Anglomania

Tyylitietotoimisto

Pitäydytäänpä vielä hetken aikaa britti-tunnelmissa. Tänä kesänä brittiläisyydeltä kun ei voi välttyä, mikäli yhtään seuraa mediaa. Kesäkuussa saarivaltiossa juhlistetaan Kuningatar Elisabethin hallintokauden 60-vuotisjuhlia ja heinäkuun lopulla Lontoon valtaavat olympialaiset. Molemmat tapahtumat ovat tärkeitä sekä briteille, että kiinnostavia myös turisteille. Ei siis olekaan ihme, että Union Jackin värit ja kuninkaalliset symbolit vilkkuvat nyt joka paikassa. Anglomania on vallannut myös Tyylitietotoimiston ja kaikki brittiläisyyteen viittaava tuntuukin nyt erityisen raikkaalta. Väriä voi tänä kesänä tunnustaa oikein urakalla, sillä teeman mukaisia vaatteita, asusteita ja ihan kaikkea muutakin löytyy nyt jokaiseen makuun. Tyylitietotoimisto kokosi suosikit moneen tarpeeseen.

Fashionista panostaa nyt Topshopin Union Jack - cropattuun toppiin, Alexander McQueenin pashminaan, Pretty Ballerinas Jubilee -tohveleihin ja Topshopin näyttävään kruunusormukseen.

 

Asusteista ja kosmetiikasta innostuvan kannattaa vilkuilla nyt Burberry Britin Canvas -reppua, Monica Vinaderin Harrodsille suunnittelemia Fiji -rannerenkaita, YSL:n Selfridgesille erikoispainoksena toteuttamaa luomiväripalettia sekä Aspinalin Union Jack -matkalompakkoa.

Rennon kesäviikonlopun kruunaavat Harrodsilta yksinoikeudella saatava Zumban Big Ben t-paita, Ison-Britannian olympiajoukkueen viralliset treenihousut ja Dr Martensin Alfred Windsor -kävelykengät. Kello viiden teekin maistuu paremmalle Emma Bridgewaterin suunnittelemasta Diamond Jubilee -mukista.

Palataan kuitenkin vielä hetkeksi Kuningatar Elisabethiin ja eritoten hänen kuuluisaan käsilaukkuunsa. Viime viikolla Helsinki Fashion Summitissakin vieraillut Lulu Kennedy nimittäin ihmetteli -muidenmuassa- mitä kuningatar mahtaa käsilaukussaan oikein kantaa. Tyylitietotoimisto voi paljastaa saaneensa ensikäden tietoa asiasta, vieraillessaan Saville Row'lla sijaitsevassa perinteikkäässä Hardy Amies -muotitalossa. Hardy Amiesin arkistonhoitaja kun tiesi kertoa, että kuningattaren käsilaukusta löytyy ainakin kynsisakset, joilla voi tarpeen vaatiessa poistaa edustusasuista ylimääräisiä rusetteja ja muita häiritseviä yksityiskohtia.

Tämä rusetti häiritsi kuningatarta siitä syystä, että samassa tilaisuudessa puhuneella Hollywood -tähdellä oli puvussaan samanlainen.

Kuvat

Kollaasi 1: Topshop 1 & 2, Alexander McQueen, Pretty Ballerinas.

Kollaasi 2: Burberry, Harrods, Selfridges 1 & 2.

Kollaasi 3: Harrods 1 & 2, Dr Martens, London 2012 Official Olympic Shop.

The Offending Bow: Laura P...

 

 

Share

Kommentit

Mämmi (Ei varmistettu)

Onneksi sä pääset ihan pian saarelle! :) Hauska kollaasi!

Kommentoi