Mitä olen oppinut masennuksesta?

Tyhjä ajatus

Noniin, tämän postauksen julkaiseminen jännittää niin paljon että rintaan sattuu. Mutta jos jotain olen bloggaamisessa (tai elämässä ylipäätään) oppinut, se on se, että mitä enemmän se tuntuu vatsanpohjassa, sitä tärkeämpää se on tehdä.

Tämä kirjoitus liittyy masennukseeni, joka todettiin loppukesästä. Tiesin koko viime kevään olevani uupunut ja stressin takia en yksinkertaisesti osannut iloita asioista samalla tavalla. Ajattelin sen kuitenkin olevan ohimenevää ja hellittävän viimeistään kesällä. Loppukesästä paine helpottikin mutta ikävät tunteet jäivät: alakuloisuus, innottomuus, jatkuva syyllisyydentunne ja ahdistuneisuus.

Vaikeinta oli myöntää itselleen olevansa masentunut. Kaikessa ironisuudessaan mä kirjoitan hyvänmielenblogia mutta voin itse pahoin. Mulla oli elämässä kaikki paremmin kuin olisin koskaan voinut aikaisemmin toivoa: läheisistä ihmisistä pettämätön tukiverkosto, kaunis koti ja rahaa ruokaan ja kalliisiinkin harrastuksiin, terveys ja mahtava mies rinnalla, jonka kanssa olen menossa naimisiin. Ja nimenomaan tänä vuonna tapahtui monia ihania asioita: kihlautuminen, siskonpojan syntyminen, sopimusbloggaajaksi ryhtyminen... Asioita joiden luulisi piristävän mutta jotka aiheuttivat vain huonoa omaatuntoa kun en kyennyt nauttimaan niistä.

Tänään on reilu kolme kuukautta diagnoosista, ja olen sen aikana en ainoastaan voinut paremmin mutta myös oppinut muutaman asian masennuksesta ja syistä joiden takia sairastuin alunperin. Nämä ovat henkilökohtaisia huomioitani ja liittyvät omaan masennukseeni - jokainen ei välttämättä voi siis allekirjoittaa näitä eivätkä kaikki todellakaan koe asiat samalla tavalla.

 

5 asiaa jotka olen oppinut masennuksesta

1. Masennus on sairaus siinä missä kaikki muutkin. Jotkut tapahtumat elämässä voivat johtaa siihen ja joskus se on vain yksinkertaisesti huonoa tuuria

2. Usein masennus paranee, ja siihen on erilaisia parannuskeinoja: jollekin auttaa lepo tai liikunta, toiselle lääkitys ja terapia. Siihen ei kuitenkaan voi laittaa mitään deadlineja ja paranemisprosessille täytyy antaa kunnolla aikaa

3. Ihminen voi olla iloinen ja masentunut samaan aikaan. Tai ahkera ja masentunut tai energinen ja masentunut. Älä koskaan kyseenalaista tai vähättele toisen masennusta ulkokuoren tai ihmisen muiden ominaisuuksien perusteella

4. Puhuminen auttaa. Itse aloin puhumaan ensin poikaystävälleni joka kannusti pitkään varamaan ajan psykologille. Vasta muutaman psykologisession jälkeen uskalsin pikku hiljaa puhumaan läheisimmille ystävilleni. Mä en uskaltanut puhua koska pelkäsin, ettei kukaan usko mua. Että muut vähättelisivät sairauttani tai nauraisivat että säkö muka?. Loppujen lopuksi yksikään, ei yksikään ihminen, jonka kanssa olen keskustellut tästä ole saanut minut tuntemaan oloani tyhmäksi tai "huijariksi", vaikka sitä alussa jännitinkin.

5. Vielä viimeiseksi: luulen, että oma masennukseni syntyi suorituskeskeisyydestä ja täydellisyyden tavoittelusta, joilla taas on pidemmät juuret ihan lapsuuteen asti. Stressi ja perfektionismi vievät itseltäni tosi paljon kapasiteettiä. Aion ainakin yrittää hidastaa elämäntyyliäni ja kerryttää voimavaroja levolla ja mielekkäillä asioilla. Mulla masennukseen liittyy selkeästi ahdistus sekä ahdistus- ja paniikkikohtaukset, ja yritän välttää ja helpottaa niitä hengitysharjoituksilla ja tietoisella pysähtymisellä. Vielä on matkaa täysin ahdistusvapaaseen elämään (tai sellaiseen jossa ahdistus on "järkevää" ja syntyy "oikeista syistä") mutta mä aidosti uskon että mä pääsen sinne vielä.

Kiitos kun jaksoitte lukea. Kommenttiin saa jättää omia kokemuksia jos siltä tuntuu. <3 Ja jos haluaa lukea muita kirjoituksiani aiheeseen liittyen, katso ainakin nämä:

 

"Miten minä voisin paremmin?"

Kohti parempaa (mielen) kuntoa

Kun suorittaminen seuraa lomallekin

 

SARANDA
  
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
Share

Kommentit

Niina Maria V.
une petite life

Rohkea ja hyvä kirjoitus! Voimia ja kärsivällisyyttä toipumiseen<3!

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos paljon. <3 :)

The WHAT - Jasu (Ei varmistettu) https://www.stoori.fi/the-what/

Tosi rohkea kirjoitus. Mulla on todettu masennus, ahdistus ja paniikkihäiriö. Tiedän elämäni näiden kanssa vuoristoradan tyyliin koko loppu elämäni, hyvine ja huonoine kausineen. Kirjoitin fiiliksistäni myös oman postauksen, itse koen masennuspostaukset vertaistukena erittäin hyödyllisiksi, joten linkkaan sen tähän, jos haluat lukea. Tsemppiä ja hymyjä ♥️ et oo yksin.

https://www.stoori.fi/the-what/milta-masennus-tuntuu/

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos kommenttisasti. <3 Ikävä kuulla että kamppailet noiden asioiden kanssa. :( Toivotan sulle paljon jaksamishaleja! Kiitos myös postauksen linkkaamisesta, menen ehdottomasti lähipäivinä lukemaan. :) <3 Se on ihan totta että muista teksteistä saa voimaa ja vertaistukea!

ginty
gg and the moon

Kiitos kun jaoit oman tarinasi, samaistun tähän aika paljon. Voimia, hidastamista ja rakkautta Saranda <3

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos paljon kun jaksat aina kommentoida ja piristää. <3

Nettanen
Destination: Happiness

Kiitos kun jaoit tämän Sarandra, tää on tosi tärkeä aihe! Osittain tuttua itsellenikin, tosin mulla ei ole diagnosoitu masennusta, mutta olen sairastanut paniikkihäiriötä ihan pienestä lapsesta lähtien. Voin siis omasta kokemuksesta suositella ammattilaisten apua ja tarpeen vaatiessa myös terapeutin apua - siellä oppii niin paljon itsestään ja elämästä, että suosittelisin psykoterapiaa ihan kaikille! :) Paljon voimia toipumiseen, anna itsellesi aikaa ja ole armollinen, älä vaadi liikoja. Luulen että tuo suorittaminen ja perfektionismi ovat erityisesti meidän naisten helmasyntejä. Itse olen varsinainen reippaan tytön syndroomaan perikuva, mutta olen yrittänyt päästä siitä eroon ja pyytää apua. :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos sulle kommenttistasi ja tuestasi. <3 Tosi hyviä vinkkejä! Jos jotain hyvää masennuksen tai muun mielenterveyssairauden potemisessa on niin ainakin se että kokemusta karttuu ja voi jakaa sitä eteenpäin. :) Kiitos vielä!

Ninn (Ei varmistettu)

Kiitos Saranda kun kirjoitit tästä tärkeästä aiheesta. Toivottavasti me kaikki opimme tästä jotakin &lt;3Positiivisuudellasi tulet pääsemään vielä pitkälle. Jatka samaan malliin &lt;3

Saranda
Tyhjä ajatus

Niin kauniisti sanottu. <3 Kiitos sulle kommenttistasi ja ihanaa viikonjatkoa! :)

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

Sä olet rohkea ja olen todella ylpeä että jaoit tämän meille kymmenille, sadoille, tuhansille ja jopa miljoonille lukijoille, <3
Upea nainen! Hali!

Saranda
Tyhjä ajatus

Vilhelmiina. <3<3 Oikeesti herkistyin tästä kommenttista. :) Kiiiiitos. <3

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

Ole hyvä<3!!!

saarasusanna
saara susanna

Täytyy todeta, että kiitos ja halaus <3

Ihanaa että näin tärkeästä aiheesta puhutaan. Välillä ihan kummastuttaa ihmisten ennakkoluulot edelleen masennusta tai mitä tahansa muuta mielenterveysongelmaa kohtaan. Tuntuu kuin niistä pitäisi edelleen tänäkin päivänä vaieta tai hävetä niitä jotenkin. Tosi rohkeaa ja piristävää, että jaat omia ajatuksiasi ja kokemuksiasi näinkin vaikeasta ja henkilökohtaisesta asiasta.

Voin myös tosi hyvin samaistua tuohon "syyllisyyden" tunteeseen siitä, että on masentunut, kun perusasiat elämässä ovatkin oikeastaan paremmin kuin hyvin. Masennusta on niin montaa erilaista kuin on masentuneita ihmisiäkin.

Ihanaa viikon alkua sulle!

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos paljon kommenttistasi. <3 Niin viisaita asioita, erityisesti tuo "masennusta on niin montaa erilaista kuin on masentuneita ihmisiäkin". Kyllä!

Mä toivon mitä parasta viikkoa myös sinulle takaisin. :*

iidis
Varpain jaloin

Hienoa, että uskalsit kirjoittaa tästä. Mullakin on taustalla masennusta, joskin se on jäänyt taakse jo vuosia sitten. Olen pohtinut kirjoittavani siitä, mutta aina on tullut pupu pöksyyn. Ehkä vielä joku päivä saan kirjattua ajatuksiani ylös.

Tsemppiä ja malttia paranemiseen <3

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos tuhannesti kommenttistasi. <3 Mä toivon koko sydämestä että kirjoitat aiheesta jos vaan sitä itse haluat. :) Siitä on varmasti monelle apua ja vertaistukea!

sonjahannus
Urban Zen

Uskomattoman kypsää reflektointia jälleen sulta - miljoonasti tsemppiä tähän vaiheeseen. <3 Ja hei, jokaiselle toimii tietenkin eri asiat, mutta suosittelen ainakin kokeilemaan yin/restoratiivista joogaa jos et vielä ole. Se on ihana käsky keholle ja mielelle hengähtää ja pysähtyä. <3

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos paljon, ihanasti sanottu. <3 Oon harrastanut joogaa tänä syksynä epäsäännöllisen säännöllisesti ja kerran kokeillut yiniä, tykkäsin paljon. :) Pitää ottaa tavaksi, en yhtään epäile etteikö sillä voisi olla tosi hyviä vaikutuksia paranemisprosessissa!

pieta
Ruista Ranteessa

Samaistun paljon ja olen itse myös kirjoittanut masennuksesta blogissani ( http://www.lily.fi/blogit/ruista-ranteessa/onko-helppoo-olla-onnellinen ). Itselläkin masennuksen taustalla oli suorituskeskisyyttä, mutta myös muita asioita. Hyvä että olet hakenut apua ja pystyt puhua asioista. Voimia, olet upea! :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos kun linkitit, tään illan agenda on lukea just nätä teidän linkittämiä postauksia. <3 Ja säkin olet upea ja ihana tyyppi! :) <3

josha
P.S. Never Stop Smiling

Hieno ja tärkeä postaus, oot rohkea ja vahva nainen <3 Itse oon vielä(kin) siinä vaiheessa, jossa masennuksesta puhuminen ja koko asian myöntäminen tuntuu vaikealta. Siihen tosin vaikuttaa moni asia - omalla tavallaan tällä hetkellä on pakko peitellä asiaa. Joka tapauksessa pidemmittä puheitta, näistä asioista on toooosi tärkeää puhua ääneen, kiitos että teit niin.

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos kovasti, niin olet sinäkin. <3 Toivon kovasti että puhuminen ja myöntäminen helpottuu sulla - se kun taas helpottaa oloa niin paljon. :)

Kiitos, että otit tähän tärkeään asiaan kantaa jakamalla omat kokemuksesi. Suorituskeskeisyys selittänee monien kohdalla masennusta tai muita mielenterveyden häiriöitä. Täydellisyyteen pyrkiminen, mutta lopulta oman vaillinaisuutensa myöntäminen voivat toisinaan olla hyvin kipeitä asioita. Haastavia mielenliikkeet ovat myös sen sosiaalisen häpeän ja leimautumisen vuoksi. En oikein tiedä, mitä pahaa masennuksessa tai missään muussakaan on - sairaushan on vain murto-osa ihmistä eikä millään tavalla määritä kenenkään ihmisarvoa. Hämmennystä lisää entisestään sairauden värikkyys ja subjektiivisuus - masennus on hyvin pitkälti ihmisen itsensä näköinen eikä siitä oikeastaan ole mahdollista tehdä minkäänlaista stereotypista kuvaa, vaikka niin kovin yritetään väittää.

Sairastuin masennukseen itse keväällä 2014 monen eri sattuman summana. Diagnoosin sain tosin vasta tämän vuoden alussa, koska ammattilaisten mukaan peitin oman huonon oloni niin taitavasti. Masennuksesta huolimatta elämäni on pitkälti varsin samanlaista kuin se oli ennenkin sairastumistani. Suurin piirtein samat sävyt värittävät päivääni, mutta siinä missä yksi päivä voi olla musta, seuraava voi olla vaikkapa hiirenharmaa. Mutta sekin on ihan okei, siinä on se suurin henkilökohtainen haasteeni. En missään vaiheessa ole kieltänyt sairauttani ja diagnoosi oli itselleni oikeastaan vain helpotus. Eniten vaikeuksia tuottaa sen hyväksyminen, että päivät ovat erilaisia. Aina ei tarvitse olla yhtä skarppi, vahva ja ehjä. On ihan okei olla rikki ja pikkaisen allapäin. Tärkeä osa paranemisprosessia lienee sen sisäistäminen, että tunteet tulevat ja menevät - ja se on ihan okei.

Ihanaa joulunodotusta + otetaan rauhallisia, varovaisia askelia kohti valoisampaa huomista :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos sulle tuhannesti viisaasta, lohduttavasta ja rohkeasti kommenttistasi. <3 Samaistuin sun sanoihin niin paljon. Ja voi kuinka toivoisin että mahdollisimman moni ajattelisi masennuksesta niin kuin sinä. :) Että sairastava itse ei määrittäisi itseään sen mukaan eikä kukaan häntä sen perusteella.

Musta on uskomatonta miten epäammattimaisesti jotkut ammattilaiset suhtautuvat mielenterveyssairauksiin. Oon tosi pahoillani sun puolesta kun sun diagnoosissa kesti! Toivon että sulla on sen jälkeen mennyt kaikki muu hyvin jos olet hakenut apua.

Toivotan sullekin kaunista joudunodotusta ja kiitos vielä tarinasi jakamisesta! <3

mamofonia
Mamofoni

Kiitos että uskalsit kirjoittaa tän tekstin. Toivoisin, että masennuksen ympäriltä katois semmonen stigma, mikä sillä nyt on. Mun siskolla ja ystävällä on molemmilla todettu masennus, ja välillä on kauheeta seurata kuinka tää diagnoosi määrittelee ihmisen joillekin toisille ihmisille. Oon myös oppinut tässä matkanvarrella, että paranemisessa voi tulla välillä takapakkia, mutta se on vain pieni askel taaksepäin pitkällä matkalla eteenpäin. Upeeta, että hait apua, se on varmasti vaikeeta. Toivoisin, että jos jaksat ja haluat kirjoittaisit aiheesta lisää matkan varrella.

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos paljon kommenttistasi. :) Luulen että kirjoitan masennuksesta lisää tulevaisuudessakin.

Tuo oli hyvin sanottu että paranemisprosessissakin voi tulla takapakkia mutta täytyy oppia suhtautumaan niihin järkevästi ja lempeästi. :) Eihän elämä ole koskaan pelkästään eteenpäin menemistä.

Oon pahoillani sun siskon ja ystävän puolesta, toivotan heille tsemppiä ja paljon hyviä päiviä. <3

Pikkuapa

Kiitos että kirjoitit tästä tärkeästä aiheesta. Tuntuu, että näistä olisi niin tärkeä puhua avoimemmin, sillä liian usein ihmiset häpeää omaa masentumista, ja se jos joku on niin väärin. Kaikki voivat masentua, eikä siksi masennuksen lisäksi ihmisten tarvitsisi käydä läpi häpeää omasta olosta. Siksi just tällaiset kirjoitukset koskettaa aina, just näillä voidaan muuttaa ihmisten käsityksiä. Mun omassa lähipiirissä on masennukseen sairastuneita ja sen läpikäyneitä ja oon myös itse taistellut masennuksen kanssa vuosia, onneks pikkuhiljaa alkaa helpottamaan. Voimia ja haluas sulle! <3

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos kuin luit ja kommentoit. <3 Tuo on ihan totta, häpeä ei missään määrin ainakaan auta paranemista. Toivotan sullekin paljon jaksamista ja myös ison lämpimän halin! <3 :)

Saanah (Ei varmistettu) http://saanah-style.tumblr.com/

Hyvä, että kirjoitat aiheesta. Asian ääneen sanominen (tai julkisesti kirjoittaminen) auttaa jo omalta osaltaan. Itse olen kokenut esimerkiksi ahdistusta aiheuttavissa tilanteissa avuksi sen että kerron läsnäolijoille tilanteestani ja siitä että saatan lähteä tilanteesta pois, koska ahdistaa. Yleensä sen jälkeen ei ahdista läheskään niin paljon. Itse masennusta yli kymmenen vuotta sairastaneena tiedän myös sen miten helppo toisten on vähätellä sairautta. Kavereille ja tutuille kertominen voi pelottaa, mutta jos he eivät tue sinua tässä asiassa vaan vähättelevät sairautta ulkoisten tai muiden seikkojen takia, niin kannattaa jättää sellaiset kommentit ja ihmiset omaan arvoonsa. Kukaan ei voi tietää miltä sinusta sisällä tuntuu, vaikka kuinka ulkoisesti asiat olisivat hyvin.
Tsemppiä taudin selättämiseen ja omien selviytymiskeinojen löytämiseen.

mystery
Vision One

Myös mulla todettiin loppukesästä masennus. Itseäni on ihmettänyt eniten se, miten kauan oikein pärjäsin sen kanssa (varmaan pari vuotta) ja vakuuttelin että kaikki on hyvin ja elämä nyt vaan on joskus vaikeaa. Siis olin oppinut syöttämään niitä valheita itselleni niin tehokkaasti että olin aivan ihmisraunio ja silti ajattelin että en mä nyt mitään terapiaa tarvitse! Lopulta oli pakko, kun reagoin pieneen vastoinkäymiseen niin voimakkaasti etten päässyt sängystä ylös, ja päätin että nyt en jaksa enää tätä, tarvitsen apua.

Mutta todellakin hyvä että tästä puhutaan ääneen ja tälläiset tekstit auttaa aina suuresti sitä häpeän kulttuuria jäämään historiaan :)

MarikaJohannaP
Hey girl

Kiitos kun kirjoitit tästä ja voimia toipumiseen <3.

Milla Mallikas

Kiitos tästä kirjoituksesta.

Olen itse pakotettu pohtimaan omaa jaksamistani vedettyäni itseni täysin loppuun kuluneen vuoden aikana. Ahdistuneisuus tai masennus eivät todellakaan näy ulospäin ja helposti käy niin, että viimeisillä voimillaan taakastaan selviävän päälle lyödään vielä lisää vastuuta, sillä henkilö vaikuttaa tyypiltä, joka saa asioita aikaan.

Itselleni on ollut vaikeaa tunnistaa ylikuormituksen aiheuttaman ahdistuneisuuden ja masennuksen ero, vaikka historiasta löytyy myös masennusjakso. Asiaa paljon pyöriteltyäni olen todennut, etten ole masentunut, mutta totaalisen loppu.

Hienoa, että olet hakenut ja saanut apua ja tunnistat oman tilanteesi. Voimia kamppailuun suoraan sanottuna vittumaisen sairauden kanssa.

ElizabethRinne

Mä olen lukenut tämän tekstisi ja nyt tulin viimein kirjoittamaan oman kommenttini.

Ensinnäkin: wau. Kiitos rohkeudestasi tuoda näin arka ja henkilökohtainen asia julki. Tästä saa varmasti todella moni muukin voimia <3
On niin käsittämättömän tärkeää, että näistäkin asioista avataan suu ja saadaan siten stigmaa lievennetyksi. Kunpa näin olisi ollut jo aikoja sitten,
niin ehkä olisin itsekin silloin vaikeasti masentuneena ymmärtänyt, että mussa ei ole mikään vialla eikä se sairaus ollut häpeä.

Toiseksi: on ihan käsittämättämän hienoa, että olet hakenut ja saanut apua. Kumpikaan ei ole itsestäänselvyys.

Kolmanneksi: paljon paljon voimia ja virtuaalihaleja <3 Muista, että et ole asian kanssa yksin ja masennuksestakin on mahdollisuus toipua kokonaan.

Neljänneksi: K-I-I-T-O-S <3

Elisabet | www.fashionpoetry.eu

Kommentoi