Oman pukeutumistyylin löytämisestä

Tyhjä ajatus

Innostuin Annan Anna Vihervaarasta -blogin postauksesta pohtimaan omaa suhdettani pukeutumiseen ja sitä, miten olen löytänyt oman pukeutumistyylini. Vaatteiden lisäksi omaan tyyliin vaikuttaa tietysti myös meikit, hiukset ja käyttäytyminen, mutta tässä painotan nimenomaan vaatteita ja asusteita.

Olen aina pistänyt ajatusta sille, mitä puen päälle ja tykännyt ilmaista itseäni vaatetuksen kautta, ihan lapsesta saakka. Luulen, että muutama vuotta vanhemmalla isosiskollani ja hänen tyyltietoisilla ystävillä oli paljonkin vaikutusta tässä asiassa: minusta oli aina kutkuttavaa katsella heitä vaatekassit kainalossa shoppailureissun jälkeen ja ottaa salaa lainaa siskon vanhan paidan tai uudet kengät.

(Kerran kävi muuten niin että lainasin siskoni upouusia buutseja - otin ne kenkälaatikosta, kävelin niillä koko päivän ulkona ja palautin ne sellaisenaan takaisin laatikkoon. Seuraavana päivänä sisko totesi, että hän oli ostanut vääränkokoiset kengät ja meni kauppaan palauttamaan ne, tietämättä että olin käyttänyt jo niitä. Menin hänen mukaansa jännittämään, että ottaako myyjä kengät vastaan ja kyllä hän otti! Tosi epäeettistä, tiedetään, mutta olin 14, pistetään sen piikkiin.)

On ylipäätään ollut tosi kiva, että taloudesamme on ollut aina kolme suuriinpiirtein samankokoista tyttöä, jotka ovat voineet vaihdella keskenään vaatteita.

Lukuunottamatta siskojeni vaikutusta (ja Siskoni on noita -sarjan, vitsi ne hahmot olivat tylikkäitä ja käytännössä kasvoin heidän kanssa), paras tapa, jonka avulla olen löytänyt oman tyylini on ollut ennakkoluulottomuus ja itsevarmuus. Olen rohkeasti yhdistellyt erilaisia vaatteita ja asukokonaisuuksia yhteen, välittämättä juuri ollenkaan siitä, mikä on muodissa tai mitä muut saattavat ajatella. Pitkään pukeuduin myös todella epämukavasti (käytin esim. jaloista oikeankokoisia housuja jotka eivät menneet lantiosta kiinni tai sukkahousuja, jotka kutittivat tai tuntuivat niin epämukavilta, että halusin ne kokoajan pois päältäni).

Nykyään pukeutumistyylini vaihtelee päivittäin: välillä on päällä tyttömäisiä peplum-toppeja (saako noin sanoa sukupuolineutraalissa maailmassa?) tai maskuliiniset suorat housut (tai noin?). Vaikka rakastan muotoja, värejä, erilaisia materiaaleja ja leikkauksia, valitsen vaatteet nykyään aina mukavuus edellä. Siinä missä ennen tärkeintä oli se, miltä vaate näyttää tai miltä minä näytän siinä, tänäpäivänä välitän enemmän siitä, että minulla on vaatteessa hyvä olla ja että vaatteeni mukautuvat minun mukaani, en minä niiden. Minulle upposi erityisesti seuravaa Annan lause: Hyvä vaate tuntuu päällä siltä, että sen voi unohtaa. Kyllä!

Miten sinä olet löytänyt oman pukeutumistyylisi?

 

 

SARANDA
  
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

 

Share

Kommentit

Minnea
Minnean muruja

Vitsi, mä tykkään sun tyylistä! Niin rento, mutta naisellinen!

Saranda
Tyhjä ajatus

Ihana komentti, paras tapa aloittaa päivä! Kiitos muru. <3

iidis
Varpain jaloin

Sulla on ihana tyyli :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Kiitos paljon. :) Tuli jotenkin erityisen hyvä olo näistä kommentteista! Ehkä koska viime aikoina ei oo ollut mitenkään kauhean tyylikäs olo. :) Kiitos siis kun piristit! <3

Nettanen

Ihania asuja ja mitä värejä! <3

Saranda
Tyhjä ajatus

Ihana Netta. <3<3 Kiitos! Mitä kivointa päivää sinne! :)

IlonaK (Ei varmistettu) https://nennesitajasetata.blogspot.fi/?m=1

Sinulla on kyllä ihana tyyli ja todella hyvä tyylitaju. Ihailen ja arvostan!

Saranda
Tyhjä ajatus

Ilona. <3<3 Kiitos! Tuntui hyvältä kuulla tuo. :) Mukavaa tiistaita!

Kommentoi