aloittaa CrossFit. Tällä hetkellä en käy tunneilla, mutta vuosien aikana CrossFit on kehittänyt kuntoani huimasti, opettanut uusia taitoja, painostanut mukavuusalueen ulkopuolelle ja opettanut tietynlaista itsekuria ja samalla oman kropan arvostamista.

Avata suu silloin kun se on tuntunut todella vaikealta. Purkaa sydäntä tietyille ihmisille.

Tehdä kaikki matkat johon olen tähän asti tehnyt vaikka asuntosäästötili on ammottanut tyhjyyttään opintolainatilin edestä. Ne kokemukset ja muistot eivät ole rahassa mitattavissa.

Aloittaa blogi. ♥

Olla heittämättä kuvissa näkyvää paitaa kirpparikasaan. Kyseinen toppi on ollut minulla (vai isosiskollani? Vaikea päätellä että kenen vaatteista on oikeasti kyse) jo kuudetta vuotta eikä se ole mennyt juuri miksikään.

Mitkä ovat olleet sinun elämäsi parhaimpia päätöksiä?

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
Share

Kommentit

celine
journey

Aivan ihana postaus! Tulin niin hyvälle tuulelle tästä - kiitos!

Saranda
Tyhjä ajatus

Mä taas piristyin sun kommenttista! :) Kiitos paljon ihana.

ElizabethRinne

Olipa ihana postaus ja erilainen! :) Mäkin tulin niin hyvälle mielelle lukiessani tätä ja totesinkin, että ehkä pitää itsekin kyhätä tälläinen oman blogin puolelle. Ikimuistoisia hetkiä tähän viikkoosi, Saranda! :) 

Elisabet | http://www.fashionpoetry.eu

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos paljon palautteesta, arvostan hirveästi! :) Ja ilman muuta nappaa idea omaan blogiin. <3 Ikimuistoja hetkiä myös sinne ihana Elisabet!

Ayan Jama
Ayan Jama

Ihana postaus! Sun blogista jää aina ihana fiilis Saranda <3

Saranda
Tyhjä ajatus

<3 <3 Miten ihana, ihana kommentti! Lämmin hali ja kiitos!

Ani Frei (Ei varmistettu) http://www.anifrei.com

Voi Saranda, olet niiiin nätti!

Saranda
Tyhjä ajatus

<3:D Sinäkin muru!

Kommentoi