Instagram ei ole elämäni

Tyhjä ajatus

Kaverini odottivat 10 minuuttia että oma tilaukseni saapuisi pöytään jotta saisin yhtenäisemmän kuvan.

 

Rakastan valoisia, seesteisiä ja mielikuvituksellisia kuvia. Siksi selaankin Instagramia muutaman tunnin välein, joka päivä. Tykkään myös itse panostaa ottamaani kuviin.

Instagram on yksi harvoja sosiaalisen median sovelluksia, joka on pitänyt pintansa ja kasvattanut vuosien myötä suosiotaan. Loin itse Instagram-tilin ensimmäisen älypuhelimeni aikoihin syksyllä 2012, ja nykyään päivittelen tiliäni päivittäin.

Olin juuri tullut kampaajalta ja olin niiiiiin tyytymätön uuteen hiusväriini. Hiukseni näyttivät punaisilta, mutta tuntui silti hölmöltä tulla kampaajalta ottamatta selfietä siitä.

Olin kotona kipeänä, kun poikaystäväni tilasi töistä käsin minulle pitsaa kotiin. Voin syödä helposti kokonaisen pitsan, tuntematta mitään ähkyä tai turvotusta.

Kun postasin tämän, taistelin tulevaa burn outia vastaan. Minua ahdisti ja olin ihan hukassa.

Viimeinen kerta kun söin kalaa.

 

Vaikka postaustahti onkin kiihkeä, se ei tarkoita sitä, että Instagram olisi yhtä kuin elämäni. Tykkään kuvata kotia, kauniisti aseteltuja ruoka-annoksia, piristäviä asuja, inspiroivia sanontoja ja silmäävangitsevia maisemia. Omaan elämääni kuuluu kuitenkin kaikkea muutakin kuvien ulkopuolella. Kuolleita kukkia, kaupan valmisruokia, samaa puseroa monta päivää peräkkäin ja neljän seinän sisällä istumista, katse tietokoneen ruudulla. Myös ihan oikeita suruja ja iloja.

Käyttämäni kamerakalusto. Vertaan kuviani joka ikinen päivä muiden ottamiin kuviin, ja se on yksi isommista epävarmuuksistani.

Viime Lontoo-reissumme viimeisin aamu. Riitelimme poikaystäväni kanssa ja lähdin yksin keskustaan vihaisena. Istuin terassilla ja vieressä joivat kahvia rakastuneen oloinen pariskunta. Kun he lähtivät, otin heidän tyhjistä kupeistaan kuvan ja menin takaisin hotellihuoneeseen pyytämään anteeksi.

CrossFit-salimme. Rakastan boksiamme mutta joskus hävettää kertoa ihmisille että olen harrastanut lajia jo kolme vuotta. Huonoimpina päivinä en saa edes leukaa.

 

Ehkä joskus siirryn vielä kuvaamaan realistisempaa materiaalia. Tällä hetkellä haluan kuitenkin saada seuraajilleni aikaan sen, mitä minä saan itse muiden kuvista: ideoita, inspiraatiota ja hyvää mieltä.

Linnanmäellä viime syksynä. Olimme juuri tulleet Vuorisoradalta, jossa enoni kosi tyttöystäväänsä perheemme läsnäollessa. ♡

 

En kuitenkaan halua kenenkään luulevan, että elämäni olisi yhtä ulkonasyömistä ja pitkiä aamuja. Uskon myös, että inspiraatiota ja hyvää mieltä voi saada vähemmän täydellisistä kuvista ja oikeaan arkeen raottamisesta. Ehkä jatkossa voisin kirjoittaa kuvien ohelle omaperäisimpiä kuvatekstejä kuten tein tässäkin postauksessa? Lisätä kauniita kuvia mutta avata tekstin kautta rehellisempää, oikeata omaa elämää.

 

Mitä mieltä siellä ollaan Instagramista?

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
Share

Kommentit

Suvi K.
Sisunainen

Mäkin tykkään laittaa Instagramiin jollain tapaa esteettisesti harkittuja kuvia ja katsoa sellaisia, mutta kuvat jotka on selkeesti otettu jopa viikkoja etukäteen järjestelmäkameralla ja photoshopattu rajusti sen jälkeen, lähinnä ärsyttää. Se on hei INSTAgram ja ne filterit on sitä varten, että kännykkäräpsyistäkin sais kivan näköisiä. En siis väitä että sä tekisit tätä, mutta tiedän esim. muutamia bloggaajia, joiden instatilit on aivan ylisliipattuja ja täysin elämästä etääntyneitä. Mua kiinnostaa enemmän mitä ihmisille oikeesti kuuluu kun puoliammattilaiset studiokuvat. (Tulipa tilitys. :D)

Saranda
Tyhjä ajatus

Tiedän kyllä mitä tarkoitat. :) Onneksi voidaan valita millaisia kuvia lisätään ja myös ketä seurataan. Ja onneksi myös InstaStory yleensä tuo "todentuntuisempaa" tunelmaa. :)

M.
Avec Mari

Hei ihana postaus! Taidanpa napata idean itselleni. Ihanaa rentouttavaa viikonloppua Saranda!

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos, ihana kuulla että postaus inspas suakin! Mukavaa viikonloppua sullekin Mari. <3

emiliakeijusofia

Noi kuvatekstit oli ihania :) <3

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos, kiva kuulla. :*

Taru Mari
Stuff About

Mä en ikinä ajattele että jonkun Insta tai some olisi koko elämä. Mä ymmärrän että joillain on järkkärillä otetut Instakuvat, koska moni valokuvaaja saattaa pitää sitä portfolionaan. :) Mä en ikinä kuvaa kännykälläni, koska se näyttää ihan paskalta. :D Joillain on kyllä hienoja kännykkäkuviakin, mutta oma luuri ei siihen pysty paitsi jos on täydellinen valo. ;) Tykkään itsekin laittaa kivan näköisiä kuvia, eikä siinä ole kyse siitä että yrittäisin esittää elämäni tietynlaiseksi vaan siitä että se näyttää kivalta. :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Ymmärrän. :) Ehkä bloggaajina osaamme myös katsoa kuvia kriittisemmin koska tiedämme miten iso vaiva niiden takana on ollut? Kenties muut, jotka viettävät vähemmän aikaa somessa ja esim. nuoret, joiden mediakriittisyys ei välttämättä ole kehittynyttä, osaa tarkastella asiaa samalla tavalla?

Taru Mari
Stuff About

Voi olla. :)

Saana_ (Ei varmistettu)

Mäkin tykkään kovasti instagramista. Se oli reittioppaan lisäksi syy, miksi viimein hankin älypuhelimen vuosi sitten joulukuussa, (fb-kirppikseltä 60 eurolla). Mun puhelimella tulee ihan ok kuvia jos valo-olosuhteet on kohtuulliset, mutta tuo puhelin temppuilee jonkin verran: sammuilee vaikka oon uusinut akun niin en usein sillä kuvaa enää nykyisin. Pitäis ostaa uus, mutta kun en haluis käyttää siihen rahaa. (jos joku puhelin olis tehty kestäväksi ja hamaan tulevaisuuteen saakka päivitettäväksi, niin sellaiseen voisin kyllä satsata, mutta nykyisissä ei todella oo hinta-laatu -suhde kohdillaan)
Yli puolet mun kuvista on kameralla otettuja ja dropboxin kautta ladattuja, harvemmin instanteja siis, mutta ei se mua haittaa. Oon aina tykännyt kuvata ja näyttää kuvia muille, filmiaikaan tein visuaalisesti kauniita valokuva-albumeja kehitetyistä kuvista. Oon aina myös tykännyt katsella muiden valokuvia. Jaan myös omaa elämää instagramissa paljon henkilökohtaisemmin kuin fb:ssä, joka on mulle enemmänkin mun valistuneiden kavereiden kuratoimien uutisten ja artikkeleiden feedi :) (+ siellä saa tietoa tapahtumista, joihin osallistua).

Tykkäsin tosi tosi paljon näistä kuvateksteistä, varsinkin tuo kahvikuppikuva + sen tarina oli sydämeenkäyvä! :) :)
Instagramissa tykkään kaikista eniten aidoista elämännäköisistä tileistä. Tämä Aquarian Dawn https://www.instagram.com/aquarian_dawn/ taas on ihan omaa luokkaansa avoimuudessa, hän käsittelee esim. surua ja kuolemaa tosi rehellisesti (tai synnytyskokemuksia, äitiyden eri puolia jne.) ja nimen omaan sellaisella tavalla johon moni voi samaistua ja siten saada lohtua jaetusta kokemuksesta.
Seuraan paljon myös omiin kiinnostuksenkohteisiin (luonto, viljely, yrttilääkintä jne.) liittyviä tilejä, ja myös visuaalista materiaalia (esim. keraamikkojen ja floristien feedejä. Ja tietty yhteiskunnallisia asioita: järjestöjä, aktivisteja ja poliitikkoja. Ainoa asia mikä instagramissa nykyisin ärsyttää on mainokset. Olis kiva jos ne sais pois. Toisinaan raportoin niitä epäasiallisina, mutta se ei kyllä varmasti auta ;) :D

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos kommenttista! <3 Mäkin vähän luulen että Instagram ei ole enää niin Instant kun nykyään on InstaStoryt ja Snapchat, eikä se haittaa muakaan yhtään. :) Joskus kun Instagram tuli se ehkä oli sitä mutta sovellukset ja ihmisten somekäyttäytymiset muuttuvat.

Harmi oikeasti ettei puhelimia enää tehdä kestäväksi. Luulisi että vuonna 2017 teknologia olisi sen verran kehittynyttä että puhelimet kestäisivät ja niiden järjestelmiä olisi helppo päivittää, vaihtamatta itse luuria...

Ja kiitos Instagram-tilivinkistä. <3

kattungar
Kattungar

Mä oon Tarun kanssa aika samoilla linjoilla en oo koskaan ymmärtänyt istagramia minään paineiden luojana tai sitä, että jollain on jokin suunnitelmallisuus siinä. Enkä ole ymmärtänyt sitä, että joku luulee, että se on jokin oikean elämän päiväkirja. Mutta vaikka itse en ymmärrä, ymmärrän silti miten raadollinen se voi joillekin muille olla. Mulla se on ihan höpöhöpöä ja omat kuvat ovat usein ihan reaaliajassa,mutta joka tapauksessa tykkään kyllä kovasti instagramista. Inspiroiva paikka <3 ja ihana postaus <3

Kommentoi