Millainen on Mitrovica?

Tyhjä ajatus

Huomenta täältä Mitrovicasta, Kosovosta. Maanantain postauksessa julkaisin muutaman puhelimella otetun kuvan täältä mutta tänään ajattelin kaikessa vapaa-ajan loistokuudessa avata tarkemmin millainen kaupunki Mitrovica oikein on.

Kosovon mittakaavassa Mitrovica lukeutuu isoksi kaupungiksi vaikka asukkaita on vain n. 70 000. Se sijoittuu Kosovon pohjoisosaan, 45min ajomatkan päässä pääkaupungista Pristinasta. Kaupungin halki kulkee Ibri- ja Sitnica-joet, ja kaupunkia ympäröi korkeat vuoret.

Mikä tekee Mitrovicasta erikoisen on sen lähihistoria. Vuonna 1999 Serbian kanssa käyty sota näkyy täällä edelleen päivittäin - Mitrovica on jakautunut kahteen osaan, jossa pohjoisosassa asuu serbit ja etelässä albanialaiset. Näiden kansojen ja asukkaiden välillä on vieläkin paljon eripuraa ja katkeruutta, ja sodan jälkeen täällä on ollut useampi yhteenotto. Tilanne on kuitenkin rauhoittunut viimevuosina eikä todellista vaaraa enää juurikaan ole.

(Mun ei kannata tämän enempää avata albanialaisten ja serbien välistä historiaa ja politiikkaa, olen selvästi puolueellinen eikä siitä tulisi mitään. :D)

Vasemmalla serbien ja albaanien eli kaupungin pohjois- ja eteläpuolta jakava silta, oikealla puistotie joka kulkee eteläpuolella sillan alta

Mitrovicassa ei oikeasti ole kauheasti tekemistä, ja kaupungin voi koluta helposti puolessakin päivässä. Täällä on kuitenkin tosi kivoja ihmisiä, paljon kulkukoiria, hyvää ruokaa ja tunnelmallisia kahviloita sekä alhainen hintataso. Mitrovicassa työttömyys on tosi paha, mutta ulkomaalaisen näkökulmasta siinä on yksi hopeareunus: kaupungilla ja ulkona on aina paljon ihmisiä, ja jokapäivä tuntuu menon puolesta viikonlopulta.

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
Share

Kommentit

Hanna K
Sunday Blondie

Onpa supervirkistävää nähdä kuvia kaupungista, joka ei ole "perinteinen turistikohde"! Omaan silmääni kaupunkia ympyröivät kukkulat ja joet näyttävät todella kauniilta. Ties mitä kaikkea ne kätkevätkään sisälleen :--) Mahtavia viimeisiä lomapäiviä, ihanainen! <3

Saranda
Tyhjä ajatus

Vähänkö oot suloinen, kiitos hirveesti kommenttista! <3 Oot huippu!

Nettanen
Destination: Happiness

Mä oon samaa mieltä; virkistävää kun lomakohde ei ole se valkoisen kiiltävä luksushotelli ja sitä ympäröivä supertyylikäs matkakohde. Tosi mielenkiintoista nähdä ja lukea paikasta, josta harvemmin pääsee lukemaan :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Vitsi teidän kommentit lämmittää mieltä. <3 Mua jännitti kamalasti julkaista tää postaus, ajattelin että hohhoijaa, ketä kiinnostaa. Mutta oon niin iloinen siitä millaisen vastaanoton tää on saanut! :) Kiitos!

pieta
Ruista Ranteessa

Tosi kivoja nämä sun Kosovo-postaukset! Oltiin juuri tänä kesänä reissussa Kroatia-Bosnia-Montenegro-akselilla, ja jäi kyllä sellainen olo, että voisi vielä jatkaa Serbiaan, Kosovoon ja Albaniaan. Ja erityisesti kiinnostaa juuri tuo Kosovo. :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos, kiva kuulla! Ja ette tekään tehnyt yhtään hassumman kierroksen, upeita maita nuo kaikki. :) Tervetuloa Kosovoon jos tilaisuus joskus sallii - täältä on tosiaan tosi helppo ja halpaa mennä Serbiaan ja/tai Albaniaan eikä koko reissuun tarvitsisi välttämättä varata edes kauheasti aikaa. :) Suosittelen!

sharks
by a mile

Kiehtovaa kuulla kaupungeista, joista ei yleensä kuule! Ihanan tunnelmallisia kuviakin oot ottanut :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos paljon. <3 Mitrovicasta ei tosiaan montaa blogipostausta maailmassa ole. :)

IlonaK (Ei varmistettu) https://nennesitajasetata.blogspot.fi

Olipa kerrassaan mainio postaus! Mielenkiintoiset tekstit, ja tosi kivoja kuvia. :) Ja pakko vielä sanoa, että siitä saakka kun kesällä onnekkaasti löysin sinun blogiisi, olen pitänyt parhaimmistona. Mikä parasta; ihanien postausten lisäksi niiden takaa tuntuu löytyvän ihanasti ajatteleva ihminen.

Saranda
Tyhjä ajatus

Ilona, mulla on ollut tänään vähän ankea päivä mut tää kommentti - se toimi lämpimänä halauksena, C-vitamiiniannoksena ja motivaatiobuustina kaikkina samaan aikaan. <3 Kiitos! Sun täytyy olla myös aika huikean sympaattinen ihminen kun saat toisen tuntemaan näin!

Kommentoi