Miksi nykyään ikään kuin odotetaan, että lomallakin tsekataan meilit? Kun tulee töihin niin joutuu usein selittelemään: ”salasana unohtui”, ”mökillä ei ollut riittävän hyvää verkkoa”. Tilannetta on vain pahentanut meilien tulo kännykkään, josta ne on helppo tarkastaa vaikka junamatkalla.

Uskon siihen, että lomalla ei kannata tehdä minuuttiakaan töitä. Mitä enemmän tykkää työstään, sitä varmemmin työstä pitäisi pysyä erossa lomalla. Näin sen takia, että luovuus, into ja motivaatio tulevat levon kautta ja tekemällä jotain ihan muuta. Jo pienikin työasian mieleen juolahtaminen keskeyttää ajatusten karkaamisen sinne ihan jonnekin muualle.

Kuva MBnet

Kannustaja, piileskelijä, tyranni, omakehuja, rento, kourija ja kaikki muut esimiheni...

1. Tonnilaisena tehtaalla 14-vuotiaana: 2-viikon työsuhteen lopuksi pääsin tekemään hyvin yksinkertaisia laboratoriokokeita ja syötin tulokset exceliin ja piirsin niistä graafit. Eräs laboratorion työntekijä oli erittäin kannustava, mutta antoi kuitenkin itsenäisyyttä. Esimieheni oli niin otettu graafeista, että huhu supertytöstä kiersi vielä monta vuotta työpaikalla. Voisiko mikään nostaa nuoren itsetuntoa paremmin.
2. Päiväkodissa 15-vuotiaana: Esimiestäni en käytännössä nähnyt, mutta muut lastenhoitajat toimivat sellaisina. Päiväkoti toimi kesällä perhepäivähoitajien lasten sijaispaikkana ja lapset tietenkin vaihtuivat tiheään. Yksi pieni tyttönen ei antanut kenenkään muuna laittaa itseään nukkumaan kuin minun. Muut hoitajat olivat pääosin kannustavia. Kerran sattui vahinko, kun minä aina tyttöjä hoitaneena en osannut pissattaa poikaa ja tuli pissat osittain housuille. Yksi hoitaja piti pari päivää mykkäkoulua tämän jälkeen.
3. Puutarhalla 16-vuotiaana: Ehkä yksi huonoimmista esimiehistä. Sellainen reilu 20-vuotias, joka katsoi läpi sormien, kun yksi kaveri ei tehnyt mitään ja aina kehui häntä. Meitä muita hän aina moitti ilman syytäkin tai teki mitättömistä asioista isoja epäonnistumisia.
4. Tehtaalla 18-vuotiaana: Rento ja luottavainen esimies, joka antoi paljon itsenäisyyttä, mutta vaati kuitenkin että hommat tuli tehtyä. Lisäsi kummasti muuten tylsän työn viihtyisyyttä.
5. Torimyyjänä: Suhtautui yleensä kannustavasti mutta aina silloin tällöin kähmi naistyöntekijöitä, muka hyvänä läppänä. Sanoin itse, että jos hän koskeekaan minuun, niin lähden saman tien. Sain olla rauhassa ja tulin juttuunkin ihan hyvin esimiehen kanssa.
6. Iltapäiväkerho: Tyranni. Muka ystävällinen ja lasten parasta ajatteleva. Yrittäjä kuitenkin vain optimoi omaa tulostaan. Lapsiryhmät olivat aina maksimikokoisia ja hän huusi työntekijöilleen, kun he eivät käyttäytyneet hänen halunsa mukaan. Yksi sai kuulla kunniansa, kun ”hankkiutui raskaaksi kesken lukuvuoden”. ”Ajattelitko niitä ekaluokkalaisia, miten väärin teet heitä kohtaan.” Työsuhteet oli tietenkin aina katkolla kesällä.
7. Toimisto: Esimiehessä ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta yrityksen johtamiskulttuurissa oli. Jokaista tehtävää varten oli tehty kirjallinen ohje. Lisäksi oli olemassa aika, paljonko tehtävän suorittamiseen sai mennä aikaa. Kaikki piti kirjata pikkutarkkaan, mutta suositusaikaa enempää ei saanut kirjata, vaikka vasta harjoitteli. Kirjaamiseen käytetystä ajasta ei myöskään saanut palkkaa.
8. Ensimmäinen kunnon oman alan työpaikka yliopisto-opintojen loppuvaiheessa: Esimiestä ei koskaan nähnyt, eikä hänellä ollut mitään hajua, mitkä olivat työntekijöiden tehtävät. Istui yksinään työhuoneessa kaukana työntekijöistään. Yksi nainen tyrannisoi työyhteisöä, mutta esimies ei sitä huomannut tai ei uskaltanut puuttua asiaan. Epäilen jälkimmäistä.
9. Työpaikka heti valmistumisen jälkeen: Kaveri on aina äänessä. Puhuu itsestään, kehuu itseään, kertoo omasta viikonlopustaan. Kehui alaistensa saavutuksilla kuin olisivat olleet hänen omiaan. Kun joku muu saa puheenvuoron, hän keskeyttää. Harrastaa name-droppingia eli tiputtelee isojen herrojen ja kuuluisuuksien nimiä. Jos joku on ollut samassa lentokoneessa hänen kanssa, niin muka tuntee tämän jne.

Osa lyhyistä työtehtävistä puuttuu, mutta melkoisen sekalaista sakkia. Onneksi mukaan mahtui muutama hyväkin, mutta jotenkin nurinkurisesti on sattunut, että nuorempana vähän alemman koulutustason töissä esimiehet oli kannustavampia?

Miten lomasta saa puhua töissä? Tuntuu, että eri työpaikoilla on eri kulttuurit. Toisilla työpaikoilla koko vuosi puhutaan vain ja ainoastaan lomasta kuin joka ikinen työpäivä olisi kärsimystä. Tosi innostavaa.

Oma työyhteisöni ei kyllä ole sen parempi. Siellä paras on se, joka onnistuu olla pitämättä kaikkia lomia ja vähättelee (vai oliko se kehumista?) asiaa. Lomista puhutaan vain "akkujen lataamisena". Siis pitäisikö työvuodesta olla "akut loppu" ja lomalla sitten ladata ne, että akkuja voi alkaa kuluttamaan töihin palattuaan? Aika sairasta.

Taidan olla työpaikan pahis. Teen lomalla vähän kaikenlaista, mutten hirveästi lepää. Lepään sitten töissä elokuun alun hiljaisina kesäpäivinä. Toisaalta kun teen kaikkea kivaa, niin olen huomannut, että akut vahingossa myös vähän latautuu. Pahus.

Tuntuuko pomo raksuttavalta ja rasittavalta? Puhaltaa niskaan? Ei luota? Tai nakittaa vaan tehtävillä, joita itse ei jaksa tehdä. Tässä on kuusi syytä, miksi tuollaisesta esimiehestä kannattaa hankkiutua heti eroon. Siis äänestää jaloilla ja etsiä esimies, joka osaa kuunnella ja kannustaa.

1. Räksyttävä, nakittava tai valvova esimies ei opeta tai anna mahdollisuutta oppia muita taitoja kuin esimiehen mukaan marssimisen ja sehän ei varsinaisesti ole mikään taito. Hyvä esimies kertoo sinulle, miten hän haluaisi sinun ja työtehtäväsi kehittyvän, auttaa siinä, mutta antaa sinun itse valita keinot. Esimiehen ei tulisi kuitenkaan haluta muuttaa sinua, vaan sinun taitojasi. Jos esimies haluaa sinun olevan joku ihan joku muu. Hän ei arvosta sinua.
2. Huono esimies ei yleensä etene uralla yhtä nopeasti kuin hyvä esimies, joka saa tiimin motivoitumaan ja yltämään hyviin suorituksiin. Siksi hyvän esimiehen alaiset etenevät myös urallaan nopeammin. Etenkin, kun hyvä esimies haluaa edistä kaikkien tiimiläistensä etenemistä heidän urallaan.
3. Huono esimies laskee oman motivaatiosi alas. Et nauti työstäsi, vaikka sisältö olisikin sellaista, josta pidät. Kun et ole motivoitunut työssäsi, myös muu elämäsi kärsii. Motivoituneena yllät myös parempiin saavutuksiin töissä.
4. Hyvään esimieheen voi luottaa. Voit luottaa, että hän on puolellasi ja tuo hyviä saavutuksiasi esille myös muille esimiehille.  Voit luottaa, että hän kohtelee kaikkia tiimiläisiä yhdenvertaisesti, eikä suosi ketään. Hyvä esimies näkee myös nuoleskelun lävitse ja arvioi työntekijöitään vain saavutusten perusteella.
5. Hyvä esimies ymmärtää myös henkilökohtaiset tarpeesi ja joustaa kyseenalaistamatta motivaatiotasi. Hyvälle esimiehelle voi kertoa äidin kuolemasta ja siitä, että sen takia työteho voi hieman laskea. Hyvä esimies ymmärtää, kannustaa ja tarpeen tullen patistaa jäämään sairaslomalle.
6. Hyvä esimies osaa ottaa vastaan myös kritiikkiä ja hänestä ja hänen työntekijöistään tulee aina vain parempia, koska he osaavat ja uskaltavat kehittyä.

Osui silmääni tämä. Ei voi olla totta! Pitääkö ne naisia ihan yksinkertaisina, vai harmittaako, kun naiset eivät käy riittävästi kauppaa ja tuo pankille rahaa rahaston merkintämaksuina tai osakkeiden välityspalkkioilla? Tiedän naisia, jotka rauhallisuudellaan ja analyyttisyydellään pesevät ammattisalkunhoitajatkin.

http://newsroom.nordea.com/fi/2012/03/19/kommentti-miksi-juuri-naisten-kannattaa-miettia-saastamista-ja-sijoittamista/

Miten aina yleistetään, että naiset sitä ja naiset tätä. Miten nainen voi edes kirjoittaa toisista näin? Miettikää vastaavaa miesten kirjoittamana toisille miehille?

1. Nuoret koulutetut naiset saavat lähes yhtä hyvää palkkaa kuin mieskollegansa. Ison loven tekee kourallinen huippupalkkaisia miehiä, mutta kun nykyinen sukupolvi ehtii toimitusjohtajaikään, ei tämäkään ole enää iso ongelma.
2. Ero voi tulla, mutta siksi on tehty avioehto ja sovittu lasten hoidosta mahdollisen eron/ puolison kuoleman jälkeen. Nykyajan naiset ovat romanttisia, mutta ymmärtävät myös ettei kaikki mene kuin he suunnittelevat.
3. Aika moni nainen kyllä hoitaa omat raha-asiansa ja moni pyörittää itse omaa osake- ja korkopaperisalkkuansa. Naiset ei vain kehuskele sillä. Sijoittamisen sijaan he kokevat usein säästävänsä.
4. Naiset sijoittavat joo varovaisesti, mutta usein tuottavammin. Vai paljonkos ne osakkeet ovat tuottaneet viimeisen 10 vuoden aikana? alle 2%, kun inflaatio n jo yhdessä vuodessa sen verran. Varovaisista korkopapereista on saanut 10-kertaisen tuoton

Miksi organisaatio ei kehity? Yleensä syytöksen kohteena on työtätekevä porras. Kun ylhäältä halutaan muutosta, se ei etene riittävän nopeasti alas, koska osa työntekijöistä on muutosvastarintaisia. Yleensä tässä vaiheessa laitetaan pystyyn jonkin näköinen muutoksenhallintaprojekti. Se sisältää ensin kick offin kaikille osallisille ja sen jälkeen jonkun viikoittaisen seurantaraportin, joka lähetetään esimiehille.

 Jäiköhän sittenkin jotain puuttumaan?

Miten ihmiset saadaan parhaiten sitoutumaan tavoitteisiin? Kuka organisaatiossa tietää parhaiten, mikä vaikutus ylimmän johdon haluamilla muutoksilla on asiakkaaseen ja myyntiin? Entäpä tuotannon toimivuuteen ja tehokkuuteen? Jäikö projektissa sittenkin jotakin tärkeää tietoa käyttämättä?

Uskallan väittää, että suurin syy muutoksen hitauteen löytyy keskijohdosta. Kun ylhäältä tulee käsky laittaa muutosprojekti käyntiin, keskijohto on yleensä hyvinkin sitoutunut ylhäältä tuleviin tavoitteisiin. Hieman ehkä muutosprojekti vaimenee alaspäin mentäessä, mutta tämä ei ole pääsyy siihen, miksi muutoksia ei saada käytäntöön riittävän nopealla aikataululla.

Mitä keskijohto oikein tekee? Mitä sen pitäisi tehdä? Sen tehtävänä on varmistaa, että ylimmän johdon tavoitteet toteutetaan ihan ruohonjuuritasolla saakka ja toisaalta antaa palautetta ja signaaleja ylöspäin, miten organisaatio suoriutuu tavoitteiden saavuttamisessa ja millä muutoksilla tavoitteet saavutettaisiin vieläkin paremmin.

Väitän, että juuri tämä jälkimmäinen tehtävä hoidetaan huonosti. Sen sijaan, että keskijohto avoimesti raportoisi haasteistaan muutoksen läpiviemisessä tai oman osaston muista ongelmista, keskijohto silottelee, antaa mahdollisimman hyvän kuvan oman osastonsa toiminnasta ja hieman vääristelee totuutta ja peittää haasteet. Miksi? No tietenkin näyttääkseen mahdollisimman hyvältä ylemmän portaan silmissä.

Ei ihme,  ettei työntekijöitä saada koskaan sitoutumaan muutoksiin, sillä ylhäältä laitetaan sokkona projekteja pystyyn, mutta niistä ei saada koskaan kriittistä palautetta. Osa voi olla sattumalta menestyksiä, mutta suurin osa sellaisia, että niistä saataisiin pienillä muutoksilla erinomaisia. Ongelmana on, että nämä pienet muutokset ovat vain työntekijöiden tiedossa, yleensä kollektiivisesti. Yksi tietää yhden asian ja toinen toisen.

Keskijohto ei hoida tätä tietoa ylimpään johtoon - heidän insentiiveissään ei ole. Ylimmälle jää tehtäväksi hankkia itse tämä työntekijätasolla lymyävä tieto , mieluiten jo projektin suunnitteluvaiheessa. Toisekseen heidän kannattaisi arvostaa jopa hieman hankalina pitämiään keskijohdon jäseniä, jotka nostavat esiin organisaation ongelmia ja toisekseen varmistaa, että keskijohdon insentiiveissä on ylipäätään toimia näin. Toki voidaan jatkaa kauneuskilpailua ja leikkiä, että kaikki on hyvin, mutta sellainen ilmapiiri ei ainakaan johda muutokseen, sillä mihin muutosta tarvitaan, jos kaikki on täydellisesti.

Tämä on etenkin isojen organisaatioiden yleisin tauti. En tiedä Nokian organisaatiosta paljoakaan, mutta silti tuntuu, että tässä on yksi syy, miksi oikeita muutoksia ei tehty ajoissa.