Kohti parempaa (mielen) kuntoa

Tyhjä ajatus

Muistatteko elokuussa julkaisemani postauksen loppuunpalamisesta? Siitä on n. kuusi viikkoa kun hakeuduin psykologille ja uskalsin vihdoin puhua oireistani läheisille ja työpaikalla. Kerroin blogikirjoituksessakin että alkuvuodesta asti on ollut unettomuutta, pahoinvointia ja alakuloisuutta, ja sain avautumiseni ansiosta sydäntälämmittäviä kommentteja ja meilejä sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat painineet kanssani samassa tilanteessa.

Pari päivää sitten ystäväni kysyi olenko voinut paremmin ja mitä konkreettisia muutoksia olen tehnyt sen eteen. Ikäväkseni täytyy todeta, että ihminen ei taida olla mikään nopea oppija. Siinä missä ennen kuvittelin, että asioista ääneen puhuminen korjaisi asiat kuin itsestään, olen nytemmin huomannut, että tällainen elämäntilanne ja mielentila kaipaavat kuukausien ellei vuosienkin toipumisprosessin. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että prosessi on alkanut, ja aion antaa sille kaiken ajan ja hoivan maailmassa.

Ajattelen, että tällä hetkellä mieleni on kuin rapakunnossa oleva kroppa, ja se kaipaa treenaamista voidaaksen ja jaksaakseen paremmin. (Ja "fun" fact: kun mieli voi huonosti, niin voi muuten kroppakin. Rapakuntoinen mieli on ollut yhtä kuin rapakuntoinen ruho.) Kun lähtötaso on nolla, täytyy aloittaa hissukseen - kuunnella kehoa, tunnustella mistä liikuntamuodosta tykkää ja haastaa itseään pikkuhiljaa enemmän. Jos hengästyy ylämäessä joka ennen tuntui tasaiselta maastolta, ei saa lannistua. On vain uskottava, että armollisuudella ja riittävällä harjoituksella se tasoittuu uudestaan.

 

Lempeää sunnuntaita. <3

 

SARANDA

 

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
Share

Kommentit

iidis
Varpain jaloin

Tsemppiä matkallesi <3

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos kovasti ihana. <3 Ihanaa alkavaa viikkoa ja lokakuun alkua sinulle. :)

IlonaK (Ei varmistettu) https://nennesitajasetata.blogspot.fi

Voimia ja jaksamista toipumiseen. &lt;3 Armollisuus on avainsana hyvin moneen asiaan.

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos kauniista sanoistasi! Olet mahtava! <3

Kriselda
Kriselda

Tsemppiä S! Tärkeintä on, että kuuntelee itseään ja on hyvät tukijoukot ympärillä <3

Saranda
Tyhjä ajatus

Ihanasti sanottu, naulan kantaan. <3 :)

Kommentoi