Sydäntäsärkeviä tarinoita

Tyhjä ajatus

Olen hurahtanut viime aikoina (kirjojen palvojana aivan liian myöhään!) afganistalaissyntyiseen Khaled Hosseinin teoksiin. Luin ensin Tuhat loistavaa aurinkoa, jonka jälkeen siirryin into piukeena heti Leijapoikaan. Lupasin tämän jälkeen itselleni, että odotan Hosseinin uusimman teoksen Ja vuoret kaikuivat pokkariversiota, ihan vain jotta kirjat eivät loppuisi itselleni liian aikaisin kesken - mutta plörinäksihän se meni. Saatan joutua henkilökohtaisesti matkustamaan Kaliforniaan ja vaatia (rukoilla, lahjoa) Hosseinia kirjoittamaan lisää.

Aloitin tänään siis tämän uusimman romaanin, ja se on kulkenut kanssani niin bussissa, työpaikan taukotilassa kuin puntin kuntopyörässäkin. Olen itkenyt useamman otteeseen, kaksi kertaa vannoin traagisesti etten enää lue sitä ja kolme kertaa toivoin, ettei se ikinä loppuisi.

Olen ahminut niin monta hyvää kirjaa elämäni aikana, mutten muista milloin olisin viimeksi saanut tällaisia sväärejä lukemisesta.

Hosseini ensinnäkin kuvaa lapsuutensa kotimaata niin aidosti, että kuvittelisi hänen asuvan siellä sillä hetkellä kun hän niitä kuvauksia ruutuun naputtelee. Hän vie lukijaansa Afganistaniin, ja muodostaa meille niin todentuntuisia mielikuvia, että voisin melkein vannoa tietäväni miltä Afganistan ja Kabul (ja monet muutkin romaaneissa esiintyvät alueet, esimerkiksi Afganistanin Herat ja naapurimaa Pakistan) näyttävät. Nan-leivän tuoksu, ruusuvesijäätelön maku ja aavikon kuumuus ovat jokaisen lukijan ulottuvilla.

Toiseksi teemat, joiden ympärillä Hosseinin romaanit perustuvat, liikuttavat ja puhuttelevat aivan varmasti jokaista lukijaa. Vaikka tapahtuvat sijoittuvatkin kauas Keski-Aasiaan - ja henkilöiden kohtalot ovat hyvin kaukana tyypillisten suomalaisten elämästä - vapaudesta taisteleminen ja perhesiteet ovat meillä kaikilla läsnä.

Kolmanneksi on mielestäni hyvin yleissivistävää jokaisen ihmisen nähdä ja lukea siitä Afganistanista, joka ei pääse oikeuksiinsa sanomalehtien uutisotsikoissa. Vaikka Hosseinin romaanit ovatkin fiktiota, kokevat afganistalaiset - ja monet muutkin ihmiset ympäri maailmaa - samanlaisia traagisia kohtaloita kuin kirjan henkilöhahmot. Miehet hallitsevat yhteiskuntaa, köyhyys ja nälkää näkeminen on yleisempää kuin nälän tyydyttäminen, ja ihmisiä raiskataan, vangitaan, hakataan ja murhataan - ihmisoikeuksista ei ole mainitsemistakaan. Sodat tuhoavat koteja. Perheenjäsenet joutuvat joka päivä eroamaan toisistaan, vuosikausiksi, joskus lopuelämäksi, olosuhteiden pakottamina.
Ja silti keskellä tätä kaikkea ihmiset säilyttävät keskinäisen, rikkaan kulttuurin ja perintötavat, pitävät kiinni unelmien pienistäkin sirpaleista ja taistelevat paremmasta elämästä. Tarjoavat ruokaa vieraille, kuin itselläänkään ei ole. Pitävät vähissä puitteissa toisistaan huolta. Rukoilevat ja pitävät itseään onnekkaina, koska ovat elossa.

Ja mä oon onnekas, kun saan lukea niin pirun koskettavista asioista, ja koska minulla on edes puolikas kirja vielä edessä.

Share

Kommentit

Oonariina (Ei varmistettu)

Ihana postaus! Itse luen aivan liian vähän... Vaikka kirjoja olisi vino pino pöydällä! Mutta tervetuloa vaan Los Angelesiin, voin vaikka yrittää löytää herra Kirjailijan käsiini... :)

Saranda
Tyhjä ajatus

Voi kiitos, muru. Mullahan on siis monta syytä tulla sinne!

Vierailija (Ei varmistettu)

pelkäsin et tää postaus olis täynnä spoilereita, mut ei onneks ollu!:) koska oon lukenut vaan leijapoikaa ja haluan lukea seuraavaks ton tuhat loistavaa aurinkoa.. leijapoika oli tositosiTOSI hyvä!!

Saranda
Tyhjä ajatus

Oho, olisi pitänyt varmaan laittaa joku teksti alkuun, ettei sisälly juonipaljastuksia... :) Suosittelen lämpimästä lukemaankin!

Fani ruudun takaa (Ei varmistettu)

Voi Saranda sulla on tosi ihastuttava tapa kirjoittaa. Jotenkin niin tunteella ja sydämmellä. Jatka samaan malliin:) Mutta useammin..;)

Saranda
Tyhjä ajatus

Voi kiitos kovasti:) kauniisti sanottu!

Vierailija (Ei varmistettu)

Samaa mieltä olen :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.