Morsiamen meikki, hiukset ja puku - tältä näytin omissa häissäni

Tyhjä ajatus

Toivepostaus (jonka olisin julkaissut muutenkin joka tapauksessa, hehe): miltä näytin omissa häissäni?

Meidän häät järjestettiin lauantaina 5.5.2018. Kaikki on tietenkin edelleen tuoreessa muistissa mutta samaan aikaan tuntuu että se päivä olisi ollut ihan jotakin muuta aikakautta. Kaikki meni niin täydellisesti etten meinaa vain mitenkään uskoa sitä.

Kaikki oli ihanaa hääpukua, -meikkiä ja -kampausta myöten. Yövyimme ystävieni kanssa Sokos Hotel Vaakunassa jossa minulle tehtiin sekä meikki että kampaus seuraavana aamuna. Meikki oli Joe Blascon meikkipisteellä, jossa ihana maskeeraja otti tosissaan pyyntöni luonnollisesta häämeikistä. Meikkaan itse niin vähän arkisin ja halusin olla hääpäivänäkin oma itseni - kuitenkin niin että olo olisi astetta spesiaalimpi ja että meikki erottuisi selvästi kuvista.

Kampaus oli minulle alusta asti itseenselvä, koska pidän aina hiukseni juhlissa puoleksi auki. Se on ollut "vakiojuhlakampaukseni" vähintään vanhoilta tansseilta asti. Mulla on siinä aina mukava ja kaunis olla. Jossain juhlissahan on etiketin vastaista pitää hiuksia auki, mutta vähän aikaa sitten kuulin myös että etiketin mukaan hienoissa juhlissa pitäisi aina olla sukkahousut ja arvatkaa olenko ikinä sellaisia pitänyt. :D Kampaus tehtiin Salon Klipsissä, Sokoksen viidennessä kerroksessa.

Ja sitten häämekko... Huuh - mistä mä aloitan? Mä ostin kaksi häämekkoa käytettyjen hääpukujen liikkeestä Lovebirdsista, ensimmäisen elokuussa ja toisen joulukuussa. Tykkäsin kummastakin tosi paljon mutta kummankaan kohdalla ei ollut sellainen WAU, this is the one -fiilistä ja olin varma ettei sellaista tulekaan. Selasin tosi paljon Pinterestiä enkä muista kertaakaan ajatelleeni jostain puvusta että se on the dress. Päädyin siihen ratkaisuun että en vain ole sellaista sorttia, joka huumaantuu juhlavista mekoista.

Reilu viikko ennen hääpäivää selasin verkkokaupasta siskoilleni kaasomekkoja (jep, ei yhtään myöhässä asian kanssa) kunnes silmiini eksyi ihan vahingossa sitten se "the dress". Katsoin kuvaa ja mietin että herran jestas, onko tää vaan jotain häiden alla sitä kuuluisaa asioiden kyseenalaistamista vai oonko oikeesti löytänyt täydellisen, täysin mun näköisen mekon vain viikko ennen häitä?! Tilasin mekon ja kokeilin sitä päälle viisi päivää ennen hääpäivää ja... Se se oli. Se istui mun päälle kuten toivoinkin. Se toi parhaat muotoni esiin, kangas tuntui hyvältä, jokainen yksityiskohta oli kaunis, mekko oli kuin toinen iho. Ihan kuin joku olisi mua varten suunnitellut mekon jota en olisi itsekään osannut kuvailla.

Tiedän että hääpuvuksi se saattoi olla aika tavallinen ja meidänkin häissä oli moni joka oli pukeutunut muakin juhlavammin mutta rakastin sitä niin paljon ettei mikään muu puku tullut enää kysymykseenkään. <3 Olin aina ajatellut että myyn hääpukuni heti tilaisuuden tullen koska mitä sillä enää tekisi, mutta nyt ajattelen etten koskaan halua myydä sitä ja pidän sitä vaikka yksin piknikillä jos ei muuten!

Mekko on Ida Sjöstedtin Amandra dress

Lisää hääpostauksia tulossa nyt kun olemme saaneet kuvat valokuvaajalta, ja postaustoiveitakin otetaan aiheen ympäriltä huomioon. :)

 

 

Kaikki kuvat: Katarina Kirvesmäki

 

 

Lue myös: Häät: 21 yksityiskohtaa, joita en halua koskaan unohtaa

 

 

SARANDA
  
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kommentit

Pikkuapa

Oot kyllä ollut ihan superkaunis morsian! <3 

Saranda
Tyhjä ajatus

Voi kiitos! <3 :) Ihana sinä.

MarikaJohannaP
Hey girl

Siis apua miten ihania kuvia! Olette niin kauniita ja komeita <3. Häämekko on kyllä ihan täydellinen valinta! Odottelen innolla lisää hääpostauksia ja upeita kuvia :).

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos Marika. <3 Tuntuu tosi kivalta kuulla. :)

Minnea
Minnean muruja

Oot niin kaunis <3 Ja puku on tosiaan kuin luotu sinulle!

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos Meri. <3 :)

Nettanen

Aivan ihana häälook, siis täydellinen <3 Ja niin kauniita kuvia ja ihana tunnelma. 

Saranda
Tyhjä ajatus

Oot aina niin kultainen! Kiitos paljon muru. <3 :)

Torey
Näissä neliöissä

Siis näytit niin kauniilta! Ja puku on ihana! Mun mielestä hääpuku saa olla valtavaa helmaa ja kimalluspaljoutta, jos se tuntuu hyvältä. Mutta samoin myös pelkistetty on kaunista ja jos siinä on kotoisin olo, niin se myös näkyy. :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Ihana olet! Näin mäkin ajattelen. :) Toivottavasti jokaisella tämän kesän morsiamella on rohkeutta pukea just sitä mikä tuntuu ittestään mukavalta. xx

smagardi
astu harhaan

Niin kaunis morsian ja mekko!

Ja todella upeita kuvia, teidän kuvaaja on ollut todella taitava saamaan kuviin mukaan ihanan tunnelman.

https://astuharhaan.wordpress.com/

Saranda
Tyhjä ajatus

Oot niin kultainen! Kiitos paljon ja ajattelen meidän valokuvaajasta itsekin ihan samaa. :)

IinaS (Ei varmistettu) https://bangsiina.com

Mekko on kaunis ja kuvat ovat aivan ihania! &lt;3

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos kaunis. <3

carlab
Carla B

Olette upea pari, wau!! <3

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos Carla. :) <3

ElizabethRinne

Niin kauniita kuvia ja todella kauniina oot ollut, WAU! <3 Häämekkosi on täydellinen valinta, niin u-p-e-a! Ja aivan ihana tunnelma näissä hääkuvissa :) Ps. Mistä nuo kauniit kenkäsi ovat? (Vai missasinko just sen kohdan :'D)

Mira | http://fashionpoetry.eu/

Saranda
Tyhjä ajatus

Ihana Mira! Kiitos tosi paljon. <3 :) Sun sanoista tulee aina niin hyvä mieli. 

Ja hei hyvä kun kysyit! Ne oli lainassa mun siskoilta, pitääkin kurkata et mistä merkistä on kyse kun pääsen kotiin. :)

ElizabethRinne

Ihana kuulla, että onnistuin tän ruudun takaakin välittämään sitä hyvää mieltä sillä se on se mun tarkoituskin <3 

Oi! :) Kysy hei ihmeessä ja kerrohan; ne näyttää niin kauniilta! 

iidis
Varpain jaloin

Ihana häälook! Olet onnistunut saavuttamaan juuri sen tärkeimmän sun lookiin: sen, että itsellä on hyvä ja kaunis olo. Mun mielestä ihaninta näissä kuvissa on se miten onnelliselta näytät <3

Saranda
Tyhjä ajatus

<3<3<3 ihana aloitus päivälle kun luin tään! Kiitos muru!!

gonewiththewarmwind

Oih ja voih! Aivan upea pari ja kuvat, joista paistaa onni! <3

Saranda
Tyhjä ajatus

Ihana sinä. <3 Lämmin kiitos. <3

kiasophie
Sparks by K

Aivan upea sinä ja tuo häämekko! <3 

Saranda
Tyhjä ajatus

Kauniisti sanottu, kiitos paljon. :) <3 Ja ihan parasta viikonloppua!

Laura / Nordic Wife (Ei varmistettu) https://nordicwife.com

Aivan ihania, tunnelmallisia kuvia! Onnea tuoreelle avioparille!

Saranda
Tyhjä ajatus

Me kiitämme! <3 Ihanaa viikonloppua sinne! :)

Lumos
VALOA

Voi että, häämekkosi näyttää ihanalta ja te molemmat todella hyviltä! <3 Innolla odotan tulevia hääpostauksia!

Saranda
Tyhjä ajatus

Oot niin suloinen kun sanot noin! Kiitos paljon. :) <3

Iidaafel
Iidan matkassa

Te ootte ihania! Ihania kuvia ja ihana rakkaus! Ja mahtavaa, miten rennosti olet häät ottanut ja mekon etsinnän, siinä varmasti taika oman näköisille ja hyvin onnistuneille häille! <3

Saranda
Tyhjä ajatus

Iida oot vaan <3<3 Niin kultaisesti sanottu. <3 :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.