Halvemmalla hyvä elämä

Tyhjä ajatus

Mä voin suoraan sanoa että oon ollut koko ikäni tosi huono rahankäyttäjä. Tai no okei, ei ehkä ole oikeaa tai väärää tai huono tai hyvää tapaa käyttää rahaa, mutta mä olen aina kuluttanut lähinnä fiiliksen mukaan, ostanut sitä mitä halunnut ja antanut säästötilin ammottaa tyhjyyttään.

Oon nyt ensimmäistä kertaa sellaisessa elämän- ja mielentilassa, jossa haluan miettiä kulutustottumuksiani enemmän. Aikaisemmin jopa ihan hyvin toiminut rahaa tulee nyt aina lisää ja en mä säästöjä mihinkään tarvitse -mentaliteetti ei enää tuo turvallisuudentunnetta eikä synkkaa omien pidemmänaikaisten tavoitteiden kanssa.

Mä oon jo muutaman kuukauden pitänyt kirjaa siitä, mihin ja miten paljon kulutan rahaa. Jostain syystä se on kuitenkin ollut aika automaatiota enkä ole sitten sen enempää analysoinut onko ostos ollut järkevä vai ei (järkeväksi näen myös sellaiset ostokset jotka oikeasti ovat ilahduttaneet, ei vain perinteisessä merkityksessä "käytännölliset ja hyödylliset"). Vasta viime aikoina olen kirjoittanut ylös myös sen, että oliko ostos omasta mielestäni hyvä vai kenties kaduttaako sen tekeminen.

Tällä hetkellä mun tavoittena on yrittää elää yhtä lailla hyvää elämää mutta halvemmalla ja yksinkertaisesti säästää enemmän. Säästäminen tuntuu tällä hetkellä tärkeältä kolmesta syystä: 1) tuleva työtilanteeni on hieman epävarmaa 2) haluan ostaa joku päivä asunnon täältä Aurinkolahdesta vuokralla asumisen sijaan (asunnot ovat täällä kalliita mutta niin ovat kyllä vuokratkin...) ja 3) menemme naimisiin ensi keväänä, ja häiden maksajina ovat me kaksi eli kihlattuni ja minä.

Mulla ei vielä ole kauhean toimivaksi todettuja vinkkejä (joissa olisin pysynytkin) rahan säästämiseksi - mutta ehkä teillä on? Mikä on sun mielestä fiksuin tapa säästää rahaa? Voi olla että olen muutaman kuukauden kuluttua viisaampi ja osaan silloin jakaa vinkkejä myös teille. Ennen sitä ajattelin lähiaikoina kuitenkin jakaa blogiin postaukset aiheesta

1) Viikon rahamenot - mihin ja miten paljon on kulunut viikon aikana rahaa?

ja

2) Missä asioissa ja miten säästämme häihin - siitä voisi olla hyötyä jo ensi kesän hääpareille.

 

(Kuvat Kosovosta, jonne muutto hintatasonsa vuoksi ratkaisi kaikki raha-ongelmani.)

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
Share

Kommentit

Sofian Stoorit (Ei varmistettu) http://www.sofianstoorit.com

Säästäminen on pitkälti yksilöllistä, siksi mä en esim. tykkää sellaisista aikakauslehtien säästövinkeistä ja vinkkipostauksista. Kaikki nyt osaa karsia kuluissa ja siirtää rahaa vaikkapa toiselle tilille. Säästäminen itsessään ei sit ookkaan niin helppo juttu.

Mäkin oon huono rahankäyttäjä ja oon tehnyt samalla tavalla kuin säkin, laittanut bujoon ylös kaikki menomme. Meillä kuluu eniten rahaa ruokaan, enemmän kuin vuokraan ja laskuihin yhteensä. Siitä nipistäminen tuntuu kohtuuttoman vaikealta, kun haluamme panostaa hyvään, kotimaseen ja luomuun. Me tehdään vaan niin, että pankki vie tililtä palkkapäivänä vaan erillisen summan muualle, jottei sitä ehdi edes harkita käyttävänsä :) Yritän myöskin välttää turhien asioiden ostamista, mm. vaatteita, kosmetiikkaa ja muuta tilpehööriä.

Saranda
Tyhjä ajatus

Mielenkiintoinen pointti. :) Tosiaan rahankulutus heijastaa myös omia arvoja joten jos haluaa ostaa nimenomaan kotimaista ja luomua, ei voi välttämättä säästää huimia summia ruokakuluissa.

Ehkä sellaiset abstraktimmat neuvot sitten toimisi - kuten se että miettii mitkä asiat on oikeasti itselleen tärkeitä ja mistä on valmis nipistämään.

Tuo on hyvä systeemi että summa x siirtyy automaattisesti säästöön. :) Pitää ehkä itsekin harkita tuollaista!

Kiitos kommenttista ja ihanaa sunnuntaita!

iidis
Varpain jaloin

Mä sain suunnittelulla meidän nelihenkisen perheen yli 800€ kuukausittaiset ruokakulut tippumaan alle puoleen (silti korissa kotimaista ja luomua j ajoitain ihania luksusjuttujakin), ja olen myös saanut tuloni riittämään perusarjen lisäksi säästöihin ja vähän sijoittamiseenkin. Toki kulutustottumukset on vähän muuttuneet, mutta elintaso on pysynyt entisellään tai vähän parantunutkin suhtessa muutaman vuoden takaiseen. Ehkä löydät jotain apuja tai inspiraatiota mun raha-postauksista :)

Häbudjetti (joka muuten piti ja vähän alittuikin, ja häiden jälkeen saatiin elää ilman velanmaksua, mutta säästötilit tyhjinä) : http://www.lily.fi/blogit/varpain-jaloin/haabudjetti
Puhutaan rahasta: http://www.lily.fi/blogit/varpain-jaloin/puhutaan-rahasta
Penninvenytysvinkkejä: http://www.lily.fi/blogit/varpain-jaloin/puhutaan-rahasta-penninvenytysvinkkeja-opiskelijabudjetilla-elamiseen
Elämää epäsäännöllisten tulojen kanssa: http://www.lily.fi/blogit/varpain-jaloin/puhutaan-rahasta-elamaa-epasaannollisten-tulojen-kanssa
Tulotasosta ja sen kehittymisestä: http://www.lily.fi/blogit/varpain-jaloin/puhutaan-rahasta-tulotasosta-ja-sen-kehittymisesta
Raha parisuhteessa: http://www.lily.fi/blogit/varpain-jaloin/puhutaan-rahasta-sinun-minun-ja-meidan-eli-raha-parisuhteessa
Minimalismi ja kuluttaminen: http://www.lily.fi/blogit/varpain-jaloin/miniaskelin-kohti-minimalismia-minimalismi-ja-kuluttaminen

Saranda
Tyhjä ajatus

Hei apua, kiitos tuhannesti vaivannäöstä kun linkkasit postaukset tänne! Mun lisäksi niistä tulee höytymään myös varmasti monet muut jotka tätä postausta ja kommentteja lukee. :) Kiitos paljon, mun loppupäivä meneekin näitä ahmiessa!

Hanna K
Sunday Blondie

Oi vitsit, täältähän löytyi jo nyt vaikka mitä vinkkejä! Pitää käydä itsekin lukeamassa ylle linkatut postaukset :--)

Itse säästän rahaa siirtämällä sitä säästötilille, vertailemalla hintoja, seuraamalla tarjouksia ja pohtimalla esimerkiksi vaateostosten kohdalla, tarvitsenko todella kyseistä vaatetta. Käyn lähes viikottain kahvilla tai ulkona syömässä ystävieni kanssa, mutta tilaan monesti pienen alkupalan ja kieltäydyn viinilasillisesta. En tietenkään tarkoita, että tekisin näin joka kerta - elämästä tulee nauttia - mutta jos minulla ei ole valtava nälkä, eikä mieleni tee viiniä, voin hyvin tyytyä pieneen alkupalaan vesilasillisen kera kokonaisen annoksen sijaan.

Omasta mielestäni säästäminen lähtee ennen kaikkea arjen pienistä valinnoista. Itse en juo kahvia, mutta otetaan kahvinjuonti esimerkiksi: jos ostat joka arkiaamu 2 euron arvoisen kahvin lähikahvilasta, se tekee kuussa about 40 euroa. Vuodessa 480 euroa. Yhtäkkiä halvalta tuntunut ostos ei olekaan niin halpa - varsinkin, jos voisit valmistaa kahvin kotona ja napata sen aamulla mukaasi kestokäyttöiseen takeaway-mukiin. Mutta jokaisen on pohdittava asioita itsensä kannalta: jos kahvilasta ostettu kahvi on sinulle sitä pientä arjen luksusta, ja se tekee sinut onnelliseksi, osta se.

Säästämisessä parhaita motivaattoreita omalla kohdallani ovat olleet isot muutokset. Haluan ostaa pian asunnon yhdessä avomieheni kanssa, ja tarvitsen säästöjä sitä varten. Niinpä pyrin laittamaan palkastani joka kuukausia runsaasti rahaa säästötilille - näin en myöskään pääse hassaamaan rahoja muuhun. Jatkuvasti lihoava säästötilin summakin motivoi säästämään.

Saranda
Tyhjä ajatus

Hei ihana, miten kiva kommentti. <3

Toi on muuten totta toi kahvilaesimerkki: samaa "luksusta" eli ravintolassa istumista ystävien kanssa voi toteuttaa pienemmälläkin rahalla kun tilaa vähemmän. :) Ja sekin on varmasti toimiva kikka kun laskee yhteen kaikki asiaan x menevät rahat vuodessa - 480 eurollahan saa jopa ulkomaanmatkan! :D

Vitsi toivon että löydätte täydellisen ja hyvänhintaisen asunnon! <3

Hanna K
Sunday Blondie

No älä! Mulla käy todella usein rahankäytössä mielessä tuo "tällähän saisi lennotkin" -ajatus, sillä rakastan matkustamista ja se on yksi asia, jota varten säästän jatkuvasti :--D 

 

Emilia M

Säästämisessä alkuun pääsemisessä voi auttaa, jos jonkin aikaa (esim. kuukauden tai pari, liian lyhyt aika ei oikein riitä) pitää ihan tarkkaa kirjaa menoistaan. Tyyliin cappuccino 3,50e, S-Market 16,40 e, FB-kirppisostos 24 e. Sillä tavalla selviää, että minne se oma raha oikein menee, ja käyttääkö sitä sellaisiin asioihin, joihin sitä oikeasti haluaa käyttää.

Itsensä kanssa pitää käydä se keskustelu, että mitkä on ne asiat, joihin haluaa panostaa ja missä voi sitten pihistää. Itse esim. haluan ostaa hyvää ruokaa kaupasta (joten ostan hyvää, mutta kuitenkin vertailen hintoja), haluan syödä välillä ulkona (ja syönkin, mutten tilaa listan kalleinta ja usein pelkkä pääruoka riittää), haluan nähdä hyviä elokuvia (mutta niitä ei juuri kaupunkini ainoassa leffateatterissa mene ja kirjastosta saa lainattua dvd-levyjä). Rakastan myös kauniita vaatteita, sen sijaan vaikka polkupyörällä voin hyvin ajella montakymmentä vuotta vanhalla romulla. Vaikka ajankin sillä joka päivä :) Kunhan ei itse liikaa kärsi säästämisestään, eikä laita muita kärsimään, vaan miettii ne omat jutut. Ja kuten yllä sanottiin, arjen pienillä valinnoilla on yllättävän iso merkitys, ja monista asioista tulee helposti tapoja, kuten ruokakaupan ostokäyttäytymisestä.

Saranda
Tyhjä ajatus

Tuo on ihan totta! Useamman kuukauden tarkkailu antaa jo vähän osviittaa. :)

Hyvin annoit esimerkkejä siitä mikä elämässä ja arjessa konkreettisesti toimii - pienet valinnat ja punnitukset. Ja tykkäsin tosta lauseesta "kunhan ei itse liikaa kärsi säästämisestään, eikä laita muita kärsimään, vaan miettii ne omat jutut". Kiitos paljon kommenttista! <3 :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Hyvä Saranda! Just näin! :)

Saranda
Tyhjä ajatus

*woop woop*

Kommentoi