Ladataan...

Häpeilemättä tunnustan, että viimeaikojen suosikkikirjallisuudekseni on valikoitunut  young adults-genre. Vampyyrit, ihmissudet, syöpään kuolevat teinit, you name it. Joskus omaatuntoani lohduttaakseni koitan lukea jotain ns. oikeaa kirjallisuutta, mutta ei liian usein. Tämä vain pohjustuksena siihen, että olen jonkinsortin nuortenkirjojen konoissööri.

Joten odotukset Salla Simukan Lumikki-trilogiaa kohtaan olivat korkealla. Sen verran skeptinen olin, että maltoin odottaa kirjan kirjastosta. Onneksi, koska rahojen sijoittaminen tähän olisi kyllä ollut turhaa. 

Kuva

Ensimmäinen mielikuva: miksi suomalaisten aina täytyy tehdä jotain tiedostavaa, eikö voi vain tehdä kunnon viihdettä? Miksi Lumikin pitää olla sekä vahva naispäähenkilö, että lesbo? Ja toisekseen, en mitenkään yllättyisi, jos Simukka itse olisi opiskellut Tykissä, jotenkin niin alleviivaavaa oli se eliittilukio-puhe. Ehkä se olisi resonoinut paremmin, jos tosiaan itse olisin ollut lukiolainen. 

Kieltä on kehuttu paljon ja kyllähän sitä koko kirjan jaksoi lukea, mutta jotenkin tuli tunne että se olisi ärsyttänyt vähemmän, jos olisi lukenut englanniksi. En tiedä miksi, minulle näistä tulee helposti jotenkin infantiili olo.

Juoni ei ole kovin hääppöinen ja kaikki viittaukset Lumikin traagiseen menneisyyteen niin korostettuja, ettei lopulta tee edes mieli kysyä, mitä karmaisevaa siellä menneisyydessä nyt sitten on tapahtunut. Itse rikostarina ei tosiaan henkeä saa pidättämään, joskin osuu ajan hermolle korruptoituneessa huumepoliisissa ;) Jollain tapaa tuli mieleen Jens Lapiduksen Stockholm noir-trilogian vesitetty ja Tampereelle siirretty versio, missä rikolliset ovat säälittävää sakkia ja inhorealistisen karusti kuvattuja. 

Lopputulema: close, but no cigar. Hyvä yritys, suomalaiseksi, mutta ei kansainvälisellä mittapuulla jatkoon. 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Olen ehkä vähän jälkijunassa, mutta kuulin koko bucket list-termin vasta hiljattain. Hups. Tässä mennään. 

1. Työ. Muilla oli jotain siistejä kuvia maailman meristä, mutta meikä aloittaa työllä. Oman työn merkitystä en uskaltaudu pohtimaan, mutta koen kyllä saavuttaneeni jotain elämässä jos ja kun ne erikoislääkärin paperit saan kasaan. Väitöskirja ei varsinaisesti ole mikään elämän haave koskaan ollut (paitsi promootiojuhlien osalta) joten en laita sitä tähän. Toisaalta, tämän voisi katsoa jo suoritetuksi koska perustutkinnon suorittaminenkin oli kohtuullisen iso rasti elämässä. 

2. Se Oikea. On tavattu. Ja on kyllä ihan parasta :)

3. Häät. Voidaan vetää listalta yli myös. Oli ihan parhaat, sääli ettei niitä voi järjestää useampia (ainakaan saman miehen kanssa). 

4. Koira. Looginen jatke edelliselle olis varmaan lapset, mutta... :D Katsotaan sitä sitten. Koira on kuitenkin sellainen perusasia elämässä, että pidän itseäni koko ajan koiranomistajana jolla ei nyt vaan tilapäisesti ole koiraa.

5. Oma piano. Vähän sama juttu kuin koiran kanssa. Pianisti aina, vaikka soitinta ei olekaan. Tulee heti kun on sopiva asunto minne sen laittaa.

6. Ulkomailla asuminen & työnteko. Tällä kertaa en halua jonkun siivellä ulkomaille, vaan että minulla on ihan oma ja itse hankittu työpaikka siellä. Että naisetkin voivat tehdä uraa, eivätkä vain seurata miestä ulkomaille. Tosin en sano ei uudelle kotirouvajaksollekaan... :D

7. Spagaati! Tanssijat, need I say more? Tosin tää voi ehkä jäädä näin aikuisiällä saavuttamatta... Ehkä vähän myös päälläseisonta näin fyysisellä puolella. Oppia kunnolla piruetti ja pystyä tekemään koko salin mitta chaines-pyörintää myös vasemmalla. Ja kyllä, näihin kaikkiin saattaa mennä koko elämän mitta päätellen tähänastisesta kehitysvauhdista...

8. Oppia kunnolla puhumaan jotain vierasta kieltä englannin lisäksi. Harmittaa hirveästi, että on opiskellut montaakin kieltä paljon, mutta ei vaan osaa puhua kunnolla. 

9. Kyetä muistamaan, ettei kaikesta siihen uhratusta ajasta huolimatta työ ole koko elämä. 

10. Opetella olemaan murehtimasta asioista joihin ei voi vaikuttaa ja erottamaan mitkä asiat ovat niitä, joihin voi vaikuttaa. 

Share

Ladataan...

Laukkuongelman juuri juontaa siihen, että minulla on taipumus unohtaa avaimet kotiin. Hups. Toimii silloin, kun asut ymmärtäväisen kämppiksen tai miehen kanssa, ei niinkään silloin kun asut yksin. Joten olen päätynyt siihen, että laukun on sovittava kerralla kaikkeen eli tarvittaessa kannettava läppäri tai salikamat eli kengät, vesipullo ja kevyet vaatteet. Ja sen pitää mielellään mennä olan yli. 

Mulla on jo kesäksi hyvä olkalaukku, Kate Spaden "Eat cake for breakfast", mikä herättää aina hilpeyttä ihmisissä. Talveksi on ihan ok nahkainen olkalaukku, joka on siitä hyvä että sinne menee se läppäri (just ja just) ja siinä on säädettävä olkahihna, aina plussaa. Miinusta huonoista taskuista, vain kaksi sisätaskua, joten avaimet, kännykkä jne. pikkukama on aina hukassa. 

Toinen ongelma on sitten iltalaukun puute, kun lähtee vaikka kavereiden kanssa syömään, joutuu raahaamaan koko ison olkalaukun mukaan, koska avaimien vaihtaminen toiseen laukkuun on vaarallista. Samoin miettii, että töihin ei useastikaan tarvitsisi kuin ne avaimet ja lompakon, eli pienempikin laukku riittäisi. 

Plus olen jotenkin ihastunut Lumin laukkuihin. Kaverilla on hyviä kokemuksia tästä, Emelie folding bag. Menee kuulemma päivällä ja illaksi voi irrottaa olkahihnan.

Mutta, sitten pitäisi olla eri laukku salille ja läppäriä varten... joten ehkä kuitenkin yksi iso laukku? Kuten tämä? Pitäisi päästä näkemään ne sisätaskut, tuoko laukku merkittävää eroa nykyiseen laukkuuni. 

Plus sitten lisäksi olen ajelehtimassa viikonloppumatkoilla takaisin lentolaukuista kohti kannettavia laukkuja... joten tarvitsen vielä isomman laukun? Eli tarvitsen n. 1000 e budjetin Lumin laukkuihin?

Onko kellään kokemuksia etenkin tuosta Jenni Totesta? Jostain syystä se Lumin perus-Supermarket bag ei innosta, haluaisin sen olkahihnalla kuitenkin käyttöön ja vetoketjun availeminen tuntuu jotenkin hankalalta + hihnan pituutta ei pysty säätämään ja tulee liian pitkänä omaan makuun.

Share
Ladataan...

Pages