Ladataan...
Tyhjä ajatus

Sain tämäaamuna postaustoiveen, johon päätin samantien tarttua. Olen itseasiassa halunnut kirjoittaa ahdistuksesta taas pitkästä aikaa, mutta jokin on estänyt. Hyvinä päivinä en edes muista miltä ahdistus tuntuu eikä siitä kirjoittaminen tule mieleenkään ja huonoina päivinä ahdistus on niin vahva, ettei kirjoittaminen ole edes mahdollista.

Viime joulukuussa julkaisin postauksen, jossa kerroin mitä teen kun ahdistaa. Mainitsin silloin mm. pysähtymisen ja hengittämisen, puhumisen ja kirjoittamisen, kuuman suihkun ja saunan sekä lenkkeilyn. Kaikki käytännössä hyviä vinkkejä jotka toimivat usein, mutta se että saa tehtyä noita asioita ahdistuneena tuntuu aina todella raskaalta askeleelta.

Silloisessa postauksessa mainitsin myös sen, etten tee sille asialle, joka ahdistaa, yhtään mitään. "Mua yleensä ahdistaa tekemättömät tai huonosti tehdyt asiat, ja kun ryhdyn ahdistuneena tekemään jotain, siitä ei seuraa mitään hyvää. Voin entistä huonommin, ylisuoritan niin että alankin tekemään paljon enemmän kuin mitä piti ja jäljestä ei tule koskaan kaunista. Yritän muistaa että tässä mielentilassa se tuntuu maailmaa suuremmalta asialta ja keskityn hengittämään ja tekemään jotain muuta mielekästä. Vasta kun kohtaus on ohi, arvioin asian uudelleen ja ryhdyn tekemään sen mikäli on tarve ja paljon paremmalla mielellä."

Tämä on toimivin ahdistuksen hallintakeinoni. Se on kuitenkin vaatinut sitä että on täytynyt hyväksyä ahdistuksen ja sietää sitä niin kauan kuin se kestää. On ollut tosi vaikeaa myöntää itselleen että okei, nyt on huono päivä ja kaikista suunnitelmista ja odotuksista huolimatta, mä voin mennä tänään sieltä mistä aita on matalin

Usein mietin että mitä kaikkea voisinkaan saavuttaa elämässä jos en ahdistuisi näin helposti. Joskus olen kateellinen heille, joille ahdistunut mieli ei tule unelmien tai kovan työn tielle. Mutta uskon että kellään ei ole kaikkea ja jokaisella on jotakin arvokasta - mulla on silloin tällöin, nykyään onneksi vähemmän, ahdistavia päiviä ja ajatuksia, mutta vastapainoksi esimerkiksi fyysinen terveys, mitä ihanin lähipiiri ja tuhansien lukijoiden blogi, joka ei horju vaikken ahdistuneena voisikaan kirjoittaa joskus päiviin tai viikkoihin.

Koska en ole alan ammattilainen enkä ole edes parantunut ahdistuksestani, mun on hankala neuvoa muita ahdistuksen hallinnassa. Mutta itseäni on auttanut nimenomaan se että olen hyväksynyt ahdistuksen ja antanut sen tulla ja mennä. Ja uskon että jos jotakin haluaa hallita, se täytyy ensin hyväksyä.

Kuulisin mielelläni teidänkin ajatuksia ja kokemuksia ahdistuksesta. Alla jotakin muita aihetta liippaavia postauksia:

 

Näin pääsin yli masennuksesta

Sitä oikeaa elämää: on vain ahdistus

Mitä olen oppinut ahdistuksesta?

 

 

SARANDA
  
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
Share

Ladataan...
Tyhjä ajatus

Sanotaan, että vaikeina aikoina näet ketkä ovat todellisia ystäviäsi. Kuka on valmis tukemaan sinua silloin kun menee huonosti? Eroat parisuhteesta, talous pettää tai sairastut?

Välillä mietin, että yhtä tärkeää ellei tärkeämpää on pohtia, ketkä ovat rinnallasi ilon keskellä. Joskus elämän varjoisat yllätykset herättävät läheisiäsi juoksemaan tueksi, mutta ketkä eivät tarvitse sitä herätystä? Kuka ymmärtää muutenkin kysyä kuulumisiasi?

Kuka on aidosti onnellinen puolestasi kun löydät rakkauden, etenet urallasi tai treenaat elämäsi kuntoon?

Tällaisia asioita pohdin tänään. Olen itse asiassa pohtinut koko kevään. Kun läheiseni sairastui vakavasti, olin iloinen, että olin hänen elämässään ja kaikessa tukena jo ennen sairastumista...

Alla jotakin kuvia kaikkein rakkaimmista. Pitäkää omistanne huolta myös hyvinä päivinä. <3

SARANDA
  
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
Share

Ladataan...
Tyhjä ajatus

Postaukseni Mitä olen oppinut masennuksesta? on yksi blogihistoriani rohkeimpia ja samalla luetuimpia. Sen julkaiseminen jännitti niin paljon, että tunsin fyysisesti pahaa oloa. Kävi kuitenkin niin, että vasta kun painoin Julkaise-nappia paranemisprosessini alkoi.

Todellisuuudessa olin tuolloin ollut kuukauden sairaslomalla. Kuten silloisessa postauksessa kerroin, olin ollut koko vuoden kovan työpaineen alla, ja vapaa-ajalla yritin hallita jokaista elämän osa-aluetta. Ja kun paine hellitti - no, jotkut sairastuvat pitkäaikaisen stressin jälkeen flunssaan, minä sairastuin masennukseen.

Koen olleeni masentunut seitsemän kuukautta. Vielä on vaikea analysoida että mistä kaikki alkoi ja milloin tulivat ensimmäiset oireet, mutta ainakin luonteelleni hyvin epätyypillinen ilottomuus, unettomuus, jatkuva syyllisyydentunne, rankaisevuus ja entistä niin itseeni kuin muihinkin kohdistunut kovempi vaativuus alkoivat viime vuoden kesäkuussa. Silloin elämässä alkoi tapahtumaan myös muita ikäviä asioita, jotka painoivat paljon jo valmiiksi lyhistyneillä olkapäillä.

Yhdeksän kuukautta ensimmäisten synkkien päivän jälkeen tunnen voivani hyvin. Olen onnellinen. En koe, että minulla olisi yhtä paljon energiaa ja draivia kuin ennen masennusta, mutta samalla luulen, että se "energia" ja "draivi" polttivat minut loppuun. Siinä missä masennuksen ollessa voimakkainta tunsin lähinnä alakuloisuutta, ahdistuneisuutta ja innottumuutta, nykyään olen paitsi suurimman osan päivästä iloinen usein myös surullinen, innostunut, pettynyt ja rentoutunut. Tunnen erilaisia tunteita, joita ahdistus ei sallinut minun tuntea pitkään aikaan.

Näin pääsin yli masennuksesta

Annoin paranemisprosessille aikaa. Tälle ei yksinkertaisesti voinut asetta deadlineja. Oli hyväksyttävä että totaalirentoutuminen viikonloppuna ei välttämättä tuo onnellista loppua ja että tulevat tapahtumat elämässä voivat mennä sumussa, olivat ne ajatuksen tasolla kuinka kivoja tahansa.

Madalsin vaatimuksia. Kaikkein vaikeinta oli hyväksyä itseltään vain murto-osan niistä suorituksia mitä ennen sai aikaseksi. Muuhun ei yksinkertaisesti ollut energiaa eikä intoa.

Rinnastin masennusta muihin sairauksiin. Ystäväni sanoi fiksusti että masennus on sairaus, joka yrittää uskotella ihmistä, ettei hän ole sairas. Mä oon itse myös aina kuvitellut, että monet mielenterveyssairaudet ovat asenteesta kiinni. Nooh, pilkka osui omaan nilkkaan... Masentuneena opin vakuuttamaan itseäni, että masennus on sairaus siinä missä mikä tahansa fysiologinen sairaus ja se voi rajoittaa mun jaksamista monin eri tavoin.

Puhuin, paljon. Ennen masennusta en ollut tottunut puhumaan ikävistä asioista muille. Jotta olisin saanut muut ymmärtämään tilanteeni ja itsenikin ottamaan sairauteni vakavasti, mun täytyi puhua. Mä puhuin poikaystävälleni, perheenjäsenille, ystävilleni, esimiehilleni, lukijoilleni ja psykologille.

Tein mielekkäitä asioita. Sairaslomani antoi mulle mahdollisuuden niin lepäämiseen kuin mielekkäiden asioiden tekemiseen. Harrastin (tilanteeseeni sopivaa) liikuntaa, kirjoitin ja valokuvasin. Aloin pikkuhiljaa tapaamaan taas kavereita useammin. Katson dokumentteja, kuuntelin musiikkia, luin kirjoja ja nukuin paljon. Niin sanotusti palauduin.

Asiat loksahtivat tärkeysjärjestykseen. Paranemisprosessin loppupuolella näin asiat selkeämmin. Yhtäkkiä huomasin ajattelevani, että omat ongelmani ovat pieniä, jolloin ahdistus ei saanutkaan enää otetta. Tämä ei kuitenkaan tapahtunut ajatuksen voimalla enkä missään nimessä väitä, että masennuksesta voi parantua vain asioita priorisoimalla. E-heei. Mutta kun alkaa voimaan paremmin, näkee asioitakin positiivisemmin, mikä taas vahvistaa parantumista. Alkaa syntymään positiivinen kierre.

Tämä on minun parantumistarinani, ei kenenkään muun. Mulla ei ole mitään valtuuksia väittää, että nämä asiat toimisivat kellekään muulle. Mutta jos edes ydestä vinkistä on apua jollekin, voin ajatella, että sairastumisellani oli jokin tarkoitus.

 

Lue myös

Mitä teen kun ahdistaa?

Mitä olen oppinut masennuksesta?

"Miten minä voisin paremmin?"

 

 

SARANDA
  
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
Share

Pages