Millaista blogia haluan kirjoittaa?

Tyhjä ajatus

Jos voisin tehdä mitä vain -postauksesta tuli yksi henkilökohtainen suosikkini. Ei niinkään itse kirjoituksen vuoksi, vaan siitä seuranneen fiiliksen jälkeen. Olo oli inspiroitunut ja se sai aikaan tunteen, että haaveni eivät olekaan niin mahdottomat tai toisistaan ristiriitaiset. Moni asia elämässä on tuntunut sen jälkeen selkeämmältä ja innostavammalta.
 

Siksi ajattelin soveltaa samanlaista ideaa blogiin - jos voisin kirjoittaa mitä tahansa blogia, millainen se olisi?
 

Postaisin usein mutta teksti ja kuvat olisivat aina laadukkaita. Aiheet vaihtelisivat laidasta laitaan - yleisestä hyvinvoinnista ja elämän tarkoituksesta kynsilakkaan, joka piristää minua minua joka aamu. Inspiroisin ihmisiä tykkäämään tavallisesta elämästä enemmän mutta myös tekemään asioita, mistä he ovat aina unelmoineet. En koskaan antaisi alemmuuden kompleksin tulla tielle - muut menestyneet bloggaajat toimisivat lähinnä eteenpäivän ajavana voimana. 

Täällä olisi vinkkejä ihanista vegaanikahviloista ja paljon (enemmän) asiaa ympäristöystävällisyydestä ja vastuullisesta kuluttamisesta. Reseptejä olisi pilvin pimein ja niitä koristelisi aina vaivalla mietityt ruokakuvat. Treenijuttujakin olisi enemmän - CrossFit muodostuisi lukijoilleni maanläheiseksi ja matalankynnyksen urheiluksi ja joku jopa innostuisi lenkkipolulle.

Vaikka pitäisin blogin hyvänmielen blogina, kirjoittaisin rehellisempää tekstiä. En antaisi mielikuvituksellisten rajoitusten ja turhien suodatusten tulla tielle. Kirjoittaisin spontaanimmin, ja kun flow iskee, jäädä vaikka bussipysäkille kirjoittamaan postausta kun bussit ajaisivat ohi. Kehittyisin joka päivä, mutta olisin silti tyytyväinen jokaiseen julkaisuuni.

Tällaisia blogiunelmia tavoitteita. Ja sanotaan samantien muutoksia tulossa.

Mä tiesin että tää oli hyvä juttu!

 

Kuvat: Enna Rautiainen

 

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
Share

Kommentit

Mia K.
Voi taivas

No, oivallukset on i h a n i i ♡♡♡

Mä kyllä jo oletin, että oot tehnyt jo koko ajan niin ;))) Täällä on aina kiva lukea!

Itse mietin tuolla tavoin vähän kaikkea elämässä. En ole koskaan uskonut ns rajoihin, tai kaavoihin ;D

 

Saranda
Tyhjä ajatus

Ihana Mia, kiitos! Ja ihailen sun asennetta ja elämänkatomusta, toivottavasti pidät tuosta pitkään kiinni. :)

Hei (Ei varmistettu)

Innostat ja inspiroit mua jo nyt joka päivä ♥

Saranda
Tyhjä ajatus

Miten suloinen kommentti, KIITOS! <3

Kommentoi