Puhutaan kauniimmin - itselle ja muille

Tyhjä ajatus

Yksi parhaimmista neuvoista jonka olen saanut (ja jota olen silti kamalan huono noudattamaan) on jos et sanoisi sitä ystävällesi, älä sano sitä itsellesikään.

Noh, välillä se kauniisti puhuminen ei ole itsestäänselvä asia ystävienkään kesken, ja vielä vähemmän tuntemattomien keskuudessa tai täällä netissä. Netissä se on pahinta. Verkossa yleisillä kohteliaisuussäännöillä näyttäisi olevan vähemmän arvoa, vaikka olemme kaikki tuntevia ihmisiä myös tietokoneen tai älypuhelimen ruudun takaa.

Olen onnekas kun voin laskea kahden käden sormilla blogini kommenttikenttään eksyneet ilkeät kommentit. Lilyssä ja omassa blogissani on niin positiivinen ilmapiiri, että saan ilahtua ja punastua päivittäin useampaan otteeseen. Koitan lukea ja kommentoida myös lukijoideni blogeja mutta isolla osalla lukijoista ei kuitenkaan ole blogeja ja siksi vuorovaikutus ei ole aina tasapuolista.

Olen joskus aikaisemminkin luonut blogiin kehumisringin. Tehdäänkö tämän postauksen kommenttikenttään samanlainen? Kehutaanko itseämme yhdellä tai useammalla adjektiivilla/lauseella ja kerrotaanko sen lisäksi vielä jokin kaunis asia jostain toisesta ihmisestä: omasta perheenjäsenestä, kolleegasta, lapsuudenystävästä tai naapurista? Kenestä tahansa?

Mä voin aloittaa: osaan mielestäni ottaa hyvin muut ihmiset huomioon, olen oikeudenmukainen ja uskallan unelmoida. Nämä kuvat on ottanut ystäväni Jonna, joka on iloinen ja huumorintajuinen, ja jonka kanssa voi pitkänkin erossaolon jälkeen puhua ihan mistä vain. Hänen iso sydämensä saa ihmisen ympärillään tuntemaan olonsa hyväksi.

Ja mitä tulee kommenttikentän ulkopuolella: kerro peilikuvallesi, että sinä riität, osta se hame, joka mielestäsi ei sovi kropan muotoosi ja taputa itseäsi selkään työpäivän pääteeksi. Samalla tavalla kiitä bussikuskia lähtiessä ja kerro ystävällesi kuinka tärkeä hän on sinulle.

 

SARANDA
 
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
Share

Kommentit

Ac milan (Ei varmistettu)

Olen Jack Reacher. Siskoni ovat minun varjelevia enkeleitä.

Saranda
Tyhjä ajatus

BEBEE :D <3 <3 <3

raijairina

Ihana postaus ja ihana idea kommenteille!

Mun kehut: Olen enimmäkseen tosi hyvä ystävä ja opettaja, osaan ottaa toiset huomioon ja olen perusluoneeltani tosi empaattinen. Näen myös kaikissa ihmisissä jotain hyvää ja osaan yleensä myös sanoa sen ääneen. :)

Tahdon tässä kehua rakasta avomiestäni (tai siis sulhasta, mehän ollaan menossa ensi kesänä naimisiin!) siitä, että hän on loputtoman luotettava, rehellinen ja valtavan huomaavainen, kärsivällinen ja kiltti mua kohtaan. Ja viisas. Ja ihana. Mun kallio. <3

Ja sitten bonuksena tahdon vielä kehua sua rehellisistä, avoimista, viisaista ja tärkeistä postauksista, jotka saa aina pysähtymään oleellisen äärelle ja muistamaan, mikä on elämässä tärkeää. Ja sun aurinkoisesta hymystä ja kyvystä nähdä maailma tosi kauniilla tavalla.

Saranda
Tyhjä ajatus

Oi niin varmasti olet! Itse asiassa juuri tuollaisen kuvan olen susta saanutkin - ystävällisen, empaattisen ja vilpittömän. :) <3

Ja sun sulhanen - se kuulostaa niin mielettömältä tyypiltä!! Ihana! Niin mahtavia ominaisuuksia. Mutta onneksi hänkin on saanut rinnalleen aivan huikean tyypin. :) Olette varmasti aivan upea pari.

Ja mitä tulee viimeiseen kommenttiin - mä oon oikeesti ihan sanaton. Mun oli tarkoitus vastata tähän aikasemmin tänään mut olin niin häkeltynyt etten keksinyt mitään fiksua sanottavaa. Ja nyt illemmalla en keksi vielälään! En tiedä uskotko kun sanon että kiitos koko sydämestä. Ihan koko sydämestä! <3

raijairina

<3 Kiitokset tuli perille - tuli tosi lämmin fiilis tästä! Oot <3!

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen hauska ja saan muut nauramaan.

Kehuni menee uudelle työkaverilleni joka on piristänyt työyhteisöämme. Hän on ammattitaitoinen ja pirtsakka. &lt;3

Saranda
Tyhjä ajatus

Hauskat tyypit on ihania! <3 Mä koen etten osaa viihdyttää ihmisiä vitseillä tmv. yhtään joten arvostan tosi paljon huumorintajuisia ihmisiä. :D Ja mitä elämä olisikaan ilman mahtavia työkavereita!? <3

kirsihannele

Mun motto on melkein samanlainen :) " tee se toiselle, jonka haluaisit itselle tehtäväksi", tätä noudattaen ei pitäisi koskaan sanoa rumasti, tehdä mitään inhottavaa jne. Hyvä elämänohje. Minä itse olen ihminen, ihan tavallinen, rehellinen ja lämmin (no ainakin haluan olla) ,Sinulla on kaunis hymy, se tulee varmaan sun sisältä läheltä sydäntä, jos ei sydämestä :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Voi toi on niin kaunis sanonta myös!

Ja niin varmasti oletkin! :) Vaikutat niin aidolta ja lempeältä, ystävälliseltä ja mukavalta ihmiseltä. :) On ollut ilo tutustua sinuun vaikkakin vain virtuaalisesti.

Ja toi hymykommentti!!!! <3 Kiitos miljoonasti!

ElizabethRinne

Nämä sun postaukset ovat täyttä kultaa sillä pitävät sisällään arvokkaita oppeja itse elämästä.
Tämäkin postaus sisältää niin hienon idean ja viestin. Kiitos <3

Itsessäni arvostan eniten kykyä kuunnella ja asettua toisen asemaan sekä idearikasta luovuutta ja tietynlaista taiteellisuutta.

Ja omat kehuni ja kiitokseni voisin antaa eritoten kahdelle supernaiselle, joita oli ihana nähdä tänään pitkän tauon jälkeen.
Kyseessä ovat rakkaimmat ystävät, jotka ovat kulkeneet mukana reippaasti yli vuosikymmenen. Tyypit, jotka ovat
nähneet kaiken, auttaneet takaisin jaloilleni ja jakaneet niin onnelliset hetket kuin myös ne karuimmatkin hetket.
Pysyneet, kun kaikki muut ovat lähteneet. Ilman näitä supernaisia taitaisin olla aika olematon.

Ps. Aivan ihania kuvia susta, joita jäin katsomaan. Niin täynnä lämminhenkisyyttä, joka välittyy tänne ruudun toisellekin puolelle.

Elisabet | http://www.fashionpoetry.eu/2017/10/i-love-me-messutarpit-pika-arvonta.html

Saranda
Tyhjä ajatus

Voi kiitos kovasti niin postauksen sisällön kuin kuvienkin palautteesta! <3 Piristit jälleen mun päivää aikamoisesti!

Miten ihania ominaisuuksia susta! Vaikutatkin tosi luovalta ihmiseltä. :) Rakastan empaattisia ihmisiä, joten toi kyky asettua toiseen asemaan on ehkä hienoimpia piirteitä mun mielestä! Ihana sinä! <3

Mä ihan herkistyin kun luin tota kohtaa sun ystävistä... :) 10 vuotta ja risat on pitkä aika ja sen aikana varmasti tulee ylä- ja alamäkiä - ja se että ystävät pysyvät ja tukevat on ihan korvaamatonta. Olet onnekas! <3 (Ja varmasti vähintään yhtä mainio ystävä takaisin!)

Ihana sunnuntaita. :)

ElizabethRinne

Palautetta on ihana saada, joten mielelläni sitä annan myös muille! Ihana kuulla, että piristi sun päivääsi, se oli tarkoituskin <3 

Voi apua, mä punastun! Iik. Kiitos kovasti <3 Tuo empaattisuus lähtee varmaan ihan jo omista kokemuksistakin: on tärkeää olla ihminen ihmiselle ja asettua toisen asemaan niin iloissa kuin suruissakin. Ilman empaattisuutta tää maailma ois aika paljon karumpi pleissi. Ja tääkin kehu itsestäni lähti siitä, että eräs ystävä sanoi siitä jokin aika sitten, että oon "harvinaisen empaattinen ihminen". Jännä miten sitä huomaa (tai paremminkin kiinnittää erityistä huomiota asiaan) tälläisetkin asiat itsestään, kun joku toinen ensin sanoo siitä. 

Voi :') 10 vuotta on todellakin pitkä aika ja kokemuksien myötä ollaan hitsaannuttu entistä lähemmin toisiimme kiinni. 

Ihanaa sunnuntaita sinnekin! :) 

Kommentoi