Kun omat häät ahdistavat

Tyhjä ajatus

Kuva Enna Rautiainen siskoni häistä syksyllä 2016

Noniin, mistä mä aloittaisin kuulostamatta liian tekopyhältä tai ihmiseltä, joka on vastentahtoaan menossa naimisiin. Tarkoitus ei myöskään missään nimessä ole arvostella muiden valintoja tai hääjärjestelyjä.

Me menimme kihloihin poikaystäväni kanssa viime toukokuussa ja haluamme mennä naimisiin ensi keväänä. Tässä ei ole vielä mitään ongelmaa, marssisin maistraattiin vaikka samantien. Ongelma ei myöskään ole itse tapahtuman juhlimisessa - tunnen oloni jo nyt pohjattoman onnekkaaksi, kun mietin kaukaa matkustavia sukulaisiani tai jo nyt suunnittelussa auttaneita rakkaita ystäviä, jotka tulevat olemaan paikalla.

Kriisi iskee siinä vaiheessa, kun mietimme millaiset juhlat haluamme. Ja varsinkin sitä mitä emme halua.

Me emme halua upottaa tuhansia euroja buffettiin, kun maailmassa on satojamiljoonia nälkäänäkeviä lapsia. Mä en halua pitää tuoretta kukkakimppua kädessä kun metsiä tuhotaan peruuttamattomasti joka sekunti. Mä en halua ostaa kaasoilleni samantyyliiset mekot vain häiden estetiikan takia kun heillä on mekkoja omastakin takaa.

Loppujenlopuksi kyse on todella pienistä asioista, yhden pariskunnan ja yhden päivän valinnoista, jotka eivät tule paljon maailmaa parantamaan. Mutta hitto vie, tavallisen kuluttajan näkökulmasta kyse on aina yhden ihmisen ja yhden päivän valinnoista. Ja me emme halua aloittaa avioliittoamme tuhlaamalla massoittain paperia koristeluun tai tarjoamalla liharuokaa vieraillemme.

Omien häiden järjestely ahdistaa siksi, koska vaikka koittaisin kuinka toimia eettisesti ja ekologisesti, soimaan itseäni jokatapauksessa. Soimaaminen ja asioiden moraalinen vertailu on loputon kierre, ja mun on päästävä siitä ajoissa pois ennen kuin häistä menee koko ilo. Olemme siksi päättäneet, että pidämme pienet juhlat, läheisimmille sukulaisille ja ihan muutamalle ystävälle, kutsut lähtevät sähköisesti ja häämekon ostin jo käytettynä. Pieniä yhden päivän valintoja, jotka toivottavasti inspiroivat ehkä muitakin, hääsuunnittelussa ja muutenkin elämässä.

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
Share

Kommentit

jennajohannasi
Pirtti

Arvostettavaa pohdintaa! Ymmärrän ton ajoittain iskevän liian suuren maailmantuskan, se on vaikea saada hallintaan niin ettei pilaisi itseltään kaikkia iloja :/ Armollisuutta <3
Riippuu mihin aikaan keväästä, mutta luonnonkukkiakin voi jo olla saatavilla :) Kun joskus itse menen naimisiin niin ne tulevat olemaan kynttilöiden lisäksi ainoita koristeita sekä myös morsiuskimppuna. Just noi sähköiset kutsutkin on tosi jees, ja vieraille voi vihjata aineettomista lahjoista tai hyväntekeväisyyskohteesta, jonne lahjoittaa teidän nimissä. Astiastot jne voi lainailla tai etsiä kirppareilta ja ruoan ei tarvii olla suuri buffet, vaan esimerkiksi suuri kattilallinen maukasta keittoa. (Meillä on suvussa legendaarinen lohikeittoresepti, jonka haluan pääruoaksi omiin häihin, se ei paljon lisukkeita vaadi :D )
Kun häät on pienet ja vieraat läheisiä niin heille tuskin tarvii kovasti perustella, miksi häät on juuri teidän näköiset :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Aivan ihana kommentti! Kiitos paljon sen jättämisestä. <3

Kynttilät ja luonnonkukat ovat kauniita ideoita, samoin tuo hyväntekeväisyyslahja. Jos jonkun järjestön kanssa saisi avattua vaikka tilin tai sitten lahjoittaa tietyn määrän häälahjarahoista suoraan kohteeseen x. :-)

Ja vitsi miten hienoa että teidän suvulla on tuollainen "juttu" kuten lohikeitto! Toimii häissä ja juhlissa varmasti todella hyvin, ei varmaankaan tule kalliiksi ja on sellainen inside-juttu. Aivan mahtavaa! Pitää keksiä onko omassa suvuussa vastaavia juttuja ruoan tai muiden asioiden suhteen. :)

Minnea
Minnean muruja

Ihana sinä <3

Saranda
Tyhjä ajatus

Niin sinäkin. <3 :)

Pampam12 (Ei varmistettu)

Tuskailen tavallaan samojen aiheiden äärellä. Haluaisin pienet häät. Ei _mitään_ turhaa pömpöösiä. Tuntuu vain, että kaikki kaverit olettavat, että heidät kutsutaan ja pääsevät rällästämään. En halua käyttää rahaa sellaiseen, vaikka kavereistani pidänkin.

Saranda
Tyhjä ajatus

Isot virtuaaliset aploodit kommentillesi. <3 Näin mäkin ajattelen ja näin varmasti miettii moni munkin kaveri kutsumisen puolesta... Ääh, hankalia asioita vaikka kaiken järjen mukaan pitäisi olla tosi simppelejä valintoja: tehdä niin kuin itsestä parhaalta tuntuu ja luottaa siihen, että ystävät ymmärtävät.

Toivottavasti saat ja teet juuri sellaiset häät kuin te tahdotte!

smagardi
astu harhaan

Hyvää ja tärkeää pohdintaa.
Ihanaa, että uskallat rohkeasti miettiä näitä asioita ääneen, oot huippu!
Teidän hääpäivästä tulee varmasti ihana ja just teidän näköinen. ❤

Saranda
Tyhjä ajatus

Vitsi mulle tuli hyvä mieli sun sanoista! <3 Pelkäsin että tää teksti kuulostaa ärsyttävältä saarnaamiselta ja ensimmäisen maailman valittamiselta. :D

Ja kiitos, toivon sitä kovasti itsekin. <3 Ihanaa päivää sinulle!

kirsihannele

Me tehtiin niin simppelisti kuin vain voi olla (vähän niinkuin ajattelit :)). Maistraattiin ja kaksi todistajaa. Se oli siinä. Ei tarjoiluja, ei mitään vast.ottoja, eikä juhlia. Muutama ystävä tuli illalla meille. Päästiin niin helpolla kuin vain voi, enkä kuluttanut juuri mitään maailmasta. Silloin ei kyllä tuolta eettiseltä kantilta mitään ajateltu, ei ollut tapana kenelläkään. Nythän voisi sanoa, että nappiin meni :D. Tehkää juhlista ja muista asioista sellaiset päätökset, jotka tekevät teidät onnellisiksi, saavat hymyn huulille, niin juhlatkin sujuvat yhtä onnellisissa merkeissä, kun on tehty vain ja ainoastaan niitä "onnellisia ja teille hyviä, mieluisia" valintoja <3

Saranda
Tyhjä ajatus

Oi teidän naimisiinmeno kuulostaa ihanalta. <3 :) Aivan mahtavaa että vaikka eettisyys ei ollutkaan se näkökulma niin teitte just niin kuin parhaaksi näitte! Kiitos fiksusta ja lämmittävästä kommenttista. xx

Suttastiina

Ei tuntunut saarnaamiselta, tuli ihanasti sellainen fiilis, että te olette menossa naimisiin rakkauden ettekä juhlien vuoksi.

 

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos paljon, arvostan sanojasi. <3

Eivielämorsian (Ei varmistettu)

Mä oon taas aatellut, että jos mies haluaisi joskus mennä naimisiin, mentäisiin maistraatissa naimisiin todistajien läsnäollessa, ja järjestettäisiin kotona läheisimmille ystäville ja sisaruksille illanistujaiset, ja kerrottaisiin vasta vieraiden tultua paikan päälle että mentiin muuten naimisiin :) Kellekkään ei tulis ahdistusta siitä, mitä laittaa päälle, mitä ostaa lahjaksi eikä kukaan voisi suuttua ettei ole kutsuttu (jota tapahtuu jokaisissa häissä joissa olen ollut). Eikä ite tarvitsisi ressata mistään, paikalla olisivat ne, jotka oikeasti siellä haluavatkin olla. Ennen ehkä haaveilin perinteisistä häistä, mutta mitä pidempään yhteistä taivalta kuljetaan, sitä ihanammalta tää ajatus tuntuu. Ja tosiaan tykkään käydä häissä eikä mulla ole mitään perinteisiä häitä vastaan, mutta musta jokaisen pitäis nimenomaan järkätä omat häänsä juuri sellaisena kuin haluaa. Joten multa tulee kyllä sun ajatuksille back-uppia! :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Hei mahtava kommentti ja ihana sinä! Kuulostaa aivan loistavalta, jos menette joskus naimisiin toivon että saat juuri tuollaiset (tai millaiset sillä hetkellä haluatkaan) juhlat. :) Tuo kuulostaa niin pyytettömältä ja jotenkin aidolta tavalta juhlia rakkautta! Arvostan!

iidis
Varpain jaloin

Tajusin juuri, että olen täysin unohtanut kirjoittaa meidän häistä nyt kun olen rouvautunut!

Se mitä omilta häiltä haluaa onkin helpompi selvittää, kun tietää jo mitä ei halua. Mieti esimerkiksi tunnelman, äänien tai makujen kautta. Täältä löydät sen mistä meidän hääsuunnitelmissa lähdettiin liikkeelle, ehkä siitä voisi olla apua teille. Kaiken hääkrääsän ja hömpötysten keskellä on hyvä muistaa, että häät on kuitenkin aina parin oma juhla ja saavat olla parin itsensä näköiset. Tehkää valinnat omia arvoja ja sydäntä kuunnellen, niin voin vaikka vannoa, että häistänne tulee täydelliset ja juuri teidän näköiset. Häissä ei ole mitään sellaista, mikä sinne ulkopuolelta vaaditaan - paitsi tietenkin "tahdon", ilman sen sanomista ei täällä pääse avioon ;)

Saranda
Tyhjä ajatus

Onnea naimisiinmenosta! <3 Ihana asia. :)

Ja kiitos kovasti kommenttistasi ja linkistä. Pakko lukea postaus ihan ajan kanssa, luulen että siitä voisi olla paljon hyötyä. :)

Rosahavumaki
Day with Rosa

Ihanaa pohdintaa <3 

Itellekin heräs tosi paljon ajatuksia liittyen kaikkiin juhliin mitä onkaan tullut järjestettyä. Ens juhliin haluan ottaa saman teeman, mekon ostan kierrätettynä ja ei muutenkaan mitään ylimääräistä hömppää sinne. Teidän häistä tulee varmasti aivan ihanat ja muista myös nauttia järjestelyistä!

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos paljon. <3 Kuulostaa tosi hyvälle! Tsemppiä tuleviin juhliin ja ihanaa viikonloppua jo vähän etukäteen. :)

raijairina

Voi ihana sinä! <3 Oot kyllä niin hyväsydäminen tyyppi.

Mekin ollaan menossa naimisiin ensi kesänä (!!!) ja oon miettinyt, että ois ihana tarjota vieraille hyvää kasvissafkaa, mieluiten luomua ja läheltä. Törmäsin myös loistavaan hävikkiruokacateringiin: http://waste2taste.com/catering/ . Voi olla, etten saa omaa kulinaristimiestäni vakuuteltua siitä, että vieraille tarjoiltaisiin hävikkisafkaa, mutta voin kuitenkin lämpimästi suositella. Ravintola Loopissa voi käydä maistelemassa, miten hyvää ruokaa nämä tekevät ruokahävikistä. On ainakin tosi ekologinen vaihtoehto! :)

Olen kyllä itse niin kiitollinen kaikista ihanista hääjuhlista, joissa olen ollut osallisena, että ajattelen häiden järkkäämisen myös sellaisena hyvän jakamisena eteenpäin. Jos jotain on syytä juhlia elämässä isolla porukalla, niin rakkautta! :)

Saranda
Tyhjä ajatus

<3<3<3

Hei ihan mahtavaa, morsiamia 2018! :) Ja ÄLYTTÖMÄN hyvä vinkki, en ole kuullutkaan tuosta vaikka oon mukamas googletellut paljon kasvisruokacaterengeja. Mä luulen että me varataan ravintola jossa on ruoat valmiiksi (ja räätälöidään sitten yhdessä ravintolan kanssa menu), mutta tuo on todella hyvä idea johonkin muuhun juhlaan tai jos päädytänkin muuhun tilaan. Täytyy ehdottomasti käydä Loopissakin!

Ja kaunis lause hääjuhlista, ihana näkökulma, jonka aion ehkä adoptoida sulta. <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Jokainen pari pitäköön sellaiset juhlat kuin itse haluaa. Jos pitää pienet häät, on selvää, ettei kaikkia tärkeitäkään ihmisiä voi kutsua ja toisaalta isommissakin juhlissa on yleensä pakko rajata porukkaa. En kuitenkaan ymmärrä isojen juhlien ns. väheksymistä, koska ei yhdet juhlat keskivertobudjetilla nyt niin hirveästi kuluta luonnonvaroja ja jotkut nyt vain haluavat koota kaikki ihmiset paikalle ja pitää isot juhlat, koska onhan häät hyvä aihe juhlia. Stressaamista ja sitä, miltä juhlat näyttävät sen sijaan kuin miltä tuntuvat, en minäkään jaksa. Juhlien järjestämisen suhteen voi myös tehdä paljon ympäristöystävällisiä valintoja ja lahjatilin voi perustaa haluamalleen hyväntekeväisyyskohteelle.
Vaikka juhlat ovatkin järjestäjän juhla niin minusta myös vieraita pitää ajatella. Vaikka en itse syö lihaa, tarjoaisin myös esim. luomulihaa, koska lähipiirissäni on ihmisiä, jotka syövät mieluiten kasviksia ja lihaa enkä haluaisi järjestää juhlia asennekasvatustunnelmissa. Toki teidän läheiset voivat olla vastaanottavaisempia. :)

Itse valitsisin varmaan maistraatin ja sen jälkeen kahdestaan syömään hyvä illallinen... en haaveile omien häiden järjestämisestä, vaikka häissä aina kivaa onkin. ;)

Saranda
Tyhjä ajatus

Tykkäsin tosta sanasta "asennekasvatustunnelmasta". :D Hyvä kommentti! :) En minäkään ymmärrä isojen juhlien väheksymistä (toivottavasti kukaan ei ajatellut että ajattelen niin), vaan lähinnä ressaa se miten perustella kavereille ja sukulaisille että nyt on pienet juhlat kyseessä ja johonkin oli pakko vetää raja...

Vasta teidän kommenteista hoksasin että voi avata erillisen tilin johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen. Se on on mielestä todella hyvä idea, kiitos teille!

Eikä tuollaiset intiimit kahden hengen juhlat kuulosta myöskään yhtään hassummalta. <3

MarikaJohannaP
Hey girl

Meillä oli pienet häät, perheelle ja lähimmille ystäville. Tein häistä oman näköiset ja pidin kiinni valinnoistani. Siitä huolimatta että aika monelta taholta tuli kommenttia että mitä kuuluisi tehdä, ja ketä pitää ehdottomasti kutsua. Tietenkin arvostan sitä että ihmiset haluavat auttaa, ja osallistua, mutta häät on kuitenkin mun mielestä kahden ihmisen rakkauden juhla, ja jos pari ei erityisesti pyydä muilta inputtia, sitä voisi säästää muiden juhlien järjestelyyn.

Tee vaan rohkeasti kaikki ratkaisut niin, miten teistä tuntuu oikealta :) <3.

Saranda
Tyhjä ajatus

Kuulostaa tosi ihanalta ja rohkealta vedolta! :) Teidän häät oli varmasti upeat. Ja näin pyrimme tekemäänkin, kiitos kommentista ja kannustuksesta. xx

Mia K.
Voi taivas

Hei.. :)

Kysehän on Teidän päivästänne. Salli itsellesi ja puolisollesi se ihanin päivä. Ilman murehtimisia ns sellaisistakin asioista, joille emme Nyt voi mitään isompaa tehdä.
Teidän tehtävänne ja oikeutenne on saada nauttia ilosta, rakkaudesta, kauneudesta, toisistanne.
Maailma on juuri sellainen kuin ajatukset joita ajattelee <3

Saranda
Tyhjä ajatus

Kaunis kommentti, kiitos paljon. <3 :)

Facesta löytyy "kierrätetään häät!" -ryhmä josta voi tehdä kivoja löytöjä tai saada ideoita.  Ystäväni ei myöskään halunnut hankkia mitään uutta vain yhtä päivää varten ja tosi ihanat sekä omannäköisensä häät sai. 

Saranda
Tyhjä ajatus

Voi kiitos tuhannesti tiedosta, liityin samantien! :) <3 Jee!!

Pyjama79 (Ei varmistettu) https://pyjamapaivia.com/

Voi, älä soimaa itseäsi! Ihmisellä on muutama erityisen tärkeä päivä elämässään (esim hääpäivä, jokin tietty syntymäpäivä, valmistuminen tms) eikä niiden hiilijalanjäljellä ole sinun koko elämäsi mittakaavassa suurtakaan merkitystä; et sinä niin hurjasti överisti voi laittaa! :D Valitkaa sitä, mikä tuntuu mukavalta ja mikä on teidän näköistä.

Me halusimme kutsua vähän enemmän vieraita (olikohan joku 60?), mutta budjetti oli aika tiukka, joten emme tarjonneet lämmintä ruokaa, vaan oli salaatteja ja erilaisia piirakoita jne. Absolutistina en halunnut kenenkään päihtyvän häissäni, joten alkoholia ei tarjoiltu lainkaan. Ja häät pidettiin sunnuntaina (kun suurin osa vieraista tuli kohtuu läheltä). Minusta oli kaunis ja hauska hääjuhla (mentiin siis varsinaisesti naimisiin jo edeltävänä perjantaina), ja käsittääkseni vieraatkin viihtyivät, vaikka olivatkin vähän "erilaiset" häät.

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos Päivi. <3 :) Se on totta, en todennäköisesti tulee enää koskaan pitämään niin isoja juhlia kuin omat häät.

Teidän häät kuulostaa ihanilta! Olisin itsekin viihtynyt varmasti tuollaisissa itsekin. :) Ja jos häihin ei kuulu alkoholia, ne voi vallan mainiosti pitää sunnuntaina. Kiitos kun jaoit nämä! <3

Kiti
Katso tarkemmin

Hyvää pohdintaa. 

Meidät vihittiin maistraatissa kymmenen läheisen edessä. Minulla oli poistomyyntimekko ja miehelläni vanha pukunsa. Vihkimisen jälkeen menimme pieneen lähiravintolan syömään, kukin sai tilata mitä halusi. Ei kutsukortteja, koristeluja, yli jäävää ruokaa, matkustuskuluja eikä mitään muutakaan säätöä. Hyvät muistot jäi. :)

Tsemppiä järjestelyihin!

 

- http://vuorellakasvavapuu.blogspot.com

Kiti
Katso tarkemmin

Ai niin, ja hääkimpun anoppi sitoi oman pihan kukista! 

Saranda
Tyhjä ajatus

Teidän tavanne kuulostaa niin romanttiselta ja vilpittömältä. <3 Ihanat te! Ja sinun anoppisi! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Onnea häiden suunnitteluun ja omien visioiden onnistumiseen! Häät herättävät paljon tunteita ennen ja jälkeen. Itse haaveilin vähän suuremmista ja perinteisemmistä häistä, miestäni taas ahdisti ajatus suurista juhlista ja huomion keskipisteenä olemisesta. Kompromissina kutsuimme läheisimmät ihmiset eräänä arkipäivänä maistraattiin ja lounaalle kanssamme ja järjestimme myöhemmin ystäville suuremmat, mutta tosi rennot pihajuhlat. Vaikka häät eivät vastanneet alkuperäisiä haaveitani, olin lopulta tyytyväinen siihen, että pidimme sellaiset juhlat, joissa sekä minulla että miehelläni oli itse hyvä olla :) Pihajuhlien jälkeen tosin oli pitkään pieni ahdistus siitä, että asiat menivät vähän löysästi ja monet suunnitelmat menivät vähän mönkään. Myöhemmin tajusin, että se johtui siitä, miten ihmisillä on häistä niin suuria odotuksia ja rakkaimmatkin saattavat antavaa niiden myös näkyä. Pitää vain itse olla tyytyväinen siitä, että järjesti juuri parin näköisen juhlan :)

KR (Ei varmistettu)

Ihana postaus ja tosi hyvä aihe. Tässä yks esimerkki, mihin voitte tehdä oman lahjoitustilin häitä varten: oma.wwf.fi

Toimivat juuri noiden kaikkien isoden ympäristöongelmien parissa, joita mainitsitkin:)

Kommentoi